Nyt vasta HS:n jutun luettuani tajusin, että "sairaudelleni" on nimi! Limerenssi! Olen kokenut tuon kaksi kertaa ja se on juuri tuollaista.

Kylläpä tutun kuuloisia oireita. Oma limerenssini on kestänyt yli 2 vuotta. Olen varattu, kuten myös ihastuksen kohde, joten asiaa ei ole päässyt edistämään mitenkään. Emme ole tavanneet kuin kerran. En voi käsittää miten nainen voi saada muuten järkevän miehen näin sekaisin. Ensimmäiset viikot meni kuin huumeissa (en tiedä, en ole oikeasti käyttänyt): ruokahalu kateissa, valtavasti energiaa, unentarve olematon, mieli leijaili pilvilinnoissa, ajatukset vain hänessä, vaikka vastakaiku omiin fiiliksiin verrattuna oli olematonta. Olen silti nähnyt tämän kohtaamisen positiivisena asiana, vaikka takeita mistään enemmästä ei ole.

Saatamme tavata lähiaikoina, joten ei sitä tiedä. Itsepetos puhuu jälleen.

Ei ihme, että maailma on kylmä paikka, kun ihastuminenkin on nykyään sairasta. Kai tähänkin kohta SSRI-lääkkeet määrätään, koska mitään positiivista ei saisi ihminen kokea. 

Ihastuminen on aina jollain tapaa "pakkomielteistä", muuten et ole ihastunut. Stalkkerit sitten aivan erikseen. 

Monen elämää ihastuminen myös parantaa. Itse ainakin jaksan ihastuneena paljon enemmän muutakin. Olo on energinen ja ajatus kulkee. Lisäksi ihmettelen mitä vaarallista fantasioissa on. Ilman fantasioita meillä ei olisi kirjoja eikä elokuvia, meillä olisi aika tylsä maailma. Minä fantasioin milloin rakkaudesta ja milloin lottovoitosta tai talosta merenrannalla. Koen tämän vain ruokkivan mielikuvitusta eikä siitä ole mitään haittaa, jos mieli on luovempi. 

Aion jatkossakin ihastua ja rakastua. Pitäköön muut kuinka sairaana hyvänsä. 

Parisuhteet kestivät ennen paremmin, kun annettiin mielen viedä eikä ajateltu limerenssejä tai muuta sekavaa. Kumppaniksi valittiin se, josta tykättiin. Luonto hoiti tehtävän. Yksinkertaista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme, että maailma on kylmä paikka, kun ihastuminenkin on nykyään sairasta. Kai tähänkin kohta SSRI-lääkkeet määrätään, koska mitään positiivista ei saisi ihminen kokea. 

Ihastuminen on aina jollain tapaa "pakkomielteistä", muuten et ole ihastunut. Stalkkerit sitten aivan erikseen. 

Monen elämää ihastuminen myös parantaa. Itse ainakin jaksan ihastuneena paljon enemmän muutakin. Olo on energinen ja ajatus kulkee. Lisäksi ihmettelen mitä vaarallista fantasioissa on. Ilman fantasioita meillä ei olisi kirjoja eikä elokuvia, meillä olisi aika tylsä maailma. Minä fantasioin milloin rakkaudesta ja milloin lottovoitosta tai talosta merenrannalla. Koen tämän vain ruokkivan mielikuvitusta eikä siitä ole mitään haittaa, jos mieli on luovempi. 

Aion jatkossakin ihastua ja rakastua. Pitäköön muut kuinka sairaana hyvänsä. 

 

Positiivista? Sen sijaan, että olisin olisin elänyt ja antanut muille ihmisille mahdollisuuden, ajattelin pakkomielteisesti vain yhtä eikä ajatus tosiaankaan kulkenut. Menetin vuosia. Siksi tämä eroaa normaalista ihastumisesta.

Olen lukenut iät ajat sitten, että ihastuminen muistuttaa aivotasolla pakko-oireista häiriötä. Jos ihminen ihastuu kunnolla, on aika vaikea ajatella mitään muuta kuin Häntä, eikös vain? Kyse lienee siis aste-erosta, jolloin limerenssi olisi ihastumisen överein muoto.

Voi käydä. Minäkin olen oikein hyvässä suhteessa ja kaikki on muutenkin ok. On vain silleen raastavasti ihastunut, kun toinen on niin kiva ja hauska ja suuttuneenakin mahtava. Ja tätä älyttömyyttä jatkuu töissä vuodesta toiseen. Toisaalta sitä yrittää kestää ja nauttia aidosti hyvästä työtoveruudesta. Tästä ei oikein voi kellekään puhuakaan ettei loukkaisi enkä todellakaan haluaisi luopua nykyelämästä. Kuitenkin oikeasti positiivinen ongelma joka vain vähän haittaa. Olisipa ihastuksen kohteella puoliso. Voisi olla helpompaa tyhjätä pää hänestä ja nauttia vaan ihan kaveruudesta.

Liittyyköhän tähän sellainen, että kun sitten sen ihastuksensa näkee, haluaa vaan äkkiä juosta karkuun? Ja sitten kun on päässyt karkuun, harmittelee taas, että miksi piti juosta karkuun.

Ei se ole sairaus.

Tajusin tänään että mulla on tämä myös. Jospa joskus pääsisin eroon..

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihastumista kutsutaan sairaudeksi?

Minä ainakin inhoan tätä yksipuolista vahvaa ihastumista. Mielessä heti ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä iltana. Oon hiton kirjana kun en saa olla hänen kanssaan. Toivon että en olisi ikinä häntä tavannut. Ja joo, mies on tehnyt selväksi ettei halua mutta mä en kykene luopumaan toivosta kun meidän tapailu oli hauskaa, luontevaa ja rauhallista. Myös miehen sanojen mukaan, mutta hän ei halunnutkaan jatkaa.

Kiusaan vaan itseäni roikottamalla itseäni tässä, mutta kukaan muu ei kiinnosta vaikka niitä kiinnostuneita olisikin. On niin ikävä että itkettää. Joudun näkemään häntä joka viikko ja tarviin rauhoittavan että pysyn kasassa kun tekis niin mieli hänen lähelle.

Olen muutenkin normaalia herkempi ja tuntevampi olento. Ei tämä ole normaalia.

Ajattelin jo, että aloitanko taas ssri-lääkkeen että tulisin tunteettomammaksi. En mä halua tätä, tämä on kamalaa ja säälittävääkin.

Voisko joku auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihastumista kutsutaan sairaudeksi?

Minä ainakin inhoan tätä yksipuolista vahvaa ihastumista. Mielessä heti ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä iltana. Oon hiton kirjana kun en saa olla hänen kanssaan. Toivon että en olisi ikinä häntä tavannut. Ja joo, mies on tehnyt selväksi ettei halua mutta mä en kykene luopumaan toivosta kun meidän tapailu oli hauskaa, luontevaa ja rauhallista. Myös miehen sanojen mukaan, mutta hän ei halunnutkaan jatkaa.

Kiusaan vaan itseäni roikottamalla itseäni tässä, mutta kukaan muu ei kiinnosta vaikka niitä kiinnostuneita olisikin. On niin ikävä että itkettää. Joudun näkemään häntä joka viikko ja tarviin rauhoittavan että pysyn kasassa kun tekis niin mieli hänen lähelle.

Olen muutenkin normaalia herkempi ja tuntevampi olento. Ei tämä ole normaalia.

Ajattelin jo, että aloitanko taas ssri-lääkkeen että tulisin tunteettomammaksi. En mä halua tätä, tämä on kamalaa ja säälittävääkin.

Voisko joku auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eì pääse lukee. Miten eroaa tavallisesta ihastumisesta? Aiheuttaja?

"Tunteiden kohde täyttää pakkomielteisen ihmisen ajatukset. Suuri osa limerenssin vallassa olevan ajasta uppoaa suunnitelmiin siitä, miten ihastuksen kanssa voisi päästä kontaktiin tai miten häneltä voisi saada myönteistä huomiota.

Limerenssin kokija haaveilee yhteisestä elämästä ja muistelee tilanteita, joissa tunteiden kohteen kanssa on syntynyt jonkinlainen kontakti. Limerentti saattaa katsella valokuvia tai selata tietoja ihastuksestaan esimerkiksi somesta."

"Partosen mukaan limerenssiä nimenomaan ylläpitää ilmassa leijaileva epävarmuus siitä, voisiko rakkauden kohde vastata tunteisiin - jos ei nyt, ehkä joskus myöhemmin? Vaikka tunteisiin vastaamisen mahdollisuus olisi kuinka pieni, mahdollisuus on kuitenkin olemassa.

Limerenssiin ei myöskään liity Partosen mukaan seksuaalista

Mitä ihmeen hevonkukkua nyt että limerenssiin "ei liity seksuaalista vetovoimaa"?  Tottakai siihen voi liittyä seksuaalistakin vetovoimaa, ihan hlön muusta persoonasta ja libidosta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kyseessä yksinkertaisesti vähän autistisemman ja luonnostaan pakkomielteisemmän tyypin meiningit. Kun saa jonkun pakkoajatuksen, vaikka nyt sitten jostain henkilöstä johon "ihastuu" niin eihän sitä päästään saa pakkomielteisempi. Vähän sama kun töissä alkaa miettimään että lukitsiko etuoven lähtiessään ja lähes pakko lähteä tarkastamaan asia kun sitä miettii muuten koko päivän.

Siltä vaikuttaa, ei normaali ihminen  hukkaa elämäänsä pakkomielteisiin ja haaveiluihin joissa ei ole mitään mahdollisuutta onnistua. Tälläkin  palstalla muutama lime päässyt suhteeseen pakkomielletyn kanssa muttei kovin tyytyväisiä olleet.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä nykyään tehdään sairautta. 

Ei ole sairaus vaan ilmiö, jolle on annettu nimi ja kuvaus. Nimetyt ja määritellyt asiat, tilanteet ja vaikkapa sairaudet tunnistaa helpommin, kuin sellaiset jotka vaan nimettöminä epämääräisesti oleilevat ja tuntuvat joltain. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet kestivät ennen paremmin, kun annettiin mielen viedä eikä ajateltu limerenssejä tai muuta sekavaa. Kumppaniksi valittiin se, josta tykättiin. Luonto hoiti tehtävän. Yksinkertaista. 

No luonto kyllä hoiti jotain ja yhteiskunnan normit pistivät sitten parisuhdepuolen kuntoon. Häiden jälkeen ei voi enää erota kasvojen menetyksen pelossa, vaikka Matti paljastuisi millaiseksi juopoksi ja vaimonhakkaajaksi. Näin ennenvanhaan, vaikka varmasti hyviäkin suhteita syntyi paljon. 

Mulla oli tänä keväänä limerenssi-ihastuminen yhteen työn kautta tavattuun mieheen. Onneksi ei tarvitse enää nähdä häntä! Ihan sairaaksi meni, kun en pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Luulen, että se liittyy siihen, että meillä on oman miehen kanssa seksielämä aika väljähtynyttä. Tai siis ei aika, vaan tosi. Pitää yrittää tehdä asialle jotain. Vaikka laihduttaa. 

Haluaisin kuulla, miten te muut parisuhteessa olevat limerentikot olette pystyneet kääntämään ajatukset takaisin siihen omaan puolisoon?

Muuttuiko tunteet puolisoa kohtaan, väljähtyikö suhde vai palasiko hyväksi?

Mikä sen sairauden nimi on, että pitää keksiä joka ainoalle muiden esim. luonteenpiirteelle tai tavalle oma lokero johon nää muut voi lokeroida ja maailma on taas täydessä järjestyksessä eikä kenessäkään ole mitään yllättävää ja epäselvää enää?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen sairauden nimi on, että pitää keksiä joka ainoalle muiden esim. luonteenpiirteelle tai tavalle oma lokero johon nää muut voi lokeroida ja maailma on taas täydessä järjestyksessä eikä kenessäkään ole mitään yllättävää ja epäselvää enää?

 

Olet ankea. Et ymmärrä limerentti-romantikon sielua! 

Olen ajatellut miestäni tänään monta kertaa työpäivän aikana. Liekö sairasta vai onko vaan se aika kuukaudesta.