Nyt vasta HS:n jutun luettuani tajusin, että "sairaudelleni" on nimi! Limerenssi! Olen kokenut tuon kaksi kertaa ja se on juuri tuollaista.

Miten muilla limerentikoilla menee? En ole saanut omaa ihastustani pois mielestä. Ymmärrän, että en ole ihastunut häneen, vaan representaatioon hänestä. Ihan oman mielen sisäinen juttu siis. Silti se tuntuu aidolta. Miten tämän saa pois?

Kuukausi sitten näin hänet viimeksi. Edelleen hän vilahtelee mielessä, mutta tosi vähän. Olen helpottunut, että meidän ei tarvitse enää nähdä. On mukava huomata, että tämä menee ohi.

Hän blokkasi minut. Tuntui pirun pahalta, mutta nyt jo helpottaa, enkä ajattele enää häntä päivittäin niinkuin viime vuodet. Tuollainen blokkauskäytös tietysti murensi kuvaa hänestä ja koko tilanteesta, toisenlainen päätös olisi ollut silti parempi. Kyllä edelleen häntä silti mietin, mutta vähemmän kuin ennen.

Täällä yksi jolla oli kamala limerenssikokemus. Mulla oli tän miehen kanssa jonkinlainen viikonloppusuhde. Seksi oli parasta mitä olen koskaan kokenut. Tuntui siltä että sielumme yhdistyvät. Outoa oli että hänkin sanoi että tuntuu kuin olisi toisella planeetalla. Kun istuimme vaikka viinillä niin tuijotimme toisiamme ja olimme molemmat ihan omituisen pelonsekaisen hermostuksen vallassa. Tämä purkautui seksissä.

Kulutin mieheen 2 vuotta elämästäni, ihan hukkaan. Hän ei halunnut suhdetta, eikä mikään ihme, ei siinä tunnetilassa ollut mitään realistista minkä varaan olisi voinut rakentaa oikeaa parisuhdetta. Leijailimme vaan pilvissä.

Limerenssin aikana oma elämäni oli ns katkolla. En oikein muista kunnolla mitä muuta olen pahimpina aikoina tehnyt kuin ajatellut häntä. Sain silti aikaiseksikin paljon asioita hänen inspiroimana. Etenin töissä ja laihduin. Halusin olla parempi versio itsestäni.

Mun limerenssiin kuului se että pidin häntä jonain jumalallisena yli-ihmisenä. Maailman komein, älykkäin, upein ja menestynein, vaikka oikeasti hän on ihan keskinkertainen ja tavallinen.

Suhde päättyi siihen että harrastimme taas kerran minun aloitteesta seksiä ja vajosin tunteiden syövereihin. Hän sanoi että on parempi kun emme enää tapaa. No, meni 2kk ja hän laittoi taas viestiä. Sen jälkeen blokkasin itse hänet kun en kestänyt enää jatkuvaa menettämisen ja ikävöimisen kierrettä.

Limerenssi. Nykyään ihminen pitää vaan kokea välineenä ja jos ei koe niin se on sitte limerenssi tai addiktio eli kemiallinen vika.

Tämäkin on vain yksi persoonallisuuden piirre. Ääripäissä toiset ihastuvat kerran viikossa, toiset kerran vuosikymmenessä. Sanomattakin selvää, että jälkimmäiselle kokemus on paljon syvempi ja ainutlaatuisempi. Jos tunteiden heräämiseen yhdistyy elävän elämän esteitä ja pakkoyhdessäoloa, tilannetta ei ole kovin helppo prosessoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä nykyään tehdään sairautta. 

Ei ole sairaus vaan ilmiö, jolle on annettu nimi ja kuvaus. Nimetyt ja määritellyt asiat, tilanteet ja vaikkapa sairaudet tunnistaa helpommin, kuin sellaiset jotka vaan nimettöminä epämääräisesti oleilevat ja tuntuvat joltain. 

Moni tosin jää jumiin vain tuohon tunnistamisvaiheeseen.