Karmein paikkakunta, jossa olet viettänyt aikaa
Edellinen ketju poistettiin jostain syystä!
Aiemmissa ketjuissa on kysytty lähinnä niitä paikkakuntia, joissa on asuttu. Nyt listaa saa laajentaa niihin kuntiin, jossa olet käynyt töissä, opiskellut, ollut etäsuhteessa, kakkoasunto, kesämökki.. vaatimus on se, että oikeasti tunnet kunnan palveluita muutenkin kuin ruokakaupan ja huoltoaseman, ja tiedät suunnilleen, missä jokin katu tai alue sijaitsee. Eli kesämökki ei riitä, jos käydään kunnassa vain ruokakaupassa.
Rajaus sen takia, että moni kakku päältä kaunis mutta sisältä silkkoa. Voi vaatia pidempää asumista ja tutustumista, että ihmiset näyttävät todellisen karvansa ja erilaiset puutteet viihtyisyydessä tulevat tutuiksi.
Aloitan: Forssa
Ihmiset: Forssa on jossakin tilastossa ollut kärkipäässä kun on etsitty Suomen rasistisinta kuntaa. Ja onnettominta. En ole saanut apua, kun olen kysynyt reittiä, kaupassa ja tk:ssa palvelu todella tylyä. Kampaajalla huono leikkaus ja värjäys, tekijä apaattinen, ei kuunnellut yhtään. Outoa kettuilua muualta tulleille. Ihmiset raahustavat onnettoman näköisinä ja ovat jostain syystä myös huomattavan lyhyitä. Moni mies oli minua lyhyempi, olen siis keskipituinen nainen. Ei mitään hymyjä naapureille tai edes small talk yritystä. Ei lapsiperheitä katukuvassa. Hirveää selän takana puhumista!
Palvelut: Kylpylä, joka itse asiassa on kiva. Ei juna-asemaa. Sijainti muutenkin huono jos haluaa matkustaa julkisilla. Ensin bussilla Turkuun tai Helsinkiin tai esim Riihimäelle, jossa sitten kulkuneuvon vaihto, jos haluaa lähteä vaikka pohjoisemmaksi. Forssan lähellä on kansallispuisto, siitä iso plussa. Muistaakseni siellä on ollut ilkivaltaa, ei yllätä. Ja suunnitelmia suon kuivaamiseksi eli puisto muuttuisi paljon. Kallista mutta huonotasoista palvelua esim kauneudenhoitoliikkeissä. Tylyä palvelua ei kuunnella asiakasta. Ei korkeakouluja ja paljon työttömyyttä.
Ympäristö: Kouvolaan verrattuna Forssa on ehkä vielä pahempaa neukkukuutio betoniviidakkoa. Kesällä on vähän nätimpää kun lähtee esim puistoon. Forssassa on vähän vehreitä ulkoilureittejä, nekin enemmän puistoa kuin oikeaa metsää. Jos pitää puistoista lenkkipolkuina niin sitten ok. Oikeita metsiä ei ainakaan keskustan lähellä ole eikä kilometrien säteellä moneenkaan suuntaan. Forssasta ei löydy kunnon rantoja keskustan läheltä, vain lampi, jonka rannalla ovat sitten kaikki ja lampi levää täynnä.
Kulttuuri/ruoka: Paras ravintola lopetti. Jäljellä pizzeriat. Elokuvateatteri muistaakseni bio rex. Pieni, tunkkainen, ummehtunut, epämukavat penkit. Ei yhtään hyvää yökerhoa, vain omituisia räkälä paikkoja, joissa soi karaoke.
Kaiken kaikkiaan viimeisiä paikkoja minne ikinä muuttaisin. Onneksi pääsin pois!
Mitä kokemuksia teillä on? Pidetään ketju raatorehellisenä mutta asiallisena ettei poistu!
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Kerava, Forssa, Pori ja Pieksämäki. Tarvitseeko edes tarkentaa?
Mulla hyvin samanlaiset kokemukset 😄
Vierailija kirjoitti:
Miksihän edellinen ketju poistettiin? Voisiko johtua ketjun idioottimaisuudesta ja APn nautinnosta luoda haukkumisketjuja.
Silti oli pakko tulla kommentoimaan? Osa vastauksista on kaikkea muuta kuin idioottimaisia... asioita on oikeasti perusteltu monelta kantilta. Sinä et.
Helsinki! vihreetukkaisia lihavia lesboja joka paikka täynnä. Kaupunki on ruma kuin perkele, muutamaa yksittäistä taloa lukuun ottamatta.
Kerjäläisiä ja puliukkoja siellä täällä. Ei mitään kaunista koko kaupungissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki menee kärkeen heittämällä. Sen jälkeen Vantaa.
Tuonne ei kannata meidän maalaisten mennä edes käymän tieltä niiden leuhkojen irvisteltäviksi.
Tai sinun pitää laitattaa fyllingit persuksiin ja huuliin ja roiskeläpät yläluomiin. Pukeutua mahdollisimman paljastavasti, muuten et ole katu-uskottava pk-seudulla. Myös jauhoa pitää trendikkäästi niiskaista sieraimeen, kuten sielläpäin tapoihin kuuluu.🤫
Varmaan aika raskasta olla noin tietämätön ja ennakkoluuloinen maalainen.
Vierailija kirjoitti:
Paikat, joissa joutuu varomaan punkkeja. Esim Turun saaristo.
Ei niitä kukaan täällä varo. Itse asun Turun saaristossa, ja punkkeja nypin lähes päivittäin koirista ja omista sääristä. Ei niitä kukaan pelkää eikä niitä varo. Täällä niitä oli jo mun lapsuudessa lähes 50 vuotta sitten, joten ei ole mikään uusi ihmeellinen pelottava asia, kuten tuntuu muualla Suomessa joillekin olevan.
Vierailija kirjoitti:
Lahti ja Kemi. Lahteen tutustuin vuosina 2002-2004 enkä ole sen jälkeen käynyt koska jäi niin huonoja kokemuksia. Ihmiset vihamielisiä ja epäkohteliaita, asiakaspalvelu aina passiivisagressiivista, autoilijat eivät koskaan väistäneet jalankulkijoita ja runsasta ylinopeutta kaahaavat olivat järkyttävä ongelma.
Kemi oli kuollut kylä, aavekaupunki. Kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja kyllä oli, mutta monilla naurettavat aukioloajat, kuten 2 h keskellä päivää, sitten kiinni ja illalla muutama tunti. Ne myymälät mitkä olivat auki, olivat puolityhjiä tuotteista eikä asiakkaita ollut. Myyjät makasivat puoliksi pöydillä katse kännykässä. Ainoa ravintola jossa kävimme oli tyhjä asiakkaista, tilasimme päivän erikoisen ja annos oli niin karmea eineksistä kasattu majoneesiin hukutettu burgerisämpylä ettemme syöneet loppuun. Kaupunginmuseon lipunmyyjä oli niin kireä ja ankea tapaus, ei vastannut edes tervehdykseen kuin tuijottamalla. Teki mieli
Missähän päin olet käynyt Lahdessa? Itse olen saanut täällä todella hyvää asiakaspalvelua ja ihmiset ylipäätään ovat ystävällisiä. Tai ehkä 20 vuotta ovat tehneet tehtävänsä, kun olet käynyt parikymmentä vuotta sitten. Uusi sukupolvi osaa käyttäytyä avoimemmin. Noista ylinopeus on yhä ongelma, harvemmin kännissä, vaan yleensä huumeissa ajetaan karmeaa ylinopeutta.
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylässä ahdistava ja vähän pelottaba tunnelma, levotonta, narkkareita, känniläisiä ja yleistä sekoilua keskustassa. Eikä ole mikään kaunis kaupunki vaikka onkin järven rannalla.
Oululaiselle Jyväskylä vaikuttaa paratiisilta. Se on sentään oikea kaupunki, jossa on oikea kaupunkikeskusta. Mainitsemasi asiat eli ihmisten moninaisuus, kuuluvat oikeaan kaupunkiin.
Oulu on oikeasti n. 40000 asukkaan kunta, johon on vuosikymmenten aikana liitetty pikkukyliä. Tähän vielä uskonnollisuus päälle, niin en voisi kuvitella pahempaa paikkaa asua koko maapallolla, tai edes viettää aikaa.
Ite siis asunut Oulussa pienestä asti eli yli 50 vuotta ja aina halunnut pois täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikat, joissa joutuu varomaan punkkeja. Esim Turun saaristo.
Ei niitä kukaan täällä varo. Itse asun Turun saaristossa, ja punkkeja nypin lähes päivittäin koirista ja omista sääristä. Ei niitä kukaan pelkää eikä niitä varo. Täällä niitä oli jo mun lapsuudessa lähes 50 vuotta sitten, joten ei ole mikään uusi ihmeellinen pelottava asia, kuten tuntuu muualla Suomessa joillekin olevan.
Joo! Mua on kans naurattanut joidenkin ihmisten punkkihysteria. Koen hyttyset paljon pahemmaksi riesaksi. Punkkikarkote toimii hyvin, toisin kuin hyttyskarkotteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki kävin kerran eikä vastaantulijat tervehtinnyt .ylimielistä porukkaa
Sama kokemus mulla. Helsingissä vastaantulijat eivät tervehti. Kamalaa, kamalaa, sanon minä.
Missäköhän isossa kaupungissa jokainen tervehtii jokaista vastaantulijaa..pienemmistä puhumattakaan? Hulluna sellaista pidetään suurimmassa osassa maata eli pikkasen tolkkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylässä ahdistava ja vähän pelottaba tunnelma, levotonta, narkkareita, känniläisiä ja yleistä sekoilua keskustassa. Eikä ole mikään kaunis kaupunki vaikka onkin järven rannalla.
Oululaiselle Jyväskylä vaikuttaa paratiisilta. Se on sentään oikea kaupunki, jossa on oikea kaupunkikeskusta. Mainitsemasi asiat eli ihmisten moninaisuus, kuuluvat oikeaan kaupunkiin.
Oulu on oikeasti n. 40000 asukkaan kunta, johon on vuosikymmenten aikana liitetty pikkukyliä. Tähän vielä uskonnollisuus päälle, niin en voisi kuvitella pahempaa paikkaa asua koko maapallolla, tai edes viettää aikaa.
Ite siis asunut Oulussa pienestä asti eli yli 50 vuotta ja aina halunnut pois täältä.
Jep. Mitä se kertoo Oulusta, jos entinen maalaisliitto on suurin puolue kunnanvaltuustossa? En kutsuisi Oulua edes kaupungiksi vaan maalaistiivistymäksi.
Vierailija kirjoitti:
Asun Tampereella ja vuosia sitten oli naapurina eräs vanhempi ukko, joka oli kotoisin jostain Etelä-Pohjanmaalta. Voi luoja, millainen mt-tapaus. Jatkuvasti sekaisin, puhui paskaa, sepitti omiaan, haukkui kaikki, joiden kanssa oli vähänkin puhunut. Jotenkin pikkupojan tasolle jäänyt. Hänellä oli joku outo kuvitelma, että hän olisi Suomen ja koko maailman ainut heteromies. Siksi homotteli kaikki. Sitten se höpötti, että näillä avaimilla pääsee kuka tahansa kulkemaan mistä tahansa, mutta sitten hän ei itse päässyt avaimillaan kellariin. Vaikka avaimilla kuka tahansa pääsee mihin tahansa. Mistään eikä kenestäkään sillä ollut mitään hyvää sanottavaa. Yksinään nauroi ja höpisi, kun vei roskat ulos ja käytävässä oli kuunnellut ovien läpi. Sitten kun ei jostakin asiasta jotain tiennyt, niin sitten keksi vastaukseksi jonkun ihme oletuksen, joka oli hänestä totuus. Onneksi se sekopää muutti pois jo monta vuotta sitten. Ennen muuttoa puhui, minne
Varmaan päätyi Vauvaan asumaan/modeksi?
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksoi lukea aloituksen. Novelli jonkun paikkakunnan vioista. Säälittävää.
Taidat olla forssalainen 🤣🤣 juuri tätä tarkoitan asukkaiden mukavalla mielenlaadulla.
Vierailija kirjoitti:
Salo.
Ilkeitä vanhuksia ja röttelötaloja täynnä. Eläkeläisiä ihan joka paikka tukossa. Ihmisillä ei käytöstapoja. Ruma ja huonosti hoidettu kaupunki. Puheessa sanoista puuttuu aina puolet. Asioita ei osata sanoa suoraan vaan asioille on keksitty täysin omat kiertoilmaisut.
Joo tämä. Asun itse Salossa, tuli korona-aikaan ostettua omakotitalo täältä, kun keksin, että hei, nyt kun saan tehdä etätöitä pääosin, niin minullahan on sinkkuna varaa kivaan omakotitaloon, kunhan lähden vähän kauemmas. 120 kilometrin ja hyvän moottoritien päässä työpaikalta oleva Salo tuntui loistavalta vaihtoehdolta, ja oikein kunnollisen oloinen tiilitalo isolla pihallakin löytyi 3 km päässä keskustasta omakotitalolähiöstä edullisesti.
Mutta on tuo keskusta-alue masentavan ruma. Matalia elementtikuutioita, kaikki vähän eri värejä ja tyylejä. Paljon tyhjiä liiketiloja. Ravintolatarjonta koostuu pääosin rähjäisistä kebab-pizzerioista. Thai-hieromoita joissa ovet kutsuvasti raollaan mihin aikaan tahansa vuorokaudesta, joka puolella, ilmeisesti niille riittää asiakkaita.
Varsinais-suomalaiset on myös osoittautuneet maineensa veroisiksi, eivät halua ulkopaikkakunnalta tulleisiin tutustua. Heippalapuilla on naapurit tosin kommentoineet milloin mitäkin. Joku mun pihan puu tai pensas varjostaa naapurin pihaa, pitäisi kaataa (en todellakaan kaada komeaa isoa hevoskastanjaa, josta eniten valitti). Takkaa ei saisi polttaa, koska savu tulee naapuriin ikävästi. Ja paras, postilaatikkoon laitettu nimetön ihmettely siitä, että mitä "tuommoinen tyttö" (olin muuttaessani 45) yksin tekee täällä omakotitalossa, ja millä elää, kun ei missään töissäkään näytä käyvän (joo, teen työni etänä it-alan firmalle). Voisihan sitä ihan tulla juttelemaankin niin selviäisi mikä olen naisiani ja mitä teen, mutta se olisi ilmeisesti varsinaissuomalaisille liian ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahti ja Kemi. Lahteen tutustuin vuosina 2002-2004 enkä ole sen jälkeen käynyt koska jäi niin huonoja kokemuksia. Ihmiset vihamielisiä ja epäkohteliaita, asiakaspalvelu aina passiivisagressiivista, autoilijat eivät koskaan väistäneet jalankulkijoita ja runsasta ylinopeutta kaahaavat olivat järkyttävä ongelma.
Kemi oli kuollut kylä, aavekaupunki. Kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja kyllä oli, mutta monilla naurettavat aukioloajat, kuten 2 h keskellä päivää, sitten kiinni ja illalla muutama tunti. Ne myymälät mitkä olivat auki, olivat puolityhjiä tuotteista eikä asiakkaita ollut. Myyjät makasivat puoliksi pöydillä katse kännykässä. Ainoa ravintola jossa kävimme oli tyhjä asiakkaista, tilasimme päivän erikoisen ja annos oli niin karmea eineksistä kasattu majoneesiin hukutettu burgerisämpylä ettemme syöneet loppuun. Kaupunginmuseon lipunmyyjä oli niin kireä ja ankea tapaus, ei vastann
Omalla kohdalla päinvastoin. Tulin ihan teininä ja täällä kasvanut aikuiseksi ja mielenterveys on yhä tallella. Ja jos se jostain syystä menee niin en syytä ainakaan rauhallista asuinaluetta, satamaa ja järveä kivenheiton päässä.
Vierailija kirjoitti:
Savukoski
Junttikylä Itä-Lapissa, niin pieni että kaikki tietävät toisensa. Siellä on vallalla perinteinen tapa keksiä ihmisille haukkumanimiä, joita sitten käytetään koko kylän voimin. Esimerkkinä tästä mm. "V*tuntäi", "Riivari" ja "Maantiekiitäjä". Sinne asumaan jääneet nuoret ovat erittäin todennäköisesti jotain sukua toisilleen ja sukusiittoisuus senkun lisääntyy. Poromiehiä suurin osa ja poronhoito on enemmistön keskuudessa synonyymi alkoholiongelmille. Jos joku vaikuttaa mukavalta, on taustalla todennäköisesti se, että hän utelee henkilökohtaiset asiasi vain kertoakseen ne myöhemmin väritettyinä versioina koko kylälle. Kaikki tietysti uskovat nämä tarinat ja jatkavat juoruilua eteenpäin.
Ei nyt suorastaan karmea, mutta aika paha: New York. En tykännyt yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusikaupunki. Ei ole mikään kaupunki, vaan kuollut kylä missä ihmiset puhuu outoa murretta.
Naapurikaupunki Laitila vielä ankeampi.
Uusikaupunki on yllättävän kaupunkimainen väkilukuun nähden mutta Laitila ei nyt ole kaupunki missään muualla kuin paperilla. Sieltä saa kyllä munaa. Ja paljon.
Niinpä. Uusikaupunki on sentään kesällä ihan kaunis, on meri ym. Laitila on vain pieni ruma kyläpahanen kasitien varrella. Ankeat teollisuusrakennukset tien varsilla lisäämässä ikävää tunnelmaa.
Oliko laitilaiset mukavia?
Miten laitila voi olla edes kaupunki? Eihän siellä ole mitään. Sen pitäisi olla kunta jo pelkästään ihmisten takia
Etkö ole koskaan kuullut Ruotsin metsäsuomalaisista? Meänkieli on vain yksi pohjalaismurre. Sitä kutsutaan omaksi kieleksi koska Ruotsissa on aina haluttu hävyttää suomalaisväestö.