Nyt vasta HS:n jutun luettuani tajusin, että "sairaudelleni" on nimi! Limerenssi! Olen kokenut tuon kaksi kertaa ja se on juuri tuollaista.

Miten muilla limerentikoilla menee? En ole saanut omaa ihastustani pois mielestä. Ymmärrän, että en ole ihastunut häneen, vaan representaatioon hänestä. Ihan oman mielen sisäinen juttu siis. Silti se tuntuu aidolta. Miten tämän saa pois?

Kuukausi sitten näin hänet viimeksi. Edelleen hän vilahtelee mielessä, mutta tosi vähän. Olen helpottunut, että meidän ei tarvitse enää nähdä. On mukava huomata, että tämä menee ohi.

Hän blokkasi minut. Tuntui pirun pahalta, mutta nyt jo helpottaa, enkä ajattele enää häntä päivittäin niinkuin viime vuodet. Tuollainen blokkauskäytös tietysti murensi kuvaa hänestä ja koko tilanteesta, toisenlainen päätös olisi ollut silti parempi. Kyllä edelleen häntä silti mietin, mutta vähemmän kuin ennen.

Täällä yksi jolla oli kamala limerenssikokemus. Mulla oli tän miehen kanssa jonkinlainen viikonloppusuhde. Seksi oli parasta mitä olen koskaan kokenut. Tuntui siltä että sielumme yhdistyvät. Outoa oli että hänkin sanoi että tuntuu kuin olisi toisella planeetalla. Kun istuimme vaikka viinillä niin tuijotimme toisiamme ja olimme molemmat ihan omituisen pelonsekaisen hermostuksen vallassa. Tämä purkautui seksissä.

Kulutin mieheen 2 vuotta elämästäni, ihan hukkaan. Hän ei halunnut suhdetta, eikä mikään ihme, ei siinä tunnetilassa ollut mitään realistista minkä varaan olisi voinut rakentaa oikeaa parisuhdetta. Leijailimme vaan pilvissä.

Limerenssin aikana oma elämäni oli ns katkolla. En oikein muista kunnolla mitä muuta olen pahimpina aikoina tehnyt kuin ajatellut häntä. Sain silti aikaiseksikin paljon asioita hänen inspiroimana. Etenin töissä ja laihduin. Halusin olla parempi versio itsestäni.

Mun limerenssiin kuului se että pidin häntä jonain jumalallisena yli-ihmisenä. Maailman komein, älykkäin, upein ja menestynein, vaikka oikeasti hän on ihan keskinkertainen ja tavallinen.

Suhde päättyi siihen että harrastimme taas kerran minun aloitteesta seksiä ja vajosin tunteiden syövereihin. Hän sanoi että on parempi kun emme enää tapaa. No, meni 2kk ja hän laittoi taas viestiä. Sen jälkeen blokkasin itse hänet kun en kestänyt enää jatkuvaa menettämisen ja ikävöimisen kierrettä.

Limerenssi. Nykyään ihminen pitää vaan kokea välineenä ja jos ei koe niin se on sitte limerenssi tai addiktio eli kemiallinen vika.

Tämäkin on vain yksi persoonallisuuden piirre. Ääripäissä toiset ihastuvat kerran viikossa, toiset kerran vuosikymmenessä. Sanomattakin selvää, että jälkimmäiselle kokemus on paljon syvempi ja ainutlaatuisempi. Jos tunteiden heräämiseen yhdistyy elävän elämän esteitä ja pakkoyhdessäoloa, tilannetta ei ole kovin helppo prosessoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä nykyään tehdään sairautta. 

Ei ole sairaus vaan ilmiö, jolle on annettu nimi ja kuvaus. Nimetyt ja määritellyt asiat, tilanteet ja vaikkapa sairaudet tunnistaa helpommin, kuin sellaiset jotka vaan nimettöminä epämääräisesti oleilevat ja tuntuvat joltain. 

Moni tosin jää jumiin vain tuohon tunnistamisvaiheeseen.

Oon kokenut tämän kerran. Kuten täällä jo todettiin, se on kuin huumetta. Euforiaa, unettomuutta, ruokahaluttomuutta.. Tiedostanut, että siihen liittyy hieman sairaalloisen pakkomielteisiä ja idealistisia ajatusratoja ja siksi yrittänyt maadoittaa mieltä sekä ottaa vaaleanpunaisia laseja pois päästä. Pahemman siitä teki se, että kiinnostus oli molemminpuolista. Ei edennyt mihinkään olosuhteiden takia.

Kaffebulla kirjoitti:

Haluaisin kuulla, miten te muut parisuhteessa olevat limerentikot olette pystyneet kääntämään ajatukset takaisin siihen omaan puolisoon?

Muuttuiko tunteet puolisoa kohtaan, väljähtyikö suhde vai palasiko hyväksi?

Miehelläni on adhd ja taipumus limerenssiin, ymmärrän nyt. Olen eka kumppani hälle, ja tunnetaidoissa hänellä on huomattavia vaikeuksia ts. ei kykene jakamaan asioitaan toisen kanssa tai ottamaan toista huomioon päätöksissään. Kokemukseni puolisona on siis se, että limerenssi on oire syvemmistä ongelmista, ja etäännyttänyt ainakin minut miehestäni. Vaikeaa luottaa ihmiseen jonka tunteet heilahtelevat milloin kenenkin suuntaan ja pikkupoikamainen ihastus näkyy käytöksessä vaikka itse seisoisin vieressä. Olin aiemmin hyvin seksuaalinen ja suhteessamme se aloitteentekijä - enää ei kiinnosta seksi puolison lapsenomaisen käytöksen takia. Olen jäänyt vielä kun lapset asuvat kotona, mutta tuskin jaksan eläkevuosia tässä suhteessa.

Kaffebulla kirjoitti:

Miten muilla limerentikoilla menee? En ole saanut omaa ihastustani pois mielestä. Ymmärrän, että en ole ihastunut häneen, vaan representaatioon hänestä. Ihan oman mielen sisäinen juttu siis. Silti se tuntuu aidolta. Miten tämän saa pois?

Mä en ole nähnyt tätä ihmistä yli kahteen vuoteen ja silti edelleen näen hänestä rakkaudellisia unia.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Miten muilla limerentikoilla menee? En ole saanut omaa ihastustani pois mielestä. Ymmärrän, että en ole ihastunut häneen, vaan representaatioon hänestä. Ihan oman mielen sisäinen juttu siis. Silti se tuntuu aidolta. Miten tämän saa pois?

Mä en ole nähnyt tätä ihmistä yli kahteen vuoteen ja silti edelleen näen hänestä rakkaudellisia unia.

Onko sulla todettu jotain diagnoosia? Kommentoin ylempänä että adhd-puolisollani tuota limerenssiä milloin kehenkin, yleensä tietyn näköisiin naisiin, vaikkei heitä paremmin tuntisikaan, tai julkkiksiin. Myöntänyt itse, että fantasioi päässään hlöön ominaisuuksia. Kai tuo hänellä on jokin pakokeino tosielämän hankalista sos.tilanteista...

Olen kokenut tämän myös, lähes 20 vuotta sitten, ja edelleenkin ajattelen tätä ihmistä silloin tällöin. Olin nuori ja pitkässä, onnettomassa parisuhteessa. Aloitin uudessa työpaikassa ja myöskin varattu työkaveri kolahti ihan kunnolla. Mitään sopimatonta ei koskaan tapahtunut eikä puhuttu, mutta olen melko varma, että tyyppi koki edes vähäsen yhteyttä. Juteltiin kaikki tauot ja kuljettiin julkisilla töiden jälkeen samaan suuntaan yhdessä. 

Kun lopetin tuossa työpaikassa, tein samana päivänä päätöksen erota surkeasta suhteestani. Olen tosi arka tekemään isoja muutoksia, mutta silloin rohkaistuin. Ajattelin, että jos en saa sellaista yhteyttä, en halua koko suhdetta. Ero oli siihenastisen elämäni paras päätös. En koskaan edes kertonut tälle ihastukselleni erosta, vaikka törmättiin kaupassa muutama päivä sen jälkeen. Laitoin vielä vasemman käden taskuun, ettei hän olisi huomannut sormuksen puuttumista. Olisi ehkä pitänyt kertoa. Viimeisen kerran olen hänestä kuullut vähän tuon jälkeen, kun hän laittoi tsemppiviestin uuteen opiskelupaikkaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muistelen tätä tyyppiä hyvällä. En edes tiedä, onko hän elossa tai mitä hänelle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut tämän myös, lähes 20 vuotta sitten, ja edelleenkin ajattelen tätä ihmistä silloin tällöin. Olin nuori ja pitkässä, onnettomassa parisuhteessa. Aloitin uudessa työpaikassa ja myöskin varattu työkaveri kolahti ihan kunnolla. Mitään sopimatonta ei koskaan tapahtunut eikä puhuttu, mutta olen melko varma, että tyyppi koki edes vähäsen yhteyttä. Juteltiin kaikki tauot ja kuljettiin julkisilla töiden jälkeen samaan suuntaan yhdessä. 

Kun lopetin tuossa työpaikassa, tein samana päivänä päätöksen erota surkeasta suhteestani. Olen tosi arka tekemään isoja muutoksia, mutta silloin rohkaistuin. Ajattelin, että jos en saa sellaista yhteyttä, en halua koko suhdetta. Ero oli siihenastisen elämäni paras päätös. En koskaan edes kertonut tälle ihastukselleni erosta, vaikka törmättiin kaupassa muutama päivä sen jälkeen. Laitoin vielä vasemman käden taskuun, ettei hän olisi huomannut sormuksen puuttumista. Olisi ehkä pitänyt kertoa. Viimeisen kerran olen hänestä kuullut vähän tuon jälkeen, kun hän laittoi tsemppiviestin uuteen opiskelupaikkaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muistelen tätä tyyppiä hyvällä. En edes tiedä, onko hän elossa tai mitä hänelle kuuluu.

Joskus uusi ihastuminen saa silmät avautumaan oman parisuhteen puutteille ja irtautumaan siitä.  Tällaisessa merkittävässä elämänvaiheessa tietyt ihmiset jäävät mieleen. Mikä sitten on limerenssiä? Ehkä se, että se hankaloittaa omaa arkea ja olemassaolevia, vakaita ihmissuhteita pakonomaisuudellaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autistin päävian ilmentymä. 

Tai sitten live-elämässä ei ole ollut ketään niin ihanaa, että olisin kiinnostunut. 

Mulla se on tää. Haaveissa kaikki on aina paremmin, siksi jotenkin oikein valitsen noi mahdottomat tapaukset, joista voi turvallisesti kaukaa fantasioida. Ei tule pelkoa siitä, että ne paljastuisikin pettymykseksi. 

Minulle sama. Kun sain lapset, niin tämä on muuttunut. Olen joutunut käsittelemään paljon vaikeita asioita. 

Niin, tosiaan sain lapset. Kuitenkin olen kyennut kasvattamaan heistä aivan ihania tyyppejä. Että en ole pelkästään ollut fantasiamaailmassa. 

Tai sitten lapsesi ovat omissa haaveissasi aivan ihania tyyppejä. Ei niinkään muiden mielestä.

Mulla on tuo limerenssi, olen ollut reilun vuoden ihastunut yhteen ihanaan tatuoituun mieheen. Noh, onneks se ei tiedä. Itsekseni vain kärvistelen tuntemuksieni kanssa.