Hankalat asuntomarkkinat
Asuntokauppa tuntuu olevan vieläkin syväjäässä. Tarkoitus oli myydä oma koti kehyskunnasta ja hankkia uusi toisaalta. Olin mielestäni realistinen hintapyynnön suhteen ja tiesin, ettei tällä hetkellä voittoa tehdä. Pyysin useammalya välittäjältä arviot, seurasin vastaavien muiden asuntojen hintapyyntöjä ja hinta asetettiin arvioiden välimaastoon ja hieman pienemmäksi kuin pari hyvin vastaavaa. Asunnon kunto, varustelu ja sijainti ovat hyvät ja ainoa miinus on vuokratontti, mutta toki se on huomioitu hinnassa. Reilun kuukauden myynnin jälkeen ei ole tullut yhtäkään kyselyä eikä kukaan tullut yleiseen näyttöön. Vastaavia asuntoja ei ole suurta määrää. Luulisi myös, että kiinnostuneet uskaltavat tällä hetkellä tehdä rohkeitakin tarjouksia, joten hintaa varmaan pitäisi oikeasti pudottaa vähintään 20%, että sillä olisi mitään merkitystä.
Tuttava on yrittänyt puoli vuotta myydä oikein kivaa asuntoa Helsingistä hyvältä alueelta ja pudottanut hintaa muutaman kymppitonnin pienemmäksi kuin itse on maksanut, mutta ei ole saanut tarjouksia.
Asuntoilmoituksia seuratessa tuntuu, että samat asunnot, joissa ei näytä edes olevan mitään vikaa, pyörivät myynnissä jopa vuoden jälkeen.
Onneksi ei ole pakkotilanne myydä, mutta en ajatellut tilanteen olevan ihan näin huono.
Ovatko muut saaneet tehtyä asuntokauppaa viime kuukausina?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Suomeen on tullut viime vuosina isosti työperäistä maahanmuuttoa, eivätkä kaikki todellakaan halua asua vuokralla. Näin ainakin pk
Harmi vaan että woltin ja boltin orjien "palkoilla" ei makseta edes yksiön vuokraa ilman sossutukia joten stadilaisen kolmion ostajat eivät ole näitä Mogadishussa charter-koneeseen nousseita muuttovoiton ilmenemismuotoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostimme uuden omakotitalon vuonna 2005 . Hinta 220000 euroa .. laitettu siihen 20 vuoden aikana noin 160000 euroa lisää.( iso lämmin autotalli. Maalämpö.pihat+ laatoitukset. Kylpyhuone remontit,terassit ym..yhteensä noin 380000. . Nyt arvo välittäjän mukaan noin 320000 !
Ja nyt se talo on 20 vuotta vanhempi
Jaksaa aina naurattaa ääneen kun lukee näitä asunnon elinikäisellä velalla ostaneiden tuhertamia vuokra vs osto-vertailuja.
Niissä kun omistusasujan kulut putoavat aina nollaan eikä maksettavaksi jää kuin lainanlyhennys ja korot mutta kerrostalokopinkin arvo nousee keskituloisen nettopalkan verran vuodessa.
Todellisuudessa 50v kuluessa kerrostalokin vaatii asunnon hintaiset sähkö- ja linjasaneeraukset ja täyden pinta/keittiö/kylppäriremontin.
Tosin 2000-luvun kuplassa laatu romahti niin pohjamutiin kun kaikki revittiin käsistä että 30v voi olla todennäköisempi aika asunnon ostohinnan kokoiselle täysremontille.
Vierailija kirjoitti:
Jos asunto ei mene kaupaksi, hintapyyntö on väärä. Pudota hintaa reilusti. Älä elättele unelmia äläkä usko edes kiinteistönvälittäjää, ne haluavat turvottaa omia palkkioitaan. Sovi kiinteä palkkio toisen välittäjän kanssa ja käske määrittelemään sellainen hinta jolla menee kaupaksi. Varaudu pudottamaan pyyntiä nykyisestä 30-50%.
Jos ei ole sopivaa ostajaa, joka haluaa juuri siihen taloon/asuntoon, niin hinnalla ei ole merkitystä. Jos minä olen juuri ostanut asunnon ja naapuriin tulee seuraavalla viikolla myyntiin vielä paremmin toiveitani vastaava koti, en ole enää ostajaehdokas, vaikka kuinka olisi ollut rahaa.
Sain omani viime vuonna myytyä 55000 euron voitolla. 5 vuotta asuin. Meni ensimmäisessä näytössä. Ah, nyt turvallisesti vuokralla loppuelämä. Ei paineita/taloudellisia huolia.
Ostin metsää voitoilla. Varmempi tuotto mitä asunnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asunto ei mene kaupaksi, hintapyyntö on väärä. Pudota hintaa reilusti. Älä elättele unelmia äläkä usko edes kiinteistönvälittäjää, ne haluavat turvottaa omia palkkioitaan. Sovi kiinteä palkkio toisen välittäjän kanssa ja käske määrittelemään sellainen hinta jolla menee kaupaksi. Varaudu pudottamaan pyyntiä nykyisestä 30-50%.
Jos ei ole sopivaa ostajaa, joka haluaa juuri siihen taloon/asuntoon, niin hinnalla ei ole merkitystä.
99%lla suomalaisista ei ole todellakaan varaa hankkia just sitä unelmien taloa tai asuntoa vaan joutuvat tyytymään siihen mihin rahat riittävät.
Silloin kun ei ole varaa valita just sitä Eiran penthousea jonka kattoterassi on asteen tarkkuudella oikeaan ilmansuuntaan ei velkapetterin lompakolle sopivissa kerrostalokopeissa ole mitään muuta merkittävää eroa kuin hinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kummallista että kun lukee näitä ketjuja niin mikään asunto ei mene nyt ollenkaan kaupaksi. Kuitenkin tilastojen mukaan viimekin vuonna myytiin asuntoja yhteensä yli kymmenen miljardin euron arvosta.
Et ole lukenut mitään niistä jutuista, missä kerrotaan asuntokaupan käyvän huonosti. Itse olen nähnyt useamman otsikon eri lehtien verkkosivuilla.
Tietenkin olen mutta ei niissäkään sanota että mikään ei mene nyt ollenkaan kaupaksi. Menee huonommin mutta koko ajan asuntoja silti myydään.
Ostettiin asunto juuri ja se asunto ehti olla myynnissä viikon. Hinta-laatu-sijainti oli kohdallaan.
Muuttotappioalueilla ja hesoissa ei kauppa käy, muualla jo paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ostimme uuden omakotitalon vuonna 2005 . Hinta 220000 euroa .. laitettu siihen 20 vuoden aikana noin 160000 euroa lisää.( iso lämmin autotalli. Maalämpö.pihat+ laatoitukset. Kylpyhuone remontit,terassit ym..yhteensä noin 380000. . Nyt arvo välittäjän mukaan noin 320000 !
Tämähän kuulostaa todella hyvältä tilanteelta. Olet varmaan saanut maksettua jo lainaa reippaasti myös joten myydessä saat kivasti rahaa. Itse ostin huonoon aikaan, korona / 0korkomaailmassa. Nyt asunnosta ei saa edes lainaa pois. Eli velkaa jää noin 10-30 000 € vielä jäljelle. Tappiota 50 000 -70 000 euroa parissa vuodessa.
Nettovarallisuus negatiivisen puolelle.
Ja nyt se talo on 20 vuotta vanhempi