Lue keskustelun säännöt.
Mua on alkanut hävettää ettei olla naimisissa
21.06.2025 |
Se on vaan jäänyt. Ja kyllä olen myös pettynyt puolisoon ja itseeni, ettei kumpikaan olla otettu asiaksemme. Mulla ei ole mitään epäilystä suhteemme laadusta. Olemme sitoutuneita ja toinen on jatkuvasti jo yli 10 vuotta kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiin.
Jotenkin tällä iällä vaan haluaisi että se on virallista. Mutta tuntuu hankalalta mennä naimisiin, vaikka olen nainen niin olen niin epäromanttinen kuin voi olla. En halua mitään juhlia, en pukuja. Tuntuisiko oudolta alkaa pitämään sormusta nyt kun ei sitä ole aiemminkaan ollut. Sukulaisten kyselyt ahdistaa. Äh, toivottavasti joku ymmärtäisi.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Mua ei hävetä. Mies on periaatteellisesti avioliittoa vastaan, itse taas olen jo ollut naimisissa ja sen verran tosissani olin, että tuntuisi hyvin oudolta luvata enää kenellekään kuolemaan asti yhteiseloa kun ei se edellisessäkään sitten mennyt niin. Vaikka näin näen ehdottomasti elämän menevän, uskon olevani viimeisessä suhteessa nyt. Ainoita pohtimisen aiheita on ollut, että jos kumppanini kuolisi, suru voisi tuntua sitä raskaammalta kestää kun ymmärtäisikö sen luonnetta muut?
Jos haluat naimisiin, niin halua itsesi vuoksi. Ja maistraattia/pientä vihkitilaisuutta suosittelen minäkin mikäli juhlat ei nappaa.
En ole itse näitä avioliittorumuttajia, mutta ei kai Suomessa vihkivalaan edes kuulu mitään lupauksia yhteiselosta kuolemaan asti? Eikä Suomessa avioliiton tarkoitus sellainen olekaan. Ihmettelen kyllä myös, että miksi muut eivät ymmärtäisi surun luonnetta, jos kumppani kuolee - ovatko jotkut ihmiset todella niin typeriä, ihan kuin mitään käsitystä ihmissuhteista ja kiintymyksestä ei olisi? Tosin muistan kyllä olleeni joskus häissä, joissa pariskunta oli ollut jotain kymmenen vuotta yhdessä, asunutkin yhdessä, ja sitten häävieraat kyynelehtivät liikuttuneina ja pitivät puheita, joiden sisältö kuulosti siltä, kuin hääparin suhde olisi juuri alkanut. Se kuulosti kyllä käsittämättömän lapselliselta. Ihan kuin koko hääseurua olisi ollut jotain autisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erilaisia ollaan, mua taas inhottaa avioliitto. En halua naimisiin ja onneksi ei ole pakko mennä. Hyvässä, monogaamisessa suhteessa olen.
Kumman avopuolison nimissä lapsenne ovat?
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuostahan on helpompi toisen lähteä. Lisäksi et ole kumppanisi lähiomainen. Hän ei myöskään ole elatusvelvollinen suhteessa sinuun, jos jäät työttömäksi tai sairastut. Asuntolainan saa paremmilla ehdoilla, jos on naimisissa.
Tämä. Vain olemalla menemättä naimisiin voit varmistua että toinen haluaa omasta tahdostaan joka päivä olla sinun kanssasi, koska eroaminen ei ole työlästä.
Minulla on aina ollut tavoitteena olla menettä naimisiin, mutta se vaatii paljon keskittymistä ja pitkäjänteistä työskenetelyä, ettei lipsahda sinne esim. kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina ollut tavoitteena olla menettä naimisiin, mutta se vaatii paljon keskittymistä ja pitkäjänteistä työskenetelyä, ettei lipsahda sinne esim. kännissä.
Unelmäht -ohjelmassahan sille yhdelle jampalle kävi näin. Oli niin sekaisin, ettei muistanut koko asiaa.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuostahan on helpompi toisen lähteä. Lisäksi et ole kumppanisi lähiomainen. Hän ei myöskään ole elatusvelvollinen suhteessa sinuun, jos jäät työttömäksi tai sairastut. Asuntolainan saa paremmilla ehdoilla, jos on naimisissa.
Avioliitosta on ihan yhtä helppo lähteä.
Niinpä. Siksi minua ihmetyttääkin, kun ihmiset katsovat avioliiton isommaksi asiaksi kuin lasten tekemisen. Naisesta, jonka kanssa ei ole lapsia, pääsee eroon allekirjoituksella. Lastensa äidistä ei ikinä pääse eroon.
Avioliitossa on elatusvelvollisuus, erityisesti vanhana "oikea valinta" korostuu, jos toinen on toista vanhempi ja ollut toisen elättäjä. Vanhainkoti vie niin paljon rahaa, ettei köyhemmän, mutta terveemmän, kannata tuossa tapauksessa olla enää naimisissa, kun elämiseen ei jää riittävästi rahaa. Jos toinen on esim. 10 vuotta hoivakodissa niin se voi olla toiselle taloudellisesti rankkaa aikaa.
Mutta missä on rakkaus?
Niin, sitä ei kirjoittajalla ole. Ei tiedä lainkaan, mistä kyse.
Mutta jos on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hävetä, olemme olleet avoliitossa 20 vuotta.
Miksi pitäisi hävettää?
Avioliitto-instituutiolla sen sijaan on ei niin kaukainenkaan, häpeällinen historia. Esim. 30 vuotta sitten Suomessa ei tunnettu avioliiton sisäistä ra*skausta. Ihan sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua parisuhdetta, jossa oltaisiin yhdessä vain sen takia, että on vaikeampi erota (avioliitto).
Ihanaa olla rakkaudenliitossa.
Jos tuo vaivaa, niin sehän on helppo korjata. Nyt ihan ensiksi otat ja kosit puolisoasi. Tuskinpa hän kieltäytyy, jos asia on sinulle tärkeä. Jos et halua mitään juhlia tai pukuja, niitä ei tietenkään sitten tule. Esimerkiksi me käytiin maistraatissa ja sen jälkeen kaksistaan terassilla kohottamassa lasilliset.
Sormukset voi hankkia ennen tai jälkeen vihkimisen, tai olla vaikka kokonaan hankkimatta, ihan miten teistä itsestänne tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Siksi minua ihmetyttääkin, kun ihmiset katsovat avioliiton isommaksi asiaksi kuin lasten tekemisen. Naisesta, jonka kanssa ei ole lapsia, pääsee eroon allekirjoituksella. Lastensa äidistä ei ikinä pääse eroon.
Avioliitossa on elatusvelvollisuus, erityisesti vanhana "oikea valinta" korostuu, jos toinen on toista vanhempi ja ollut toisen elättäjä. Vanhainkoti vie niin paljon rahaa, ettei köyhemmän, mutta terveemmän, kannata tuossa tapauksessa olla enää naimisissa, kun elämiseen ei jää riittävästi rahaa. Jos toinen on esim. 10 vuotta hoivakodissa niin se voi olla toiselle taloudellisesti rankkaa aikaa.
Yhtä rankkaa aikaahan se on, jos toinen sairastuu, oltiin naimisissa tai ei. Elatusvelvollisuuden vuoksi köyhemmän mutta terveemmän nimenomaan kannattaa olla naimisissa. Perinnöstäkin menee aviopuolisoilla pienempi vero. Eikä avopuolisot peri toisiaan ilman testamenttia, eikä avoleskelle jää asumisoikeutta miehen omistamaan asuntoon. Monelle käyhälle avovaimolle tulee yllätyksenä, kun miehen perikunta häätää pois kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin niitä hääjuhlia tarvitaan? Ennen ihmiset puki parempaa päälleen js käväisi vihillä maistraatissa tai papin luona sovitusti vaikka lounastauolla töistä. Homman voi hoitaa omalla tyylillä.
Niin ennen ei kukaan pitänyt hääjuhlia. :D
Totta, isovanhempani kävivät vain pikaisesti pappilassa, papinkanslian eteisessä nopeasti pappi heidät vihki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naimisiin voi mennä kuinka tahtoo, työkaverini toinen avioliitto solmittiin heidän takapihallaan, vieraina olivat vain pariskunnan lapset. Söivät hyvin ja leikkasivat hääkakunkin ihan siellä kotona. Sitä en tiedä oliko vihkijä maistraatista vai seurakunnasta, ei tullut kysyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuostahan on helpompi toisen lähteä. Lisäksi et ole kumppanisi lähiomainen. Hän ei myöskään ole elatusvelvollinen suhteessa sinuun, jos jäät työttömäksi tai sairastut. Asuntolainan saa paremmilla ehdoilla, jos on naimisissa.
Suomessa ei ole mitään muuta elatusvelvollisuutta kuin lasten elatusvelvollisuus. Laki ei tunne aviopuolison elatusvelvollisuutta.
Ketkä sinun mielestäsi tekevät avioliitosta lapsia isomman asian - ne, jotka hankkivat lapsia olematta naimisissa, vai ne, jotka ajattelevat, että pitää ehdottomasti mennä naimisiin ennen lapsia? (ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että en ajattele kaikkien naimisissa olevien kuulkuvan jälkimmäiseen ryhmään.)
Monilla tuntuu olevan se ajatus, että osa ihmisistä ei mene naimisiin siksi, että kokevat sen olevan niin iso asia - mutta voisiko olla just päinvastoin, että he eivät mene naimisiin, koska se on heille niin PIENI asia, tai jopa yhdentekevä, tai että sillä vain ei ole mitään merkitystä tai sijaa omassa elämässä? Kaikille ei avioliitto ole sillä lailla normi, että sen mukaan pitäisi mieltää parisuhde, ja jos itselle ei ole avioliitolla mitään käytännön merkitystä, ei ehkä tunnu, että on syytä edes harkita asiaa, jos ei sillä ole itselle mitään symbolistakaan merkitystä. Ja sitten on näitä, joille asia ei ole niin iso, mutta ajattelevat, että "voisi jossain vaiheessa kuitenkin mennä naimisiin", mutta sitten elämä on sen verran hektistä, että asia jää ja lykkääntyy - jos kuitenkin haluaisi vähän juhlavamman seremonian kuin pelkän käynnin maistraatissa - ja sitten myöhemmin asia ei enää tunnukaan niin tärkeältä.