Lue keskustelun säännöt.
Kaveri muuttui lapsen saamisen myötä
11.06.2025 |
Ymmärrän, että lapsen saaminen muuttaa elämää ja varmasti myös ihmistä.
Tämä kyseinen kaveri on kuitenkin hurahtanut täysillä kuplaan, eikä kykene enää keskustelemaan mistään muusta kuin lapsestaan tai lapsiin liittyvistä asioista.
Jos yritämme puhua muusta, hän kääntää asiat siten, että keskustelu yrittää kuitenkin päätyä hänen lapseensa.
Some (julkinen) on muuttunut lapsen someksi. Tykkäilin pitkään kohteliaisuudesta ja aluksi olikin ihan kiva nähdä kuvia hänen lapsestaan, mutta kun joka päivä julkaistaan kuvia puklunaamasta ja ruoan suttaamasta naamasta, ei sitä oikein jaksa enää.
Olemme yrittäneet houkutella kaveria välillä ulkoilemaan, kahville tai ostoksille ilman lasta, koska ajattelimme, että se tulisi hänellekin hyvää. Jos lapsi on mukana, menee homma siihen että meidän jokaisen on vuorotellen otettava lapsi syliin, syötettävä ym. Hän on ottanut loukkauksena ehdotuksemme lapsivapaasta. Lapsen isä on siis läsnä ja voisi myös hoitaa lasta, että kaveri pääsisi välillä kavereita näkemään, mutta ei.
Mitä tällaisen ihmisen kanssa voi tehdä?
Olemme kuulemma itsekkäitä ja kapeakatseisia, emmekä tietenkään voi ymmärtää, kun olemme lapsettomia.
Laittaako välit poikki kokonaan vai odotellaanko kärsien että pahin menee ohi?
Lapsi on nyt noin vuoden ja kaikilla kavereilla alkaa olla hermot vähissä.
Kommentit (98)
Lasten kuvaaminen someen pitäisi olla lailla kiellettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"joka päivä julkaistaan kuvia puklunaamasta ja ruoan suttaamasta naamasta"
Tästä päätellen lapsi on vielä pieni, eli voi olla mammavaihe menossa. Sieltä palautuu omaksi itsekseen ja jos ei, niin sitten vaan etäännytte.
Minulla meni pitkäaikaisen ystävän kanssa välit, kun hänen lapsensa oli 4-vuotias. Hän muuttui äidiksi tultuaan paljon, ja välimme alkoivat rakoilla, olemisesta tuli hankalaa ja ei ollut enää oikein yhteistä eikä helppo olla. Useamman vuoden annoin aikaa ja odottelin josko "palautuisi", mutta tuntui menevän vain pahemmaksi ja lopulta tosiaan meni välit. Olen itsekin äiti, joten siitä ei johtunut, että minä olisin ollut lapseton..
Äitiys ei siis yhdistänyt meitä, vaan erotti.
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Vierailija kirjoitti:
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Itse näen ystäviä mielellään lasten kanssa, arkinen hengailu kuuluu läheiseen ystävyyteen ja sellaiset joita nähdään vain ravintoloissa ja muualla kodin ulkopuolella, ovat enemmänkin kavereita ja tuttavia.
Eli ei äidiksi tulleella ystävällä tarvitse olla mitään "oman ajan tarvetta" viettääkseen aikaa kanssani, mutta jos äidiksi tullut ystävä alkaa itse eristäytymään ja tekemään asioista hankalia, niin sitten sitä tietysti etääntyy koko ihmisestä. Ja silloin jää valitettavasti ystävän lapsikin etäiseksi.
Mitä tällaisen ihmisen kanssa voi tehdä?
Mitä sinulaisillasi kavereilla on annettavaa äidiksi tulleelle ihmiselle? Osoitat itse, että ei mitään.
On ihan hyvä, jos uudessa elämäntilanteessa lähdetään siis eri teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa tilaa, yleensä jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan myös vanhoja ystäviä. Tai sitten ehdotatte sellaisia menoja, joihin ei voi lapsen kanssa tulla ja jos kieltäytyy niin sovitte hänen kanssa että on sitten itse yhteydessä, kun hänelle sopii.
Itselläni on pieni lapsi ja todellakin haluan välillä ulos ilman häntä, lapset lähtevät aikanaan, ystävät pysyvät yleensä sen jälkeenkin jos vain ystävyyssuhteista huolehtii. Surullista jos joku odottaa että parikymppinen, juuri kotoa muuttanut lapsi haluaisi toimia äitinsä seuraneitinä
Välit poikki. Hän voi olla mamma kavereidensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku muuttuu lapsen saamisen myötä, niin eiköhän se ole luonnollistakin, että ihmissuhteissakin tapahtuu muutosta? Itse olen huomannut, että kun elämässä tulee muutosta persoonaan, niin se vaikuttaa ihmissuhteisiinkin - eli osa jää pois, ja tilalle voi tulla uusia, uuteen persoonanvaiheeseen sopivampia kavereita.
Voisi sitä ap myös vilkaista peiliin. Jos nyt käy lenkillä tai kahvilla, niin ei se vauva siinä mitään haittaa, vaikka olisikin mukana. Lapsi on hänen uusi perheenjäsenensä. Jos sinä hankit koiranpennun, niin varmasti puhut välillä siitä ja laitat kuvankin someen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tuo ole aika tavallista että noin käy kun lapsi on suunnilleen vielä vauvaikäinen? Ei tietenkään kaikille käy noin, mutta monille kuitenkin.
En oikein ymmärrä, miksi teidän on pitänyt sen vauvavuoden aikana houkutella yhtään mihinkään, varsinkin jos se syö teiltä energiaa eikä tunnu luontevalta. Riittää että olette saavutettavissa ja otatte jaksamisen mukaan yhteyttä, valtaosalla tuo vauvakupla kyllä puhkeaa. Veikkaan että tuollainen painostaminen vain pahentaa tilannetta. Voi kokea tarvetta puolustaa niitä valintoja, eikä kehtaa enää perääntyä.
Lasten somepresenssistä mulla on sitten taas voimakkaan negatiivinen mielipide, mutta siihenhän sinäkin olet osallistunut tykkäämällä niistä kuvista.
En itse pitäisi kiinni sellaisesta tuttavapiiristä, joka koittaa ehdotella jotain entisen elämän tyylistä ajanviettoa ilman pienokaista. Lapselleen antautunut vanhempi on ihan oikealla tiellä, jos hän kieltäytyy jatkamaan sellaisissa. Hajurakoa entisiin juttuihin syntyy usein luonnostaan mm. silloin, kun tulee vanhemmaksi, mikä on ihan ok asia. Sympatiat on kokonaan sen äiti-ihmisen puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidistäni tuli isoäiti viisikymppisenä, ja hän olisi innoissaan kertonut lastenlapsistaan pitkäaikaiselle ystävättärelleen. Ystävätär sanoi: Saa niitä lastenlapsia olla, mutta ei niistä tarvitse puhua. Ystävätär itse sai ensimmäisen lapsenlapsensa 80-vuotiaana eikä muuta teekään kun jauhaa lapsenlapsistaan. Oman äitini lastenlapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Erossa lapsesta? Jos lähtee puoleksi tunniksi kavereiden kanssa vaihtamaan kuulumisia kahville, ei sen pitäisi vahingoittaa lasta. Tekee myös hyvää äidille.
Minusta oli ihanaa että oli kavereita jotka houkuttelivat välillä ulostautumaan kotoa ilman muksua. Päähän tuossa sekoaa, jos ei ole elämässä muuta kuin pilttipurkkien etikettien lueskelu tsi vaippojen vaihto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itse pitäisi kiinni sellaisesta tuttavapiiristä, joka koittaa ehdotella jotain entisen elämän tyylistä ajanviettoa ilman pienokaista. Lapselleen antautunut vanhempi on ihan oikealla tiellä, jos hän kieltäytyy jatkamaan sellaisissa. Hajurakoa entisiin juttuihin syntyy usein luonnostaan mm. silloin, kun tulee vanhemmaksi, mikä on ihan ok asia. Sympatiat on kokonaan sen äiti-ihmisen puolella.
Mua ihmetyttää se, kuinka paljon tällä palstalla on naisia jotka ovat eläneet ihan erilaista elämää ennen lapsia. Siis sellaista, ettei ystävien kanssa tehdä juuri mitään missä lapsikin voisi olla mukana. Varsinkin tuollainen vauvaikäinen, voi olla todella helppo ikä. Valtaosa mun tekemisistä ystävien kanssa on sellaisia, että kun jollekulle on tullut lapsi, juuri mikään ei ole muuttunut.
Totta kai muuttui. Hänen elämäänsä tuli uutta, tärkeää sisältöä, eikä hän enää ole kiinnostunut kaikesta siitä mistä on lapsettomana ollut. Ehkä sinullekin käy niin.
Mutta ei vauvakupla kauan kestä. Jo toinen lapsi muuttaa kuviota.
Taidat ap itsekin tietää vastauksen. Et voi tehdä asialle mitään ja mielestäni on aiheellista kysyä mitä itse haluat enää tältä ystävältä? Olen itsekin pienen vauvan äiti, puheenaiheet pyörivät tietysti pitkälti vauvan ympärillä, mutta kyllä muistakin asioista voi keskustella kunhan keskustelunaiheiden keksiminen ei jää ainoastaan minun vastuulleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No laittakaa välit poikki jos ette tykkää enää. Lapsen saaminen on tosi kokonaisvaltainen muutos, kukin kokee sen omalla tavallaan. Mulla tuli oman ajan kaipuuta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla 2-3-vuotias. Onneksi hyvät ystävät pysyi vaikka ei entiseen tapaan koko ajan oltu näkemässä. Vastaavasti olin heille taustatukena kun saivat omia lapsia enkä hoputtanut heitä olemaan erossa lapsista.
Erossa lapsesta? Jos lähtee puoleksi tunniksi kavereiden kanssa vaihtamaan kuulumisia kahville, ei sen pitäisi vahingoittaa lasta. Tekee myös hyvää äidille.
Minusta oli ihanaa että oli kavereita jotka houkuttelivat välillä ulostautumaan kotoa ilman muksua. Päähän tuossa sekoaa, jos ei ole elämässä muuta kuin pilttipurkkien etikettien lueskelu tsi vaippojen vaihto.
Mistä sinä tiedät mikä kenellekin on hyväksi? Melko omahyväistä ajatella, että sen tuoreen äidin pitäisi käyttää ne lapsivapaat hetket juuri sinun kanssasi kävelemiseen, kun varsin hyvin lapsi voisi olla mukanakin.
Vierailija kirjoitti:
Voisi sitä ap myös vilkaista peiliin. Jos nyt käy lenkillä tai kahvilla, niin ei se vauva siinä mitään haittaa, vaikka olisikin mukana. Lapsi on hänen uusi perheenjäsenensä. Jos sinä hankit koiranpennun, niin varmasti puhut välillä siitä ja laitat kuvankin someen.
Lapsesta on ok puhua, mutta jos mistään muusta ei enää voi, miksi tällaista pitäisi sietää? Muiden kuulumiset menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse pitäisi kiinni sellaisesta tuttavapiiristä, joka koittaa ehdotella jotain entisen elämän tyylistä ajanviettoa ilman pienokaista. Lapselleen antautunut vanhempi on ihan oikealla tiellä, jos hän kieltäytyy jatkamaan sellaisissa. Hajurakoa entisiin juttuihin syntyy usein luonnostaan mm. silloin, kun tulee vanhemmaksi, mikä on ihan ok asia. Sympatiat on kokonaan sen äiti-ihmisen puolella.
Mua ihmetyttää se, kuinka paljon tällä palstalla on naisia jotka ovat eläneet ihan erilaista elämää ennen lapsia. Siis sellaista, ettei ystävien kanssa tehdä juuri mitään missä lapsikin voisi olla mukana. Varsinkin tuollainen vauvaikäinen, voi olla todella helppo ikä. Valtaosa mun tekemisistä ystävien kanssa on sellaisia, että kun jollekulle on tullut lapsi, juuri mikään ei ole muuttunut.
Se on varmaan persoonakohtaista, kenellä säilyy suhteet ja asiat muuttumattomina. Aika moni kuitenkin muuttuu paljon, kun tulee vanhemmaksi. Aloituksen tapauksessa näkee minusta selvästi, että asiat ovat muuttuneet paljon.
Vastaus kysymykseen: et voi tehdä mitään.
Toiset katoavat lapsikuplaan ikuisiksi ajoiksi.
Sain työkaverin kanssa melkein samanlainen aikaan vauvat ja tapasinmekin usein vaunukävelyillä ja vauvamuskarissa.
Minä kuitenkin jatkoin edelleen omia harrastuksia ja välillä ehdottelin että lähdetään yhdessä ja aloitetaan vaikka uusi harrastus yksissä tuumin. Molemmilla puolisot läsnä, mutta ei käynyt.
Kun ollaan äitejä molemmat, niin voidaan tehdä yhdessä kaikkia äitijuttuja. Muuta ei enää voinut tehdä tai puhua.
Kävi lopulta raskaaksi se puheenaiheiden hja tekemisten yksitoikkoisuus, että otin vähä etäisyyttä ja aloitin itse kansalaisopistolla uuden harrastuksen. Sain sitä kautta mukavia uusia tuttavuuksia, joiden kanssa puheenaiheetkin ovat monipuolisia.
Lopulta työkaveri oli poistanut minut facen kavereista enkä kyllä udellut että miksi.
Antaa mennä, jos on mennäkseen.
Yksinäisyyteen herää viimeistään kun lapset muuttavat pois kotoa ja on polttanut kaikki sillat takanaan.