Onko menneisyydessäsi ihmisiä, jotka ovat lopullisesti sulle historiaa? Mikä sen aiheutti?

Ihminen joka arvosteli lapsettomien elämää.

Ei tullut ikävä.

On, lähes kaikki. Ihmisiä on lähinnä vain tippunut matkanvarrella elämästä pois. En koe sitä ongelmana vaan päinvastoin, ihmisiin on vaikea luottaa.

Yks kauhia naapuri, jonka takia piti muuttaa pois Härmästä 😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kysyit niin itseasiassa ihan kaikki. En todellakaan halua nähdä ketään vanhaa tuttua, kaveria, ystävää, tapailu- tai seurustelukumppania, koulu- tai työkaveria enkä sukulaisia jne. En ole missään tekemisissä kenenkään kanssa enkä ilahdu millään tavalla (päinvastoin!) jos joku tuollainen sattuu samaan aikaan samaan paikkaan.

Sinänsä en kyllä mitenkään nauti totaaliyksinäisyydestäni enkä toivo tämän olevan pysyvää, mutta noin vääränlaisia ihmisiä pskapuheineen en elämääni kaipaa yhtä ainutta.

Aika outoa että KAIKKI elämäsi ihmiset työkavereista sukulaisiin ovat pskanpuhujia?

No ei nyt oikeastaan ole outoa.

Näissä tilanteissa on aina kyseessä joko rehellinen ihminen tai narsistinen ihminen.

Tervetuloa todellisuuteen jossa ihmiskirjo on suurempi kuin ehkä ymmärrät koskaan.

Kyllä, yksi kaveri joka kuvitteli että olen hänen käytettävissään 24/7 ja sekosi kun en vastannut puheluun. Toinenkin kaveri hävisi siinä samassa yhteydessä mutta enpä tiedä oliko meilläkään mikään perinteinen ystävyys ollut enää vuosiin.

Lähes kaikki. Ei ole enää mitään sanottavaa. Rukoilen itseni ja noiden muiden puolesta; vain se on merkityksellistä. Meidän ajatuksemmekin ovat turhia.

On joitakin, en enää siedä ihmisiä jotka vähättelevät minua. Ikää kun tuli mittariin 60 vuotta, niin jotenkin persoonani muttui ja lopetin olemasta kiltti ja en anna itseäni enää loukata kenenkään.

Hyvin läheinen ihminen joka haukkui minua koko ajan selkäni takana. Nyt taas tarvii minua vuosikymmenten jälkeen kun ikä alkaa vaivata. On se toisaalta surullista.

Joo, vainajat suurelta osin. Yhden X-muijan valitettavasti muistan vaikka teen kaikkeni sen unohtaakseni. Mutta painajaisetkin muituvat mieleen...

Biologinen "isä". Ei ole minulle mitään.

Exmies aiheutti minulle rahallisen ahdingon kun tuhlaili..sit joudyin itsekin maksamaan elämistä. Ja sit tuli velkaa vipeistä. Ja osa maksuista. Lopulta jouduin itsekin uo:n. Ei kannata enää luottaa kehenkään kovin helposti..

Vierailija kirjoitti:

On. Syynä alituinen rajojeni ylittäminen, huolimatta niitä seuranneesta anteeksipyytelystä, itseruoskinnasta ja lupauksista korjata käytöstä. Lopulta päätin, että on yhdentekevää, johtuuko käytös kykenemättömyydestä vai haluttomuudesta. Lopputulos kun on kannaltani sama. Jos ei ole sen vertaa kehityskelpoinen, että pystyisi korjaamaan häiritsevää käytöstään, en voi pitää minkäänlaista ihmissuhdetta yllä tällaisen ihmisen kanssa. 

Tämä. Tähän päälle vielä oletus siitä, että osaan lukea ajatukset ja mun syyttäminen omasta huonosta käytöksestä. Anteeksi sana ei merkitse mitään, jos se ei johda mihinkään. Myös se, että odotetaan multa anteeksi pyyntöä, vaikka ollaan itse oltu ilkeitä. Onhan se tietysti joillekin aikeaa, kun en olekkaan enää se kiltti ja kaiken sokeasti anteeksi antava hölmö. Ei ole mun pään vaiva. Arvostan itseäni enkä ole ansainnut huonoa kohtelua enkä manipulointia.