Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (886)
Eli Ap haluaa vain kuulla vauva-foorumin sanovan "joo tottakai jätät miehes ja menet panemaan työkaveria!". Varmaan sapettaa kun täällä on vielä ihmisillä moraali tallessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että sinun kannattaa erota joka tapauksessa. Aika sitten näyttää tuleeko sen työkaverin kanssa mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
Se voi myös kehittyä/latistua pitkäaikaiseksi kumppanuudeksi.
Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että sinun ja miehesi välinen suhde on parisuhteena huono, mutta ystävyyssuhteena hyvä. Onko tämä asiaintila tuntunut sinusta hyvältä ennen kuin tunteesi työkaveria kohtaan heräsivät? Oletko kokenut vähän vastenmieliseksi esimerkiksi sen, että harrastat seksiä sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntuu vain ystävältä? Oletko tuntenut ikään kuin huijaavasi miestäsi, kun et ole kertonut hänelle, etteivät tunteesi häntä kohtaan ole romanttiset? Vai onko tämä kaikki ollut sinulle täysin OK ja olet ollut tyytyväinen?
Ja sitten toisaalla on tämä työkaveri. Tunteesi häntä kohtaan ovat voimakkaammat kuin miestäsi kohtaan, mutta koska hän ei ole sinulle yhtä tuttu kuin miehesi on, on vaikeaa olla varma siitä, että tosiaan pitäisit hänestä enemmän, jos tuntisit hänet yhtä hyvin. Asian selvittämiseen ei ehkä ole oikein muuta keinoa kuin paremmin tutustuminen, mutta se taas voisi tuntua epäreilulta miestäsi kohtaan, vaikka tarkoituksena olisikin vain saada selvyys asiaan. Yksi vaihtoehto voisi olla, että koettaisit pyrkiä samaan selvyyteen jollakin hyväksyttävämmällä tavalla, esim. kyselemällä työkaverin läheisiltä, millainen hän heidän mielestään on. Mutta sitä taas voisi olla vaikea toteuttaa käytännössä, eikä ole varmuutta siitä saisitko silläkään tavalla tietää "koko totuutta".
Vaikeita kysymyksiä pohdittavana. Ja vaikka tulisit siihen tulokseen, että työkaveri varmasti on elämäsi mies, niin sitten täytyy vielä miettiä, ovatko tunteet molemminpuolisia ja miten mahdollinen ero vaikuttaisi mieheesi ja lapsiisi. Ehkä kannattaa kuitenkin miettiä yhtä asiaa kerrallaan. Eikä kannata heti ensimmäiseksi pohtia eroa ja siihen liittyviä käytännön asioita, koska voi olla ettet lopulta koskaan edes päädy siihen tilanteeseen, että päätät erota.
Olisiko siitä apua, jos menisit juttelemaan näistä asioista jonkun neutraalin ammatti-ihmisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti olisi rikkonut perheen ollessani 16-vuotias, koska piti päästä panemaan työkaveria, vaikka kotona kaikki oli erinomaisesti, en olisi antanut sitä ikinä anteeksi.
Onko mielestäsi parempi että äiti on onneton, todennäköisesti isäkin vaikka kumpikaan ei sitä ääneen sano?
Pääasia että lapsi on onnellinen ydinperheessä onnettomien vanhempien kanssa?
Vannon että kaksi onnellista kotia on paljon parempi kaikille kuin kuin yksi onneton.
On tuo sinänsä totta. Se vain ei toteudu kaikissa tapauksissa. Omat vanhempani erosivat kun olin lapsi, ja todennäköisesti äiti oli uuden miehensä kanssa tyytyväisempi kuin oli ollut isäni kanssa. Isä ei koskaan oikein päässyt yli erosta eikä löytänyt uutta kumppania. Kokonaisuutta ajatellen ero oli varmaan pienempi paha, mutta ei elämä sen jälkeen ollut mitään idylliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ihastus sitten myöhemmin hetken huuma tai tunteeko ihastus samanlaista vetoa sinuun? Näin kypsänä naisena ja paljon elämän kokemusta omaavana miettisin tilannetta aika tarkkaan. Nykyinen suhde hyvä, ehkä voisitte miehesi kanssa jotenkin piristää laimeaa seksielämää? En heittäisi hukkaan heti toimivaa suhdetta. Alkuhuuman jälkeen jokaisessa suhteessa tulee arki. Rakkaus on sokea ja aluksi sitä katselee kaikkea ruusunpunaisten lasien läpi.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Tiedät mitä sinulla on mutta et mitä salat jos eroat. Salat varmaankin huonommin voivia lapsia, menetät ihmissuhteita, menetät yhteisen, jaetun isovanhemmuuden, elämän jälkiruuan. Saltat saada huonomman ekonomian, joudut muuttamaan, menetät kodin irtaimistoa,
kaikissa suhteissa tulee arki.
ehdotan , että nautit rakastumisen tunteestasi ja pidät vanhan liittosi. Kuvittele rakastelevasi ihastuksesi kanssa.ps työpaikalla on helporträtt antaa parempi kuva itsestään kusin omassa arjessa.
ps 2 rakastuneena kuvittelee toiselle kaiken maailman ihania ominaisuuksia, joita toisella ei varmaankaan ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihastuin ja erosin, ihastuksen kans juttu kesti muutaman kk. Eli ole valmis menettämään KAIKKI sun elämässä, jos lähdet tolle tielle. Jos olet siihen valmis, niin eikun menoksi vain.
Vierailija kirjoitti:
Onko ihastus sitten myöhemmin hetken huuma tai tunteeko ihastus samanlaista vetoa sinuun? Näin kypsänä naisena ja paljon elämän kokemusta omaavana miettisin tilannetta aika tarkkaan. Nykyinen suhde hyvä, ehkä voisitte miehesi kanssa jotenkin piristää laimeaa seksielämää? En heittäisi hukkaan heti toimivaa suhdetta. Alkuhuuman jälkeen jokaisessa suhteessa tulee arki. Rakkaus on sokea ja aluksi sitä katselee kaikkea ruusunpunaisten lasien läpi.
Mitä ne alkuhuuma ja arki oikein ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vastauksia, mutta oma tekstisi oli kuin olisin sen itse kirjoittanut.
Itse en päätynyt jättämään puolisoa, vaan kerroin lopulta toisesta miehestä (tunteet olivat molemminpuolisia) ja puoliso päätti lopulta, että haluaa jatkaa kanssani.
Miestä kohtaan, johon rakastuin, tunsin sellaista käsittämätöntä yhteyttä ja polttavaa rakkautta, etten ole koskaan jo melko pitkän elämäni aikana tuntenut. Mies tunsi samoin, mutta oli itsekin parisuhteessa ja isä.
Ensimmäinen saamasi vastaus on se raaka tosiasia: ilman kristallipalloa on mahdotonta tietää, kumpi on oikea ratkaisu.
Varmaan hauskaa puolisosta, kun tietää että olemassa on joku tuollainen, jota kaipaat. Ja sinusta, kun kaipaat. Lisäksi rakkautesi kohteen puolison pitäisi kyllä saada tietää, että hänkin kaipaa toista.
Tästä voi päätellä minun mielipiteen, mitä tehdä. Niin tein itsekin.
Voi käydä niinkin, että päätät pysyä miehesi rinnalla ja sitten hän jättää sinut jonkun työkaverin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten itse toivoisit miehesi toimivan vastaavassa tilanteessa?
En ole ap, mutta haluan mieheni kertovan heti minulle, kun tunteita tai kiinnostusta herää johonkin toiseen. En halua, että selkäni takana on mieli muualla. Kerroin itsekin heti, ennen kuin uusi edes tiesi minusta.
Vierailija kirjoitti:
Mä ihastuin ja erosin, ihastuksen kans juttu kesti muutaman kk. Eli ole valmis menettämään KAIKKI sun elämässä, jos lähdet tolle tielle. Jos olet siihen valmis, niin eikun menoksi vain.
Sama juttu täällä. Lähdin melkein 20 vuoden parisuhteesta, koska se ihastus tuntui vaan niin oikealta ja se yhteys niin vahvalta. Puolen vuoden jälkeen tämä uusi mies jätti minut ja olin täysin tyhjän päällä. Varmasti sain mitä ansaitsin, tosiaan valmistaudu siihen että näinkin voi käydä. Eroa, jos haluat jotain muuta kun nykyisen parisuhteesi, älä vain ihastuksesi takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko keski-ikäinen? Erilainen näkökulma asiaan: Jungilaisesta näkökulmasta käsin sinulla alkaa individuaatioprosessi kolkuttelee ovelle, kun elämän ensimmäisen puoliskon arvot ja asenteet eivät enää päde.
Tässä vaiheessa joudut käsittelemään itsestäsi laajemmin feminiinistä ja maskuliinista puoltasi. Silloin tulee yllättäviä "rakastumisia", vetovoimaa ja kummallista tuttuuden tunnetta joihinkin ihmisiin. Tarkkaile mitä puolia siinä ihmisessä on mitä sinussa ei. Ja ymmärrät että projisoit häneen sen mitä sinun pitäisi oikeasti itsessäsi kehittää.
Jos kumppanisi kanssa kaikki on hyvin niin olet onnekas. Hän antaa sinun kasvaa ja tukee siinä. Sitä ei kannata heittää hukkaan ihastumisen vuoksi. Tärkeintä on tulla kokonaiseksi ja etsiä oma yksilöllinen elämän tarkoitus. Ja on huimaa jos joku tukee sinua polullasi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa AP muistaa, että se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella vaan siellä missä sitä itse hoitaa.
Etkö Ap ajattele muita kuin itseäsi? Sitä, millaisen trauman tuotat lapsillesi? Ja ehkä siinä sivussa miehellesikin, vaikka eihän miehistä niin väliä enää nykyisin, jotta nainen saa toteuttaa omia haaveitaan...
Toveruus on hyvä asia näissä liitoissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrasta seksiä sen ihastuksen kanssa kuukausi. Saattaa olla että se lääke muuttaa hormooneita niin että koko ihastus vaipuu taka-alalle, mahdollisesti myös sen työkaverin osalta.
Entäs jos ihan vaan sen oman miehen kanssa? Miettii vaikka sitä toista, ei sitä tartte toiselle kertoa.
Itse olen näin saanut piristystä jossain kohtaa 30-vuotista avioliittoamme.
Se on väärin, ei selän takana mieli muualla. Mieluummin kertoo rehellisesti kaipuustaan toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut vastauksia, mutta oma tekstisi oli kuin olisin sen itse kirjoittanut.
Itse en päätynyt jättämään puolisoa, vaan kerroin lopulta toisesta miehestä (tunteet olivat molemminpuolisia) ja puoliso päätti lopulta, että haluaa jatkaa kanssani.
Miestä kohtaan, johon rakastuin, tunsin sellaista käsittämätöntä yhteyttä ja polttavaa rakkautta, etten ole koskaan jo melko pitkän elämäni aikana tuntenut. Mies tunsi samoin, mutta oli itsekin parisuhteessa ja isä.
Ensimmäinen saamasi vastaus on se raaka tosiasia: ilman kristallipalloa on mahdotonta tietää, kumpi on oikea ratkaisu.
Varmaan hauskaa puolisosta, kun tietää että olemassa on joku tuollainen, jota kaipaat. Ja sinusta, kun kaipaat. Lisäksi rakkautesi kohteen puolison pitäisi kyllä saada tietää, että hänkin kaipaa toista.
Tästä voi päätellä minun mielipiteen, mitä tehdä
Tarkoitan tällä sitä, että miten vanha liitto voi jatkua, kun mielessä on se toinen. Ja vanha puolisi tietää olevansa aina kakkonen.
Hyvä ap, mitä tarkalleen ottaen olet tehnyt miehesi kanssa elvyttääksesi kipinän? Ihmisillä on jostain syystä sellainen harha, että kipinä pysyy vuosikymmenestä toiseen yllä tekemättä mitään. Näin ei ole. Näissä vaihtamalla parani -kertomuksissakin on yleensä sellainen pikku seikka, että vanhan kumppanin kanssa on eletty ruuhkavuodet ja pikkulapsivuodet, ja toisen kanssa seesteisempää aikuisten elämää. Näissä ei voi sanoa, miten olisi käynyt, jos olisi tavannut sen kakkoskumppanin ensin ja ihastunut sitten ykköskumppaniin.
Mielestäni sinulla on moraalinen velvollisuus kertoa ongelmasta (intohimon puute) miehellesi ja antaa suhteellenne mahdollisuus korjata asia mahdollisesti ammattiauttajan avulla. Jos mikään ei toimi, niin sitten voit miettiä uudelleen vaihtamista.
En lukenut vastauksia, mutta oma tekstisi oli kuin olisin sen itse kirjoittanut.
Itse en päätynyt jättämään puolisoa, vaan kerroin lopulta toisesta miehestä (tunteet olivat molemminpuolisia) ja puoliso päätti lopulta, että haluaa jatkaa kanssani.
Miestä kohtaan, johon rakastuin, tunsin sellaista käsittämätöntä yhteyttä ja polttavaa rakkautta, etten ole koskaan jo melko pitkän elämäni aikana tuntenut. Mies tunsi samoin, mutta oli itsekin parisuhteessa ja isä.
Ensimmäinen saamasi vastaus on se raaka tosiasia: ilman kristallipalloa on mahdotonta tietää, kumpi on oikea ratkaisu.