Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuuden rankkuuden tajuaa vasta sitten kun on vähintään kaksi lasta.
27.03.2007 |
Väitän, että lapsettomilla ei ole mitään käsitystä minkälaista on lapsiperheen elämä. Kuvitellaan, että on suloista ja ruusuista kun on vauva. Väitän myös, että yhden lapsen vanhemmat eivät tiedä mitään arjen hektisyydestä. Kun on vauva, joka valvoo yöt, sitten taapero joka herää kuudelta ja uhmaa koko päivän ja vielä kolmas leikki-ikäinen joka vaatisi jatkuvaa huomiota ja leikkiseuraa eikä tietenkään nuku enää päiväunia, että äiti pääsisi lepäämään, ei kukaan voi edes aavistaa miten rättiväsynyt äiti on päivän päätteeksi. Sitten pitäisi vielä jaksaa vielä viettää laatuaikaa miehen kanssa ja tavata ystäviäkin. Sitten ystävät eivät tajua, että siinä ei ole mitään rentouttavaa että hullunmyllypäivän jälkeen lähtee siiderille.
Kaikesta huolimatta lapset on maailman arvokkain ja ihanin asia. Olen katkera lapsettomien vapaudelle, mutta samalla säälin heitä kun eivät pääse nauttimaan vanhemmuudesta rankkoinekin aikoineen. Kyllä se on niin, että lapset pistää arvot uusiksi.
Kommentit (57)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...allekirjoita tuota väitettä, että yhden lasen vanhemmat pääsisi paljon helpommalla. Mulla on neljä lasta, kolmen vuoden ikäeroilla ja elämäni on jokseenkin samanlaista kuin esikoisen pikkulapsiaikana, pöytään on vaan katettava jokunen lautanen enemmän :) Toki pyykkiä ja sotkua tulee enemmän ja ääntä lähtee vähintään triplasti lisää mutta mä olen siitä onnellisessa asemassa että meidän lapset OIKEASTI viihtyvät toistensa seurassa, mä olen lähinnä statisti johon turvataan hädän tullen ja joka hoitaa että arki rullaa. Meillä on siis erittäin hyvin toimiva tiimi kotona. Tietty sairastelut verottavat voimia eri tavalla kun kipeitä onkin neljä eikä yksi, mutta ne ovatkin poikkeustilanteita.
Vierailija:
...allekirjoita tuota väitettä, että yhden lasen vanhemmat pääsisi paljon helpommalla. Mulla on neljä lasta, kolmen vuoden ikäeroilla ja elämäni on jokseenkin samanlaista kuin esikoisen pikkulapsiaikana, pöytään on vaan katettava jokunen lautanen enemmän :) Toki pyykkiä ja sotkua tulee enemmän ja ääntä lähtee vähintään triplasti lisää mutta mä olen siitä onnellisessa asemassa että meidän lapset OIKEASTI viihtyvät toistensa seurassa, mä olen lähinnä statisti johon turvataan hädän tullen ja joka hoitaa että arki rullaa. Meillä on siis erittäin hyvin toimiva tiimi kotona. Tietty sairastelut verottavat voimia eri tavalla kun kipeitä onkin neljä eikä yksi, mutta ne ovatkin poikkeustilanteita.
parasta, mitä vanhempi voi lapselleen antaa. Kyllä se on oman vanhemman rakkaus ja hyväksyntä ja huolenpito mikä kantaa vielä aikuisenakin jos on kantaakseen. Jokaisella lapsella on oikeus olla nimenomaan vanhemmilleen se ainutkertainen ihme ja lahja, sisarukset ovat vain ylimääräinen bonus jos niitä on.
Ja minulla on neljä lasta, joten en tässä ole erityisesti yksilapsisten perheiden puolestapuhuja. Mutta oli lapsia yksi tai kymmenen, vanhemman syliä he kaikki ensisijaisesti tarvitsevat.
Jos olisin itse saanut päättää, olisin nyt yhden lapsen äiti. Mutta kun en saanut, tuli kaksi kerralla. Toinen kaksosistani on ollut helppo ja tasainen koko elämänsä, nukkunut hyvin jne, toinen taas ei. Oli lähempänä 3-v kun alkoi nukkua yönsä, oli allergiat jne.
Jos olisin saanut tämän helpomman lapsen ainokaisekseni olisin varmasti kuvitellut, että olen maailman paras äiti, kun kaikki sujuu niin hyvin. Jos olisin saanut tämän " vaikean" lapsen aikokaisekseni olisin uskonut etten osaa tehdä YHTÄÄN mitään...
Kuka sen pystyy määrittelemään kellä on rankkaa ja kellä ei. Itse uskon, että olen kuitenkin kahden ns. terveen lapsen kanssa päässyt monta kertaa helpommalla kuin ystäväni jolla on kehitysvammainen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi oikeus tulla tähän maailmaan haluttuna ja toivottuna. jos tuntuu ettei juuri nyt jaksa yhtä lasta enempää, niin sitten ei.
mutta yksi pointti asiassa on se, että esim. minäkin tunnen monia aikuisia jotka ovat ainoita lapsia (kuten mieheni), ja heistä JOKAINEN on sitä mieltä että ehdottomasti olisivat haluneet sisaruksia jakamaan arjen ilot ja surut elämänsä varrelle.
ainahan se ei myös onnistu vaan, ja silloin vanhempien on vaan syytä olla onnellinen siitä yhdestäkin, ja selittää lapsellen joskus vanhempana että ei tarvitsisi olla heille katkera jos ei ole sisaruksia.
ja varmasti sairaiden ja erityislasten kanssa, tai kaskosten kanssa on monesti arki rankempaa. tosin ei ne terveetkään lapset mitään herran enkeleitä ole siltikään, ainakaan meillä ;)
ja vaikka kuinka olen kiitollinen lapsistani ja että ovat terveitä, on minulla mielestäni oikeus olla väsynyt tähän arjen hullunmyllyyn välillä.
lapsettomien tuska on varmasti taas rankkaa ja ahdistavaa, mutta ihan varmasti myös nämä ihmiset saatuaan lapsia joskus väsyvät rankassa arjessa.
ja vielä yksi asia mikä vaikuttaa paljon arjessa jaskamiseen pienten lasten perheessä, on se kuinka paljon saa ulkopuolista apua.
Itse meillä ei valitettavasti ole sukulaisia lähimaillakaan, ja silloin harvemmin kun nähdään, emme jätä lapsia hoitoon heille ja häivy itse rentoutumaan.
eli en tietysti tällä tarkoita että kenenkään muun pitäisikään lapsiani hoitaa, itse olemme ne tähänkin asti hoitaneet. mutta kyllä vain tuntuu että helpommalla varmaan pääsee naapurin lapsiperhe jossa isivanhemmat käyvät hoitamassa lähes päivittäin, ja vanhemmat saavat niitä hengähdystaukoja ja omaa aikaa aivan eri mittakaavassa .
että lapsettomat ei tajua lapsiperheiden elämän " rankkuutta" ? Ei niiden tarvisekkaan! Ja mikä ihmeen kenellä on rankin elämä-kilpailu sulla ap on menossa? Rankkaa voi olla vaikka ei olisi lapsia, yhden lapsen vanhemmilla/vanhemmalla sekä useamman lapsen parheillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nimittäin tiennyt kuinka helppoa tämä on. Kuvittelin ennen lapsia, että äitinä olo on yhtä raatamista ja helvettiä, mutta tämä onkin mukavaa.
JOs näitä juttuja täältä lukee, niin se pikkulapsivaiheen rankkuus ei vaan voi tulla yllätyksenä. Mä en oikeasti tajua miksi pitää olla katkera jollekin toiselle asioista, jotka on ihan itse valinnut?
Ja vielä: kaikilla ei ole rankkaa lasten kanssa. Mulla esim .ei ole kahden lapseni kanssa ollenkaan rankkaa, vaan oikeastaan vain mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emmä silti ymmärrä miksi tälläistä. Eiköhän yhdenkin lapsen kanssa pääse ihan maistamaan vanhemmuutta koko rahan edestä!
Suomalaiset marttyyrinaiset narisee! Hymyilkää välillä. Helpottaa kummasti, ja löysätkää sitä ponnaria.
Minulla on kaksi lasta ja ikäeroa tismalleen kaksi vuotta. En tosin muista ensimmäisestä puolesta vuodesta mitään, kun kuopus syntyi. Tuota kiireellistä ajanjaksoa huomioimatta en voi sanoa elämäni olevan " rankkaa" .
Rankinta on se, että pitää istua lattialla ja leikkiä. Minä kun en ole vieläkään löytänyt leikkimieltä itsestäni ja vihaan leikkimistä.
Onhan tässä puuhaa - mutta todellakin vain " puuhaa" , ei varsinaista rankkuutta.
Kun molemmilla oli allergioita, niin sitä piti vain enemmän leipoa ja kiinnittää huomioita siihen, miten ruokatalouden hoitaa. Se vaati miettimistä, mutta miettiminen ei ole rankkaa.
Kun kuopus heräili 5-10 kertaa yössä parin vuoden ajan, no, se oli aika rankkaa. Mutta sitten opin hyväksikäyttämään dvd:ta ja ottamaan samalla päiväunia.
Onneksi ei ole ollut sen pahempia sairauksia. Ja onneksi minä en ole perfektionisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullapas on paljon rankempaa kuin sulla....
Siis kuinka jumalattoman loppu ihmisen pitää olla jos muistista puuttuu pitkiä pätkiä? Minun ymmärrykseni mukaan siinä ollaan jo ihan sairaalakunnossa. Ei terveen ihmisen muisti katkea niin vain. Vai liioitellaanko näitä asoita aika reippaasti? Itselläkin on ollut joskus huonoja kausia mutta ei yksikään päivä ole muistista kadonnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin meillä 4v. touhuaa jo paljon itsekseen. Joskus oikein tuppaudun mukaan touhuihin, kun on niin helppoa ja jopa tylsää ;)
Vierailija:
Minä olen levollinen, hyväntuulinen, jaksava, onnellinen
yhden lapsen äiti. Ja meidän ainoa lapsemme on onnellinen, rauhallinen, tasapainoinen, koska vanhemmatkin ovat sellaisia.
Entä jos vanhempien on mahdollista olla levollisia ja hyväntuulisia siksi, koska lapsi on luonteeltaan rauhallinen? Mistä voit tietää kumpi on syytä ja kumpi seurausta?
Niillä on 6 vuotta ikäeroa. Kumpikaan ei ole koskaan ollut kova valvottamaan ja terveitä ovat olleet.
Tän helpommalla ei olis voinut päästä, tosin en kyllä mihinkään helppouteen tähdännyt, mutta tässä nyt näin kävi ja hyvä niin.
voin kuvitella että on ihan helvetin rankkaa, siksi odotetaan vielä useampi vuosi ennen kun yritetään toista.
niin ap kuka käski tehdä monta lasta liian pian?
selitykseksi ei kelpaa
a) olen niin vanha etten voi odottaa useampaa vuotta pikkukakkosta
b) lapset pitää tehdä pienellä ikäerolla. pari vuotta on rankkaa ja sitten ei kun heistä on seuraa toisilleen
eri juttu on jos olet ehkäisystä huolimatta tullut raskaaksi. muuten; ihan oma valintasi.