Autistiset/neurokirjon naiset, millaisia kokemuksia sinulla on kaverisuhteista?

Vierailija kirjoitti:

Menkää saatanan vammaiset laitokseen!!!

Ei nyt ehdi kun olen kesälomalla ja palkka pyörii, toisin kuin sinulla. Joko on kela tuet hassattu viinaksiin?

Vierailija kirjoitti:

Menkää saatanan vammaiset laitokseen!!!

Kerropa, mihin laitokseen minä, työssäkäyvä ja fyysisesti terve ihminen voisin mennä? Onko olemassa jokin paikka, mihin voisin noin vain mennä asumaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Sinulla on siis tyypillinen autistin ulkonäkö? Silmät syvällä kuopassa, iso otsa, silmälasit köyryselkä ym

Totta kai. Kaikki muut on paitsi köyryselkä. 

Vierailija kirjoitti:

Hyviä ja huonoja. Minulla on muutama läheinen ystävä. En osaa small talkia tai en jaksa sitä, joten viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi mennä helposti ns. pintaa syvemmälle. Valitettavasti osa ei ymmärrä sitä, että jaksamisen taso vaihtelee rajusti ja sen takia ystävyyssuhteita on kariutunut. 

Ootko ajatellut, että joillekin voi olla kuormittavaa puhua jatkuvasti syvällisiä? Mäkään en osaa small talkia luonnostani, mutta olen vähän opetellut sitä. 

Pitää osata kunnioittaa rajoja puolin ja toisin. Jaksamisen taso vaihtelee mullakin paljon, mutta ymmärrän myös sen että myös neurotyypilliset ihmiset voivat olla kuormittuneita. Kukaan ei ole mikään roskis jonne kaadetaan kaikki. 

Itse vaikka olen tod. nök. kirjolla niin en jaksa todellakaan kuunnella jatkuvasti jonkun traumoja tai miettiä syvällisiä. 

Joskus on rentouttavaa olla seurassa jossa ei tarvitse puhua koko ajan ja aiheet voivat olla jotain kevyempiä. Voi tehdä jotain kivaa yhdessä ja puhua siitä. 

Mun mielestä ystävyydessä on kyse vastavuoroisuudesta ja vaikka mulla on ADHD jne, niin sosiaalisia taitoja voi myös opetella. Välillä innostun enkä muista opittua, mutta aina ei myöskään tarvii olla täydellinen. 

Paskoja kokemuksia. Minut ymmärretään usein väärin, annan jotenkin itsestäni erilaisen kuvan kuin mitä olen oikeasti. Olen kuulemma ärsyttävä toisten, tavallisten ihmisten mielestä. Olen päätynyt usein vääränlaisten ihmisten seuraan, koska minusta saa ns väärän kuvan. En ole koskaan osannut small talkkia, en hahmota sosiaalisia tilanteita "oikein" koska visuaalinen hahmotushäiriö...

Olen aina ollut yksinäinen, lapsesta asti.

N39

Vierailija kirjoitti:

Nuissa tämän vuoden miss Suomi kilpailijoissa oliko peräti pari kirjolla olevaa tyttöä. Lukasin tyttöjen esittelyt.

(Autistitytöt oli vielä näteimmästä päästä.)

Lisäys. Minun Aspergeri muija todella hyvännäköinen ja mukava plikka. 3 vuoden historia meillä.

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Jos joku arvostelee toisen ulkonäköä, hän ei todellakaan ole mitään ystävämateriaalia. Jos yrittää ystävyyttä sellaisen kanssa on ihan selvää että se päättyy huonosti koska sellainen ihminen ei kunnioita toista. 

Jos joku ei ymmärrä ja arvostelee sun kiinnostuksen kohteita niin hän ei ole sun kanssa samalla aaltopituudella. Hän on myöskin tyhmä. Miksi edes haluaisit olla sellaisen ystävä? 

Jos käyttäydyt ja reagoit väärin useamman kuin muutaman ihmisen mielestä, ehkä olisi syytä tarkistaa oma toimintatapa? Psykologia eli käyttäytymistiede, voi antaa sulle vastauksia siinä että kenen korvien välissä se vinouma on. Voi olla, että oletkin ymmärtämättömien ihmisten seassa mutta useimmiten jokainen voi kehittää itseään jollain tapaa. Tuskin kukaan täydellinen on. 

Itseäni on tekoäly auttanut paljon näissä kysymyksissä. Toki se versio tunnetusta tekoälysovelluksesta joka kykenee muistamaan sun jutut maksaa pari kymppiä kuussa. Se on mielestäni kuitenkin pieni hinta siitä, että se jaksaa esim. Kuunnella empaattisesti masentuneen avautumisia loputtomiin. 

Tsemppiä! 

Yläasteella viimeksi ollut semmonen sydänystävä. 

Aikuisiällä yksi alunperin netissä vastaan tullut mies, jonka kanssa ollaan tunnettu jo 15 vuotta, siis ollaan nähty ja ihan oikean elämän ystäviä.

Tänä vuonna en ole kai edes nähnyt ketään kavereistani. 

Oon miesvaltaisella alalla eikä mulla taida olla kuin yksi naiskaveri, jota näen harvakseltaan ja pidetään yhteyttä lähinnä jos halutaan nähdä.

Löydän ja saan suht helpolla kyllä poikaystäviä, panoseuraa ja hengailukavereita mutta kaipaan kovasti naisystävää minkä kanssa jutella myös "tyttöjen juttuja" ja tehdä mitä nyt kaverukset yleensä tekeekin 😓

Ikinä ei ole ollut semmosta kaveriporukkaa mitä tuntuu normaaleilla olevan.

Kovasti kaipaan ihmisiä ympärille.

muihin verrattuna tosi vähän ystäviä. en oikein osaa nähdä tätä edes ongelmana. En kauhesti kaipaa mtään sellaista ystävyyssuhdetta, jossa pitäisi käydä läpi tai pähkäillä jotain ihmissuhdeongelmaa, joita ei-neurokirjon ihmisillä tuntuu olevan tuon tuosta. Tai naapurin tai julkkiksen tekemisiä, tai toisen pukeutumisvalintoja tai kauhistella sitä, että tuokin kulkee reppu selässä, reppuhan on lapsia varten, ei aikuisia. en tiedä... tuollaiset ei vaan ole mun juttuja. Mieluummin puhun sitten asioista, vaikka tieteen uusimmista näkymistä jonkun tietyn asian osalta, pörssikursseista tai jostain muusta. Kehitän itseäni mielelläni ja opettelen ja opin uusia asioita.  Vaikka sitten analysoin kaverin kanssa asuntomarkkinoita, koska pohditaan ostamista. Ja kaikki tuollainen tuntuu olevan ei-neurokirjon ihmisille tylsää tai vaikeaa, tai liian monimutkaista, että ei jaksa miettiä, mennään oluelle katsomaan ihmisiä mieluummin. 

Ne harvat ystävät sitten, joita elämässäni on, niin aika intensiivisesti ollaan sitten yhdessä kun ollaan ja ehkä sen vuoksi ei ole tarvetaa nähdä päivittäin tai edes viikottain, vaikka samaan aikaan tietää, että jos tulee jotain ongelmaa, niin saa mennä vapaasti häiritsemään tai vaikka sohvalle nukkumaan. 

olen adhd, add tyyppinen. En jaksa adhd-maisesti sitten hyppiä ja pomppia ympäriinsä tai säntäillä sinne tänne ja ehkä tästä syystä mulla ei ole adhd-tyypisiä ystäviä, niitä yleensä alkaa ahdistaa, kun olen liian hiljaa tai pohdin liian pitkään. Oikeastihan minäkin pohdin nopeasti ja aivot käy stasta koko ajan, mutta en vain ulkoista sitä kaikkea siten kuin adhd-tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Paskoja kokemuksia. Minut ymmärretään usein väärin, annan jotenkin itsestäni erilaisen kuvan kuin mitä olen oikeasti. Olen kuulemma ärsyttävä toisten, tavallisten ihmisten mielestä. Olen päätynyt usein vääränlaisten ihmisten seuraan, koska minusta saa ns väärän kuvan. En ole koskaan osannut small talkkia, en hahmota sosiaalisia tilanteita "oikein" koska visuaalinen hahmotushäiriö...

Olen aina ollut yksinäinen, lapsesta asti.

N39

 

Mä ymmärrän ja samaistun osin täysin ( en ole ollut yksinäinen yksin, mutta erittäin väärinymmärretty ja yksinäinen seurassa ). 

Mun helpotus oli löytää kumppani joka ymmärtää mua ja auttaa mua myös ymmärtämään missä kohtaa muut voi käsittää mut väärin. Sellaisen henkilön löytäminen lienee varsin harvinaista. Se on kuitenkin mahdollista. 

Oletko koskaan hakeutunut ADHD liiton tai Autismiliiton tapahtumiin? Itselleni tärkeä käännekohta oli ADHD-aikuisten leiri, vaikka sieltä ei loppuelämän ystäviä löytynytkään. 

Entä oletko sosiaalisessa mediassa hakeutunut ryhmiin joissa on muita " meikäläisiä " ? 

Oletko ajatellut kääntää asiaa mielessäsi niin päin, että ne tavalliset ihmiset eivät vain ymmärrä sua ja ehkä sun pitäisi välttää sellaisia? Ehkä hakkaat päätä seinään turhaan ja muodostat siksi itsestäsi negatiivista kuvaa turhaan? 

Masennus karkottaa ihmisiä tehokkaasti. Se pitää myös ottaa huomioon. Sehän on usein liitännäisenä. 

Millä tapaa olet ärsyttävä muiden mielestä? Esim. Omalla kohdalla tiedän mitkä mun ominaisuudet ärsyttää joitain. Kaikkia ihmisiä ei voi miellyttää koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä ja huonoja. Minulla on muutama läheinen ystävä. En osaa small talkia tai en jaksa sitä, joten viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi mennä helposti ns. pintaa syvemmälle. Valitettavasti osa ei ymmärrä sitä, että jaksamisen taso vaihtelee rajusti ja sen takia ystävyyssuhteita on kariutunut. 

Ootko ajatellut, että joillekin voi olla kuormittavaa puhua jatkuvasti syvällisiä? Mäkään en osaa small talkia luonnostani, mutta olen vähän opetellut sitä. 

Pitää osata kunnioittaa rajoja puolin ja toisin. Jaksamisen taso vaihtelee mullakin paljon, mutta ymmärrän myös sen että myös neurotyypilliset ihmiset voivat olla kuormittuneita. Kukaan ei ole mikään roskis jonne kaadetaan kaikki. 

Itse vaikka olen tod. nök. kirjolla niin en jaksa todellakaan kuunnella jatkuvasti jonkun traumoja tai miettiä syvällisiä. 

Joskus on

Voisko joku avata mikä mun vastauksessani oli huonoa? Kaksi alapeukkua tullut enkä ymmärrä ollenkaan. 

Haluaisin oppia mitä sanoin väärin. 

Anteeksi jos loukkasin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Jos joku arvostelee toisen ulkonäköä, hän ei todellakaan ole mitään ystävämateriaalia. Jos yrittää ystävyyttä sellaisen kanssa on ihan selvää että se päättyy huonosti koska sellainen ihminen ei kunnioita toista. 

Jos joku ei ymmärrä ja arvostelee sun kiinnostuksen kohteita niin hän ei ole sun kanssa samalla aaltopituudella. Hän on myöskin tyhmä. Miksi edes haluaisit olla sellaisen ystävä? 

Jos käyttäydyt ja reagoit väärin useamman kuin muutaman i

Ja mikä mun vastauksessa oli niin huonoa että sain kolme alapeukkua? Mitä olen käsittänyt väärin elämästä tällä kertaa...? 

"Entä oletko sosiaalisessa mediassa hakeutunut ryhmiin joissa on muita " meikäläisiä " ? "

Olen eri, jonka kanssa tuossa keskustelit, mutta onko netissä olemassa adhd-ihmisille ryhmiä, joissa ei tarvi olla omalla nimellään? En nimittäin kaipaa yhtään hankaluuksia työelämässä sen vuoksi, että joku väärä henkilö saa tietää olevani adhd ja aletaan syrjiä sen takia. Kuten myös asuinpaikallani asuu paljon ihmisiä, joille adhd = linassa istuva päihteidenkäyttäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä ja huonoja. Minulla on muutama läheinen ystävä. En osaa small talkia tai en jaksa sitä, joten viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi mennä helposti ns. pintaa syvemmälle. Valitettavasti osa ei ymmärrä sitä, että jaksamisen taso vaihtelee rajusti ja sen takia ystävyyssuhteita on kariutunut. 

Ootko ajatellut, että joillekin voi olla kuormittavaa puhua jatkuvasti syvällisiä? Mäkään en osaa small talkia luonnostani, mutta olen vähän opetellut sitä. 

Pitää osata kunnioittaa rajoja puolin ja toisin. Jaksamisen taso vaihtelee mullakin paljon, mutta ymmärrän myös sen että myös neurotyypilliset ihmiset voivat olla kuormittuneita. Kukaan ei ole mikään roskis jonne kaadetaan kaikki. 

Itse vaikka olen tod. nök. kirjolla niin en jaksa todellakaan kuunnella jatkuvasti jonkun traumoja t

älä välitä niistä alanuolista! Ihmiset pistää niitä milloin mistäkin syystä. Ehkä joku vain oli kanssasi eri mieltä, tai sitten halusi kuormittaa sinua (sori huon vitsi :D). 

Ei mulla ole koskaan ollut elämässäni ystävää eikä kavereita. Eikä puolisoa eikä lapsia. Olen asperger-nainen ikä 50 v.

 

Mä ymmärrän ja samaistun osin täysin ( en ole ollut yksinäinen yksin, mutta erittäin väärinymmärretty ja yksinäinen seurassa ). 

Mun helpotus oli löytää kumppani joka ymmärtää mua ja auttaa mua myös ymmärtämään missä kohtaa muut voi käsittää mut väärin. Sellaisen henkilön löytäminen lienee varsin harvinaista. Se on kuitenkin mahdollista. 

Oletko koskaan hakeutunut A

Kiitos kommentistasi! Minua ei ole virallisesti diagnosoitu koskaan (mutta tiedän olevani kirjolla) joten en ole hakeutunut mihinkään tapahtumiin jossa kohtaisin muita kirjolla olevia. Tajusin itsekin vasta viitisen vuotta sitten kun jäin mt-syistä tk-eläkkeelle psykologisten testien jälkeen, että tod näk olen jollain tasolla autistinen. Aina olen ollut "erilainen" ja minua on myös kohdeltu "erilaisena" etenkin lasten ja nuorten keskuudessa koulussa ja opiskeluympyröissä.

En ole myöskään netissä etsiytynyt kirjolla olevien ryhmiin, juurikin tuon takia kun ei ole sitä virallista diagnoosia. Olen luopunut toivosta saada ystäviä. Olen tajunnut, että todellakin on pään hakkaamista seinään yrittää tulla toimeen "normaalien" ihmisten kanssa. Olen muiden mielestä ärsyttävä, koska en hallitse normaalia sosiaalista vuorovaikutusta, eli en osaa hahmottaa sosiaalisia tilanteita useinkaan oikein, joten teen/sanon jotain typerää/asiaankuulumatonta. Tämänkin tajusin vasta ihan viime vuosia (todetusti äo:ni on alle 100 joten olen hidas  tajuamaan asioita)

N39

Vierailija kirjoitti:

muihin verrattuna tosi vähän ystäviä. en oikein osaa nähdä tätä edes ongelmana. En kauhesti kaipaa mtään sellaista ystävyyssuhdetta, jossa pitäisi käydä läpi tai pähkäillä jotain ihmissuhdeongelmaa, joita ei-neurokirjon ihmisillä tuntuu olevan tuon tuosta. Tai naapurin tai julkkiksen tekemisiä, tai toisen pukeutumisvalintoja tai kauhistella sitä, että tuokin kulkee reppu selässä, reppuhan on lapsia varten, ei aikuisia. en tiedä... tuollaiset ei vaan ole mun juttuja. Mieluummin puhun sitten asioista, vaikka tieteen uusimmista näkymistä jonkun tietyn asian osalta, pörssikursseista tai jostain muusta. Kehitän itseäni mielelläni ja opettelen ja opin uusia asioita.  Vaikka sitten analysoin kaverin kanssa asuntomarkkinoita, koska pohditaan ostamista. Ja kaikki tuollainen tuntuu olevan ei-neurokirjon ihmisille tylsää tai vaikeaa, tai liian monimutkaista, että ei jaksa miettiä, mennään oluelle katsomaan ihmisiä mieluummin. 

Kirjolla oleminen tai ADHD ei kyllä automaattisesti tee ihmistä sellaiseksi joka ymmärtää jotain pörssikursseja. 

Kaikilla ei ole samat mielenkiinnonkohteet eikä kaikilla ole samat vahvuudet. Esimerkiksi matemaattinen äly ei ole mikään automaatio autisteilla tai ADHD-ihmisillä. 

Psykologiakin on tiedettä ja joitain voi kiinnostaa se. Ihmisten välisten suhteiden pohtiminen voi olla kiinnostavaa eikä sen tarvitse aina olla pinnallista juoruilua. 

Tiedän kyllä, mitä tarkoitat mutta halusin silti huomauttaa että tulet vahvistaneeksi stereotyyppistä kuvaa sekä epäneurotyypillisistä että neurotyypillisistä. Se on vähän alentavaa jopa. 

Ärsyttää myös niputtaa että mainitsemasi aiheet ovat automaattisesti jotain älykkäitä tai syvällisiä aiheita. Kuulostaa ylimieliseltä. En tiedä tarkoititko niin, mutta tuosta saa helposti sen kuvan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ikäni olen saanut kuulla arvostelua siitä, että ulkonäköni on vääränlainen, kiinnostuksenkohteeni ovat vääränlaisia, käyttäydyn väärin, reagoin väärin. Olen liian vähän sitä ja tätä ja liian paljon jotain muuta. En luota ihmisiin enää yhtään, olen masentunut ja kärsin yksinäisyydestä. Kunpa voisinkin väittää, etten välitä muiden mielipiteistä, mutta se on valhe. 

Jos joku arvostelee toisen ulkonäköä, hän ei todellakaan ole mitään ystävämateriaalia. Jos yrittää ystävyyttä sellaisen kanssa on ihan selvää että se päättyy huonosti koska sellainen ihminen ei kunnioita toista. 

Jos joku ei ymmärrä ja arvostelee sun kiinnostuksen kohteita niin hän ei ole sun kanssa samalla aaltopituudella. Hän on myöskin tyhmä. Miksi edes haluaisit olla sellaisen ystävä? 

Jos käyttäydyt ja reagoit väärin useamman kuin muutaman i

Ikävimmät kokemukset ovat lapsuudesta ja nuoruudesta. Nyt aikuisena pidän ihmiset sen verran etäällä, että useimmiten vältyn ikävältä kommentoinnilta. Kuitenkin olen joutunut työelämässä kiusatuksi, mm. iäkkäämmät, äänekkäät naiset kyykyttävät minua mielellään. Mitenkään en ole heitä haastanut tai provosoinut, mutta pelkkä olemukseni ärsyttää heitä. Olen kuulemma liian hiljainen, outo ja "hissukkamainen". Kiusaamiseen olen havahtunut siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli on nöyryyttänyt minua julkisesti ja muut työkaverit ovat joutuneet puuttumaan siihen. 

En minä halua olla heidän ystävänsä. Haluan vain olla rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä ja huonoja. Minulla on muutama läheinen ystävä. En osaa small talkia tai en jaksa sitä, joten viihdyn parhaiten ihmisten kanssa, joiden kanssa voi mennä helposti ns. pintaa syvemmälle. Valitettavasti osa ei ymmärrä sitä, että jaksamisen taso vaihtelee rajusti ja sen takia ystävyyssuhteita on kariutunut. 

Ootko ajatellut, että joillekin voi olla kuormittavaa puhua jatkuvasti syvällisiä? Mäkään en osaa small talkia luonnostani, mutta olen vähän opetellut sitä. 

Pitää osata kunnioittaa rajoja puolin ja toisin. Jaksamisen taso vaihtelee mullakin paljon, mutta ymmärrän myös sen että myös neurotyypilliset ihmiset voivat olla kuormittuneita. Kukaan ei ole mikään roskis jonne kaadetaan kaikki. 

Itse vaikka olen tod. nök. kirjolla niin en jaksa todellakaan kuunnella jatkuvasti jonkun traumoja t

Ehkä vain olet ylimielisen ja ärsyttävän oloinen. Kehotat meitä muita opettelemaan sosiaalisia taitoja, vaikka omasi eivät ole kovin kummoiset. Ehkä et vain ole sopiva henkilö neuvomaan muita. 

Mun kaverit on kaikkia miehiä, koska tähän mennessä ei ole vielä löytynyt naispuolista ihmistä, joka ei vaatisi tiivistä yhteydenpitoa.