Mistä iloa arkeen kun kuumeilen kolmatta mutta mies ei lainkaan?

mulla tyttö 4 ja poika 3 vuotta ja nyt oon kuumeillu kolmosta, mutta mies myös haaveilee kaikesta muusta kuin kolmosesta... meillä vielä niin ikävästi että hormoniehkäsy ei sovi ja kierukka tuli ulos omia aikojaan ja nyt siis kondomi on ainut ehkäsykeino ja mulla on herkät paikat ja kumista alapää ärsyyntyy, ehdotin kolmannen tekoa ja sitten sterilisaatiota mutta mies on kylmänä ajatukseen, ei kuulemma vauvoja enää tähän taloon, nyt oon suorastaan masentunut jo ihan sen takia että elämme selibaatissa nyt sitten... onko onnea tämänkään? muuten rakastan miestäni yli kaiken ja nyt sydämeen sattuu kun en tiedä miten pääsen tän jutun " ohi" , mies vain käski unohtamaan kuumeilun, mutta eihän sitä tosta noin vaan unohda! kun vauvakuume tulee niin eihän sille mitään mahda, vaiko onko joku mahtanut? auttakaa!

pelkään että joudun hakemaan kohta masennuslääkkeitä!

Alunperin mieheni halusi yhden lapsen, suostui sitten toiseen. Meillä on kaksi ihanaa lasta, poika 5½v ja tyttö 2v. Aina välissä olen ihan samaa mieltä mieheni kanssa, nämä riittää.



Mutta liekö hormoonit ja ikä (37v)? Vai mikä, mutta yhtäkkiä olen taas ihan kroonisessa vauvakuumeessa. Öisin muka tunnen, kuinka vauva potkii. Enkä missään nimessä pysty olemaan raskaana, miehen sairauden takia olemme olleet selibaatinomaisessa tilassa jo nelisen kuukautta, kovat päänsäryt vaivaavat häntä ja häntä on tutkittu paljon. Ilmeisesti kyse on kuitenkin ihan " vain" migreenistä...



Olen ajatellut, että kärvistelen tämän vauvakuumeeni taas kerran läpi. Kolmatta lasta/raskautta kuumeilin ensimmäisen kerran kuopuksen ollessa nelisen kuukautta. Toisen kerran kuopuksen ollessa n. vuoden. Ja toivon ja oletan, että tämäkin kuumeilu menee ohi ajan myötä. En yritä tukahduttaa sitä, mutta en lietsokaan (ai miksi sitten tällä palstalla ;) Siis, yritän olla lietsomatta. Tämä kuumeilukerta on pahin tähän mennessä. Enköhän minä tästäkin selviä.



Ja toivottavasti nämä kuumeilut pikkuhiljaa loppuu ja vähenee. En jaksa uskoa, että mieheni muuttaa mieltään koskaan.

Meillä on 3,5 v ja 2 v pojat ja minulla on aivan hirvittävä vauvakuume. On ollut oikeastaan ihan toisen lapsen syntymästä lähtien. Kuopuksen täytettyä vuoden aloin puhumaan asiasta tosissani miehelleni. Hän ilmoitti, että ei enää yhtään lasta, ei missään tapauksessa. Puoli vuotta söin sitten pillereitä, mutta ne veivät mielialan ihan sairaalloisen masentuneeksi. Nyt ollaan sitten kumin varassa. Tai siis oikeastaan selibaatissa. Mieheni välttelee varsinaista sisääntyöntymistä, joten seksi on enempi pelkkää esileikkiä. Joskus tulee suorastaan turhautunut suuttumus, kun hän laukeaa vatsalleni ja minä mietin, kuinka siellä tuuman päässä ihon allan olisi valmiina elämänpuolikas odottamassa hedelmöittymistään. Aaarghhh!!!!!



Ja tässä samassa maailmassa kaiken maailman politiikot syyllistävät naisia siitä, että lapsia tehdään liian vanhana ja liian vähän!!! Kuinkahan monessa parisuhteessa se on naisen päätös, koska ja kuinka monta lasta tehdään?!!!

Voisin kertoa omasta kokemuksetani...



Meillä on kaksi ihanaa poikaa 12v ja 7,5v...seurusteluaikoina meillä puhuttiin suurperheestä, mieheni tietää että olin aina haaveillut n. viidestä lapsesta..



Ensimmäisen pojan saimme ku olimme 18v ja 20v, joten ekan ja tokan väliin tulin melkein " pakostakin" iso ikäero opiskelujen yms. takia (mitä en olisi koskaan halunut mutta onneksi ovat kuin paita ja peppu). Olin kuumeillut kuitenkin jo monta vuotta ekan jälkeen, mutta mies ei toista vielä halunnut. Yhtäkkiä hän vain sanoin että jätetään kierukka pois...olin onnesta sekaisin ja tulinkin melkein heti siitä raskaaksi..



Toinen syntyi keskosena rv32. Vauva-aika oli pitkä ja ku raskaus oli ollut vaikea, vauvakuume nousi " vasta" ku lapsi oli 1,5v. Mieheltä tuli jyrkkä ei kolmannelle, ei enää koskaan lapsia..olin murtunut...

ehkäisynä meillä oli kuparikierukka joka alkoi vuotamaan ja lopulta poistettiin ja aloin syömään minipillereitä. Puoli vuotta syötyäni lihoin ylin 10kg ja olin haluton ja masentunut..vauvakuume oli kova mutta olin jossain vaiheessa jo itelleni pikku hiljaa alkanut muuria tekemään sen suhteen että meille ei tule enempää..tällöin kuopuksemme oli jo 4v ja olin kärsinyt kroonisesta vauvakuumeesta jo 2,5v, kun mieheni näki sen kuinka paha mulla oli olla ja pyysi lopettamaan pillerit.

Ehkäisy jätettiin näin sitten " miehen kontolle" . Käytiin siis ostamassa sitten kortsupaketti (5kpl:een), josta tuli sitten käytettyä vain kaksi, ei sen vuoksi että olisimme ruvenneet selibaattiin vaan että mies ei yksinkertaisesti halunut niitä käyttää. Toiveeni siis toteutui, kun sitä vähiten odotin..mies oli itsekseen asiaa miettinyt ja todennut että miksi ei, kolmas saa tulla jos on tullakseen...näin sitten meille alettiin kuumeilla kolmatta, toinen vähän enemmän kuumeisena ku toinen, mutta kuitenkin...



Mutta mutta...sitä kolmatta ei sitten alkanutkaan kuulumaan...meni vuosi, toinenkin...aloin jo ihmettelemään että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan ja suuntasin lekurille...olin tehnyt kymmeniä raskaustestejä ku kuukautiset kuitenkin antoivat odottaa itseään ja negoja sitä sitten vain testailin...päällisin puolin ei mitään syytä, kuukautiskierto vain heitti härän pyllyä..söin sitten monta kuuria teroja..ei mitään muuta vaikutusta ku säännöllinen kierto joka alkoi kuurien pitkittyessä uudelleen heittää..tutkimuksiin ei mua huolittu sillä minullahan oli kaksi poikaa samalta mieheltä..aloin olla todella masentunut yli 3v yritystä eikä vauvaa kuulu..alettiin jo hommaamaan koiraa ku lapsille ollaan sellainen luvattua jo vuosia sitten...jätin terot pois ku ajattelin että elän mielummin ilman menkkoja " lapsettomana" ku menkkojen kans..



Ekan " terottoman" kierron jälkeen kuukautiset tietenki jäivät pois kuten arvasinki, mutta ei sen vuoksi että kierto olisi taas pitkä vaan että plussasin, eka kerran kahdeksaan vuoteen näin testissä kaksi viivaa!! Meille siis vihdoinkin odotetaan kolmatta syntyväksi elokuussa..ja olen ihan malttamaton..olen niin kiitollinen miehelleni että on jaksoi uskoa siihen että meille se kolmas vielä suodaan ku itse olin jo siis " luovuttanut"



Näin meillä. Olen itse siis krooninen kuumeilija. Olen puhunu ja puhunu miehelleni aina enemmän tai vähemmän lapsista ja kuinka niitä lisää haluaisin..jossain vaiheessa nämä mun puheet kuitenkin hiipuivat, varmaan siksi etten saanut vastakaikua, mutta mun onnekseni ne hiljaiset hetket saivat mieheni ajattelemaan..eli meillä ei toiminut puheet eikä painostukset..mies halusi ja haluaa lapsia (nyt sen tiedän) hän vain tarvitsi sen oman aikansa ja kasvamisensa, nyt kolmannen yrityksen aikana hän jo tuumasi että meillä ei enää käytetä ehkäisyä että antaa tulla niin monta ku tulee (jos on tullakseen), mutta hän on vain itse halunut asian sisäistää..eli meillä mies on tiennyt että olen heti valmis ku hän vain sitä pyytää eli lopulliset päätökset on mies meillä tehnyt..ja nyt tän kolmannen kans hän huomasi ettei asiat aina mene miten me ite halutaan, eli ei lapsia tehdä ne SAADAAN ne ovat suuri lahja!



Mulla vauvakuume on ollut aina jatkuvaa ja ainut lääke sille on ollut lapsi tai raskautuminen..koiran hankkimisesta puhuminen ja " sen oikean" rodun etsiminen lievensi ilmiötä minulla. Mutta olin jo todella masentunut, kävimme noin kerran vuodessa ulkomailla, mutta se ei auttanut ku hetkeksi. Olotilaani pahensi myös se että kaikki sukulaiset asuvat noin 500km säteellä meistä, ja ystäviä meillä on tosi vähän, työni on kotikonttorilla, joten työkavereitakaan ei ole, ainut aikuinen seura on siis rakas mieheni..kaikki aika tuli ja vietetään aika lailla neljän seinän sisällä, ei siis auttanut mun olotilaani ollenkaan ettei muuta ajateltavaa ollut, ku vauvakuume ja oma perhe



Siis haluan teille sanoa sen, että elkää koskaan luopuko toivosta, meillä siis " auttoivat" ne hiljaiset hetket, teillä ehkä joku toinen ja tähänhän meni vuosia. Tiedän ettei noin tärkeä asia saa olla vain toisen päätettävissä ja asia onkin melko vaikea, pitäisi aina ajatella sitä toistaki ja hänen mielipidettään eikä vain omaa ja onhan seki aika itsekeskeistä että väkisin sitä miehelle vauvaa tuputtaa 8vaikka kuinka tekis mieli) niinku sekin että vaimoltaan sen lapsen kieltää..todella vaikea on asia siis ja jokaisella on siihen vain oma ratkaisunsa. Mutta haluan siis yrittää valaa teihin toivoa tän oman kertomuksen kautta jossa ollaan nyt todellakin " voiton puolella" , mutta oma kokemukseni on saanut minut kyllä nöyräksi sen suhteen ettei kaikki mene aina niinku me halutaan tai toivotaan, valitettavasti..



Tulipa tekstiä, toivottavasti joku saa tästä jotain irti...



Nani76 ja Vilperi 19+2

olen jo varmaan vuoden ellei ylikin puhunut kolmannesta lapsesta. muutama kuukausi sitten mieheni suostui ajatukseen...olihan tuossa sitten jo yksi keskenmenokin. aluksi mieheni ilmoitti ettei enää halua lisää lapsia....mutta kappas vain kelkka kääntyikin....ELI vielä on toivoa! tosin kyllä siinä meni kauan ennen kuin sain puhuttua ton ympäri!

Tsemppiä!

Tää on toivotonta! Jo vuoden olen kärsinyt kroonisesta kuumeesta, ja mitään vain ei tuon miehen päässä tapahdu! Kaksi ihanaa poikaa (8- ja 5- vuotiaat) tuolla sängyissään tuhisevat, mutta pojat on kohta isoja, ja äidin sylini huutaa vauvaa! Olen muuten saman ikäinenkin kuin sinä, ja siksikin mietin, että olis niin kiva vielä saada kolmas ennen kolmea kyppiä :)

Myös täällä on valtava vauvakuume, joka vain kasvaa ja kasvaa. Ja mies vain tylysti ilmoittaa ettei enempää. Jopa ero on käynyt mielessä ja on vaikea olla onnellinen muiden raskaana olevien puolesta.



Toivoa en suostu vielä heittämään, vaan toivon että mies heltyy vielä. En tiedä huijaanko itseäni vai mitä mutta kai se jotain kertoo kun tänne palstallekin eksyin kohtalotovereita etsimään.



Voimia tämä vie!