Miten saada vaimo liikkumaan ilman riitelyä?
Hei
Olemme viittäkymmentä lähestyvä pariskunta. Lapset kohta aikuisia. Olen huolissani vaimoni fyysisestä kunnosta tulevaisuudessa.
Itse olen liikkunut säännöllisesti teini-ikäisestä. Opetan ja valmennan nykyisin, oma kilpaurheilu loppui lasten saamiseen. Lapset ovat perineet minun harrastukseni ja käyvät kanssani harjoituksissa useina päivinä viikossa.
Vaimoni liikkui epäsäännöllisesti nuorena. Lasten myötä se väheni. Kymmenisen vuotta sitten se jäi kokonaan. Hän ei ole liikunnallinen ihminen.
Minua ei häiritse suoraan liikunnan puute. Liikkumattomuuden vaikutukset näkyvät koko ajan selvemmin. On tullut painoa, selkää särkee, polvia särkee ja hyvää oloa haetaan esimerkiksi herkuttelusta.
Kodin työt pyörivät vahvasti minun vastuullani. Vaimoni ei jaksa töiden jälkeen tehdä oikein mitään. Mikäli jokin työ on tekemättä se kuitenkin häiritsee häntä suuresti. Kotitöistä jaksan hoitaa suuremman osan, enkä koe vaikeana teettää töitä lapsillamme, tämä ei ole ongelma.
Olen yrittänyt ehdottaa ja keksiä yhteistä harrastusta. Hankimme kotiin kuntoiluvälineitä hänen pyynnöstään, käyttämättä ovat. Yritän olla kannustava. En koskaan ole arvostellut, vähätellyt tai puuttunut hänen liikuntavalintoihinsa negatiivisesti.
Tiedän mitä tapahtuu jos otan asian suoraan puheeksi. Hän suuttuu minulle ja alkaa kokea häpeää itsestään. Hän kokosi minun arvostelevan ulkonäköään, kaikki huomio olisi hänen painossaan. Vaikka yrittäisin valita sanani kuinka tarkasti.
Mielestäni hän on hyvin kaunis nainen. Aina ollut ja on edelleen. Olemme molemmat vanhentuneet. En halua muuttaa häntä ulkoisesti, haluan hänen olevan terve ja toimintakykyinen kun lapsemme muuttavat omilleen.
Onko kukaan koskaan kokenut onnistumista tälläisessä tilanteessa? Joko onnistunut rohkaisemaan kumppaninsa liikkumaan tai tullut rohkaistuksi ilman kriisiä parisuhteessa.
Kommentit (287)
Painoon nyt kai voi vaikuttaa ruokavaliolla helpoiten. Jos ajatellaan, että painon laskiessa liikuntahalut lisääntyisivät? Kuka käy kaupassa, kuka laittaa ruokaa, mitä välipaloja on käden ulottuvilla? Onko säännölliset ruoka-ajat? Meneekö sipsejä joka päivä?
Sitten se liikunta. Me tykätään 60+ pariskuntana geokätköilystä. Haetaan suht helppoja, äkkiä kuluu tunteja reissussa poissa jääkaapin äärestä kun kyykitään, kurotellaan ja rämmitään metsässä ja ojanpenkoilla. Liikutaan pyörillä kätköltä toiselle ja sitä voi harrastaa joka kaupungissa ja eri puolilla maailmaa.
Niin voihan sitä ehdottaa kaikenlaista ja pyytää mukaan liikkumaan. Mutta ihan turha jankuttaa tai painostaa. Aikuinen ihminen ja olet hänen miehensä etkä isänsä. Toki jos ei kelpaa niin tiedät missä on ovi. Ja myös vaimosi tietää missä on ovi. Parisuhteessa ei ole pakko olla.
Helvetti mikä holhousyhteiskunta taas kun parisuhteessa miehen pitäisi pakottaa nainen liikkumaan ja naisen pakottaa mies kulttuurijuttuihin ! Jos nainen ei halua liikkua ja miestä ei kiinnosta viilasukkanäyttely niin hyvä. Aikuinen ihminen päättää itse. Ja jos sille kumppanille ei sovi niin tekee sitten omat ratkaisut asiallisen keskustelun jälkeen. Yhä edelleen ei kenenkään ole pakko kitua suhteessa missä ei halua olla. Meillä on sovittu että jos ei kelpaa niin tosiaan molemmat tietää missä se ovi on ja se jolle ei kelpaa käyttää sitä. Saman katon alla on nyt asuttu 34 vuotta.
Sano että menee pyörällä kauppaan ja siä on irtokarkit tarjouksessa. Tosin ei taida kaikkiin upota.
Minä voisin olla tuo aloittajan vaimo.
Mieheni on ollut aina liikunnallinen ja fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kuin itse olen. Yhteisten vuosien aikana kaikki yhdessä harrastettu liikunta (kävelylenkkejä lukuun ottamatta) on saanut mut vaan ärsyyntymään, koska epäsuhta on aivan liian suuri. Hän on kaikissa lajeissa nopeampi, taitavampi ja voimakkaampi. Koen että lajista riippumatta olen perässä vedettävä riippakivi. Lisäksi v..uttaa että mieheni joutuu aina opastamaan miten mitäkin lajia pitää toteuttaa ja tunnen itseni tyhmäksi.
Mieheni on myös hyvin tahdikas, hän ei huomauttele kiloistani tai ulkonäöstäni, mutta olen välillä miettinyt että ehkä hänen pitäisi. Ehkä tarvitsisin juuri sellaisen potkun persaukselle, vaikkakin se aiheuttaisi takuulla alkuun mielipahan tunnetta.
Itse olen niin epävarma ylipainoisessa kropassani, että välttelen uimahalleja ja kylpylöitä kuin ruttoa. Joku kylpylä on viimeinen paikka minne haluaisin mieheni minut vievän.
Ylipäänsä pitäisi löytää sellainen laji jota voi harrastaa arjessa ja tehdä siitä osan elämää. Ei joku satunnainen melontaretki tai keilaus kuntoa kohota, vaikka kaikki liikkuminen hyväksi onkin.
Ainoa mistä oikeasti nautin on kävelylenkit hyvää äänikirjaa kuunnellen.
Tunnen painon kanssa kamppailevia ihmisiä muuten. Itsellänikin on ylipainoa. Tosin liikun; pyöräilen ja käyn salilla.
En osaa oikein sanoa muuta kuin että jos ihminen on ylipainoinen ja hän ei halua tehdä asialle mitään, niin sinun on antava asian olla. Joko kestät sen tai yrität muuttaa häntä tai eroat. Se on sama alkoholistin kanssa. Toiset älähtävät, kun rinnastan päihdeongelman syömishäiriöön, mutta kyllä ylensyönnissä - kauniimmin ilmaistuna herkuttelussa ja napostelemisessa - on addiktion piirteitä. Se pitää vain tiedostaa ja alkaa itse tekemään muutosta. Sinä et voi tehdä toisen puolesta muutosta. Voit saada hänet personal trainerille hetkeksi aikaa tai hän voi mennä vatsalaukun pienennysleikkaukseen, mutta tilanne ei muutu, jos se ei muutu korvien välissä.
Koululiikunta pitäisi poistaa kokonaan. Tämä on varmasti suurimpia yksittäisiä tekijöitä, jotka johtavat kielteiseen suhtautumiseen liikuntaan ja siihen, että ei haluta liikkua vapaaehtoisesti. Koululiikunta voisi olla korkeintaan vapaaehtoinen aine. Sen valitsevat ovat varmasti niitä, jotka eivät koe sitä pelkkänä nöyryyttävänä tekijänä. Vihasin itse koululiikuntaa yli kaiken ja olisin korvannut sen mielelläni jollakin toisella aineella. En ottanut koskaan koulussa valinnaista liikuntaa.