Uusperhe ja kesän reissut
Alan epäillä olevani vain harvinaisen hankala tapaus, ankeaa tuntea tälläsiä tunteita mitä nyt käyn läpi. Tilanne on tämä: minulla 2 lasta, joiden isä ei tekemisissä heidän kanssaan omasta tahdostaan. Sitten on avomies, jolla yksi lapsi edellisestä suhteestaan.
Asumme yhdessä, miehen tytär meillä viikonloppuisin pe-su.
Minua on alkanut risomaan epätasa-arvo lasten kesken. Mieheni tytär on onnekkaasti varakkaasta suvusta, jossa jokainen hellii ja huomioi häntä, vie matkoille, huvipuistoihin, kaikki on aina uusinta uutta ja kallista. Hän oli juuri särkänniemessä.
Sitten minun lapseni. Olen ainoa joka huolehtii heidän virikkeistä, vie puistoon, uimaan, retkille. Oltiin suunniteltu huvipuistoreissua tälle kesälle, kun mieheni nyt ilmoitti että haluaa että tyttärensä tulee myös mukaan. Minua alkoi ärsyttämään se, koska seuraan sivusta kaikkia hänen tyttären hotelli ym reissuja joita järkkää koko suku mieheni mukaan lukien, ja omieni viihdykkeet on vain yksin minun harteilla.
Olen varmaan lapsellinen kun haluaisin tehdä jonkun reissun vain "me", mieheni ja minun lapset. Kuitenkin myös kustannan ja järjestän kaiken mitä lapsiini tulee, mies maksaa vain tyttärensä menot, ja tämä on minulle ok. Silti olen vain yksi ihminen ja koen etten pysty ikinä antamaan lapsilleni samaa mitä mieheni tytär saa jatkuvasti. Heillä on joka viikko laatuaikaa kahdestaan yksi päivä. Minä yritän riittää kaikille yksin koko viikon. Mies ei siis käy lasten kanssa puistossa tai muutakaan, ellei hänen oma lapsensa ole mukana. Vain silloin hän innostuu tekemään jotain jos saa lapsensa mukaan.
Olenko ihan typerä kun tälläisestä pahoitan mielen?
Suren lasteni puolesta kun heillä ei ole isää joka rakastaisi heitä ja huomioisi heitä. Ei suvun tukea ja apua, mutta ennen kaikkea isää joka heidät hyväksyisi ja haluaisi heille aina vain parasta.
Kommentit (96)
Se on ollut sinun vastuullasi jos olet tehnyt lapset köyhän miehen kanssa huonoon sukuun.
Jos mulla mummona on 6 omaa lastenlasta ja yksi lapsistani menee yhteen ihmisen kanssa, jolla on 5 omaa lasta jo valmiiksi. Niin pitääkö mun lopettaa omien lastenlasten säästötileille rahan laitto, kun ei ole pienestä eläkkeestä varaa laittaa samaa näille bonuslapsille? Enkä uskaltaiskaan, koska sen uuden puolison exä on myös niiden lasten yhteis huoltaja ja vois päästä rahoihin käsiksi. Muistetaan kyllä muuten samanarvoiset lahjat omille ja bonuksille. Mutta kateus voi syntyä, kun muksut ovat täysikäisiä ja näille omille on isovanhemmat säästäneet rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä haluat, että reissussa olisitte sinä, lapsesi ja miehesi ilman miehesi lasta? Jos kuitenkaan sulle ei ole ok tehdä reissua vain miehesi ja hänen lapsensa kanssa? Se mitä miehesi suku antaa omalle sukulaislapselleen, ei kuulu sulle. Vai pitäisikö miehesi suvun antaa samat lahjat sinun lapsillesi? En ymmärrä logiikkaasi. Jos sinun lapsesi olisivat teidän yhteisiä avomiehesi kanssa, niin silloin jotenkin tajuisin..
Tätä ketjua lukiessa täytyy kyllä todeta, että olen kiitollinen siitä, miten minut aikoinaan "bonuslapsena" otettiin bonusvanhemman suvussa vastaan oman lapsen lailla.
Jos joku läheinen eroaisi ja perustaisi uusperheen toisen erovanhemman kanssa, niin tietysti antaisin merkkipäivinä lahjat myös näille bonuslapsille yms.
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot. Miksi asettaa lapsensa siihen asemaan? Kolottaako jalkojen välissä niin paljon, että täytyy pienet lapset heittää keskelle tuollaista uusperhehelvettiä? Ymmärrän silloin, jos lapset ovat jo teinejä tai melkein aikuisia. Mielestäni vastuutonta perheen aikuisilta, ettei pysty kontrolloimaan halujaan kun lapset ovat pieniä. Voisiko joku viisaampi kertoa miksi tämä kuvio toistuu koko ajan? Tyhmyys vai tunnekontrollin puute?

Toisaalta, jos mietit itseäsi kun olit joku 16-17-vuotias, niin eikö olisi tuntunut kamalalta, jos SINUN kotiisi olisi tullut joku mutsin/faijan uusi kumppani asumaan? Sama se on silloin odottaa 1-2 vuotta kunnes lapsi muuttaa omilleen.
Mun eräs tuttava nainen, joka erosi lasten ollessa pieniä, oli hänellä sellainen tapa, että hän otti kaikki vaihtuvat uudet mieskumppani kotiinsa asumaan. Juuri tuollainen käytös houkuttelee niitä onnenonkijoita, koska eihän kukaan järjellinen, omistusasunnossa asuva mies noin vaan pysty tai edes halua muuttaa uuden seurustelukumppanin luokse asumaanvarsinkin kun siellä asuu ne naisen lapset.
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot.
Mitä tarkoitat? Mitä ongelmia niissä uusperheissä sitten on?
Mieheni joka tienaa paljon enemmän kuin minä, on monesti auttanut aikuisia lapsiani. En ikinä ole sitä pyytänyt. Puhuu aina meidän lapsista. Omiakin tietenkin jeesaa, tiedän että tämä on erikoista. Olen ikuisesti hälle kiitollinen.
Vastauksena kysymykseen: Kyllä, olet typerä, kun pahoitat tällaisesta mielen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot. Miksi asettaa lapsensa siihen asemaan? Kolottaako jalkojen välissä niin paljon, että täytyy pienet lapset heittää keskelle tuollaista uusperhehelvettiä? Ymmärrän silloin, jos lapset ovat jo teinejä tai melkein aikuisia. Mielestäni vastuutonta perheen aikuisilta, ettei pysty kontrolloimaan halujaan kun lapset ovat pieniä. Voisiko joku viisaampi kertoa miksi tämä kuvio toistuu koko ajan? Tyhmyys vai tunnekontrollin puute?
Toisaalta, jos mietit itseäsi kun olit joku 16-17-vuotias, niin eikö olisi tuntunut kamalalta, jos SINUN kotiisi olisi tullut joku mutsin/faijan uusi kumppani asumaan? Sama se on silloin odottaa 1-2 vuotta kunnes lapsi muuttaa omilleen.
Mun eräs tuttava nainen, joka erosi la
Joo ei se kivalta olisi tuntunut. Eli ilmeisesti vanhempien kyvyttömyys olla ilman puolisoa kun lapset ovat pieniä on syynä? Eli tunnekontrollin puute
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot.
Mitä tarkoitat? Mitä ongelmia niissä uusperheissä sitten on?
Näyttää toistuvan "ilkeä äiti/isäpuoli" asetelma, lasten epätasa-arvoinen kohtelu ja kahden kodin välillä juoksentelu nyt ensiksi. Ei ole lasten edun mukaista.
Ymmärrän pettymyksesi lapsesi isään.
Siitä huolimatta avopuolisostasi ei tule lapsesi isää, jos hän ei itse sitä halua.
Olet yksinhuoltaja, sillä siisti. Joko hyväksyt tämän ja elät tässä tilanteessa jonkun avomiehen kanssa. Tai asut kahdestaan lapsesi kanssa. So simppeli.
Muuten, ihmettelen kovasti,miksi se avomies täytyy sinne Tampereelle ottaa mukaan. Miksi et kerrankin viettäisi laatuaikaa oman lapsesi kanssa kahdestaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot.
Mitä tarkoitat? Mitä ongelmia niissä uusperheissä sitten on?
Parempii kysyä, mitä ongelmatonta niissä uusperheissä on, niin on helpompi ja nopeampi vastata... 😉
No mun miesserkulla on 7-vuotias lapsi vaimonsa kanssa ja vaimolla ok lisäksi vuoroviikoin kaksi teiniä. Serkkuni mieluiten matkustelee vain kahdestaan lapsensa kanssa tai sitten kolmestaan hän, vaimo ja yhteinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä itse en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset lähtee tälläisiin uusperhekuvioihin mukaan? Sivusta seuranneena täytyy sanoa, että ei kyllä koskaan ole toimivia nämä kuviot. Miksi asettaa lapsensa siihen asemaan? Kolottaako jalkojen välissä niin paljon, että täytyy pienet lapset heittää keskelle tuollaista uusperhehelvettiä? Ymmärrän silloin, jos lapset ovat jo teinejä tai melkein aikuisia. Mielestäni vastuutonta perheen aikuisilta, ettei pysty kontrolloimaan halujaan kun lapset ovat pieniä. Voisiko joku viisaampi kertoa miksi tämä kuvio toistuu koko ajan? Tyhmyys vai tunnekontrollin puute?
Tämä. Eronneilla on jokin tarve näyttää ulkopuolisille, että perustetaan perhe. Kulissia vedetään vaikka hampaat irvessä sitten, pitää puhua isäpuolesta isänä ja vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni joka tienaa paljon enemmän kuin minä, on monesti auttanut aikuisia lapsiani. En ikinä ole sitä pyytänyt. Puhuu aina meidän lapsista. Omiakin tietenkin jeesaa, tiedän että tämä on erikoista. Olen ikuisesti hälle kiitollinen.
Tässäkin ehkä voi vaikuttaa myös se, miten on saanut tilaa siihen "bonusvanhemman" rooliin. Eli tutustuminen toisen lapseen/lapsiin rauhassa jne.
Kun hetken seurustelin toisen erovanhemman kanssa, niin nopeasti toinen järjesti tilanteita, jossa hänen lapsensa oli paikalla ja puhui minusta lapselle, että X tuli leikkimään sinun kanssasi. Ja kertoi olevan niin ilahtunut, miten hyvin tulen hänen lapsensa kanssa jo juttuun, kun en tosiaan voinut lapsen edessä sanoa etten ole nyt kyllä leikkimässä.
Tuo asetelma pisti ahdistamaan siihen määrin, että ero tuli hyvin pian.
Miksi sotkette lapset mukaan seurusteluune?