Iltalehden juttu naisten autismista

Varsinkin moni maskaava autisti ja miksei muutkin autistit ottaa muita huomioon paljon enemmän kuin tavan nentti autistia. Se ei vain näy tavalla, jota nentti ymmärtäisi huomioonottamiseksi. Esimerkiksi aistiasioissa. Moni autisti jättää omat tarpeensa huomiotta jottei tarvitsisi olla vaivaksi. Siedetään lopulta uuvuttavia tilanteita jatkuvasti, jotta sulautuisi joukkoon. Sosiaalisesti yrittää opetella, tehdä ja muistaa tehdä asioita, jotka eivät tule luontaisesti. Tai yrittää ottaa muita huomioon ihan samalla tavalla kuin nenttikin: siten mikä tulee luontaisesti. Kaksi autistiahan saattaa keskenään kokea kummankin olevan hyvinkin huomioonottava. Ei se ole niin että autisti on tässä yhtälössä ainoa huomioonottamaton ja sen vuoksi jotenkin korjauksen tarpeessa. 

Aivan yhtä lailla autistin näkökulmasta nentit eivät osaa ottaa huomioon, ovat tökeröitä, välillä hengästyttävän kummallisia sekä rasittavia. Double empathy problem pitäisi saada laajasti nenttien tietoisuuteen ja ymmärrykseen. Puolin ja toisin tulisi löytää ymmärrystä ja joustoa. Mitä nentit eivät aina ymmärrä on että autisti usein joustaa jo nyt niin pitkälle, että hän uupuu. Autistin mukautumista muihin ja ympäröivän sietämistä ei nähdä joustamisena, vaan jopa tahallaan hankalana olemisena.

Autistin kovakin pyrkiminen nenttien tavalliseen arkipäiväiseen olemiseen ja tapoihin ei näy nentille, koska se on se heidän baseline. Heiltä puuttuu ymmärrys siitä mitä se todella tarkoittaa kun englanniksi sanotaan autismin olevan disability. On hassua kun ajatellaan että autisti on suvaittu yhteisössä ja ok kunhan hänen vammansa suhteessa nentteihin ei näy mitenkään ja kunhan hän osaa ottaa nentit huomioon samoin kuin nenttikin = autisti saa olla autisti kunhan hän ei ole autisti. 

Milloin puhuttaisiin siitä miten nentit voisivat pintapuolista hymistelyä lukuunottamatta ottaa autistit huomioon muutenkin kuin sporadisen "huomioonottamisen" jälkeen kyräilemällä ja valittamalla autistista selän takana. Todella monelta puuttuu erilaisuuden, erilaisten tarpeiden ja erilaisen kokemuksen todellinen hyväksyminen. Useat nentit tekevät sellaisista asioista suuren ongelman, joiden ei olisi mikään pakko olla ongelma jos vain asiaa pysähtyisi hetkeksi ajattelemaan. Pitäisi enemmän kysyä miksi joku tekee mitä tekee eikä vain silmät salamoiden harmitella miksi tuo ei tee miten minä teen ja mitä "kuuluu" tehdä. Ja sitten antaa kummankin tehdä minkä itse huomioonottavaksi kokee mikäli ei ole kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä.

Pienenä ja ei niin kovin tärkeänä esimerkkinä esimerkiksi aamutervehdykset työpaikalla tuttujen naamojen kesken (tai vaikka silmiin katsominen!). Minulla on syyni miksen katso niitä tarpeellisiksi ja toisilla on syynsä miksi ne koetaan tarpeellisiksi. Eikö voitaisi hyväksyä että minä en pyri olemaan epäkohtelias, ignooraa kenenkään olemassaoloa tai ole suuttunut yhtään kenellekään olemalla aamulla hiljaa ja että toiset taas saavat vapaasti tervehtiä muita niin paljon kuin sielu sietää koska se on heille tärkeää. Eikö voitaisi hyväksyä että useimmat pyrkivät olemaan omalla tavallaan huomioonottavia ja kohteliaita kuka milläkin tärkeäksi katsomallaan painotuksella. 

Minä esimerkiksi saatan kysyä aistiasioissa kysymyksiä, joita minulta ei ikinä kysytä, joilla pyrin huomioimaan kuulijan mahdollisen minulle näkymättömän "kivun". Saatan mitään sanomatta ottaa huomioon monia asioita ja mukauttaa omaa toimintaani jo valmiiksi ilman että kukaan mukautusta edes huomaa. Koska tiedän miltä se tuntuu kun aistit tekevät kipeää ja on siten minulle täysin luontaista ottaa muut huomioon sillä tavalla. Sekä ymmärtää jos vaikkapa jokin asia kestää kauemmin aistisäätelyn vuoksi.

Minä otan ainakin ihan liikaa kaikkia muita huomioon ihan joka paikassa ja yritän lukea heidän toiveitaan ennen kuin kukaan pääsee huomauttamaan mulle, että oon tehnyt (taas) jotain väärin. Ja juuri siksi ihmisten parissa oleminen onkin niin raskasta.

T. Autistinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin moni maskaava autisti ja miksei muutkin autistit ottaa muita huomioon paljon enemmän kuin tavan nentti autistia. Se ei vain näy tavalla, jota nentti ymmärtäisi huomioonottamiseksi. Esimerkiksi aistiasioissa. Moni autisti jättää omat tarpeensa huomiotta jottei tarvitsisi olla vaivaksi. Siedetään lopulta uuvuttavia tilanteita jatkuvasti, jotta sulautuisi joukkoon. Sosiaalisesti yrittää opetella, tehdä ja muistaa tehdä asioita, jotka eivät tule luontaisesti. Tai yrittää ottaa muita huomioon ihan samalla tavalla kuin nenttikin: siten mikä tulee luontaisesti. Kaksi autistiahan saattaa keskenään kokea kummankin olevan hyvinkin huomioonottava. Ei se ole niin että autisti on tässä yhtälössä ainoa huomioonottamaton ja sen vuoksi jotenkin korjauksen tarpeessa. 

Aivan yhtä lailla autistin näkökulmasta nentit eivät osaa ottaa huomioon, ovat tökeröitä, välillä hengästyttävän kummallisia sekä rasittavia. Double empathy problem pitäis

"Pienenä ja ei niin kovin tärkeänä esimerkkinä esimerkiksi aamutervehdykset työpaikalla tuttujen naamojen kesken (tai vaikka silmiin katsominen!). Minulla on syyni miksen katso niitä tarpeellisiksi ja toisilla on syynsä miksi ne koetaan tarpeellisiksi. Eikö voitaisi hyväksyä että minä en pyri olemaan epäkohtelias, ignooraa kenenkään olemassaoloa tai ole suuttunut yhtään kenellekään olemalla aamulla hiljaa ja että toiset taas saavat vapaasti tervehtiä muita niin paljon kuin sielu sietää koska se on heille tärkeää. Eikö voitaisi hyväksyä että useimmat pyrkivät olemaan omalla tavallaan huomioonottavia ja kohteliaita kuka milläkin tärkeäksi katsomallaan painotuksella"

Tähän kommentoin omalta osaltani, että minunkin oli vaikea oppia nuo tervehdykset ja silmiin katsomiset. En usko olevani autisti, mutta monta kertaa lapsenakin sain toruja, kun en älynnyt, että lähtiessä esim. hammaslääkäriltä olisi pitänyt sanoa hänelle kiitos ja näkemiin. Aikuisena taas, kun jouduin asiakaspalvelutehtäviin, ihmettelin, miksi he hermostuivat minuun niin nopeasti. Kunnes kerran saimme ammattilaisen opettamaan, kuinka asiakas kuuluu ottaa vastaan. Monikaan ei näet oleta, että hänen asiansa pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti. Ei, vaan jostain syystä ihmiset, kun tulevat paikan päälle asioimaan, toivovat, että heidän kanssaan keskustellaan kiireettömän oloisesti ja katsotaan välillä silmiin. Annetaan vaikutelma, että kuunnellaan ja ollaan käytettävissä.

Kun nuo asiat on joskus joutunut opettelemaan, niin tervehtimisestäkin voi tulla lähes automaattinen toiminto.

Vierailija kirjoitti:

Minä otan ainakin ihan liikaa kaikkia muita huomioon ihan joka paikassa ja yritän lukea heidän toiveitaan ennen kuin kukaan pääsee huomauttamaan mulle, että oon tehnyt (taas) jotain väärin. Ja juuri siksi ihmisten parissa oleminen onkin niin raskasta.

T. Autistinen nainen

Juuri tämä. Teen itse ihan samaa jatkuvasti ja juuri siitä syystä ettei päästäisi sanomaan ja huomauttamaan taas-sanan kanssa. Kun porukka vain tietäisi kuinka usein minä valitsen olla valittamatta muiden käytöksestä tai asioista, jotka minua häiritsevät, koska ymmärrän itse kunkin olevan vain ihminen ja esimerkiksi työpaikalla asian olevan niin että kukin meistä on erilainen persoona erilaisine tarpeineen ja luontaisine vahvuuksineen/heikkouksineen ja ettei kukaan meistä ole päässyt rekryäjää lukuunottamatta valitsemaan kenen kanssa työpäivän vietämme. Jolloin kaikkien viihtyvyyden ja työilmapiirin kannalta katson mitään palvelemattomaksi ja turhaan ilmapiiriä huonontavaksi valittaa joka jumalan asiasta muille tai kritisoida jatkuvasti jos sun kenenkin pikkumokailuista/luonteenpiirteistä. Valitsen vastata ihmisille nätisti ja olla kiltti kaikille, vaikka voisin valita toisinkin. Voisin vastata ilkeilijälle ilkeilyllä ja ärsyyntyneesti niille jotka ovat ärsyyntyneitä minusta. Vaikka sitten taas autistisuus näkyykin muissa asioissa, mutta ainakin yritän tehdä osani. Pyrin etsimään selitystä käytökselle ja miettimään asian niin että ihmisellä on syynsä.

Tietenkään mitä tahansa ei tarvitse kenenkään sietää, mutta silloinkin ensimmäinen kysymys voisi olla: hei, miksi teet näin tai noin? Silloin saattaa saada suht avartavankin selityksen. Vaikkapa saada tietää että jollain on adhd:n muoto joka ei ulospäin näy hyperaktiivisuutena, mutta johtaa aivan jatkuvaan pinnistelyyn, joka pinnistelystä huolimatta näkyy kenties myöhästymisinä ja unohteluna, jolla ei useinkaan ole mitään tekemistä sen kanssa että tahtoisi olla laiska tai tietoisesti ei ottaisi muita huomioon. Se joka näyttää siltä ettei huomioi muita saattaa olla porukasta se joka kaikista eniten miettii miten luontaisten taipumustensa vuoksi olisi mahdollisimman vähän vaivaksi muille.

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Pitihän se arvata. Palstan autistimuijat ovat samanlaisia kuin autistiukot. Mitään järkevää selitystä ei saa vaan alapeukkuja, huoh. 

Miksi te autistit luulette että teidän käyttäytymismallit ovat ainoastaan autistien piirteitä? Todella moni normaalikin omaa samoja ongelmia ja piirteitä. Niitä kutsutaan käyttäytymismalleiksi ja luonteenpiirteiksi. Ette te ole niin uniikkeja kun luulette olevanne. 

Teidän selviytymistänne normimaailmassa auttaisi paljon, jos opettelisitte edes käytöstavat. Oma valinta, jos tarkoituksella päättää, että enpäs viitsi noudattaa normikohteliaisuusssääntöjä. Lisäksi se jatkuva oman navan tuijottelu saattaa aiheuttaa sen, että teidän seuranne ei kiinnosta.

Pieni huomio tuohon työpaikan tervehdysasiaan: ihan vaan nyökkäys riittää ja suunnilleen henkilön suuntaan vilkaisu. Ei työpaikalla tarvita mitään syvällisiä silmiintuijotteluita.

Minusta artikkelin otsikko oli harhaanjohtava, en selkeää selitystä otsikolle tekstistä löytänyt.

Artikkeli käsitteli mielestäni ihan näitä yleisessä tiedossa pitkälti olevia naisten/miesten välisen autismin eroja.

Naiset ovat parempia maskaamaan ja jäljittelevät siis neurotavallista käytöstä niin hyvin, että diagnoosi jää saamatta ennen aikuisuutta.

Oirekyselyssä saavat poikia matalampia pisteitä.

Erityismielenkiinnon kohteita on, mutta saattavat olla sosiaalisemoia ja tavallisia myös neurotyypillisille, kuten hevoset.

Työelämässä erityismielenkiintoonsa kykenemään keskittyvistä tulee huippuosaajia.

Autistin työyhteisössä pomo ja hänen asenteensa erilaisia persoonia kohtaan tärkeää.

Vahvuutena se, että tekee pyydetyt hommat keskittyen yksityiskohtiin, ja saaden aloitetut hommat valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Eikä sinun tarvitsekaan lukea. Lukeminen ei ole kaikkien juttu.

Introus ei selkeästi aiheuta elämääsi niin paljon hankaluutta eikä jatkuvaa ja jopa uuvuttavaa kitkaa ympäristön kanssa kuin monille autisteille heidän autistisuutensa tekee. On ihan ymmärrettävää ettet ymmärrä mistä autisti saattaa "kohkata". Et tietääksesi ole autisti, joten kokemuksellasi siitä mikä on ja ei ole autistille kohkaamisen arvoista ei ole merkitystä. Eikä kokemuksellasi autisteista ole merkitystä silloin kun puhutaan siitä minkä autisti kokee ongelmallisena. Voit puhua introverttinä introverttiydestä asiantuntijana muttet autistin kokemusmaailmasta, vaikka ymmärrätkin jollain tavalla introverttiyden kautta miten tämä yksi autismissakin yleinen piirre voi elämään vaikuttaa. Sinä taas puolestasi kohkaat sitten jostain muusta mistä joku toinen ei. Ei se sinusta huonompaa ihmistä tee.

Introverttiys on selvästi ehkä ennemmin vielä suht ymmärretty luonteenpiirre, johon vielä suht mukava prosenttiosuus populasta voi samastua ja jota ymmärretään aivan hyvin (välillä siltikin valitettavan huonosti). Ei ole kyseessä asia, joka katsotaan vammaksi suhteessa normiin. Tosin en pidä tässä yhteydessä sanaa vamma yhtä hyvänä kuin englannin disability, joka jo heti kertoo mistä on kyse: johonkin kykenemisen puutteesta, dis-ability.

Ihan kuten jalaton ei kykene kävelemään ja on tämän vuoksi disabled, vaikka mukautusten ja apuvälineiden avulla saattaakin kyetä monin osin samaan kuin ihminen jolla on omat ja luonnostaan toimivat jalat. Oma valituksesi on kuin vähän normia lyhytjalkaisempi valittaisi siitä miksi jalaton kokee jalattomuutensa tavalla tai toisella ongelmalliseksi ja ihmettelisit sitä miksi jalaton tekee numeroa siitä kuinka jalalliset odottavat jalattomalta kykyä kävellä kuten he ja suomivat kykyä elää lähes jalallista elämää apuvälineiden kuten pyörätuolin avulla, josta on oma vaivansa ja joka vaatii ympäristöltä helppokulkuisuutta/erityisrakennelmia ja joskus apukäsiä. Mistä aiheutuvasta vaivasta, mahdollisesta hitaudesta, valintarajoitteista ja ympäristön mukautumisen tarpeesta jalalliset jalatonta sitten syyllistävät. 

Kuten vaikkapa autistia suomitaan jos hän käyttää korvatulppia/kuulosuojaimia, aurinkolaseja tai tietynlaisia vaatteita. Sitten niristään siitä kuinka joutuu ehkä näkemään vähän vaivaa saada autistin huomio, miten on outoa kun ei sisätiloissa näe toisen silmiä aurinkolasien takaa tai kuinka hirvittävän epäkohteliasta on pitää hattua sisätiloissa. Vaikka nämä mukautukset taas autistille voivat arkielämässä tarkoittaa eroa sen välillä pystyykö hän päivän jälkeen kotona tekemään edes yhden tärkeän kotityön tai valmistamaan itselleen ruokaa vai ei. Vuosien tai kuukausien mittakaavassa puhutaan siitä saako hän totaalisen burn outin vai ei. Ja kyseessä on vasta yksi asia, mikä on erilaista autistille kuin ihmisille yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Ei autisti ole erilainen tai tee numeroa erilaisuudestaan, koska haluaisi olla erilainen, vaan koska autisti ON erilainen. Jos hän ei olisi, ei olisi tarvetta heitä myöskään diagnosoida, liputtaa erilaisiksi kuin muut eikä heistä ainakaan valitettaisi eikä heitä kroonisesti syrjittäisi, kiusattaisi, ihmeteltäisi ja pyrittäisi muuttamaan toisenlaisiksi. Taas tullaan siihen: autisti saa olla autisti kunhan hän ei ole autisti. Hän saa olla erilainen kunhan hän ei ole erilainen. Saa olla erilainen kunhan ei ole erilainen ja kunhan ei mene ääneen tunnustamaan sitä suhteellista faktaa että on erilainen. 

Ei erilaisuudessa ole mitään pelättävää. Eikä sen tunnustamisessa ole mitään vaarallista tai ketään ylentävää tai alentavaa. Miksi se on nenteille niin kova pala jos joku _häpeämättä_ kehtaa ääneen sanoa täysin ilmiselvän faktan siitä että on erilainen suhteessa yleiseen normiin? Mikä siinä on uhkaavaa? Mikä siinä hiertää, vaikka vain todetaan se miten asia on? Mikä vallitsevan todellisuuden sanallistamisessa hiertää, vaikka se on kaikkia hyödyttävä tieto? Miksi erilaisuuden tunnustamiseen koetaan tarpeelliseksi, vaihteeksi, liittää sellaisia pohjavirtauksia, motiiveja ja sanatonta viestintää mitä siinä ei ole? Se että joku nentti ehkä haluaisi korostaa omaa erilasuuttaan syystä xyz tai sadakseen tuntea itsensä erityisemmäksi ja paremmaksi kuin muut ei tarkoita sitä että autisti faktasta ja suhteellisen todellisuuden tilasta informoidessaan ja keskustellessaan tekisi niin.

Vierailija kirjoitti:

Pieni huomio tuohon työpaikan tervehdysasiaan: ihan vaan nyökkäys riittää ja suunnilleen henkilön suuntaan vilkaisu. Ei työpaikalla tarvita mitään syvällisiä silmiintuijotteluita.

Jossain ja joillekin riittää ja jossain työpaikoissa ei. Se nyt muutenkin oli nopeasti keksitty esimerkki enkä alkanut asiaa dissektoimaan syvällisemmin että milloin ja ei ole tärkeää. Eikä se myöskään ainakaan mulle ole autistisuuteni aiheuttamista ongelmista suurin, mutta silti asia joka on muistettava ja mietittävä joka aamu. Kun on havainnut että yllättävän pienetkin asiat ovat toisaalta ongelma yhtä lailla nenteille kuten itsellenikin. 

Niin useissa pienissäkin asioissa on tasapainoilua sen kanssa teenkö kuten luonnostaan tekisin vaiko en ja jos valitsen olla tekemättä niin onko se asia sitten minun tietämättäni kuitenkin paljon suurempi merkitykseltään kuin tajuankaan. Kun nämä asiat eivät luonnostaan tule niin enpä osaa automaattisesti myöskään tietää minkä merkitys on suuri tai pieni ja varsinkaan pitkillä aikajänteillä. Työpaikkani kuitenkin tahtoisin pitää, mutta en sen kustannuksella että uuvun ja toisaalta en halua menettää sitä pieniksi arvioitsemieni mutta nenteille taas sittenkin sanottua tärkeämmiksi osoittautuneiden ja ajan kanssa kumuloituvien sosiaalisten juttujen takia.

Autistin vanhempana totean vain, että julkisuudessa ja julkisesti kohkataan lähinnä vain niistä kirjolaisista, joilla äo on normaali. Tosiasiassa monella autistilla on myös kehitysvamma tai/ja adhd, tai psykiatrinen diagnoosi.

Oli virhe yhtenäistää kirjolaiset autistisiksi. AS-piirteisten kyky selviytyä arjessa ja yhteiskunnassa on huomattavasti parempi kuin syvästi autistisella (kehitysvammalla tai ilman). Syvästi autistinen ei esim. puhu ollenkaan, vaikka äo olisi normaalitasolla.

En vähättele Assien oirekuvaa ja arjen kuormittavuutta nenttien seassa, mutta viimeaikainen mediaryöpytys korkeatasoisista autisteista ohjaa ihmisten, päätyäjien ja viranomaisten mielipiteitä siihen suuntaan, että he eivät ymmärrä miten haastavaa on elää/ olla huoltaja/ työskennellä syvästi autistisen henkilön kanssa. Aggressiivisuus, arvaamattomuus, invalidisoivat aistiyliherkkyydet ja juuttumiset ym. rajoittavat elämää todella paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Eikä sinun tarvitsekaan lukea. Lukeminen ei ole kaikkien juttu.

Introus ei selkeästi aiheuta elämääsi niin paljon hankaluutta eikä jatkuvaa ja jopa uuvuttavaa kitkaa ympäristön kanssa kuin monille autisteille heidän autistisuutensa tekee. On ihan ymmärrettävää ettet ymmärrä mistä autisti saattaa "kohkata". Et tietääkse

Mist sinä tiedät mitä introus aiheuttaa ihmisille. Vaadit muita ottamaan huomioon autisteja, kun itse vähättelet muiden ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te autistit luulette että teidän käyttäytymismallit ovat ainoastaan autistien piirteitä? Todella moni normaalikin omaa samoja ongelmia ja piirteitä. Niitä kutsutaan käyttäytymismalleiksi ja luonteenpiirteiksi. Ette te ole niin uniikkeja kun luulette olevanne. 

Vaan kun ympäristö ei valitettavasti suhtaudu autisteihin noin. Mielelläni katsoisin autismin vain yhdeksi moneksi tavalliseksi tavaksi olla ihminen, mutta yhteiskunta ja kanssaihmiset tekevät sen tavallisesta ja luontaisesta "lajityypillisestä"  tavasta olla olemassa itselleen ongelman, johon yleisin ratkaisu jotenkin kummallisesti on se että autistin tulisi muuttua toisenlaiseksi.

Se millainen autisti on, on ok vain siihen asti kuinka pitkälle autistin luonteenpiirteet normiporukassa ulottuvat. Sitten kun luonteenpiirteet menevät tietyn rajan yli ja kun kaikki piirteet niputetaan yhdeksi saadaankin jotain poikkeavaa, jolle on asetettu oma diagnoosinsa ja diagnostiset kriteerit. Autisti on tavallinen ihminen, jonka tietyt ominaispiirteet ylittävät diagnostiset rajat. Muillakin on ongelmia samojen juttujen kanssa, mutta ei välttämättä yhtä suurella intensiteetillä tai yhdistettynä kaikkiin muihinkin autismille tyypillisiin piirteisiin. En ole kuullut autistien omivan itselleen piirteitä, mutta kylläkin tekevän ihan syystä eron siihen onko henkilöllä joitakin piirteitä jonkinasteisina vai onko henkilö kokonaisuutta katseltaessa piirteistöltään sellainen että autismin kriteeristö täyttyy. Siinä on vissi ero, joka usein on se pärjääkö henkilö kohtuullisesti piirteidensä kanssa vallitsevassa maailmassa vai ei. Muut usein pärjäävät ja ihmettelevät autistien valitusta ja autistit taas eivät pärjää ja eivät ihmettele kanssa-autistien valitusta.

Ei autisteja kannata tai tarvitse kadehtia. Jos omat luonteenpiirteesi sekä ylittäisivät tietyt intensiteettiarvot ja niitä löytyisi riittävät samanaikaiset yhdistelmät JA niistä aiheutunut haitta olisi toimintakykyysi merkittävä, diagnosoitaisiin sinutkin todennäköisesti autistiksi. Ole onnellinen ettei, koska ainakin autismin aiheuttamien ongelmien suhteen elämäsi on todennäköisesti helpompaa kuin autistin. 

Siihen on syynsä miksi sinulla ehkä on joitain samoja päänvaivaa aiheuttavia piirteitä kuin autisteilla, mutta et kuitenkaan ole päätynyt terveydenhuollon/yhteiskunnan koneistoon niiden vuoksi sillä tavoin että lopputuloksena olisi autismidiagnoosi. Se syy on ettet ole joistakin samankaltaisista piirteistäsi huolimatta vielä diagnoosikriteeristön tarkoittama autisti. Se on se syy miksi se autisti on niin sanotusti "uniikki" ja sinä taas kokemuksesi mukaan et. Synny sinäkin sekä laajuudeltaan että intensiteetiltään samanlaisella luonnepiirrepatteristolla, niin saat sinäkin kokea mitä tämä sinulta nyt uupuva "uniikkeus" tarkoittaa. Ei se ole niin herkkua ja mukavaa kuin kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Minusta artikkelin otsikko oli harhaanjohtava, en selkeää selitystä otsikolle tekstistä löytänyt.

Artikkeli käsitteli mielestäni ihan näitä yleisessä tiedossa pitkälti olevia naisten/miesten välisen autismin eroja.

Naiset ovat parempia maskaamaan ja jäljittelevät siis neurotavallista käytöstä niin hyvin, että diagnoosi jää saamatta ennen aikuisuutta.

Oirekyselyssä saavat poikia matalampia pisteitä.

Erityismielenkiinnon kohteita on, mutta saattavat olla sosiaalisemoia ja tavallisia myös neurotyypillisille, kuten hevoset.

Työelämässä erityismielenkiintoonsa kykenemään keskittyvistä tulee huippuosaajia.

Autistin työyhteisössä pomo ja hänen asenteensa erilaisia persoonia kohtaan tärkeää.

Vahvuutena se, että tekee pyydetyt hommat keskittyen yksityiskohtiin, ja saaden aloitetut hommat valmiiksi.

Kiitos artikkelin referoinnista. Eli ei mitään uutta ja mullistavaa. Harhaanjohtavat otsikot ovat nykypäivää. 😏

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Eikä sinun tarvitsekaan lukea. Lukeminen ei ole kaikkien juttu.

Introus ei selkeästi aiheuta elämääsi niin paljon hankaluutta eikä jatkuvaa ja jopa uuvuttavaa kitkaa ympäristön kanssa kuin monille autisteille heidän autistisuutensa tekee. On ihan ymmärrettävää ettet ymmärrä mistä autisti saattaa "kohkata". Et tietääkse

Kiitos sinulle osuvista vertauskuvista ja pyrkimyksestäsi vääntää autismin ydin ratakiskosta niin että nenttikin tajuaisi. (?)

Ap

Varmaan ihmisiä on erilaisia. Osa ottaa toiset huomioon, osa vähemmän ja joillakin riippuu ihmisestä miten kohtelee ikävä kyllä tai jos noudattaa vain systeemin ohjeita liian tarkasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa lukea tuota kohkaavaa sanapötköä. Siis mikä nyt ottaa niin päähän tuossakin artikkelissa? Jotenkin rasittaa kun te autistit pidätte itseänne jotenkin niin erilaisina ja syrjittyinä eikä kukaan muka ymmärrä teitä. Voin itse introverttina sanoa että itsekin vetäydyn muiden seurasta ja tarvitsen omaa aikaa että tilaa, PALJON. Ja jotkut eivät tästä pidä tai ymmärrä, juttelenhan muuten "normaalisti" kun olen sosiaalisella "moodilla" En siltikään jaksa kohkata kuinka meitä introvertteja ei kukaan ymmärrä ja kuinka muut jäkä jäkä..

Ei autisti ole erilainen tai tee numeroa erilaisuudestaan, koska haluaisi olla erilainen, vaan koska autisti ON erilainen. Jos hän ei olisi, ei olisi tarvetta heitä myöskään diagnosoida, liputtaa erilaisiksi kuin muut eikä heistä ainakaan valitettaisi eikä heitä kroonisesti syrjittäisi, kiusattaisi, ihmeteltäisi ja pyr

Kiitos! Hyvin taputeltu. 👍🏼