Lue keskustelun säännöt.
Kaveri muuttui lapsen saamisen myötä
11.06.2025 |
Ymmärrän, että lapsen saaminen muuttaa elämää ja varmasti myös ihmistä.
Tämä kyseinen kaveri on kuitenkin hurahtanut täysillä kuplaan, eikä kykene enää keskustelemaan mistään muusta kuin lapsestaan tai lapsiin liittyvistä asioista.
Jos yritämme puhua muusta, hän kääntää asiat siten, että keskustelu yrittää kuitenkin päätyä hänen lapseensa.
Some (julkinen) on muuttunut lapsen someksi. Tykkäilin pitkään kohteliaisuudesta ja aluksi olikin ihan kiva nähdä kuvia hänen lapsestaan, mutta kun joka päivä julkaistaan kuvia puklunaamasta ja ruoan suttaamasta naamasta, ei sitä oikein jaksa enää.
Olemme yrittäneet houkutella kaveria välillä ulkoilemaan, kahville tai ostoksille ilman lasta, koska ajattelimme, että se tulisi hänellekin hyvää. Jos lapsi on mukana, menee homma siihen että meidän jokaisen on vuorotellen otettava lapsi syliin, syötettävä ym. Hän on ottanut loukkauksena ehdotuksemme lapsivapaasta. Lapsen isä on siis läsnä ja voisi myös hoitaa lasta, että kaveri pääsisi välillä kavereita näkemään, mutta ei.
Mitä tällaisen ihmisen kanssa voi tehdä?
Olemme kuulemma itsekkäitä ja kapeakatseisia, emmekä tietenkään voi ymmärtää, kun olemme lapsettomia.
Laittaako välit poikki kokonaan vai odotellaanko kärsien että pahin menee ohi?
Lapsi on nyt noin vuoden ja kaikilla kavereilla alkaa olla hermot vähissä.
Kommentit (98)
AP taitaa olla kaveri jolla teinivaihe jäänyt päälle kun noin valittaa. Aikuisella ensimmäisenä tulee parisuhde ja se kun voi hyvin niin kakkosena lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On taas sen tason trollialoitus, ettei jaksa edes reagoida.
Jos nyt jostain syystä kirjoituksessa olisi jotain todenperäisyyttä, niin mites olis sellanen villi ajatus, että ei olisi tekemisissä tuon lapsensa hurmassa elävän äidin kanssa ollenkaan.
Ole hyvä.
Tottakai ihmiset muuttuvat lasten myötä ja muututaan me ihmiset varmasti iän myötä muutenkin.
Jos se ystävyyssuhde ei enää toimi niin ei kai siinä auta kuin ajautua erilleen. Mikä on surullista tietysti. Puhua varmaan kannattaa ja koittaa keksiä jotain yhdistävää tekijää, joka pitäisi yatävyyssuhdetta yllä ja olisi molemmille mieleen.
Itsellä ei kaverisuhde kaatunut siihen kaverin lapsen saamiseen, vaan siihen että kaveri alkoi vähätellä kaikkea mitä sanoin, koska mulla ei ole lapsia.
Jos joskus erehdyin sanomaan, että on kiire tai olen väsynyt niin kommentti oli aina, kuinka raskasta on kun on lapsia. Tai jos kerroin jostain tekemisistäni niin voivottelu, kun ei lasten myötä itse voi tehdä mitään. Mikä on varmasti totta, mutta ei sitä enää uskaltanut omista asioista puhua vaan se kääntyi siihen, että puhuttiin vain hänen asioistaan. Ei varmaan itse tajunnut asiaa.
Autoin kuitenkin lastenhoidossa, lapset oli välillä kylässä meillä tai leikin itsekseni lasten kanssa, kun kävin heillä kylässä. Olin muuttoapuna ja auttamassa lasten synttärivalmisteluissa.
Vanha tuttu oli tuollainen että hurahti täysin kuplaan ja vaihtoi aina puheen aiheet lapseensa. Itse taas olen sellainen että mielellään muiden aikuisten kanssa puhun kaikesta muusta kuin lapsesta, toki eipä sitä puhumatta voi olla kun kotona yksin 24/7 on alle vuoden ikäisen kanssa niin kaikessa tekemisessä on vauva mukana. Joko se menee ohi tai ei, voi ottaa etäisyyttä hetkeksi ja myöhemmin tavata ystävää enemmän kun kupla alkaa puhjeta.
Toi että vauva pitää ottaa mukaan en jotenkin nyt aivan ymmärrä. Mun kaikki menot on toki sidottu vauvaan enkä koskaan pääse yksin kauppaan niin mulle on luonnollista että jos ystävät mua haluaa tavata vauva on aina mukana ja se tekee rajoitteita esim elokuvan jos haluaa katsoa se on jonkun kotona eikä teatterissa. Vaikka musta olisi kiva edes kerran kuukaudessa käydä yksin ravintolassa jotkut vanhemmat mielellään ottaa tenavan mukaan. Jos mulle sanottaisiin että nähdään sitten kun hankit lapsenvahdin niin ei kyllä nähtäisi. Vai oliko ongelma se, että sitten tämä ystävä vaatii muita hoitamaan lasta hänen puolestaan?
Vierailija kirjoitti:
Vuorotyö ja vauvan kanssa valvominen on eri asia.
Jep, johan sen jo sana vuoro kertoo. Vuorotöissä ollaan vain sen vuoron ajan, vauvan kanssa 24/7, ei sen yövalvomisen jälkeen voi nukkua. Unettomuudesta aina kärsineenä voin sanoa, että vauvauvuoden valvominen oli sata kertaa hirveämpää kuin pahin unettomuuskausi muuten. Unettomuudesta kärsivän ei tarvitse kotona hereillä ollessaan olla koko ajan skarppina, vaan voi vaikka lepäillä sohvalla ja lämmittää pakastepitsan. Kuvittele unettomuudesta tai väsymyksestä kärsivänä, että olisit ihan joka hetki (ei vain töissä) vastuussa jostain superherkästä, joka käyttäytyy holtittomasti, ja jonka eteen pitää jatkuvasti tehdä jotain heti kun hälytysääni lähtee päälle (ja se ääni loppuu, jos loppuu vasta sitten kun olet ensin arvuutellut mistä on kyse, ja sitten toiminut tarpeeksi hyvin). Kyllä se menee siihen, että koko ajan vain odotat, milloin se hälytys taas pärähtää soimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itse pitäisi kiinni sellaisesta tuttavapiiristä, joka koittaa ehdotella jotain entisen elämän tyylistä ajanviettoa ilman pienokaista. Lapselleen antautunut vanhempi on ihan oikealla tiellä, jos hän kieltäytyy jatkamaan sellaisissa. Hajurakoa entisiin juttuihin syntyy usein luonnostaan mm. silloin, kun tulee vanhemmaksi, mikä on ihan ok asia. Sympatiat on kokonaan sen äiti-ihmisen puolella.
Tämä. Ikinä ei olisi sydäntä pakottaa omaa lasta kuolemaan. Siksi en ole häntä hankkinut <3
Vierailija kirjoitti:
On taas sen tason trollialoitus, ettei jaksa edes reagoida.
Jos nyt jostain syystä kirjoituksessa olisi jotain todenperäisyyttä, niin mites olis sellanen villi ajatus, että ei olisi tekemisissä tuon lapsensa hurmassa elävän äidin kanssa ollenkaan.
Ole hyvä.
Olen samaa mieltä. Jos ei kiinnosta nähdä, niin älä näe tuota äitiä. Oikeasti uskon, että hän on ihan tyytyväinen, kun lopetatte painostuksen.
Itse koin harrastusryhmäni osalta hirveää painostusta. Kävin harjoituksissa ahkerasti, mutta sitten ryhmä keksi alkaa järjestää illanistujaisia samalla porukalla. (Ei liittynyt itse harrastukseen). Olisi pitänyt väkisin lähteä samoihin iltarientoihin kuin muutkin, vaikka kotona oli pikkuvauva. Ja jos en lähtenyt, niin hirveä valitus jälkikäteen, että seuraavalla kerralla on pakko lähteä. Lopetin tuon harrastuksen lopulta kokonaan, kun jaksanut sitä painostusta iltariennoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus saattoi olla vähän huonosti kirjoitettu, mutta tointa nyt asian kuitenkin ilmi tuossa toisessa kommentissa.
Täältä on nyt saanut sen käsityksen, että tämän kaverin kuvaamani moukkamainen käytös siis on normaalia ja monen mielestä ihan fine.
Ei kai siinä, älkää sitten ihmetelkö kun kaverit kaikkoavat ympäriltä.
Ap
Älä sinäkään siis ihmettele jäädessäsi yksin, mikäli elämässäsi tulee haastavampi ajanjakso, etkä pysty täysin samaan suoritukseen kuin normaalisti.
Kuulostaa nimittäin enemmän hyvänpäivän tutuilta, jos joku heivataan heti jos tämän kanssa ei ole hauskaa.
En minä ainakaan yleensä ihmettele, jos lopetetaan valju kaverisuhde, jossa ei kaveria kiinnosta millään tapaa vastavuoroinen kuuntelu ja keskustelu. Voin kyllä rehellisesti sanoa sen myös itselleni, että johtui minusta, jos minua ei enää ole kiinnostanut sen vertaa kaverin jutut, että hän katkaisee yhteydenpidon. Silloin se on minun tehtäväni yrittää paikata se suhde, jos kaveri on minulle tärkeä. Jos ei, sitten jatketaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
En itse pitäisi kiinni sellaisesta tuttavapiiristä, joka koittaa ehdotella jotain entisen elämän tyylistä ajanviettoa ilman pienokaista. Lapselleen antautunut vanhempi on ihan oikealla tiellä, jos hän kieltäytyy jatkamaan sellaisissa. Hajurakoa entisiin juttuihin syntyy usein luonnostaan mm. silloin, kun tulee vanhemmaksi, mikä on ihan ok asia. Sympatiat on kokonaan sen äiti-ihmisen puolella.
En minäkään, mutta myös tuota 15-vuotiasta pienokaista on vaikea laillisin keinoin saada mukaan mihinkään ajanviettoon :(
Ihaninta aikaa olen elänyt silloin kun seura oli vielä liian nuorta valitsemaan itse seuraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP taitaa olla kaveri jolla teinivaihe jäänyt päälle kun noin valittaa. Aikuisella ensimmäisenä tulee parisuhde ja se kun voi hyvin niin kakkosena lapset.
Niin, tai sitten joillekin ihmisille myös ystävyyssuhteet on tärkeitä ja näitä kaikkia suhteita vaalitaan omalla tavallaan.
Tuolla kaavallahan jos parisuhde kohtaa kriisin niin lapsista ei välitetä hevonh*lvettiä, kun se puoliso on aina ykkönen.
Minulla on yksi kaveri, joka ei puhu mistään muusta kuin työstään. Aina työ, työ, työ. Itselleni työ on keino ansaita rahaa ja vapaa-ajallani en halua ajatellakaan työtäni. Lomallani en halua kuulla töistä mitään. Saan ajatella töissä työasioita ihan riittävästi.
Jos kiinnostuksen kohteet eivät kohtaa, niin silloin oikea ratkaisu on ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP taitaa olla kaveri jolla teinivaihe jäänyt päälle kun noin valittaa. Aikuisella ensimmäisenä tulee parisuhde ja se kun voi hyvin niin kakkosena lapset.
Mites noi työt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Erossa lapsesta? Jos lähtee puoleksi tunniksi kavereiden kanssa vaihtamaan kuulumisia kahville, ei sen pitäisi vahingoittaa lasta. Tekee myös hyvää äidille.
Minusta oli ihanaa että oli kavereita jotka houkuttelivat välillä ulostautumaan kotoa ilman muksua. Päähän tuossa sekoaa, jos ei ole elämässä muuta kuin pilttipurkkien etikettien lueskelu tsi vaippojen vaihto.
Sain sen käsityksen kyseisestä ap:n äitikaverista, että hän täyttää elämänsä riemullisesti juuri pilttipurkkien etikettien lueskelulla ja vaippojen vaihdolla eikä muunlaiselle ajatustenvaihdolle hänellä ole kiinnostusta.
Vaikea tapaus. Kovin vaikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai ihmiset muuttuvat lasten myötä ja muututaan me ihmiset varmasti iän myötä muutenkin.
Jos se ystävyyssuhde ei enää toimi niin ei kai siinä auta kuin ajautua erilleen. Mikä on surullista tietysti. Puhua varmaan kannattaa ja koittaa keksiä jotain yhdistävää tekijää, joka pitäisi yatävyyssuhdetta yllä ja olisi molemmille mieleen.
Itsellä ei kaverisuhde kaatunut siihen kaverin lapsen saamiseen, vaan siihen että kaveri alkoi vähätellä kaikkea mitä sanoin, koska mulla ei ole lapsia.
Jos joskus erehdyin sanomaan, että on kiire tai olen väsynyt niin kommentti oli aina, kuinka raskasta on kun on lapsia. Tai jos kerroin jostain tekemisistäni niin voivottelu, kun ei lasten myötä itse voi tehdä mitään. Mikä on varmasti totta, mutta ei sitä enää uskaltanut omista asioista puhua vaan se kääntyi siihen, että puhuttiin vain hänen asioistaan. Ei varmaan itse tajunnut asiaa.
Autoin kuitenkin lastenhoidossa, lapse
Mitä sinä sitten sait siitä ystävyyssuhteesta? Tunsitko itsesi virkistyneeksi jokaisen tapaamiskerran jälkeen? Jos et, miksi jatkoit ystävyyttä? Oletko masokisti vai lattiamatto? Vai molempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat ap itsekin tietää vastauksen. Et voi tehdä asialle mitään ja mielestäni on aiheellista kysyä mitä itse haluat enää tältä ystävältä? Olen itsekin pienen vauvan äiti, puheenaiheet pyörivät tietysti pitkälti vauvan ympärillä, mutta kyllä muistakin asioista voi keskustella kunhan keskustelunaiheiden keksiminen ei jää ainoastaan minun vastuulleni.
En ole edes pienen vauvan äitinä keskustellut lapsettomien ystävien kanssa vauvastani kuin lyhyesti kuulumiset ja sitten aivan muista aiheista. En ymmärrä tätä miten ihmeessä vauvan tai pienen lapsen vanhempi ei keksisi muita puheenaiheita. Siis ettekö juttele esim ajankohtaisesta maailmanmenosta, sen ystävän kuulumisista, mistä vaan...
Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia, samoin hormonit vaikuttavat yksilöllisesti. Minä lapsettomana tämän y
En oikein ymmärrä tätä kommenttia. Siis miten niin en käsittäisi mainitsemaasi? Tottakai minunkin arkielämäni on pyörinyt vauvan ympärillä siinä vaiheessa, ja olen tietysti jauhanut vauvajuttuja tietyssä seurassa. Mutta okei, en taida tosiaankaan käsittää sitä että vauvan äiti ei voisi keksiä muutakin juteltavaa hyvän lapsettoman ystävän kanssa. Ja toki hyvät ystävät kysyvät myös vauvakuulumisia, vaikka ne eivät aidosti niin kiinnostaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Erossa lapsesta? Jos lähtee puoleksi tunniksi kavereiden kanssa vaihtamaan kuulumisia kahville, ei sen pitäisi vahingoittaa lasta. Tekee myös hyvää äidille.
Minusta oli ihanaa että oli kavereita jotka houkuttelivat välillä ulostautumaan kotoa ilman muksua. Päähän tuossa sekoaa, jos ei ole elämässä muuta kuin pilttipurkkien etikettien lueskelu tsi vaippojen vaihto.
Musta puoli tuntia kaverin kanssa
Musta puoli tuntia? No okei, on se vähän. Itsekään en ehkä jaksaisi tavata kaveria, jos ehdittäisiin nähdä puolen tunnin ajan. Tai riippuu, kauanko matkoihin menisi.
Ihan normaalia. Samalla tavalla pojat puhuvat pelkästä intistä silloin, kun ovat intistä. Mistä muusta puhuisivat, kun se on sillä hetkellä ainoa asia heidän elämässään? Kyllä tuo korjaantuu, kun lapsi kasvaa. Viimeistään lasten muuttaessa pois kotoa kaverisi elämään mahtuu muutakin.
Älä sinäkään siis ihmettele jäädessäsi yksin, mikäli elämässäsi tulee haastavampi ajanjakso, etkä pysty täysin samaan suoritukseen kuin normaalisti.
Kuulostaa nimittäin enemmän hyvänpäivän tutuilta, jos joku heivataan heti jos tämän kanssa ei ole hauskaa.