Epäsuoria tapoja/asioita miten kateus näkyy ihmisen käytöksessä

Oma kokemukseni: ihminen, jota olin pitänyt ystävänäni, huomautteli kaikesta mahdollisesta uudessa asunnossani. Jopa asunnon jalkalistat olivat hänestä väärän väriset. 

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni: ihminen, jota olin pitänyt ystävänäni, huomautteli kaikesta mahdollisesta uudessa asunnossani. Jopa asunnon jalkalistat olivat hänestä väärän väriset. 

Olen itse ollut sosiaalisesti kömpelö ja lisäksi vielä kova tavoittelemaan täydellisyyttä. Olisin saattanut omasta mielestäni "hyvää hyvyyttäni" jaella kuvaamasi kaltaisia vinkkejä esim sisustuksen parantamiseksi. En olisi tehnyt sitä kateuttani, vaan olisin kuvitellut mielessäni toisen ottavan vinkit kiitollisena vastaan...

En ole enää tuollainen ja tiedän miten ärsyttävää se on jos osuu omalle kohdalle.

Toisessa ketjussa ihmiset luettelevat millä muut ovat lesoilleet. Moni lesoiluksi väitetty asia oli mielestäni sellaisia mistä toinen on vaan ollut kateellinen.

Mistään iloitsemastaan asiasta ei ilmeisesti saisi mainita edes lähimmille ystäville, ettei vaan kukaan erehdy luulemaan lesoiluksi.

Kaiken pitää olla synkkää ja tylsää arkea, että kukaan ei vahingossakaan voi olla mistään kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni: ihminen, jota olin pitänyt ystävänäni, huomautteli kaikesta mahdollisesta uudessa asunnossani. Jopa asunnon jalkalistat olivat hänestä väärän väriset. 

Minulla sama kokemus. "Ystävä" sanoi kotini olevan tosi epäviihtyisä, kun kaiken maailman kamaa ei ole. Oma kotinsa onkin täpötäynnä sitä sun tätä; en ole sitä milloinkaan kritisoinut. Samainen sanoo minua "tollanen kirppu" (olen hoikka, hän ei). "Takkis on oikein nätti, mutta tosi ruma sun päällä"----lista on loputon. On siis entinen ystävä, enkä kaipaa. Muistotkin puistattavat.

Parissakin työpaikassa olen joutunut kateuden kohteeksi, tajusin vasta jälkeenpäin kun yhdistelin asioita. Syynä oli parempi koulutukseni. Etsittiin virheitä sieltä, missä niitä ei ollut. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, nykyisessä työssäni ei kukaan ole koskaan mitään valittanut. En kertakaikkiaan tunnistanut itseäni niistä palautteista, mitä minulle annettiin, enkä tunnista vieläkään. 



Joskus nuorena eräs kaverini muisti aina mainita, jos ei tykännyt uudesta paidastani, hiukseni olivat rumasti tms. Kateellinenhan se oli, vaikken sitä silloin tajunnut. Hänellä taisi mennä oman päänsä sisällä huonosti (viiltelyä, alkoa ym.) perheellä huono taloudellinen tilanne jne

Anoppini on sitten oma lukunsa, en tiedä onko kateutta vai mikä päässä viiraa, mutta kehuu itseään ja muistaa mainita kuinka laiska ja osaamaton minä olen ihan kaikessa. Äitini tekee samaa. Kuvittelevat olevansa täydellisiä itse.

Tää koko ketju on kuin katsaus mun exmieheen.

Lähes kaikki tässä ketjussa sanotut tuli koettua:  Vasinkin tämä "Kerrotaan muille kovaan ääneen "muistoja", jotka ovat toista nolaavia asioita ja esitetään viatonta tai verhotaan ne huumoriin. ".

Tällä se alkoi ja olis silloin pitänyt lähteä eikä taakseen katsoa koskaan.