Iltalehti: Lapset ja naiset hakataan kotona 13 000 rikosta vuodessa, 74% miesten tekemiä
Vuonna 2024 viranomaisille raportoitiin 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, joissa uhreja oli 12 500. Näistä aikuisia oli 9 500, ja uhreista 74 % oli naisia. Syylliseksi epäillyistä 75 % oli miehiä, ja erityisesti naisiin kohdistuneissa rikoksissa epäilty oli hyvin todennäköisesti mies usein nykyinen tai entinen puoliso. Naisuhrien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden viidellä prosentilla. Miehiin kohdistuneessa väkivallassa tekijä oli harvemmin puoliso sisarusten osuus oli miehillä 11 %, naisilla 3 %.
Alaikäisten väkivallan uhrien määrä oli toiseksi suurin vuoden 2009 jälkeen nousua 153 %. 511-vuotiaissa poikia oli uhreina enemmän, mutta vanhemmissa ikäryhmissä tyttöjen osuus nousi. Lasten väkivaltatapauksissa tekijä oli lähes aina vanhempi (pojilla 89 %, tytöillä 82 %). Ulkomaalaistaustaisten osuus uhreista oli 18 %, mikä ylittää selvästi heidän väestöosuutensa.
Mitä helvettiä me Suomessa oikein siedetään? Joka vuosi yli 12 000 ihmistä joutuu lähisuhdeväkivallan uhriksi ja silti keskustelu pyörii vain sen ympärillä, että "kaikkihan voi olla syyllisiä". Mutta tilastot puhuvat karua kieltään: 3 neljästä tekijästä on mies, ja suurin osa naisuhreista pahoinpidellään kotona, nykyisen tai entisen kumppanin toimesta. Samaan aikaan alaikäisiin kohdistuva väkivalta kasvaa rajusti 511-vuotiaita poikia hakataan eniten, ja isät tekevät sen. Tytöt taas joutuvat kärsimään vähän vanhempana, usein äidin tai isän käsissä.
Meillä on väkivaltakulttuuri, jota ei enää voi selittää pois yksittäistapauksilla. Jos Suomessa 511-vuotiaat pojat ovat eniten väkivallan uhreja ja tekijänä on oma vanhempi niin millä oikeudella me edes puhutaan lapsen oikeuksista? Ja samaan aikaan yhteiskunta esittää, ettei oikeastaan voi tehdä mitään. Kysymys kuuluu: miksi tällaista sallitaan vuodesta toiseen?
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja silti väestöliiton perhebarometri näyttää naisten tekevän enemmän väkivaltaa miehiä kohtaan ja sama näkyy ensiavun tilastoissa.
Miksi miehet eivät raportoi näistä?
Siihen on saatava muutos. Nainen edes koskettaa miestä tai tönäisee riidan yhteydessä.... se on väkivaltaa.
Nostetaan naiset heidän ansaitsemalle tasolle.
Kyllä ensin pitäisi keskittyä siihen että naiset lopettaisivat lasten pahoinpitelyt. Jos joku on väärin niin lasten pahoinpitely ja hakkaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko yhdessä sekunteja siihen, milloin joku (mies) tulee vastaamaan: entäs (erittäin harvinaiset) pienten vauvojen surmaamiset, joihin syyllistyvät vain naiset?
Siis mitä tahansa, jotta juuri tuosta aloituksesta ei tarvitsisi keskustella.
1,2,3,4...
Muuten noin, mutta kun pienten vauvojen pahoinpitelystä on viime vuosina tuomittu, niin on tuomittu useimmiten miehiä ja tekotapa on useimmiten ollut itkevän vauvan raju ravistelu.
Nuo vain naisten tekemiksi lasketut teot liittyvät muutaman päivän ajanjaksoon heti synnytyksen jälkeen ja nimitys "lapsensurma" om peruja ajalta, jolloin ehkäisyä ei ollut, turvallista aborttia ei ollut ja avioliiton ulkopuolinen lapsi oli hirvittävä häpeä. Tuolloin epätoivoinen nainen saattoi salata raskauden ja pyrkiä peittämään koko asian toimimalla niinkin julmasti.
Anteeksi ohis. Tämä on ih
Äitini on lyönyt minua lapsena, isäni ei ole.
Arvaatko miten se näkyy tilastoissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Miesten tekemästä väkivallasta on mahdoton keskustella koska miehen rientävät joukolla uhriutumaan: ei kaikki miehet, nainen valitsi väärin, kyllä naisetkin, miehet kokee enemmän väkivaltaa, miehiä syrjitään aina ja kaikessa, tavismiehet ei saa seksiä, jne
Mitä haluat "keskustella"
Nämä "keskustelut" ovat vain ja ainoastaan miesten haukkumista, yleistämistä, spermaviemäreiden riehumista...
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksia on tehty naisten kokemaan väkivaltaan painottuen, ja osin miesten kokemukset sivuuttaen. Onko ihme, jos tutkimuksissa näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kun sitä on lähdetty etsimään noin yhdeksän kertaa useammin kuin miehiin kohdistuvaa? Puhumattakaan siitä, että sitten kun tutkimusraportissa mainitaan miesten olevan paljon suuremmassa väkivallan uhriksi joutumisen riskissä kuin naiset, niin silti puhutaan vain naisista.
Tuossa on paljon perää. Esimerkiksi se EU:n teettämä tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta on melko kelvoton, koska siinä ei ole vertailutietona miehiin kohdistuvaa väkivaltaa. On melko turhaa tutkia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja etsiä ratkaisuja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, jos ei tiedetä yhteiskunnan yleistä väkivaltaisuustasoa.
Tarkastellaan paria teoreettista esimerkkiä: kuvitellaan kaksi valtiota, joissa on tutkittu sekä naisten että miesten väkivaltaa. Valtiossa A naisista 2% ja miehistä 2% pahoinpidellään elämänsä aikana. Valtiossa B 1% naisista ja 20% miehistä pahoinpidellään elämänsä aikana. Kumpi näistä valtioista on naisille parempi? Lukujen perustella valtio B, koska siellä vain 1% naisista joutuu väkivallan uhreiksi. Mutta muuttuuko käsitys, jos käy ilmi, että valtiossa B naiset eivät saa liikkua ulkona ilman puolisoon ja edes naiset eivät pidä väkivaltana pari läpsäystä ja väkivaltana raportoidaan vain sairaalahoitoa vaativat tapaukset? Valtiossa A puolestaan naiset ja miehet ovat täysin tasa-arvoisia ja molemmat sukupuolet raportoivat väkivaltana pienetkin läpsäykset.
Tuo on kärjistetty esimerkki, mutta juuri tuollaisiin ongelmiin väkivaltatutkimuksissa joudutaan. Esimerkiksi se EU-tutkimus toteutettiin eri maissa eri tavoin. Pohjoismaissa tehtiin puhelinhaastatteluja, Etelä-Euroopassa arvottiin osoitteita ja mentiin koputtelemaan ovea ja etsimään, onko talossa naisasukasta, jota voitaisiin haastatella. Voi vain miettiä, päästetäänkö väkivaltaisessa taloudessa asuva nainen edes avaamaan ovea saati sitten vastaamaan haastattelijalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaanko nyt puhua miesten väkivallasta?
Kyllä alaikäisiin kohdistettu väkivalta on se kaikista pahin ongelma. Ja käytännössä kokonaan naisten tekemää!
Kasvoin päihde-, väkivalta- ja mielenterveysperheessä ja luulin pitkälle aikuisuuteen sen väkivallan olevan normaalia. Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet ja toisen puolen selittää millaisissa olosuhteissa on joutunut kasvamaan sen lapsuutensa. Äidit saavat sortaa lapsiaan rauhassa, kenenkään siihen puuttumatta.#ällöäitimyytti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosten uhreista oli 18 %. Tämä on huomattavasti enemmän kuin heidän osuutensa Suomen väestöstä, eli ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina uhreina näissä rikoksissa.
Tietoa tekijöiden kansalaisuustaustasta ei tässä julkistetussa tilastossa ollut. KUMMA JUTTU.
Ei se sitä poista että tuhannet naiset ja lapset hakataan vuosittain ja kymmenet naiset surmataan
Keskustelu ei etene mihinkään sillä, että jätät miehet pois uhreista.
Ei se silläkään etene, että ei osaa lainkaan puhua miesten tekemästä väkivallasta.
Miesten vai väkivaltaisten miesten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo tiedettiin, että miessukupuoli on yliedustettuna rikollisuudessa. Miehet itsekin tietävät tämän, nakkikioskilla harvemmin tarvii pelätä saavansa turpaan naiselta kuin jotain pillastuneelta ukolta.
Opettele puolustamaan itteäs nii ei tarvi pelätä. Lyö takas
Sitten siinä on kaksi rikollista ja vain mies tuomitaan
Yli puolet noista naisista ovat ANSAINNEET kaiken mitä kerjäsivät! 💪🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
Määrittele jatkuvasti. Monta vuodessa? Katsoin tilastoista, niin pitkän ajan tilastoissa äidit olivat tappaneet keskimäärin 3 lasta vuodessa ja isät 1,5. Tämä on sinun jatkuvasti. Tottakai jokainen on liikaa, mutta ei tässä nyt mikään valtava teurastus ole kyseessä. Äidin tappamat lapset ovat yleensä alle 1-vuotiaita ja tottakai taustalla vakavat henkiset ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksia on tehty naisten kokemaan väkivaltaan painottuen, ja osin miesten kokemukset sivuuttaen. Onko ihme, jos tutkimuksissa näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kun sitä on lähdetty etsimään noin yhdeksän kertaa useammin kuin miehiin kohdistuvaa? Puhumattakaan siitä, että sitten kun tutkimusraportissa mainitaan miesten olevan paljon suuremmassa väkivallan uhriksi joutumisen riskissä kuin naiset, niin silti puhutaan vain naisista.
Tuossa on paljon perää. Esimerkiksi se EU:n teettämä tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta on melko kelvoton, koska siinä ei ole vertailutietona miehiin kohdistuvaa väkivaltaa. On melko turhaa tutkia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja etsiä ratkaisuja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, jos ei tiedetä yhteiskunnan yleistä väkivaltaisuustasoa.
Tarkastellaan paria teoreettista esimerkkiä: kuvitellaan kaksi valtio
Ihmeellinen byrokraattinen mallimme jo itsessään piilottaa ja hukkaa todellisuutta. Numerot, lukumäärät, eurot, henkilöt hukkuvat tilastoihin, rekistereihin ja koodien taakse.
Ja mediallakin on vaikutusta mielikuvien syntyyn. Kumpi näistä uutisoidaan, Suomessa 17% naisista kokee parisuhdeväkivaltaa, vai että 16% miehistä kokee parisuhdeväkivaltaa?
Tämäpä juuri. Altistutaan ja luullaan, että kyllä se minnuu rakastaa kun hakkaa.