ST: Valkeakosken murhaaja-raiskaajan asianajaja saanut tappouhkauksia
Kyllä taas on älyvapaata porukkaa. Ettekö saatanan taliaivot tajua, että se äijä tekee vaan duuniaan? Turha sille on uhkailuja lähetellä?
Kommentit (418)
Melkoista diibadaabaa taitaa kaveri päästellä oikeudessa. Ei toki uhkailuja ansaitse, mutta ei kunnioitustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vai on kasvatus onnistunut hyvin. En sanoisi jääkiekonpelaajaa mitenkään onnistuneen kasvatuksen tuotokseksi. Aika moni jääkiekonpelaaja on aggressiivinen häirikköluonne, joka ilman harrastuksia rötöstelisi sen kun ehtisi. Mitä puolustusasianajajiin tulee, saattaapa olla mielenlaatua sinne suuntaan, että toisissa olosuhteissa rikoksia tekisi itsekin ja siksi tuntuu mukavalta auttaa rikollista, vieläpä yhteiskunnan kustantamana. Tuossa ammatissa jos missä pääsee rikollista "lähelle", tarvitsematta kuitenkaan ryhtyä rikolliseksi itse. Ei kovin onnistuneeksi voi sanoa kasvatusta, jos kasvatuksen tuloksena kaikista mahdollisista lakiammateista päätyy raiskaajamurhaajan puolustusasianajajaksi.
Molemmat lapset ovat menestyneitä, joten kyllä, kasvatus on onnistunut. Saros on muuten maalivahti, joilla hyvin harvoin on syytä olla aggressiivinen kentällä.
Jokaisella on oikeus puolustukseen ja jokainen saa itse valita, millaisiin työtehtäviin haluaa suuntautua. Haluat kai elää oikeusvaltiossa? Sitähän minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaattista ja antisosiaalista päävikaista murhaajaa ei pitäisi ikinä päästää vapaaksi. Taatusti tekee muille pahaa jatkossakin, jos vapaaksi pääsee.
Oikeusvaltiossa ihmisillä pitää olla mahdollisuus uuteen alkuun.
Se vaan ei silloin ole oikeutta eikä myöskään yleisen edun mukaista. Oikeuslaitos on tuomioistuin eikä mikään oikeuden jakaja. Muuten tuomiot olisivat aivan toisenlaisia.
Millä perusteella teko ei olisi murha? Hän oli suunnitellut raiska/amista ja tappamista. Toteutti molemmat.
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-murha
Älkää katsoko niitä amerikkalaisia oikeussalidraamoja tai älkää ainakaan muodostako käsitystänne tosimaailman suomalaisesta oikeusjärjestelmästä niiden perusteella. Ei se puolustusasianajaja oikeasti ole mikään taikuri, joka voi hokkuspokkustempuilla saada murhaajan pääsemään kuin koira veräjästä. Ja jos niin kävisikin, niin sehän olisi virheellisen tuomion antaneen tuomarin vika, olkaa sitten vihaisia sille tuomarille, joka teki työnsä väärin.
Tässä tapauksessahan rikoksesta syytetty ei edes kiistä syyllisyyttään rikokseen. Väittely koskee rikoksen yksityiskohtia ja niistä oikeusjärjestyksen mukaan seuraavaa seuraamusta. Tietenkin syytetyllä on oikeus esittää käsityksensä näistä asioista, ja tietenkin hänellä on oikeus saada siihen lainoppineen asiantuntijan apua.
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella teko ei olisi murha? Hän oli suunnitellut raiska/amista ja tappamista. Toteutti molemmat.
Kuristi JA puukotti
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella teko ei olisi murha? Hän oli suunnitellut raiska/amista ja tappamista. Toteutti molemmat.
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-murha
No sitä vartenhan siellä tuomioistuimessa tästä asiasta väitellään, että päästään varmasti oikeaan lopputulokseen.
Ja sivuhuomautuksena: älkää käyttäkö tuota minilexiä auktoriteettina. Se on yksityisen firman käytännössä mainossivu. Rikoslaki löytyy Finlexistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaattista ja antisosiaalista päävikaista murhaajaa ei pitäisi ikinä päästää vapaaksi. Taatusti tekee muille pahaa jatkossakin, jos vapaaksi pääsee.
Oikeusvaltiossa ihmisillä pitää olla mahdollisuus uuteen alkuun.
Se vaan ei silloin ole oikeutta eikä myöskään yleisen edun mukaista. Oikeuslaitos on tuomioistuin eikä mikään oikeuden jakaja. Muuten tuomiot olisivat aivan toisenlaisia.
Suomen lyhyet tuomiot perustuvat haluun säästää vankeinhoitokustannuksista - ei siihen mikä olisi oikeus ja kohtuus.
Aina voi sanoa, että aikaisempien toimeksiantojen kunnolla hoitamisen vuoksi, ei voi ottaa uusia tehtäviä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaattista ja antisosiaalista päävikaista murhaajaa ei pitäisi ikinä päästää vapaaksi. Taatusti tekee muille pahaa jatkossakin, jos vapaaksi pääsee.
Oikeusvaltiossa ihmisillä pitää olla mahdollisuus uuteen alkuun.
Se vaan ei silloin ole oikeutta eikä myöskään yleisen edun mukaista. Oikeuslaitos on tuomioistuin eikä mikään oikeuden jakaja. Muuten tuomiot olisivat aivan toisenlaisia.
Suomen lyhyet tuomiot perustuvat haluun säästää vankeinhoitokustannuksista - ei siihen mikä olisi oikeus ja kohtuus.
Ei, vaan vasemmistolaisiin oikeusoppineisiin.
Suomen lyhyet vankeustuomiot ja muu veltto lepsuus perustuvat siihen, että oikikseen päässeistä on 85 % hikipinkonaisia, jotka heti liittyvät Demlaan eli Demokraattisiin lakimiehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se 15-vuotias sitten ansainnut elää? Hän ei saa enää elämäänsä takaisin, hän menetti aivan kaiken.
Siinä mielessä sähkötuoli olisi hyvä, että se paha teko edes jollain tasolla häviäisi. Nythän murhaajalla on mukavat oltavat vankilassa, no vapaus meni hetkeksi, mutta kuluuhan ne päivät mutustellessa maistuvia aterioita jälkiruokineen, sitten punttisalille voimailemaan ja suunnittelemaan uusia murhia - ja tietysti joka päivä on mukava muistella fantasioimaansa murhaa. Vaikka lopputulos ei muutu eikä unohdu, tietyllä tavalla teko ei häviä ennen kuin tekijä on kuollut ja ajatuksensa ovat hävinneet. Yleensä omaisille onkin suuri helpotus se, että tekijä on poistunut tästä maailmasta.
Jos se sähkötuoli auttaisi omaisten tuskasta yli, niin olisi sille kai paikkansa. Mutta haluaako sitten laittaa jonkun toisen kokemaan surun ja tuskan, minkä itse on käyny
Jos mun lapsi tekisi jotain tuollaista niin ihan itse poistaisin hänet sekä itseni happea tuhlaamasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kyseinen murhaaja raiskaaja ansaitsee oikeuden saada elää?
Eikö jokainen ansaitse?
Ei.
Jos mun lapsi tekisi jotain tuollaista niin ihan itse poistaisin hänet sekä itseni happea tuhlaamasta
Poikani Kevin leffa oli aika hyvä. Todella rankka katsottava. Myös muita leffoja on, jossa perhe vallitsee suojelevansa muita ihmisiä enemmän, kuin omaa lastaan
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveljensä Juuse Saroksen NHL-pelejä Eemeli Saros seuraa aina ehtiessään vähintään ottelukoosteista. Muutaman kerran hän on myös matkustanut seuraamaan velipojan otteita paikan päälle, mutta tämän loisteliaasta urasta isoveli ei suostu ottamaan kunniaa itselleen.
Siis mukavat tulot Eemelilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella teko ei olisi murha? Hän oli suunnitellut raiska/amista ja tappamista. Toteutti molemmat.
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-murha
Suomen oikeusjärjestelmä on täysin mädäntynyt ja korruptoitunut, se suojelee rikollisia kaikin tavoin ja syyllistää uhrit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Asianajaja Eemeli Saros, 32, avustaa tällä hetkellä todennäköisesti Suomen vihatuinta miestä. Siksi hänelle tulvi vihaviestejä, joissa uhataan jopa vauvaikäistä tytärtä. Nyt Saros kertoo, miksi juuri hänestä tuli Valkeakosken murhaaja-raiskaajan puolustaja ja millaisena ihmisenä hän itse tuomitun näkee."
IS EXTRAN TILAAJILLE
Valkeakosken tyttö ei ansainnut tulla raiskatuksia ja murhatuksi. Sen sijaan nämä asianajajan vauvaikäisen tyttären henkeä uhkaavat paskakasat ansaitsevat, ja paljon pahempaakin! Vaan kukahan olisi mies ja veisi ne saunan taakse?
Mitä väliä on vauvan sukupuolella? Poikavauvaa saisi uhata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaattista ja antisosiaalista päävikaista murhaajaa ei pitäisi ikinä päästää vapaaksi. Taatusti tekee muille pahaa jatkossakin, jos vapaaksi pääsee.
Oikeusvaltiossa ihmisillä pitää olla mahdollisuus uuteen alkuun.
Ei pidä.

Ei pidä enää sen jälkeen, kun raja on ylitetty. Ei murhatulla ja raiskatulla tytölläkään ollut mahdollisuutta uuteen alkuun.
Jos se sähkötuoli auttaisi omaisten tuskasta yli, niin olisi sille kai paikkansa. Mutta haluaako sitten laittaa jonkun toisen kokemaan surun ja tuskan, minkä itse on käynyt läpi. Mielestäni Tuomaksen vanhempia ei voi kuitenkaan teosta syyttää.
Nythän tässä on mahdollista, että Tuomas on jo pian vapaa mies. Onko hän ehtinyt sitten vaikka ensi kesään mennessä saada oikeudenmukaisen rangaistuksen, kaikkien mielestä?