Onko KAJ yhden hitin ihme?
Kommentit (21862)
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.

Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai syksylle tulee vieläkin lisää keikkoja! Ei heillä kyllä vapaa-ajan vietto-ongelmia ole, Jakobilla varsinkaan.
Jakobille ei hirveästi palautumispäiviä jää, kun noita kalentereita katsoo. Miten jaksaa, kun tulee matkustamistakin niin paljon? Toki hän on erinomaisessa tikissä, mutta vaikka en ole huolehtijatäti, niin mulla alkaa kohta nousta tukka pystyyn kun ajattelenkin tuota urakkaa.
Niin miten taajaan Änglagårdia taas esitetäänkään? Kyllähän hänellä on hyvä laulutekniikka, muuten olisi kurkku karrella. Eikä korea kuntokaan varmaan haittaa. Mutta onhan hänellä aiemmasta poiketen nyt myös koulutus hulluun keikkatahtiin, eikä lapsia... eli miettisin Koon ja Aan jaksamista ehkä kuitenkin enemmän. Mutta jos he kaikki ovat olleet hiukan poikki jo kertaalleen, niin ehkä sitten on myös enemmän tietoa jaksamisen rajoista. Eivät ole vielä siinä iässä päinkään, että ne rajat alkavat tulla joka vuosi nopeammin vastaan.
Kun lauantaina osallistuin Fanclubin aterialle ja teatteriesitykseen ja näin useita tuttuja kasvoja kuvista ja fanivideoilta (itse osallistun miedommalla intensiteetillä), tajusin, että tämä ilmiöhän on ihan sama kuin Jari Sillanpään fanitus parikymmentä vuotta sitten. Muistan nähneeni jonkun ohjelmankin, jossa seurattin niitä naisryhmiä, jotka kulkivat Sillanpään konserteissa ympäri maata. Minulle itselleni fanitus on hyvin yksityinen juttu ja tämä osallistuminen ryhmän teatteriretkeen oli lähinnä uteliaisuutta. Minä en edes erityisesti halua tavata idoleitani, ellei kohtaaminen ole "aito tilanne". Kukin tyylillään. Kiittäessään kortista ja kukista Jakob sanoi miten häntä ilahdutti nähdä ryhmä katsomossa. Suurin osa meni siitä vielä Peräkammariin laulamaan KAJ-karaokea. KAJ'n varjolla on syntynyt monta ystävyyssuhdetta yli rajojen ja merten.

Mä mietin, että Änglagård ei varmaan ole mikään mahdoton rasitus Jakobille kun hän esittää vain yhden kappaleen eikä muutenkaan ole läheskään koko aikaa lavalla. Vähän toista kuin heidän omilla keikoillaan tai omissa musikaaleissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.
Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
No en mä yhtään epäilekään KAJn asennetta, hehän eivät koskaan ole ylenkatsoneet pieniäkään keikkoja ja menevät aina all in. Enemmän epäilen just sitä yleisön asennetta ja ennen kaikkea kiinnostusta.
Itse asun hyvin supisuomalaisella paikkakunnalla, eikä ole mikään peräkylä. Täällä jos KAJsta puhuu, niin yleensä ei kiinnosta ketään, kaikki ei edes tiedä heitä. Tai sitten kommentoidaan korkeintaan se BBB, että joo periaatteessa ihan kiva, mutta "eihän siitä mitään ymmärrä kun se ruotsi".... Tai "en mä nyt tiedä viittisinkö mennä edes katsomaan kun en kuitenkaan mitään ymmärrä." Lukitaan asenne jo valmiiksi tuohon asentoon ja annetaan olla.

Se voi olla, että olisivat riemuissaan paikalla, jos ei maksais mittää. Muistele porilaisia, taisi olla jokainen kynnelle kykenevä ihmettelemässä.
Vierailija kirjoitti:
Kun lauantaina osallistuin Fanclubin aterialle ja teatteriesitykseen ja näin useita tuttuja kasvoja kuvista ja fanivideoilta (itse osallistun miedommalla intensiteetillä), tajusin, että tämä ilmiöhän on ihan sama kuin Jari Sillanpään fanitus parikymmentä vuotta sitten. Muistan nähneeni jonkun ohjelmankin, jossa seurattin niitä naisryhmiä, jotka kulkivat Sillanpään konserteissa ympäri maata. Minulle itselleni fanitus on hyvin yksityinen juttu ja tämä osallistuminen ryhmän teatteriretkeen oli lähinnä uteliaisuutta. Minä en edes erityisesti halua tavata idoleitani, ellei kohtaaminen ole "aito tilanne". Kukin tyylillään. Kiittäessään kortista ja kukista Jakob sanoi miten häntä ilahdutti nähdä ryhmä katsomossa. Suurin osa meni siitä vielä Peräkammariin laulamaan KAJ-karaokea. KAJ'n varjolla on syntynyt monta ystävyyssuhdetta yli rajojen ja merten.
Itse fanitin aluksi hyvin yksityisesti ja häpesin asiaa. Mielessä juuri Jari Sillanpään keski-ikäiset tätifanit 80-luvulta. Yksityiseen fanitukseen tämä foorumi on ihan mainio.
Vähitellen minulta on sairauden tunne kadonnut ja teen julkisemmin asioita, joita en aiemmin tehnyt. Vieläkään en halua juuri kenellekään tutulle tunnustaa olevani fani enkä toisaalta myöskään halua mitään henkilökohtaista huomiota KAJ:lta. Seuraan kyllä heitä hyvin aktiivisesti sekä somessa että livenä. Nautin elämästäni näin ja myös muiden fanien seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.
Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
No en mä yhtään epäilekään KAJn asennetta, hehän eivät koskaan ole ylenkatsoneet pieniäkään keikkoja ja menevät aina all in. Enemmän epäilen just sitä yleisön asennetta ja ennen kaikkea kiinnostusta.
Itse asun hyvin supisuomalaisella paikkakunnalla, eikä ole mikään peräkylä. Täällä jos KAJsta puhuu, niin yleensä ei kiinnosta ketään, kaikki ei edes tiedä heitä. Tai sitten kommentoidaan korkeintaan se BBB, että joo periaatteessa ihan kiva, mutta "eihän siitä mitään ymmärrä kun se ruotsi".... Tai "en mä nyt tiedä viittisinkö mennä edes katsomaan kun en kuitenkaan mitään ymmärrä." Lukitaan asenne jo valmiiksi tuohon asentoon ja annetaan olla.
Kuopiolainen keikkajärjestäjä kuitenkin mitä ilmeisimmin uskoo yleisön tulevan paikalle, kun on heidät tuonne buukannut ja maksaa pyydetyn keikkapalkkion.
Kuuluukohan Kuopion keikka niihin kiinnostaviin tarjouksiin, joita heille on tehty. Voi se tietysti olla jotain ihan erilaistakin.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluukohan Kuopion keikka niihin kiinnostaviin tarjouksiin, joita heille on tehty. Voi se tietysti olla jotain ihan erilaistakin.
Itse ajattelen että kiinnostavat tarjoukset ovat jotain ihan muuta kuin perinteiset keikkatarjoukset vaikka ne sitten olisivatkin alueilla, joissa hei eivät aiemmin ole esiintyneet.
Jos väkeä on vähän vähemmän, paremmat mahdollisuudet eturiviin asti😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.
Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
No en mä yhtään epäilekään KAJn asennetta, hehän eivät koskaan ole ylenkatsoneet pieniäkään keikkoja ja menevät aina all in. Enemmän epäilen just sitä yleisön asennetta ja ennen kaikkea kiinnostusta.
Itse asun hyvin supisuomalaisella paikkakunnalla, eikä ole mikään peräkylä. Täällä jos KAJsta puhuu, niin yleensä ei kiinnosta ketään, kaikki ei edes tiedä heitä. Tai sitten kommentoidaan korkeintaan se BBB, että joo periaatteessa ihan kiva, mutta "eihän siitä mitään ymmärrä kun se ruotsi".... Tai "en mä nyt tiedä viittisinkö mennä edes katsomaan kun en kuitenkaan mitään ymmärrä." Lukitaan asenne jo valmiiksi tuohon asentoon ja annetaan olla.
Ehkä ne vaan pelkäävät joutuvansa sun jallittamana mukaan. Sitten toisaalta, alkaa olla toisenlaisiakin kokemuksia. Mainitsin tutulle miehelle tästä aiheesta ihan vain siksi, että istuttiin pitkää matkaa autossa ja ajattelin kertoa jotain itsestäni, ja hänpä oli saanut Kleinin perheeltä joululahjaksi ja tykkäsi siitä. Menikin kirjakeskusteluksi. Vanhalle ystävälle taas mainitsin hurahtamisestani, ja hän nauroi ja vastasi, että ovathan he vallan mainioita ja heillä on hyvät jutut.
En ihan osannut odottaa tuollaisia seurauksia. Mutta pakkohan sen on vähitellen alkaa vaikuttaa, kun tyypit loistavat joka puolella. Mielikuva voi muuttua hitaasti, mutta se muuttuu.
Laitoin Savon Sanomien "Lähetä juttuvinkki"-osioon toiveen, että uutisoisivat jotenkin KAJ'n tulosta ihka ensimmäiselle Itä-Suomen keikalleen. Evästykseksi laitoin varmuuden vuoksi heidän tuoreimpia mainetekojaan: Ruotsin euroviisuedustus, BBB:n yli 135 miljoonaa striimausta Spotifyssä, n. 9500 hengen yleisö viime kuun stadionkonsertissa Vaasassa ja n. 8000 hengen yleisö viime lokakuussa Helsingin jäähallilla. SS:llä on sangen vireä kulttuuritoimitus, joten toivottavasti tarttuvat aiheeseen ennen keikkaa. Näyttävät tänään uutisoivan Samuli Edelmannin joulukonsertistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.
Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
No en mä yhtään epäilekään KAJn asennetta, hehän eivät koskaan ole ylenkatsoneet pieniäkään keikkoja ja menevät aina all in. Enemmän epäilen just sitä yleisön asennetta ja ennen kaikkea kiinnostusta.
Itse asun hyvin supisuomalaisella paikkakunnalla, eikä ole mikään peräkylä. Täällä jos KAJsta puhuu, niin yleensä ei kiinnosta ketään, kaikki ei edes tiedä heitä. Tai sitten kommentoidaan korkeintaan se BBB, että joo periaatteessa ihan kiva, mutta "eihän siitä mitään ymmärrä kun se ruotsi".... Tai "en mä nyt tiedä viittisinkö mennä edes katsomaan kun en kuitenkaan mitään ymmärrä." Lukitaan asenne jo valmiiksi tuohon asentoon ja annetaan olla.
Se voi olla, että olisivat riemuissaan paikalla, jos ei maksais mittää. Muistele porilaisia, taisi olla jokainen kynnelle kykenevä ihmettelemässä.
Noinhan se oli. Se oli toisaalta kuitenkin sitä Mello/ euroviisu/BBB hypeä ja huumaa joka vielä löi kovilla laineilla. Ja tosiaan uutuudenviehätystä, jota passasi käydä ilmaiseksi ihmettelemässä. Vetiväthän ne muutamat ilmaiskonsertit Ruotsissakin viime vuonna valtavasti väkeä, esim. Kumla. Siellähän oli väkeä kuin Woodstockissa. Toki Ruotsin maksullisiinkin tapahtumiin riitti porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kovin huolissani Kuopion lipunmyynnistä. Ainakaan, jos jonkinlaista mainosta saadaan someen jne. BBB on Savossakin tuttu ja savolaiset uteliasta väkeä, joten uskoisin edes kertakiinnostuneita löytyvän yhden keikallisen verran. Jos ei muuten, niin vaikka sitten asenteella, että "käydään nyt tämäkin ihme katsomassa". Itsellä on juuret Savossa, joten on ihanaa, että KAJ haluaa kokeilla esiintymistä myös näin kaukana kielimuurin takana umpisuomenkielisellä paikkakunnalla. Millä muuten muuria rikotaan kun olemalla yhteyksissä puolin ja toisin🥰 Ja välispiikit ovat tähänkin asti hoituneet hyvin suomeksikin.
Ihan totta ja oikea asenne tuo mitä sanot muurien rikkomisesta. Ja minä suuri epäilijä oikeasti toivon, että olen totaalisen väärässä. Soisin kaikesta sydämestäni KAJ'lle laajempaa suosiota ja tunnettuutta suomenkielisillä alueilla, mutta kun tuo ruotsinkielisyys tuntuu vaan edelleen olevan joillekin joku iso este ja täysin epäkiinnostavaa. Toivottavasti loputkin ennakkoluulot pikkuhiljaa hälvenevät.
Tuo keikkapaikka taitaakin olla joku yökerho tai vastaava, ekaksi ajattelin, että on joku konserttisalin tyylinen. Toivotaan, että ihmisiä tulee, edes sitten tämän yhden kerran. Kuopioon on kohtuullinen matka myös Joensuusta ja Jyväskylästä, ja mutta arki-ilta kyseessä, niin kuinka moni sitten pystyy lähtemään. Ei muuta kuin hyvää keikkaa Kuopioon kaikille, ketkä menevät.
Ei paikalle tarvita koko kaupunkia, riittää että lopultakin hyvin pieni osa tulee. Ei Naantalinkaan keikkapaikka ollut suurensuuri ja meno oli mahtava, tämän paikan koosta en tiedä. Jos laivalle viitsivät mennä ja vielä heittäytyä riehakkaaksi, miksei Kuopiossa? Tuo on hiukan sitä samaa rimakauhua, joka estää ihmisiä löytämästä kumppania. Ei etsitä omantyyppistä yksilöä vaan yritetään viehättää massaa. Puunataan pintaa ja esiinnytään mahdollisimman geneerisenä ja sisäsiistinä. Lopputuloksena ei puhutella ketään, koska harva haluaa asua kuoren kanssa ja vetää perässään ihmistä, joka ei tiedä kuka on ja mitä vailla.
No en mä yhtään epäilekään KAJn asennetta, hehän eivät koskaan ole ylenkatsoneet pieniäkään keikkoja ja menevät aina all in. Enemmän epäilen just sitä yleisön asennetta ja ennen kaikkea kiinnostusta.
Itse asun hyvin supisuomalaisella paikkakunnalla, eikä ole mikään peräkylä. Täällä jos KAJsta puhuu, niin yleensä ei kiinnosta ketään, kaikki ei edes tiedä heitä. Tai sitten kommentoidaan korkeintaan se BBB, että joo periaatteessa ihan kiva, mutta "eihän siitä mitään ymmärrä kun se ruotsi".... Tai "en mä nyt tiedä viittisinkö mennä edes katsomaan kun en kuitenkaan mitään ymmärrä." Lukitaan asenne jo valmiiksi tuohon asentoon ja annetaan olla.
Ehkä ne vaan pelkäävät joutuvansa sun jallittamana mukaan. Sitten toisaalta, alkaa olla toisenlaisiakin kokemuksia. Mainitsin tutulle miehelle tästä aiheesta ihan vain siksi, että istuttiin pitkää matkaa autossa ja ajattelin kertoa jotain itsestäni, ja hänpä oli saanut Kleinin perheeltä joululahjaksi ja tykkäsi siitä. Menikin kirjakeskusteluksi. Vanhalle ystävälle taas mainitsin hurahtamisestani, ja hän nauroi ja vastasi, että ovathan he vallan mainioita ja heillä on hyvät jutut.
En ihan osannut odottaa tuollaisia seurauksia. Mutta pakkohan sen on vähitellen alkaa vaikuttaa, kun tyypit loistavat joka puolella. Mielikuva voi muuttua hitaasti, mutta se muuttuu.
Toivottavasti, ja mä toivon kovasti, että uteliaita ja ennakkoluulottomia kokeilijoita riittäisi paljon myös Vörjeans-keikoille Tavastialle. Voisi kummasti avartaa käsitystä taiteilijoista nimeltä K, A ja J, ja ainakin karistaa niitä ennakkokäsityksiä ( joita edelleen on) , että tekevät pääasiassa lasten musiikkia ruotsihumppatyyliin.
https://www.instagram.com/reel/Ddi0M2btCWO/
Aftonbladetista tuore Jakobin haastattelupätkä aiheesta, joka täälläkin on puhuttanut viime päivinä. Aihe ei tunnu olevan hänelle kiusallinen tai epämukava.
Minä en voi muuta sanoa kuin, että tulen vaan niin hyvälle tuulelle hänen katsomisestaan ja kuuntelemisestaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos väkeä on vähän vähemmän, paremmat mahdollisuudet eturiviin asti😍
Mainio pointti!
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/reel/Ddi0M2btCWO/
Aftonbladetista tuore Jakobin haastattelupätkä aiheesta, joka täälläkin on puhuttanut viime päivinä. Aihe ei tunnu olevan hänelle kiusallinen tai epämukava.Minä en voi muuta sanoa kuin, että tulen vaan niin hyvälle tuulelle hänen katsomisestaan ja kuuntelemisestaan.
Sama. Aina niin hyväntuulinen ja positiivisesti suhtautuva. Ja vaikka joku tykkäisi miten huonoa hyvänsä, niin silti sanon tämän: nuo silmät!!!