Orpon hallituksen aikaansaama konkurssikurimus niitti uuden uhrin: Aivoliitto konkurssiin!
Aivot ovat jäämässä pysyvästi narikkaan, sillä Varsinais-Suomen käräjäoikeus asetti Aivoliitto ry:n tänään konkurssiin. Aivoliitolla on Ylen jutun mukaan miljoonavelat eikä varoja niiden maksamiseen.
Meno Suomessa uhkaakin konkurssin myötä muuttua entistä enemmän aivottomaksi.
Kommentit (52)
Petteri tunsi olonsa epämukavaksi maassa, jossa on fiksumpia ihmisiä kuin hän.
-winner-
Julkisista varoista saavia yhdistyksiä saakin karsia rankalla kädellä.
Esim Muistiluotsi, mitä hiton merkitystä on tuhlata verovaroja siihen, että omaisille pidetään työntekijän puolesta muistikahviota yms.
Kallispalkkainen työntekijä ajelee ympäriinsä ja vie materiaalia kahvioon, jossa voi voivotella omaisten kanssa. En ole koskaan ymmärtänyt toimintaa.
Kun rahaa oli kylvää 80-luvulla, huomasivat yhdistykset, että tässä on hyvä paikka ottaa palkkajohtajia ja koordinaattoreita. Rahoitus on vuosittain näille vaan kasvanut, en usko, että hyötyä saadaan samassa mittakaavassa.
Juu tuki pois muistisairailta, heidän omaisilta ja aivovammapotilailta. Sehän se fiksua sitten onkin.
Samalla miljardien yritystuista ei ole leikattu euroakaan.
Mut siis eiks just vasurien mielestä kaikki mikä ei pysy pystyssä ilman verovaroja, joudakin kaatua? Vaiko ei? Että kumpi se nyt on?
Mutta tämähän on sitä ydinbisnestä, jolla Kokoomuskin pyörii. Mielikuvien luomista konsultin toimesta ja rahat pois tyhmiltä tai äänestäjiltä.
Pitäiskö olla jo huolissaan, jos tämäkään ei enää Suomessa kannata?
-winner-
Käsittääkseni suomessa on yhdistyksillä todella kovat ajat edessä, varsinkin jos toiminta on edes osittain hyvinvointialueen tukemaa. Varautukaa siihen, että ensi vuonna avustus on korkeintaan 30% tämän vuoden avustuksesta.
Nuo isot liitothan kerjäävät ihmisiltä jopa testamenttilahjoituksia, ovat todella pulassa isojen tornitalojensa kanssa. Maakunnassa ei ole enää rahaa, jäsenmäärä laskee lähes kaikissa yhdistyksissä. Olen itse ns järjestöihminen ja tällä hetkellä 7 yhdistyksessä. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjä 3 ja kaikilla on ihan sama ongelma. Jäsenistö vanhenee, uusia jäseniä ei juuri tule ja avustusten varassa eletään kädestä suuhun.
Toimintaa kuitenkin jäsenistö haluaa, joten syksyn ohjelmaa olemme parinkin yhdistyksen kanssa rakentaneet. Jumppahetkiin ja luentoihin on eräässä yhdistyksessä tulossa euron osallistumismaksu, sekin auttaa jo paljon, mutta epäilen, että vähätuloiset eläkeläiset eivät halua tuota maksaa. Toki naamioimme sen keksi-kahviksi, sen hinta on euron, Olemme tarjonneet aina kahvin tilaisuuksissa, mutta nyt siitä teemme maksullisen, ei muuten. Jotain on keksittävä, koska tarpeelliseksi kokevat kaikki toiminnan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta tämähän on sitä ydinbisnestä, jolla Kokoomuskin pyörii. Mielikuvien luomista konsultin toimesta ja rahat pois tyhmiltä tai äänestäjiltä.
Pitäiskö olla jo huolissaan, jos tämäkään ei enää Suomessa kannata?
-winner-
... ja tämä homma siis kaatuu jopa sillä kaudella kun Kokoomus on itse vallassa!
"S-tanan tunarit!" sanoi joku joskus.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Mut siis eiks just vasurien mielestä kaikki mikä ei pysy pystyssä ilman verovaroja, joudakin kaatua? Vaiko ei? Että kumpi se nyt on?
Yleishyödyllistä toimintaa, joka auttaa ja tukee ihmisiä sekä sitä kautta koko yhteiskuntaa sietääkin tukea verovaroilla. Sen sijaan yritystukia, jotka menee vaan osinkoina varakkaille ei pitäisi tukea.
Kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää tätä asiaa? Toimivatko aivosi?
Miten yhdistyksen väärinkäytöksistä johtuva takaisinperintä ja siitä johtuva konkka on hallituksen vika?
Vierailija kirjoitti:
Miten yhdistyksen väärinkäytöksistä johtuva takaisinperintä ja siitä johtuva konkka on hallituksen vika?
Etkö ole kahdessa viime vuodessa oppinut: Aivan kaikki on hallituksen vika. Varsinkin tämän nyt istuvan hallituksen mielestä edelleen ja joka päivä kaikki on edellisen hallituksen vika ;DDDDDD
Eikä minkään näiden omien, epäonnistuneiden muutosten vika.
Kansalaisilla pitäisi olla istuvan hallituksen osalta väärinkäytöksistä (kuten petetyistä vaalilupauksista ja siitä johtuvasta Suomen konkkaamisesta) hukkaan menneiden ääntensä perusteella takaisinperintäoikeus ja vahingonkorvaus valtiolta, mikä lyhennetään sitten edustajan tai ministerin palkasta.
-winner-
Eli ei ole kerätty tarpeeksi jäsenmaksuja kattamaan menot. Ihan normaalia, että kun miinuspuoli on suurempi kuin pluspuoli niin toiminta lopetetaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli ei ole kerätty tarpeeksi jäsenmaksuja kattamaan menot. Ihan normaalia, että kun miinuspuoli on suurempi kuin pluspuoli niin toiminta lopetetaan.
Niin no hallitus on myös leikannut tukia saavilta ja sairailta, eli näiden yhdistysten jäseniin kuuluvilta.
Nythän hallituksen mukaan edes lääkärin toteama työkyvyttömyys ei ole peruste olla hakematta töitä. Kaipa Orpo haluaa aivovammapotilaat ja muistisairaat työpaikoille? Suomi nousuun!
Vierailija kirjoitti:
Petteri haluaa korvata Suomessa 10 aivot tuomalla ulkomailta 100 000 alisuorittavaa tilalle.
-winner-
Petteri ei aivoja tarvitse eikä käytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petteri haluaa korvata Suomessa 10 aivot tuomalla ulkomailta 100 000 alisuorittavaa tilalle.
-winner-
Petteri ei aivoja tarvitse eikä käytä.
Taitaa olla juonut omansa jo pilalle.
Huomiota on herättänyt silloisen sisäministerin Petteri Orpon (kok) alkoholilaskut. Orpo on ostanut muita ministereitä enemmän alkoholia ministeriöönsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut siis eiks just vasurien mielestä kaikki mikä ei pysy pystyssä ilman verovaroja, joudakin kaatua? Vaiko ei? Että kumpi se nyt on?
Yleishyödyllistä toimintaa, joka auttaa ja tukee ihmisiä sekä sitä kautta koko yhteiskuntaa sietääkin tukea verovaroilla. Sen sijaan yritystukia, jotka menee vaan osinkoina varakkaille ei pitäisi tukea.
Kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää tätä asiaa? Toimivatko aivosi?
Kitisevän kurahaaran kannattaisi lukea uutinen ensin, homma kaatui väärinkäytöksiin eli omaan tunarointiin.
Yhdistys on käyttänyt väärin ainakin 262 000 euroa avustusvaroja. Väärinkäytökset paljastuivat STEA eli sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tarkastuksen jäljiltä. STEA on myöntänyt liitolle avustuksia noin 15,5 miljoonaa euroa vuosien 2018-2024 aikana. Nyt se perii takaisin noin 260 000 euroa.
Aivoliiton talousasiat olivat retuperällä jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Julkisista varoista saavia yhdistyksiä saakin karsia rankalla kädellä.
Esim Muistiluotsi, mitä hiton merkitystä on tuhlata verovaroja siihen, että omaisille pidetään työntekijän puolesta muistikahviota yms.
Kallispalkkainen työntekijä ajelee ympäriinsä ja vie materiaalia kahvioon, jossa voi voivotella omaisten kanssa. En ole koskaan ymmärtänyt toimintaa.
Kun rahaa oli kylvää 80-luvulla, huomasivat yhdistykset, että tässä on hyvä paikka ottaa palkkajohtajia ja koordinaattoreita. Rahoitus on vuosittain näille vaan kasvanut, en usko, että hyötyä saadaan samassa mittakaavassa.
Suomi tuntuu olevan täynnänsä näitä kaiken maailman yhdistyksiä. Muka yleishyödyllisiä. Pakko olla nimellisesti yleishyödyllinen, että saa valtiontukea. Näiltä pitäisi ihan oikeasti ottaa kaikilta tuet pois.
Luin pikaisesti että avioliitto konkurssiin. Ehdin jo säikähtää että nyt meni sekin instituutio.
Hallituksella järki jäässä, aivot narikassa, aivovuoto kiihtyy ulkomaiille ja aivoliittokin menee nurin. Onneksi siellä on Tere, jolla on korkeampi aivo-osamäärä kuin 2% kansalaisista.
Petteri haluaa korvata Suomessa 10 aivot tuomalla ulkomailta 100 000 alisuorittavaa tilalle.
-winner-