Lue keskustelun säännöt.
Tunnen olevani näkymätön 44v nainen
04.06.2025 |
En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä vain saadakseni sanoa nämä ajatukset ääneen jossain, missä joku ehkä kuulee.
Olen 44-vuotias nainen. En mikään huonokuntoinen tai täysin huomiota karttava, pidän itsestäni huolta, käyn töissä, liikun, yritän hymyilläkin. Mutta silti... musta tuntuu, että olen kadonnut maailmasta, ainakin siltä osalta joka näkee, katsoo, koskettaa.
Nuorempana sain osakseni huomiota, ei nyt mitään elokuvamaista romantiikkaa, mutta sentään katseita, pieniä sanoja, tunnetta siitä, että olin olemassa jonkun silmissä. Nyt kuljen kaupungilla, ja tuntuu kuin olisin ilmaa. Miehet katsovat ohi, kuin en olisi koskaan ollutkaan olemassa. Ravintolassa minua puhutellaan viimeisenä, jos ollenkaan. Nettideittailu... no, sanotaan että profiilikuvani voisi yhtä hyvin olla harmaa neliö.
En kaipaa mitään suurta draamaa, mutta kaipaan... nähdyksi tulemista. Että joku joskus pysähtyisi, kysyisi jotain ihan pientä, vaikka säästä. En ole enää nuori, mutta en tunne itseäni vielä vanhaksikaan. Silti maailma kohtelee minua kuin olisin siirtynyt näkymättömyyden aikakauteen. En tiedä, johtuuko se iästä vai jostain muusta, mutta se sattuu.
Onko täällä muita, jotka kokevat saman? Vai onko tämä vain joku hiljainen vaihe, jonka ylitse pitää vain kulkea?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
En ole enää nuori, mutta en tunne itseäni vielä vanhaksikaan.
Ap, vielä muutama sukupolvi sitten sinä olisit nyt isoäiti.
Olisit perheen matriarkka, syli täynnä lapsenlapsia, opettamassa heille omia mieltymyksiäsi.
Elämässäsi on suuri aukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ollut tiedostanut nuorena että olen näkyvä. Luulin että ihmiset noteeraavat toisensa. Käytävällä katsotaan silmiin kun tullaan vastaan jne. Muutama vuosi sitten nelikymppisenä huomasin että katsotaan ohi ja hämmennyin. Ihan kirjaimellisesti olin muuttunut näkymättömäksi. No naapurin mummot vielä jututtavat, vaikkakin he haluavat lähinnä rapsuttaa koiraani.
Pahoitin tuolloin mieleni, mutta nyt katson itsekin ohi etten vain vaani ketään jos joku sattuisikin huomaamaan minut ja säikähtäisi että tuijotan. Toisaalta olisi myös hölmöä katsoa ihmisiä jotka eivät itse näe minua. Kunhan sen verran havainnoidaan ettei kävellä päin.
Vierailija kirjoitti:
Olet vasta tulossa parhaaseen ikään. Naisten huippuvuodet ovat 45-65.
M32
Pillunvonkaaja :D Kyllä naisen huippuvuodet ovat 18-22.
Joten nyt on tullut aika keskittyä itseensä ja tekemään asioita, joista nauttii. Päästä irti siitä, että sinut pitäisi nähdä. Näe itse asioita ympärilläsi ja luonnossa, panosta johonkin intohimoosi täysillä. Älä välitä muista tai heidän mielipiteistään, jos niillä ei ole merkitystä. Jossain vaiheessa sinut huomataan, kun vaan teet omaa juttuasi, ja vaikkei huomattaisikaan, niin se on muiden murhe.
Jes, olen saman ikäinen mies. Nuorena oli vielä tukka päässä ja painoa 25kg vähemmän- silti täysi nolla naisille ja miehille. En edes ollut marginaalia niin vaatetukseltain kuin ajatuksilta. Alituiseen pohti mitä tekee väärin että ihmiset ignooraa.
Vaatii hyvää tuuria löytää introvertille sopivia ystäviä jotka eivät pakene jos ei ole juttu tuulella. Nykyään ajokortissani on joku nuorena, minä eri nyt. Nuorena luuli muuttavansa maailmaa mutta maailma muutti minua.
Tuli selväksi että maailma on komeiden ja hyvä supliikkisten seuramiesten. Mutta miellä muillakin on paljon mistä keskustella, kunhan joku antaa mahdollisuuden ensiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei vielä ole tuota 43v, mutta aistin että se lähestyy. Musta tässä iässä on aika kypsyä, alkaa puhumaan persoonallisuudellaan ja karismallaan, elämänviisaudella. Ei enää riitä pelkkä ulkonäkö.
Mutta sitten kun löydät sen lempeän positiivisuuden ja tuot sitä esiin, se on paljon vetoavampaa kuin nuorekkuus.
Näkymättömyys on keski-iässä just parasta. Saa olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin sinun ikäinen, olin myös näkymätön. Nyt 13 vuotta myöhemmin tapaan paljon kivoja miehiä. Joka päivä. En tiedä mistä se johtuu.
Ei minullakaan mitään huippu romanttista menoa ole, mutta kivaa juttelua kivojen miesten kanssa. Huomiota baarissa ja harrastuksissa. Luulen, että jotain minussa itsestäni on muuttunut. Ehkä olen rennompi nyt kun olen näin vanha. En tiedä. Silloin 43 vuotiaana toivoin parisuhdetta ja nyt vain jotain kevyempää tapailua.
Vierailija kirjoitti:
En itse ollut tiedostanut nuorena että olen näkyvä. Luulin että ihmiset noteeraavat toisensa. Käytävällä katsotaan silmiin kun tullaan vastaan jne. Muutama vuosi sitten nelikymppisenä huomasin että katsotaan ohi ja hämmennyin. Ihan kirjaimellisesti olin muuttunut näkymättömäksi. No naapurin mummot vielä jututtavat, vaikkakin he haluavat lähinnä rapsuttaa koiraani.
Pahoitin tuolloin mieleni, mutta nyt katson itsekin ohi etten vain vaani ketään jos joku sattuisikin huomaamaan minut ja säikähtäisi että tuijotan. Toisaalta olisi myös hölmöä katsoa ihmisiä jotka eivät itse näe minua. Kunhan sen verran havainnoidaan ettei kävellä päin.
Ei Helsingissä ainakaan kukaan katso silmiin. Tosi kiusallista. Paitsi naapuria tietenkin tervehditään lyhytsanaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä. Ne tuntemattomat, jotka tulee juttelemaan on kaikissa ikäkausissa olleet häirikköjä. Kuka sen laatuista huomiota kaipaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle flirttailee parikymppinen työkaveri. Olen 43.
Nykyään maailma on jotenkin tosi ikärasistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olen jo 58-vuotias enkä koe olevani ainakaan vielä näkymätön. Olen ujo ja introverttikin, joten hymyilen kauniisti ja mielelläni pakenen paikalta, kun saan huomiota tai tullaan juttelemaan. Toisaalta onko se oikeasti niin, että on näkymätön vai tuntuuko niin vai itsestä. Positiivisuus ja iloisuus ainakin vetävät ihmisiä puoleensa iästä riippumatta,
Tunnistan tunteen. Tuntuu nykyään ettei ole ihmisille olemassa, vaikka on se sama huumorintajuinen vesseli edelleen.
M 50