Täällä puhutaan paljon tyytymisestä kumppaniin. Missä kohtaa näillä tyytyjillä on se rakkaus? Siis se syy miksi ollaan kumppanin kanssa.

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

Vierailija kirjoitti:

Parinmuodostuksessa on AINA kysymys mielikuvista (unelmista) sekä mihin on valmis tyytymään.

Aina toinen tyytyy ja toinen upgreidaa. 

 

Miten niin? Jos molemmat rakastuu toisiinsa? Ei tietenkään kukaan ole mikään unelma, kaikki ollaan ihmisiä omine vikoinemme.

Eikö tyytyväisyys ole rakkautta?

No rakastuminen on eläinvaistoista himoa, joka ei kanna 60-80 vuotta. Jos haluaa monogamisen liiton niin sen on perustuttava muille asioille kun romanttisille tunteille. Jos romantiikka on jossakin vaiheessa osa sitä niin ok, mutta monogamialla on suurempikin arvo.

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

Rakkaus tulee yhteisistä kokemuksista ja elämän jakamisesta. Ihastuminen on se mitä aluksi tunnetaan tai ei tunneta. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyytyväisyys ole rakkautta?

Tyytyväisyys ja tyytyminen on kaksi eri asiaa. Rakastunut on tyytyväinen, huonompaan tyytynyt ei ole vaan hän on tyytymätön.

Mulle ei sovi romanttiset suhteet. Minusta tulee ihan pöpi. Mustasukkainen, ailahteleva, epävarma tuittupää.

Nyt tällaisessa tasaisessa, arkisessa suhteessa eläessä on helppo olla. Toinen kulkee rinnalla muttei aiheuta palavia tunteita. Puolisolleni on tärkeintä, että on joku. Minulle sopii hyvin olla vaan se joku. En osaa vastaanottaa rakkautta. Lapsia ei ole eikä tule. Meillä on mukava elintaso näin kaksin, niin sillä me tässä ollaan. Yksin ollessa pitäisi luopua talosta ja muuttaa pieneen asuntoon.

Voihan silloinkin olla täysin tyytyväinen, vaikka ei olisikaan tuntenut romanttisia tunteita kumppaniaan kohtaan. Joillekin vain riittää se, että kumppani on "ihan kiva".

Ei missään ainakaan miehillä. Ne tyytyy siihen joka on helposti saatavilla. Jos nainen tekee kotitöitä ja on vieläpä sopuisa eikä vaadi mitään erityistä huomiota, se kelpaa miehelle hyvin. Mistään rakkaudesta ei ole kyse vaan oman arjen helpottamisesta.

Eihän nämä rakkausliitot ole kuin 1900-luvulla alkanut juttu. Sitä ennen parisuhteet ja -liitot perustuivat lähes pelkästään järkisyihin. Ja niissä vasta tyydyttiin.

Toki jo aiemminkin jotkut onnekkaat ovat päässeet parisuhteeseen suuria tunteita kokien.

Vierailija kirjoitti:

No rakastuminen on eläinvaistoista himoa, joka ei kanna 60-80 vuotta. Jos haluaa monogamisen liiton niin sen on perustuttava muille asioille kun romanttisille tunteille. Jos romantiikka on jossakin vaiheessa osa sitä niin ok, mutta monogamialla on suurempikin arvo.

Ei pidä paikkaansa. Minä olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta, ja rakastan häntä yhä, kaikesta huolimatta, ja uskon että hänkin rakastaa minua. Jos en rakastaisi, en olisi yhdessä, ihan jo siitä käytännön syystä, että ei mun mies niin ihana kämppis ole, helpompaa olisi kummallekin asua yksin koska kyllä molemmissa on asioita jotka arjessa ärsyttävät. Rakkaus on sitä, että pystyy elämään niiden toisen vikojen kanssa, kumpikin, koska se rakkaus on voimakkaampi tunne kuin mikään muu.

Mun äidillä on ollut 9 sisarusta, heistä kolme on jo kuollut, ja olivat saman kumppanin kanssa kuolemaansa asti, ja ne jotka ovat hengissä ovat olleet ikänsä, samoin suurin osa mun serkuista on edelleen saman ihmisen kanssa. Minä olin nuorena avoliitossa vuosia miehen kanssa jota rakastin kovasti, mutta hän rakasti alkoholia enemmän, niin minun rakkauteni lopulta kuoli häntä kohtaan. Ja sitten myöhemmin löysin nykyisen mieheni. Jos ex ei olisi ollut alkoholisti, oltaisiin todennäköisesti vieläkin yhdessä, ja hän olisi hengissäkin. Minä uskon että nimenomaan molemminpuolinen rakkaus on se joka pitää ihmiset yhdessä kymmeniä vuosia, ei sitä muuten jaksaisi.

Muistaakseni tähän aiheeseen oli joku viisas keksinyt oikein matemaattisen kaavankin.

Mitä enemmän naimattomalle/lapsettomalle naisella kertyy ikää, sitä matalammalle tyytymis kynnys laskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tyytyväisyys ole rakkautta?

 

Tyytyväisyys ja tyytyminen on kaksi eri asiaa. Rakastunut on tyytyväinen, huonompaan tyytynyt ei ole vaan hän on tyytymätön.

Miten niin? Eihän tyytymätön tyydy. Voihan ihminen olla samaan aikaan molempia. Kysymys on vain siitä, onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä.

Vierailija kirjoitti:

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

Niin täällä puhutaan. Että miehet ottaa vaatimattoman näköisen muijan itselleen kun eivät saa missiä ja naiset kuulemma ottaa sen miehen jolla on rahaa kun eivät komeaa saa.

Eihän siinä mitään järkeä ole. Ja myös se toisen huijaaminen oksettaa, että sanoo rakastuneelle osapuolelle että joo joo rakastan, mennään vaan naimisiin ja tehdään lapsia, ja mielessä ajatellaan jotain ihan muuta. Se on petoksista katalin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei sovi romanttiset suhteet. Minusta tulee ihan pöpi. Mustasukkainen, ailahteleva, epävarma tuittupää.

Nyt tällaisessa tasaisessa, arkisessa suhteessa eläessä on helppo olla. Toinen kulkee rinnalla muttei aiheuta palavia tunteita. Puolisolleni on tärkeintä, että on joku. Minulle sopii hyvin olla vaan se joku. En osaa vastaanottaa rakkautta. Lapsia ei ole eikä tule. Meillä on mukava elintaso näin kaksin, niin sillä me tässä ollaan. Yksin ollessa pitäisi luopua talosta ja muuttaa pieneen asuntoon.

Eli te olette vain kavereita, kämppiksiä, jotka ehkä paneekin? Tietääkö puolisosi että et rakasta häntä? Vai onko tämä sun oletus että hänelle riittää se, että on vaan joku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä tää tyytyminen juttu on? Tuskin kukaan menee naimisiin jonkun kanssa keneen tyytyy, varsinkaan sellaisen kenellä olisi paljon vaihtoehtoja. Eikä varsinkaan kaverin kanssa.

 

Niin täällä puhutaan. Että miehet ottaa vaatimattoman näköisen muijan itselleen kun eivät saa missiä ja naiset kuulemma ottaa sen miehen jolla on rahaa kun eivät komeaa saa.

Eihän siinä mitään järkeä ole. Ja myös se toisen huijaaminen oksettaa, että sanoo rakastuneelle osapuolelle että joo joo rakastan, mennään vaan naimisiin ja tehdään lapsia, ja mielessä ajatellaan jotain ihan muuta. Se on petoksista katalin.

Sellaista se parinmuodostus on. Parisuhteissa jompi kumpi aina tyytyy, Jos se et ollut sinä, niin sitten minulla on sinulle huonoja uutisia. LoL.

Vierailija kirjoitti:

Voihan silloinkin olla täysin tyytyväinen, vaikka ei olisikaan tuntenut romanttisia tunteita kumppaniaan kohtaan. Joillekin vain riittää se, että kumppani on "ihan kiva".

Kyllä sitä toki voi elellä tyytyväisenä kämppiksen/kaverin kanssa, kunhan ei valehtele sille toiselle tunteistaan. Mutta se ei olekaan sitten mikään tyytymissuhde, vaan oma valinta olla ihmisen kanssa jota ei rakasta.

Suomen kieli tekee tuossa tepposet. Olla tyytyväinen jonkun kanssa on tarkoittavinaan eriä kuin olla tyytynyt siihen suhteeseen. Minä olen tyytynyt mieheeni ja parisuhteeseemme enkä lähtisi tästä millään. En ole kiinnostunut kenestäkään toisesta enkä haluakaan olla.

Mä olen paljon katsonut Unelmahäitä ja siinä on kaiken maailman porukkaa. Niistäkin huomaa, että on tyydytty kumppaniin. On ne tyypit siinä sarjassa joskus ihan hirveitä. He eivät vaan yksinkertaisesti saa ketään järjellistä ja tasokasta kumppania.