Seiska: Entinen NHL-vaimo Helena Koivu ulosotossa - "Ei tarvitse hävetä mitään"
Helena Koivun ulosottorekisteristä paljastui viisi merkintää kahden viime vuoden ajalta. Suurin osa niistä on päättynyt varattomuusesteeseen eli hänellä ei ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta. Yksi merkintä on maksettu, ja loput sulkeutuneet maksukyvyttömyyden vuoksi. Velat liittyivät muun muassa kiinteistöveroihin ja oikeudenkäyntimaksuihin. Helena ei halunnut kertoa tuloistaan, mutta korosti, ettei kyse ole talouskriisistä. Hän kertoo velkojen johtuneen osoitteenmuutoksista, avioerosta ja elämänmuutoksista. Samalla hän on ollut oikeudessa riitelemässä exänsä Mikko Koivun kanssa lasten huoltajuudesta ja kiinteistöasioista. Nyt Helena vakuuttaa, että kaikki on hoidettu, luottotiedot ovat kunnossa ja elämä "järjestymässä".
Miten tässä nyt näin kävi? Ennen oltiin jääkiekkoilijan vaimo ja elettiin jetset-elämää Minnesotassa, nyt pyöritään ulosotossa ja selitellään osoitteenmuutoksia Seiskalle. Kun menee hyvin, ollaan hiljaa mutta kun menee huonosti, vedotaan "monikerroksiseen elämäntilanteeseen". Onko tämä taas sitä "vahvan naisen selviytymistarinaa", jolle pitäisi taputtaa? Vai voiko ihan rehellisesti sanoa, että jos velat menee ulosottoon viisi kertaa kahdessa vuodessa, niin ei ne ole vain "inhimillisiä tilanteita"? Kertokaa rehellisesti: pitäisikö jonkun kantaa vastuu vai riittääkö nykypäivänä se, että sanoo "tein kaikkeni"?
Kommentit (290)
H.K. näytti poistaneen äkkiä videon, jossa ajelee Audilla ja filmaa itse itseään itsekkäästi samaan aikaan.
Ettei vain HK olisi nyt ajanut kuitenkin sitä kolaria, kun autoa ei ole enää näkynyt. 😮
Vaikuttaa erittäin kummalliselta.
Missäköhän Audi on?! 😮
Näyttää erittäin syylliseltä nyt HK.
: (
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisen tavoitteena on suojella lapsiaan ja säilyttää itsellään heidän huoltajuutensa, hän ei todellakaan toimi kuten Helena Koivu.
Silloin ihminen tekee kaiken päinvastoin. Huolehtii lasten kasvurauhasta, koulunkäynnistä ja muusta eikä revittele heitä ja heidän arkaluonteisia asioitaan vuosikausia Seiskassa ja somessa. Ei julkaise itkuvideoita.
Ei vie lapsia kesken kouluviikon toiseen kaupunkiin luvatta ja jätä palauttamatta. Ei käytä heitä pelinappuloina tehdäkseen kiusaa lasten isälle.
Hommaa lapsilleen kodin ja huolehtii turvallisesta arjesta rutiineineen.
Tämä äiti laittoi saamansa asuntorahat mieluummin luksusmatkoihin ja makeaan elämään poikaystävän ja lähipiirinsä kanssa kuin kodinrakennukseen.
Pokkana kertoi Helena Koivu oikeudessa taas "muunneltua totuutta" eli sama meno jatkuu. Alkoi Minnesotassa jo 5 vuotta sitten, kun HK nosti oikeusjutun ja yritti kumota reilun avioehdon ja oman allekirjoituksensa siinä valehtelemalla. tuomarille.
Ja on antanut Suomessa koko ajan ymmärtää, että ex muka nosti oikeusjutun avioehdosta eikä halunnut maksaa. Itse HK nosti, vaikka automaattisesti olisi saanut sen miljoonansa.
Outo tuo jenkkisysteemi, kun voi ihan vaikka kostoksi nostaa oikeusjutun ja käydä oikeutta toisen piikkiin vuosi- ja miljoonatolkulla eikä edes oikeudessa valehteleminen tuo sanktiota.
Mikon hieno haastattelu oli eilen osa Radio Suomen Urheiluiltaa. Kivaa kuulla hänen ajatuksiaan nykyisestä työstään. Ja vielä hienompaa kuulla hänen puhuvan elämästään ja kuinka perhe on tärkeä, selkeästi kuuluu, että Mikon elämässä on kaikki hyvin. Lasten harrastuksista puhuu hienosti kuten aina. Alkaa kohdasta 2.05.30.

Minäkin kuuntelin Mikon haastattelun. Hän on selkeäsanainen, fiksu, jalat maassa tavallista elämää elävä mies, jolle oma perhe ja läheiset ovat tärkein asia maailmassa. Rakastaa ja kunnioittaa perhettään yli kaiken. Puhui hyvin lasten harrastuksista ja tavallisen arjen merkityksestä. Joskus myöhemmin sitten nähdään, johtaako se harrastus johonkin. Hän ymmärtää lasten tavallista elämää, on läsnä arjessa ja pitää lasten elämän tasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Nainen haistanut rahan ja saanut vielä kolme lastakin kaupan päälle naituaan miljonäärin.

Ottaako pannuun taas? Kyllä sinulta tuo valehtelu oikein hyvin sujuu tänäänkin! Pitkä harjoittelu takana niin...
Vierailija kirjoitti:
Mikon hieno haastattelu oli eilen osa Radio Suomen Urheiluiltaa. Kivaa kuulla hänen ajatuksiaan nykyisestä työstään. Ja vielä hienompaa kuulla hänen puhuvan elämästään ja kuinka perhe on tärkeä, selkeästi kuuluu, että Mikon elämässä on kaikki hyvin. Lasten harrastuksista puhuu hienosti kuten aina. Alkaa kohdasta 2.05.30.
No nyt on HIENOA, aijettä 🐒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Nainen haistanut rahan ja saanut vielä kolme lastakin kaupan päälle naituaan miljonäärin.
Olipa taas surkea yritys haukkua nykyistä vaimoa. Hyvähän se vaan on että lapsilla on tasapainoisia aikuisia elämässä varsinkin kun lasten äiti tuntuu olen titityy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Nainen haistanut rahan ja saanut vielä kolme lastakin kaupan päälle naituaan miljonäärin.
Onko siinä The persona non grata kipperiskä itse taas kitkerää kateutta vuodattaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun oikeustajuuni ei mahdu, että Helena joutuu maksamaan kiinteistöverot kiinteistöstä, josta hänet on häädetty pois. Toivottavasti Helena saa joskus oikeutta itselleen 🙏
Tuskin saa. Exä on harvinaisen itsekäs. Ja uusi vaimonsa kynsineen kiinni miehen kiinteistöissä joten aika heikoilla on lasten äiti tilanteessa.
Nainen haistanut rahan ja saanut vielä kolme lastakin kaupan päälle naituaan miljonäärin.
Hei Hellu, sullekin olis ollut fyrkkaa tarjolla useampi miltsi, olit vaan niin uuno että kieltäydyit tarjouksesta ja jatkat omituista taisteluasi. Ihan oma valinta olla persaukinen.
Hellu luuli ettei valehteluun ja mustamaalaamiseen puututa ikinä ja vauhti vain kiihtyi.
Eihän kukaan täysissä järjissään oleva henkilö jää roikkumaan toisen rahoihin kiinni tuolla tavalla kuin Hellu; ihan myötähäpeää pukkaa kun tuon eukon temmellyksistä lukee.
Missä on tuon naisen itsekunnioitus? Miten hän ilkeää? Murtautumiset Mikon kesäpaikalle ja siellä vuoden päivät suutaan soittaen kämppäillyt.
Miten on tullut edes mieleen?
Ameriikkojen koti, Suomi koti ja Viron koti, *TIRKS*
Kuuntelin myös tuon Mikon haastattelun. Hänen ja Natlien luona lapset saavat hyvän, tasapainoisen ja turvallisen elämän. Mikko on aina ollut mun suosikki pelaaja. Varmasti se perheen ja ystävien tuki on pitänyt hänet hengissä julkisen kiusaamisen ollessa pahimmillaan. Tuolloinkaan ei missään vaiheessa lähtenyt mustamaalaamaan sitä sekopäätä. Arvostan!
https://www.vauva.fi/keskustelu/6199584/juuri-nyt-mikko-ja-helena-koivu…
Kuka mahtoi kirjoittaa nuo isot sonnat loppuun. Ketju vaihteeksi lukittu.
Mahtaako The star olla NIIN tyhmä, että luulee tämmöisen toiminnan jotain auttavan.
Ketjuja syntyy sitä enemmän, mitä epätoivoisemmin joku yrittää niitä lukita.
Ei tarvitse hävetä muuta kuin omaa miesvalintaa. Kuka ottaa jonkun suomalaisen piimänaama Mikon miehekseen. Sieltä Virosta olisi komeampaa löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse hävetä muuta kuin omaa miesvalintaa. Kuka ottaa jonkun suomalaisen piimänaama Mikon miehekseen. Sieltä Virosta olisi komeampaa löytynyt.
Eikö enää löydy?
Loppuivatko jo kesken Virossa? Maine on kiirinyt ja no can do.
Sinä siis häpeät omaa miesvalintaasi? No, tuon kommenttisi logiikka onkin ihan nocando, sopii kuvioosi. 🤭😉
Tän päivän horoskooppi, kaksonen:
"Olet rakentanut itsestäsi tietyn kuvan ja imagon. Kuunpimennys kaloissa kutsuu sinua kysymään itseltäsi, onko se linjassa todellisen minäsi ja yhteisen hyvän kanssa. Älä tunne tarvetta ylläpitää ainakaan sellaista roolia, joka ei tunnu omalta. Sinä riität.'
J.elena rakentaa itsestään epätoivoisesti valheellisia kuvia. Tekee instatilejä tätä tarkoitusta varten. Samalla se
s o l v a a
muita minkä ehtii. Niin, että voiko ihminen alemmas vajota?
Hyvä ja lapsiaan aidosti rakastava vanhempi suojelee heitä julkisuudelta. Tämä äiti tietoisesti toi omat lapsensa kohujulkisuuteen haastatteluillaan ja julkaisi heistä lukemattomia kyseenalaisia postauksia, mm itkuvideoita, sekä levitti somessaan lasten salassa pidettäviä tietoja. Vain saadakseen itselleen lisää etuisuuksia sekä huomiota lasten isää vastaan käymälleen vuosia kestäneelle törkeälle lokakampanjalle.
Helena Koivu ei todellakaan "taistellut lapsista" kuten väitti vaan taisteli lapsilla eli käytti heitä aseina ja ihmiskilpinä ja pelinappuloina ajaessaan omaa etuaan vastenmielisillä julkisilla touhuillaan.
Nii. Ketjun otsikosta mieleen:
Osaako tää jelena K. tosiaan hävetä?
😮😑🤪😉
Ei, en usko.
Eihän tässä ole vielä kerrottu edes mitä The autolle tapahtui. Vain piru itse tietää? 😉