Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuuden rankkuuden tajuaa vasta sitten kun on vähintään kaksi lasta.
27.03.2007 |
Väitän, että lapsettomilla ei ole mitään käsitystä minkälaista on lapsiperheen elämä. Kuvitellaan, että on suloista ja ruusuista kun on vauva. Väitän myös, että yhden lapsen vanhemmat eivät tiedä mitään arjen hektisyydestä. Kun on vauva, joka valvoo yöt, sitten taapero joka herää kuudelta ja uhmaa koko päivän ja vielä kolmas leikki-ikäinen joka vaatisi jatkuvaa huomiota ja leikkiseuraa eikä tietenkään nuku enää päiväunia, että äiti pääsisi lepäämään, ei kukaan voi edes aavistaa miten rättiväsynyt äiti on päivän päätteeksi. Sitten pitäisi vielä jaksaa vielä viettää laatuaikaa miehen kanssa ja tavata ystäviäkin. Sitten ystävät eivät tajua, että siinä ei ole mitään rentouttavaa että hullunmyllypäivän jälkeen lähtee siiderille.
Kaikesta huolimatta lapset on maailman arvokkain ja ihanin asia. Olen katkera lapsettomien vapaudelle, mutta samalla säälin heitä kun eivät pääse nauttimaan vanhemmuudesta rankkoinekin aikoineen. Kyllä se on niin, että lapset pistää arvot uusiksi.
Kommentit (57)
t. tiedän mistä puhun, ensin yhden, sittemmin neljän äiti :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole ollenkaan rankaa. Joskus tulee päiviä tietenkin että kaikki tökkii, mutta ne ovat harvinaisia.
Meillä eletään tavallista arkea iloineen ja suruineen ja yhdessä miehen kanssa pyöritetään tätä showta. Minä tietnkin vähän enemmän, kun olen vielä hoitovapaalla.
Mutta rankaksi en tätä kutsuisi. Rikkaaksi ja onnelliseksi elämäksi!!!!
Koin paljon haastavammaks ajan jolloin lapsia oli vain yksi. Toki kaikkeen tekemiseen menee paaljon paljon enemmän aikaa. Mutta kuitenkin perusolo on paljon helpompaa nyt.
Väsyneempi olen, ku aina on joku jonka takia joutuu yöllä nousemaan ylos just ku on saanu itsensä vihdoin uneen, mutta aikansa kutaki..
Eihän lapsettoman tarvitsekkaan tietää mitä elämä on sitten kun on lapsia, jokainen kokekoon arjen ihanuudet ja kurjuudet sitten itse..
Monesti naureskellaan miehen kans lapsettomille kavereillemme, jotka kylvävät kaikki tietoisia kasvatusvinkkejään sun muuta.. et odottakaapahan ku omanne on isompia kuin 1.v;))
Vaikka ette tätä varmasti hyväksy, mutta meillä se meni näin:
Ensimmäinen oli tosi vaativa vauva, itki koko ajan, oli vain sylissä, ei sekuntiakaan lattialla. Ja yöllä nukahti vasta aamuneljältä. Vauva oli sellainen kuin lapset kipeinä ovat. Tästä yksilöstä ei vaan edelleenkään ole löytynyt pienintäkään vikaa tai sairautta. Valvomista ja parkua oli ensimmäinen vuosi, ja me oltiin ihan katkipoikki umpiväsyneitä. Silti tehtiin toinen lapsi heti perään.
Meillä se oli paras mahdollinen ratkaisu. Ensimmäisen jälkeen ei enää pelätty, että toinen olisi vaikeampi tapaus, eikä se sitten tietenkään ollutkaan. Ja heti kun kuopus oppi vähän kääntymään ja ryömimään, niin lapset ovat leikkineet keskenään tosi paljon. Siihen loppui äidin puntissa roikkuminen ja loputon leikittäminen.
Jos sitä toista lasta ei oltaisi tehty heti perään (koska palstan mukaan ei oltaisi saatu, sillä oltiinhan jo yhdestä lapsesta niin väsyneitä), niin meidän isompi vaatisi edelleen koko ajan jakamatonta vanhempiensa huomiota. Touhukas ja seurallinen lapsi sai perheeseen vanhempien lisäksi lisäleikkikaverin, ja on nyt paljon tyytyväisempi. Pienempi taas kehittyy huimaa vauhtia, kun talossa on energinen innostaja. Ja minulla on nyt paljon helpompaa kuin yhden lapsen kanssa oli ikinä.
Meillä on 2 lasta ja kolmas tulossa ja täytyy sanoa, että molempien vauva-aika on ollut rankkaa. Itse asiassa esikoisen kohdalla oli vielä rankepaa, koska tämä huusi käytännössä vuorokaudet läpensä. Kuopus huusi myös, mutta oli kuitenkin rauhoiteltavissa; piti kuitenkin kanniskella ihan koko ajan. Siinä meni muutama kuukausi ihan sumussa ja oli oikeastaan sama montako lasta oli, sitä vain huolehti ja huolehti vuorokaudet ympäri.
Nyt, kun nuorimmainenkin on kohta vuoden, on helppoa. Lapset leikkivät jo jonkin verran keskenäänkin, eikä ole viihdytettävää niin kuin esikoisen ollessa tuon ikäinen. Eli ei minusta ole sen rankempaa kuin yhden lapsen kanssa.
Viesti on, että toisinaan on rankkaa ja toisinaan ei, se riippuu tilanteesta enemmän kuin lasten määrästä. Pelkään jo edeltä milalinen tämän kolmannen vauva-aika tulee olemaan, mutta luotan siihen, että kestän sen, kun olen kestänyt aikaisemminkin. Sitten taas helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai esim. perheväkivaltaa kokematonkaan tajua mitään siitä asiasta. Näin voisi sanoa monesta asiasta..
Rankkaa on, mutta en silti vaihtaisi osaani lapsettomaan. Meillä lisäksi vaikeasti allergiset ja astmaattiset lapset ja se tuo vielä oman " lisäsäväyksen" tähän arjen pyörittämiseen :/ Välillä mietin miten helppoa olis hoitaa " terveitä" lapsia :( Toki vakavampaakin on ja kaikki sympatiani vakavasti sairaiden lasten äideille (((( ))))) Mutta rankkuuden lisäksi lapset tuovat suunnattomasti iloa vanhempien elämään! En voisi kuvitella elämää ilman lapsiani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä yhden lapsen vanhemmilla voi olla tosi rankkaa, jos lapsi on esim. sairas. Siinä varmaan menis keposemmin kaks tervettä...
T: yhden taaperon yh, joka ei vielä väitä kokeneensa vanhemmuuden rankkoja puolia, koska lapsi on superhelppo ja onneksi terve
Mutta sen verran että aavistan minkälaista on kun on 2 tai 3 lasta pienellä ikäerolla.
Sen takia en halunutkaan enemmän lapsia, eikä ainaskaan pienellä ikäerolla.
T. Yhden lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonka lapsi oli vaikeasti sairas. Jos en tiedä kaksilapsisen elämästä niin et varmasti sinäkään tiedä yhden erityislapsen kanssa elämisestä mitään.
Miksi pitäisikään? Onko elämä jokin rankkuskilpailu äideille vai mistä on kyse?
Kannattaisi miettiä myös sitä. Lapset on pieniä vähän aikaa, kaikesta selviää vaikka rankkaa olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ei se mielestäni kuitenkaan ole oikeastaan rankkaa! Tai sitten ajattelen tämän vain eri tavalla kuin jotkut muut. Vauva valvottaa ja kärsii korvatulehduskierteestä, 3v uhmailee välillä ihan urakalla ja 5v on välillä tosi iso, välillä taas niin pikkuinen, mutta en minä tätä rankkana aikana ajattele missään tapauksessa! Teen myös lähes kaikki kotityöt päivän aikana kotonamme ja kuljetan kävelemällä isompia kerhossa, mutta siinähän se menee. :-)
Mutta siitä en ole ihan samaa mieltä, että yhden lapsen vanhemmat eivät tiedä vanhemmuudesta mitään. Voisin vain yhden (elossa olevan) lapsen vanhempana sanoa, että kokeilkaapa yhden erittäin vaativan lapsen vanhemmuutta tapauksessa, jossa perheen lapsi on kuollut täysin yllättäen ihan vauvaikäisenä. Ei ihan helppoa sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suosiolla, että on rankkaa ja olen erittäin tyytyväisenä vain yhden helpon lapsen äiti ja pääsen helpolla. En edes yritä väittää elämäni olevan raskasta eikä mua kiinnosta kilpailla siinä sarjassa. Näin on hyvä.
Just miehelle sanoin kun palaan vuosien kotiäitinä olon jälkeen takaisin työpaikkaani, et kyllä on luonnetta kasvattanut tämä äitiys. Ei enää pikkukiireet töissä hetkauta jne.)
Vierailija:
Kannattaisi miettiä myös sitä. Lapset on pieniä vähän aikaa, kaikesta selviää vaikka rankkaa olisikin.
Ei minusta siinä ole mitään järkeä hankkia lisää lapsia vaan sen takia että lapsella olisi sisaruksia, jos äiti uupuu siinä täysin, on vaan enää tiuskimassa ja menettää hermonsa vähän väliä.
T:yhden lapsen äiti
jos ei yhdenkään kanssa tahdo jaksaa?
Kyllä se on tosia asia, et rankkaa se on oli lapsia 1 tai 4. Se, miten vanhemmat saavat hengähdysaikaa ja ottavat myös aikaa itselleen vaikuttaa siihen kuinka rankkaa se arki on.
Sitä on itsekin aikuisiällä tajunnut kuinka arvokasta on kun omistaa sisaruksia. On tukiverkko, kun omat vanhemmat vanhenee. Ja jokaiselle lapselle tekee erittäin hyvää omistaa sisarus, eikä kannata väittää että kaverit riittää. Sisarussuhde on ihan erilainen.
mutta ensimmäisenkin terveen ja helpon (?) lapsen kanssa meni jo niin mehut meistä vanhemmista, ettemme olisi jaksaneet toista ennen kuin nyt ja nyt olen jo niin vanha, etten enää uskalla enkä jaksa.
elämän rankkuuksia omakohtaisesti kokea. Meillä on kyllä 3 lasta, koska tykätään lapsista. Mutta ei olla esimerkiksi hommattu rakennus- tai opiskeluprojekteja tähän pikkulapsivaiheeseen.
Ja jos joku tuntee, että elämä on just sopivaa yhden lapsen kanssa eikä tarvi venyä äärimmilleen, niin sillon kannattaa elää juuri niin! Tää on kummallinen ilmiö, että Suomessa jotenkin ylpeillään sillä, miten rankkaa kelläkin on ja että se, jolla on rankinta, on jotenkin parempi ihminen....
Sairauksia, työttömyyttä jne. ei ihminen voi itse valita ja hallita, mutta en tajua, että pitää itse itsensä väen vängällä pistää tosi rankaksi kokemaansa tilanteensa ja sitten muitten vielä pitäisi ihailla näitä " rankkuussankareita" .
Toki saa valittaa väsymystä yhden tai kahden suurperheen vanhemmat tai lapsettomat. Mutta mitään ihailtavaa en nää siinä, että väkisin hommataan monta lasta pienellä ikäerolla ja sitten naama vääränä ja aivan uupuneena odotetaan muitten ihmisten ihailua. Suurin osa näistä mun tuntemista " uuvahtaneista" kahden-kolmen pienen äideistä on sellasia, että jo ekan kanssa olivat ihan tööt. Mutta pakko on ollut hommata lisää heti putkeen. Vissiin siksi, kun " muillakin on" . Ja sitten ollaan marttyyreita.
Minä ainakin ihailen sellaisia ihmisiä, jotka osaavat tai ainakin yrittävät järjestää elämänsä kivaksi ja ei-rankaksi. Sellaisia, jotka osaavat arvioida omia resurssejaan ja voimavarojaan. Tuntuu, että aika monella on aivan epärealistiset käsitykset itsestään ja siitä millaisen kakun pystyy kunnialla hoitamaan. Olipa kyse sitten työelämästä tai perhe-elämästä.
Uuupumuksen tunne tulee siitä, kun hommat on mitoitettu liian isolleen omiin kykyihin ja energiatasoihin nähden. Ja joo, vauvan kanssa tulee univelkaa, mutta jos on isompia ikäeroja, niin niitä univelkoja voi nukkua päivisin. Eli jos tietää, ettei kestä hyvin valvomista - tässä on isoja eroja ihmisten kesken - niin ei kannata hommata lapsia tiuhalla tahdilla. Vaan hoitaa " vauvan kerrallaan" .