Autistiset/neurokirjon naiset, millaisia kokemuksia sinulla on kaverisuhteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin. 

 

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun heidät heitetään nenteil

nojoo, enpä mnäkään ajattele nenttejä kehityshäiriöisinä sinänsä, otin siitä vain pienen ja rohkean analogian, kun niin paljon olen kuullut siitä miten kirjolla olevista puhutaan kehityshäriösinä, niin havainnolistamisen nimissä olen miettinyt samaa käsitettä käyttäen toisin päin. hyvä huomio, että otit tuon esiin. Olisi ehkä itse pitänyt alustaa kirjoitus tuossa mielessä, mutta en jaksanut tehdä sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin. 

 

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun heidät heitetään nenteille tehtyyn maailmaan, jossa pitää toimia kuin nent

Maailmalla ollaankin vahvasti menossa siihen suuntaan, ettei enää puhuttaisi esimerkiksi autismikirjon häiriöstä. Tulevaisuudessa varmaan puhutaan useammin ominaisuuksista ja piirteistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin. 

 

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun heidät heitetään nenteil

Ja seuraavaksi pedofilia on vain piirre?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin. 

 

Ongelmia alkaa tul

 

Miten seksuaalinen suuntautuminen liittyy autismiin? Ja vielä rikollinen sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin.

 

Äh, jollain on vaan tosi paha olla, hyökkäävät kaikkea erilaisuutta kohtaan. Voi olla myös sisäistettyä autismivastaisuutta.

 

Tällä palstalla on paljon autistivihaa. Jos joku kommentoi ikävästi tai kertoo tehneensä jotain kurjaa, heti haukutaan autistiksi. Ja jos joku autisti joskus on ollut epämukava, sitä käytetään oikeutuksena kaikkien autistien tuomitsemiseen. 

On noin 5 ystävää, joista en todellisuudessa kauheasti tiedä ja jotka eivät tiedä minusta. En osaa kaivata heitä kun emme näe enkä koskaan muista kysellä kuulumisia. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin.

 

Pedofilia ei ole rikollista, vaikka ajatuspoliisit haluaisi. Teot on, ei pelkkä viehtymys tai fantasiointi .

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Heissä on keskimääräistä enemmän lahjakkuuttakin. 

 

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa, kun heidät heitetään nenteille tehtyyn maailmaan, jossa pitää toimia kuin nent

Olen samaa mieltä. Ikään kuin me korkean toimintakyvyn autistit olemme se 'ihmisyyden lippulaiva', premium-luokka. Nentit ovat eräänlaisia karvalakkiversioita, joiden äly ja ohjelmointitaso vajaampi.

Autisti on helposti manipuloitavissa ihmissuhteissa 

Minun vanhimmat kaverisuhteet on lukioajalta. Uusimmat työelämästä matkan varrelta. Mutta useimpia näen harvoin, 1-2 krt/vuodessa. Ja sehän sopii minulle loistavasti; kuormitun jos joku kaveri haluaisi olla koko ajan yhteydessä. Etenkin kun näitä kavereita on useampia; jaksan nähdä ehkä yhden kaverin kuukaudessa. Jaksan sellaista jatkuvaa yhdessäoloa ja viestintää vain parisuhteessa.

 

Ei minulla ole diagnosoitu tosin autismia, mutta veikkaan että kirjolla ollaan. Lapsilla adhd ja asperger. Tuntuu, että aina olen joutunut paljon maskaamaan sosiaalisissa suhteissa ja kyllähän ne kaverisuhteet aika vaikeita lapsuudessa ja nuoruudessa oli. En vaan sopinut siihen muottiin, vaikka kavereita nyt aina jokunen olikin. 

Mulla ei ole diagnosoitu mitään, mutta olen epäillyt kohdallani aspergeria ja adhd-diagnoosia. Yksi hyvä ystävä on nykyään ja hän on autismin kirjolla. Miesystävillä on monella tuntunut olevan adhd. Olen myös sellainen jota menneusyyden kaverit ovat pitäneet jonain lemmikkinä tai leluna jolle on hetken ajan jokin funktio, mutta joka laitetaan sitten hyllyyn ja unohdetaan sinne. 

Yksi ex-kaveri jopa jaksoi jälkikäteen nauraa miten tutustui minuun vaikka luokkakaverini oli kysyttäessä kertonut minusta että olen "omalaatuinen". Olimme teinejä kun tämä tapahtui ja vielä vuosien jälkeen entinen kaveri saattoi mainita asiasta. En tiedä ymmärsikö hän edes miten loukkaavaa tuo oli. Tosin hän sai itse lääkityksen adhd:nsa kanssa ja valitti kun ei se tehnyt hänestä yhtään vähemmän saamatonta. 

Moni on sanonut täällä ettei jaksa sellaista liian intensiivistä ystävyyttä. En minäkään ja lisäisin sihen sen että omitaan se ystävä ja jos olen alkanut viritellä uuden miehen kanssa suhdetta niin ystävä alkaa puuttua sellaiseen. En tajua sellaista yhtään kun olen itse sellainen, että mielestäni aikuisten ihmisten tulee saada tehdä typeriäkin päätöksiä ja vasta tietyn pisteen jälkeen siihen tulee puuttua.

Sitten suututaan jos en jaksa puhua tämän henkilön kanssa päivittäin kahta tuntia puhelimessa tai tee miessuhteissani niin kuin hänelle olisi mielekästä, nälvitään ohimennen jostain, kehutaan jotain toista asiaa, itseä tms. tekisi mieli sanoa, että ole välillä vaikka hiljaa ja mene lukemaan jotain.

En ole kertonut vielä itsestäni oikein mitään. No, olen jo pienestä asti ollut sekä kapinallinen että omia teitäni kulkeva. Olen ollut kiinnostunut monenlaisesta asiasta, mutta heivannutkin kiinnostuksen kohteita tuosta noin vain. Lapsena kaveripiiri oli joku 10 pihan lasta ja aikuisenakin on välillä ollut kausia jolloin olen ollut suosittukin, yleensä jossain harrastuspiireissä joissa on ollut miehiä. 

Lukemista ja liikuntaa olen aina harrastanut. Luin jossain vaiheessa niin paljon, että jopa eräs opettaja huomautti asiasta eikä ilmeisen hyvällä. Lapsena piirsin paljon ja tyylini oli tosiaan omalaatuinen. Rajoja rikoin tietyin tavoin jo tarhassa, menin viisivuotiaana päiväkotiin pinssitakissa ja takki kiellettiin vaarallisena (siinä roikkui neuloilla lukemattomia pinssejä). 

Alakoulussa olin ensimmäisillä luokilla älykäs ja laiska, osasin kaiken helposti, mutta läksyjen teko ei kiinnostanut vaan häiriköin tunneilla. Myöhemmin rauhotuin, mutta jossain vaiheessa aloin litsata ja viimeisillä luokilla alkoi kiusaaminen jota kesti muutaman vuoden.

Tästä on tulossa jonkinlainen pienoisromaani joten summataan enemmän asioita. Miksi koen olevani jotenkin epätyypillinen on se, että minulla on aina ollut tiettyjä hahmotusongelmia jotka tulevat esiin auton ratissa tai suunnistaessa jossain. En yhtään hahmota reittejä, en liikennettä auton ratissa (jäi autokoulu kesken) ja ajattelin käydä sen loppuun ajamalla automaattivaihteiseen autoon kortin. 

Olen myös aina kokenut olevani ihan erilainen kuin muut ja että minun on piiloteltava itseäni jos en halua että muut tekevät elämästäni hirveää. Minussa on jotain joka provosoi ihmisiä ja tämän huomaaminen saa eristäytymään. Nykyään olen perheellinen ja perhe riittää aika pitkälle tuomaan sosiaalista ulottuvuutta, mutta samalla stressaan siitä saako lapseni normaaleja kaverisuhteita (joka lienee täysin tavanomainen huolenaihe kaikilla vanhemmilla).

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole diagnosoitu mitään, mutta olen epäillyt kohdallani aspergeria ja adhd-diagnoosia. Yksi hyvä ystävä on nykyään ja hän on autismin kirjolla. Miesystävillä on monella tuntunut olevan adhd. Olen myös sellainen jota menneusyyden kaverit ovat pitäneet jonain lemmikkinä tai leluna jolle on hetken ajan jokin funktio, mutta joka laitetaan sitten hyllyyn ja unohdetaan sinne. 

Yksi ex-kaveri jopa jaksoi jälkikäteen nauraa miten tutustui minuun vaikka luokkakaverini oli kysyttäessä kertonut minusta että olen "omalaatuinen". Olimme teinejä kun tämä tapahtui ja vielä vuosien jälkeen entinen kaveri saattoi mainita asiasta. En tiedä ymmärsikö hän edes miten loukkaavaa tuo oli. Tosin hän sai itse lääkityksen adhd:nsa kanssa ja valitti kun ei se tehnyt hänestä yhtään vähemmän saamatonta. 

Moni on sanonut täällä ettei jaksa sellaista liian intensiivistä ystävyyttä. En minäkään ja lisäisin sihen sen että omitaan

Haha, adhd nyt varmasti ainakin, kun juttu poukkoilee yhden pitkän viestin aikana vaikka minne. :D Alku olisi voinut olla minun kirjoittamaa, mutta lopussa tuli eroavaisuuksia. Ei muuta kuin tsempit jatkoon! 

T. Toinen, jolla diagnosoimaton ad(h)d ja mahdollisesti asperger tai jotain autismin piirteitä vähintään 

Vierailija kirjoitti:

Autisti on helposti manipuloitavissa ihmissuhteissa 

Se vähän riippuu autistista ja manipuloinnin tavasta, mutta nuorena voi ollakin, koska sitä ei vielä ymmärrä, miten kieroja jotkut ystävää tai rakastettua esittävät ihmiset voivat oikeasti olla. Mutta kun sen kerran tajuaa ja oppii tuon manipuloinnin tunnistamaan, niin sen jälkeen nimenomaan ei ole manipuloitavissa.

Edelleen se saattaa joskus näyttää siltä, jos tilanteet yllättävät tai autisti ei ole keksinyt vielä keinoja ratkaista tilanteita, mutta sisimmässään hän jo tietää mistä on kyse. Liian lähellä ollessaan on joskus vaikea nähdä selvästi tilannetta ja osata reagoida esim. vetämällä terveet rajat. Siinä menee ristiriidan takia vähän kuin oikosulkuun ja siksi ei osaa toimia järkevästi, vaan saattaa sitten vain tehdä niin kuin toinen haluaa.

Aika usein on kyse myös siitä, että kun on jokin oma ajatusprosessi käynnissä, niin ei ole aivan hereillä ja läsnä tajuamaan, mitä ympärillä tapahtuu. Saattaa mumista hyväksynnän ihan vahingossa johonkin asiaan kuuntelematta, eikä kehtaa enää perua, kun vaikuttaisi oudolta tuuliviiriltä tai jäisi kiinni siitä, ettei kuunnellut sitä toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut vuosien varrella ajatella, että siinä miten on vuosien ajan väitetty, että kirjolla olevilla on aivoissaan kehityshäriö, niin se saattaakin olla nenteillä. Heidän joukossan on paljon enemmän ihmisiä, jotka eivät siedä kuin yhdenlaista tapaa olla, jota kutsutaan normaaliksi kanssakäymiseksi. Jos siitä poikkeaa, niin se poikkeava on uhkaava tai outo tai muuten vain sellainen, että on syytä välttää. Heillä tuntuu olevan todella paljon rajoitteita ja kirjoilla olevat on sitten niitä, jotka koko ajan epäilevät, että he ovat rajoittuneita, vaikka tosiasiassa heillä tuntuu olevan kuitenkn parhaat tavat selviytyä erilaisten ihmisten kanssa (vaikka heistä tuntuu toiselta) ja parempi kyky asettua toisen saappaisiin ja koettaa ymmärtää heitä. Hei

Äh, jollain on vaan tosi paha olla, hyökkäävät kaikkea erilaisuutta kohtaan. Voi olla myös sisäistettyä autismivastaisuutta.

Tällä palstalla on paljon autistivihaa. Jos joku kommentoi ikävästi tai kertoo tehneensä jotain kurjaa, heti haukutaan autistiksi. Ja jos joku autisti joskus on ollut epämukava, sitä käytetään oikeutuksena kaikkien autistien tuomitsemiseen.

Tällä palstalla on paljon hulluja narsisteja, jotka nauttivat ilkeilystä. 

Oof. Rehellisesti sanottuna paskan maku jäänyt suuhun. Mutta jotenkin olen onnistunut säilyttämään luoton siihen että maailmassa on hyviäkin ihmisiä, enkä heittäytynyt täysin misantropistiksi.

Olin hieman erikoinen lapsi, mutta en kuitenkaan niin poikkeava että minut olisi tajuttu kiikuttaa autismitutkimuksiin. Uskon että muut lapset vaistosivat minussa jotain, mikä johti siihen että jouduin helposti porukoiden ulkopuolelle, usein kiusatuksi. Se on sellainen itseään ruokkiva kierre että jos on kiusattu niin yleensä ne tavalliset kiltit lapsetkaan eivät uskalla edes jutella etteivät itse joudu kiusatuiksi, mutta he toimivat näin myös silloin kun riski sille olisi matala koska he ovat yleisesti pidettyjä.

Sydäntä raastavaa sanoa tämä, mutta suurinosa lapsuuden kavereistani oli oikeastaan kiusaajia. Sellaisia ilkeitä lapsia jotka ottivat minut seuraansa kun muutakaan eivät saaneet. Minulle oltiin opetettu että kunhan on kiva ja reilu ja oma itsensä niin ystäviä ikäänkuin vain manifestoituu elämääsi. Ja jos he pyytävät minua leikkimään niin täytyyhän heidän olla kilttejä! Shokki oli melkoinen kun kiltteyttäni käytettiin hyväksi, minulle puhuttiin todella rumasti ja joskus minulle tehtiin ns. jäyniä joissa minua satutettiin, ja olisi voinut käydä vielä pahemminkin, esim. työnnettiin myrskyn puoliksi kaatama puu niin että olisin jäänyt sen alle. Jälkikäteen hirvittää miten joku lapsi voi edes keksiä mitään niin julmaa. Kyllä sen ikäisenä jo tietää miten siinä tulee käymään. Aikuisena tuollaisesta olisi jaettu tuomioita murhan yrityksestä tms..

Teininä olin jo vaikeasti masentunut. Kotikylässäni ei oikein ollut ketään sellaista joka olisi ollut samalla aaltopituudella kanssani ja koulukiusaaminen vain paheni. Hengasin koulussa luokkalaiseni hikarin ja kahden ongelma oppilaan kanssa joista toinen oli minulle tosi inhottava. Koulun ulkopuolella vietin aikaa vain perhetuttavan kanssa joka oli varmasti ainoa oikea ystäväni. Hän oli niin rakastettu etteivät kiusaajani uskaltaneet tehdä hänelle mitään, vaikka yrittivätkin joskus tulla väliimme, jolloin taas jo pelkät perhesusteet suojasivat ystävyyssuhdettamme. Kaikkiin koulukavereihin yhteydenpito loppui heti kun se ainoa yhdistävä tekijä loppui eli koulu ja siirryimme elämässä eteenpäin.

Joskus teini-iän lopulla sain niin pahasti takkiin kaverisuhteissa, erään manipuloivan henkilön savustaessa minut ulos kaveriporukastamme (teki tätä säännöllisesti, yksi kerrallaan, ja selitti aina epämääräisiä syitä miksi henkilölle x ei saa enää puhua), että paloin totaalisesti loppuun. Silloin vannoin etten enää ikinä edes yritä ystävystyä kenenkään kanssa vaan elän loppuelämäni erakkona. Se oli ehkä ihan hyvä päätös siinä vaiheessa, jotta opin elämään itseni kanssa/ilman muiden hyväksyntää ja selvitettyä standardit sille millaista seuraa hyväksyn lähelleni. Lopulta elin erakkona 4 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Oof. Rehellisesti sanottuna paskan maku jäänyt suuhun. Mutta jotenkin olen onnistunut säilyttämään luoton siihen että maailmassa on hyviäkin ihmisiä, enkä heittäytynyt täysin misantropistiksi.

Olin hieman erikoinen lapsi, mutta en kuitenkaan niin poikkeava että minut olisi tajuttu kiikuttaa autismitutkimuksiin. Uskon että muut lapset vaistosivat minussa jotain, mikä johti siihen että jouduin helposti porukoiden ulkopuolelle, usein kiusatuksi. Se on sellainen itseään ruokkiva kierre että jos on kiusattu niin yleensä ne tavalliset kiltit lapsetkaan eivät uskalla edes jutella etteivät itse joudu kiusatuiksi, mutta he toimivat näin myös silloin kun riski sille olisi matala koska he ovat yleisesti pidettyjä.

Sydäntä raastavaa sanoa tämä, mutta suurinosa lapsuuden kavereistani oli oikeastaan kiusaajia. Sellaisia ilkeitä lapsia jotka ottivat minut seuraansa kun muutakaan eivät saaneet. Minulle oltiin opetettu että kunha

(jatkoa edelliseen)

Nyt olen aikuinen. Nyt tiedän olevani autisti ja että monet elämäni ongelmat juonsivat juurensa sen oireista. Minulla ei ole ystäviä, paitsi tuttavia netin välityksellä. Tutustuin heihin pelatessamme D&D:tä. Yksi heistä on 20 vuotta minua vanhempi ADHD mies Kanadasta, mutta jaamme samat elämänarvot, ja voimme jutella kaikesta tärkeästä ja vaikeastakin täysin avoimesti. Tämä on varmasti paras ystävyyssuhde joka minulla on koskaan ollut. Kaksi oikeasti kypsää aikuista. Syvempi suhde kuin jopa monet parisuhteeni, mikä on laittanut myös parisuhdestandardini uusiksi: mikäli en tunne oloani jonkun kanssa yhtä vapaaksi ja turvalliseksi kuin hänen seurassaan, juokse! Hän on hyvin erilainen kuin miehet yleensä, kaikilla mahdollisilla hyvillä tavoilla, minkä takia varmaan olemme onnistuneet säilyttämään suhteemme ystävyytenä. Näin on juuri hyvä. Olen ottanut tavaksi esitellä itseni autistina, jotta ihmiset voisivat ymmärtää mistä ne kummallisuuteni johtuu ennenkuin ehtivät tuomita. Sen avulla tapasin tämän ystävän joka hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Hän tietää etten tarkoita ikinä pahaa, eikä siksi pahastu jos valitsen yhden väärän sanan. Hänestä vitsini ovat hervottoman hauskoja, ja varsinkin ne suorat ja yliampuvat sanankäänteet joita keksin kuvailemaan asioita ja henkilöitä. Hänen seurassaan uskallan niitä laukoa (ja netissä vain anonyymisti), muutoin pidän mielipiteeni itselläni ja olen korrektimpi, sovittelevampi. Hän on se yleisö jonka valitsen.

Mulla on säilynyt yksi hyvä ystävä +30 vuotta, muita ollut vaikea saada. Ei edes lukiosta, yliopistosta tai työpaikoista. En tiedä mitä teen väärin, mutta porukoista mut aina jätetään ulkopuolelle. Yritän olla ystävällinen, autan aina toisia jne, en tiedä mikä on vikana. Toisaalta se ei haittaa mua, viihdyn hyvin yksin.

Lapsena minua kiusattiin rankasti, mutten ottanut sitä henkilökohtaisesti. Seiskaluokalla sain tarpeekseni ja hakkasin kolme vanhempaa poikaa, jotka yrittivät laittaa päätäni vessanpönttöön. Sitten jättivät rauhaan, huomasin että aggressiivisuus auttaa ja käytin sitä monta kertaa omaksi sekä muiden auttamiseksi. Äitini mielestä olin liian kiltti aina eikä hän ole nähnyt toista puoltani.

Koulunkäynti on aina ollut helppoa, luin tentteihin yliopistossa ja katselin telkkaria samalla. Kaksi kolmesta lapsestani ovat samanlaisia. Psykologien teettämistä kokeista olivat parhaan 5% sisällä matematiikassa ja tekivät kaikki kokeet kahdella eri kielellä. Meille kielet on helppo oppia ja matematiikka maidon juomista.

No, itse jäin yksin ennen kesää kokonaan. Olen yrittänyt saada kavereita ilman isompaa tulosta ja nyt jopa oma sisko ja serkkukin syrjivät minua kun sain epäilyt autismiin. Luulin että he edes välittäisivät. Ainoa ihminen joka välittää on äitini. Muiden kanssa sukset ristissä tai olen syrjittynä. Olen vain niin puhki siihen miten ystävyys koetaan täällä päin. Jos et liiku kylillä, pue samanlailla kuin muut ja käytä aineita on jo kaverin saaminen tehty entuuestaan vaikeaksi. En tiedä mitä teen väärin, kun olen itseni ja ystävällinen koulussa ei tulosta. 

Tahtoisin jo muuttaa pois jonnekkin jossa saisin aloittaa alusta omassa tahdissa ilman mielipiteitteni tai ajatuksieni alentamista. Täällä tuntuu kuin tunteeni olisivat synti. Aina kun mainitsenkaan miten paskasti minulla menee muille he aina kääntävät sen että tunnen olevani aina syylinen. En toki kiellä ettenkö olisi tehnyt virheitä mutta kai olisin ansainnut virheitäni anteeksi. 

Vastaavia kokemuksia kuin mitä täällä on jo kerrottu. Olen liian suora mielipiteissäni vaikka en jyrää muita. Olen usein huomannut että moni ajattelee samoin asioista mutta ei halua tai uskalla sanoa samaa ääneen. Monet ottavat myös minut liian tosissaan ja se on itselleni raskasta olla selittelemässä että sanoin vain näin vaikka en ajattele ihan noin mustavalkoisesti jne. En jaksa siis aina siloitella asioita ja pehmitellä siten miten ilmeisesti pitäisi. On helpompaa puhua suoraan kuin kautta rantain vihjailla. En kuitenkaan loukkaa muita eli ei ole edes mitään henkilökohtaisia asioita, joista huomaan että jotkut vaivaantuvat. Jotenkin koen että sanani otetaan vastaan kauhean vahvasti vaikka olisin tarkoittanut ne ihan kepeästi. 

Viihdyn myös hyvin isommassa porukassa ja olen huomannut että monet naisystävät eivät osaa olla kuin kahdestaan. Aina. Minusta aikuisten ihmisten bestistely on lapsellista ja siksi aina hämmästyn siitä intensiivisyyden vaatimuksesta joka monilla naisilla on. Mulle riittää vähempi tapailu ja ihan sekin että nähdään isommalla porukalla. Ei haittaa jos muut tapaavat kahdestaan mutta ärsyttää kun siitä tehdään usein minun ongelmani siten että aletaankin syrjiä. Keski-ikäiset ihmiset!

Ja on minulla muutamia ystäviä, mutta tarvitsen hirveästi omaa tilaa. Ja olen kyllä siten mustavalkoinen että vaikka siedän paljon monenlaista, niin lopulta kun joku loukkaa kunnolla, niin katkaisen välit kokonaan. Minun ystävyyteen ei mahdu enää aikuisena riitoja. 

Diagnoosini on ad(h)d.