Onko tällaisessa tilanteessa perusteltua esittää puolisolle, että kaikki on vaan kivaa ja mukavaa, eikä mikään tunnu vaikealta tai ahdista?

Vierailija kirjoitti:

Olen jatkuvasti todella ärtynyt, kun miehen järjestämä tilanne on kaatunut mun niskaan. Vie todella paljon energiaa kävellä munankuorilla ja miettiä jokainen sana etukäteen, ettei sanomiset vaan olisi miehen mielestä kuormittavaa. Välillä olen lipsunut (kun pää vaan meinaa räjähtää kaiken aikaa), ja olen ilmaissut jonkin asian hieman negatiiviseen sävyyn. Ja olen saanut huomata että oli suuri virhe. Mies painunut entistä syvemmälle kasaan ja vaikertanut että liikaa, ei vaan jaksa. Mun on ollut pakko vetää itseni vielä tiukemmin nippuun, mikään ei saa tuntua miltään muulta kuin hyvältä. Ja että tämä loppuu kohta. Pitää vaan jaksaa. Niinkö? Sanokaa että näin on, niin mun on helpompi sietää nämä viimeiset kuukaudet.

Ap

Varmaan aika turhaa nyt ottaa asioita puheeksi. Jos tilanne kerran oikeasti on, että mies on jo muutenkin aivan jaksamisensa rajoilla. Mitä hyötyä olisi kuormittaa häntä vielä lisää? Voisiko hän edes nyt tässä vaiheessa muuttaa mitään tai helpottaa tilannetta? Jos ei, niin asiathat menisi vielä pahemmaksi. Kuulostaa siltä, että mies itsekin kyllä tiedostaa sanomattakin tilanteen, mutta ei voi asialle mitään. Molempien kannattaa nyt vaan tsempata läpi tilanteesta. Sellaista se on. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Riitelemisestä hankalassa tilanteessa tuskin seuraa mitään hyvää. Tiedä vaikka tulisi erokin. Jos kerran tilanteen loppukin jo häämöttää, niin älä tee asiasta vaikeampaa. Nyt jos tuet miestäsi loppuun asti, niin varmasti hän kyllä tiedostaa sen, ja vaikeasta ajasta selviytyminen hitsaa teidät yhä tiukemmin yhteen. Hoitakaa suhdettanne ja tehkää jotain kivaa yhdessä, kun tilanne helpottaa. Olette nyt molemmat kovilla, mutta ette ole toistenne vihollisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun itse olin romahtamispisteessä yksi suurimmista huolistani oli se, miten kaikki vaikuttaa kumppaniini. Olisi aivan sietämätön ajatus, että hän olisi joutunut takiani teeskentelemään jotain mitä hän sillä hetkellä ei ollut. Toki hän monessa kohtaa kannatteli minua ja varmasti painoi silloin omat huolensa ja hyvinvointinsa pinon alimmaiseksi, mutta pyrin kuitenkin itse ottamaan hänen jaksamisensa huomioon niin hyvin kuin suinkin siinä tilanteessa pystyin.

Kun puhut läpi puskemisesta, onko oikeasti joku kohta kun pitäisi alkaa helpottamaan (esim. joku velka maksettu tms.) vai onko kyseessä "sittten joskus" tilanne? Se kai pitkälti myös määrittää sitä kuinka kauan voi itsensä toisen takia sysätä syrjään.

En ole kuullut sellaisia sanoja, että olisi huolissaan miten tämä minuun vaikuttaa, mutta voihan se hyvin olla että yksi osa hänen taakkaa on tämäkin. Minkään

Heinäkuuhun on enää vähän aikaa, ehkä jos pystyt anna asioiden olla siihen asti. Sen jälkeen lepäätte ja mies hankkii apua psyykkisiin ongelmiinsa.