Paras kirja IKINÄ?
Kuvaile hieman tyyliä + kerro, miksi se on sinulle rakas!
t. maanantaina kirjastoon
Kommentit (117)
Muuten on kyllä todella vaikeaa nimetä yhtä suosikkia, kun niitä on niin monta.
Ehdoton klassikko, ja kirjana mielestäni jopa vielä parempi kuin leffana. Ja toki kirja eroaakin leffan kässäristä jonkin verran. Romanttisten päivien ratoksi mainio kirja :)
Yleensäkin Irvingin tuotanto on mielenkiintoinen. Hömppäosastolla Maeve Binchyn kirjoissa viehättää Irlannin ja irlantilaisten kuvaus. Saman osaston Hiljaiset sillat oli ihan käsittämättömän haikea. itkin räkä valuen melkein koko kirjan. Leffa olikin sitten pettymys.
Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli myös todella vaikuttava silloin aikoinaan. André Makinen tuotanto on myös ihana kokonaisuudessaan.
Pirkko Saision Punainen erokirja pääsee myös minun klassikkolistalleni, vaikka suhteellisen tuore onkin.
Vierailija:
Saman osaston Hiljaiset sillat oli ihan käsittämättömän haikea. itkin räkä valuen melkein koko kirjan. Leffa olikin sitten pettymys.
Ei ehkä paras ikinä koskaan, mutta yksi koskettavimpia kyllä. Waller on kirjoittanut, eikä muut sen kitjat yllä tän tasolle. Mun elämässä on toinenkin alusta loppuun- itkettäjä, Segalin Love Story...
Luen mä sitten ns. laatukirjallisuuttakin, mutta näille nyt vaan on aikansa ja paikkansa, samoin kuin kunnon dekkareille myös.
J.D:Salingerin tuotantoa kannattaa muuten lukea laajemminkin: Siepparin luettuani tempaisin ne muutkin (muutaman) kirjan joita on kirjoittanut ja olin mykistynyt. En tiedä, onko näitä muita suomennettu.
joskus intohimoisestikin niin paras ikinä on ollut Salainen puutarha, tekijää en muista (" tyttökirja" ). Tosin ei varmaan enää aikuisena niin säväyttäisi, mutta lapsena todella säväytti. Hyvänä kakkosena Anni Swanin Iiris Rukka. Itkin aina.
Vaikka syvällisempiä ja kohottavampia teoksia kyllä on, tämä on tullut minulle rakkaimmaksi henkilö- ja miljöökuvauksensa ja viihdyttävyytensä ansiosta. Arvostan myös häikäisevää englannin kieltä, jollaista kirjoittaa Tarttin lisäksi esim. Paul Auster ja Barbara Ehrenreich (joka tosin ei ole kaunokirjailija).
Aivan ihania Egypti aiheisia kirjoja jotka liittyvät tarinaltaan toisiinsa... Toinen menneessä ajassa ja toinen nykyajassa tutkimassa menneen ajan merkkejä...
Olisi tavoitteena saada myös joskus luettua tuo Sinuhe Egyptiläinen.
Wilbur Smithiltä myös Monsuuni ja kirja " Hannah" on hyvä, en muista kirjailijaa
Enivei. Mielenkiintoisia nämä salailijatyypit täällä. Eivät halua paljastaa tuntemattomille jotain salaista kirjamaailmaansa. :D
Itselläni olisi lähinnä päinvastoin, eli en välttämättä rohkenisi paljastaa tutuille ihmisille, läheisillekään, kaikkia lempileffojani tai kirjojani tai kaikkea mitä olen nähnyt/lukenut/omistanut. Paljastaisin liian intiimejä asioita tai herättäisin kysymyksiä. ;)
Monet suosikkikirjani ovat tulleet mainituksi. Joku ihmetteli, missä Cartlandit ja muut viihdekirjailiat piileksivät. Kenties heidän ihailijansa säikähtivät heti alussa esiintynyttä Milan Kunderaa ;)
Omia suosikkejani (vaikka Ap taisi kysyä yhtä lempikirjaa), joista moni on jo mainittu. Näihin jaksan palata uudelleen ja uudelleen:
Käännöskirjoja:
- Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies
- Sylvia Plath: Lasikellon alla
- John Irving: Koko tuotanto lukuunottamatta teosta " Neljäs käsi" , joka on aika heikko
- Toni Morrison: Solomonin laulu
- Carol Shieldsin tuotanto
- Michael Cunningham: Tunnit
Kotimaisia:
- Juhani Aho: Papin tytär / Papin Rouva
- Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
- Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1-3
- Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Kepeitä, mutta ihania:
- Tracy Chevalierin kirjat (mm. Tyttö ja helmikorvakoru)
- Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
- Maeve Binchyn ja Cathy Kellyn kirjat (englanniksi!)
Tästä ketjusta olen saanut kimmokkeita seuraavia kirjakauppa- tai kirjastoreissuja varten.
Ihana saada joku loppumaton tiiliskivikirja luettavaksi! Anne Tylerin kaikki olen lukenut, ja tykännyt, sitten joku uusi irkkukirjailija, aika hömppää, on viihdyttävä. Olikohan nimi Marian Keyes.
John Irvingit tuli nuorena luettua ja pidin tuolloin, nyt en enää niinkään uudemmistaan.
Dekkarit eikä scifit mene millään meikäläiseltä.
Tolkien: Taru sormusten herrasta,
Dan Simmons : Hyperion ja Endymion -sarjat
Vähän klassisempaan kuuluvat jo sitten
Dan Fowles: Jumalten naamiot
Hermann Hesse : Sidhartha
Mika Waltari: Nuori Johannes ja Johannes Angelos
Luen aika laidasta laitaan ...
Kaunis rakkaustarina, aikamatkustusta ja sen sellaista.
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
kaikkien aikojen suosikkeina ovat Muhsenin sisaruksista kertovat tarinat sekä Torey Haydenin kirjat.
Muhsenin sisarukset myytiin vaimoiksi Jemeniin heidän ollessa teini-ikäisiä oman isän toimesta. Toinen sisaruksista, Zana Muhsen on kirjoittanut useamman kirjan, lisäksi sarjaan kuuluu äidin kirjoittama kirja.
Torey Hayden on erityisopettaja, joka työskentelee erityilapsien kanssa. Kirjat kertovat hänen uransa aikana kohtaamista mielenkiintoisista lapsista. Esim. Tiikerinlapsi on tosi hyvä.
sormusten herrat, Sinuhe, Lumen taju jne. Ai niin, Kooma!
Itse luin ahmimisiässä Angelica-sarjaa, että siinä teille Hertta-osastoa.
Jonkin dekkarin ostin viime kesänä, mutten saanut luettua. Lyhyet jutut, runot, elämänkerrat, novellit menee ja tietty lapsista kertovat jutut. Oranssi poika, Sinkkosen jutut, lasten- ja nuortenkirjailijoita esittelevän kirjan luin.
Miinan ja Manun liikennekirja :-)
Vierailija:
kaikkien aikojen suosikkeina ovat Muhsenin sisaruksista kertovat tarinat sekä Torey Haydenin kirjat.Muhsenin sisarukset myytiin vaimoiksi Jemeniin heidän ollessa teini-ikäisiä oman isän toimesta. Toinen sisaruksista, Zana Muhsen on kirjoittanut useamman kirjan, lisäksi sarjaan kuuluu äidin kirjoittama kirja.
Torey Hayden on erityisopettaja, joka työskentelee erityilapsien kanssa. Kirjat kertovat hänen uransa aikana kohtaamista mielenkiintoisista lapsista. Esim. Tiikerinlapsi on tosi hyvä.
Zana Mushenin kirjan, sen ekan, minäkin luin, oli tosi vaikuttava. Samoin luin tämän missä se jenkkinainen Iranista pakeni tyttärensä kanssa, olisko ollut " ei ikinä ilman tytärtäni" . Mutta hyvin kriittisesti kyllä suhtauduin, sillä monissa kohdissa paistoi läpi tämän naisen periamerikkalaisuus.
Torey Haydenin kirjoja olen myös lukenut, aivan mahtavia, millä rakkaudella ja kärsivällisyydellä ja näppäryydellä hän auttaa näitä lapsia.
Muita hyviä kirjoja:
Günther Grass: Peltirumpu
Max Frisch: Homo Faber
Antoine de St Exupery: Pikku prinssi
En kyllä tajua näitä kirjojen salailijoita. Että muka on vain heille kirjoitettuja, huhuh mitä huuhaata ja egoismia! Piilotatteko kirjat sitten myös kotona taimpaan laatikkoon että kukaan ei vaan näe että olette lukeneet ne?? naurettavaa!!
En tiedä onko se nyt niin hyvä kirja, mutta minulle rakas. Luin sen eräässä elämäni käännekohdassa.