Onko tällaisessa tilanteessa perusteltua esittää puolisolle, että kaikki on vaan kivaa ja mukavaa, eikä mikään tunnu vaikealta tai ahdista?

Mies on siis ihan itseaiheutetussa tilanteessa ja ei kuuntele neuvoja. Sinun ei tarvitse esittää yhtään mitään jos et halua enää pitää kulisseja pystyssä. Kuulostaa että miehesi on työnarkomaani ja tarvitsee ammattiapua, jos ei itse ymmärrä mitä itselleen tekee.

Niin kauan kuin sun huolet on aika pieniä, eikä tuollainen aika jatku vuotta pitempään, on ok ja aivan oikein olla valivalivalittamatta niistä silloin, kun toisella on oikeasti stressiä.

Mutta jos sulle tulee ns "oikeita" huolia, tai homma jatkuu vuotta pitempään, ei tuo ole hyväksi kenellekään.

Mind you, minusta tuollainen stressitilanne, jossa nyt on liikaa töitä ja lopussa odottaa ido maksu, kuulostaa ikävästi siltä, että asita voivat vielä mennä ihan pieleen ennen kuin tilanne laukeaa. Toivottavasti asiakas todella maksaa maksunsa.

Olen jatkuvasti todella ärtynyt, kun miehen järjestämä tilanne on kaatunut mun niskaan. Vie todella paljon energiaa kävellä munankuorilla ja miettiä jokainen sana etukäteen, ettei sanomiset vaan olisi miehen mielestä kuormittavaa. Välillä olen lipsunut (kun pää vaan meinaa räjähtää kaiken aikaa), ja olen ilmaissut jonkin asian hieman negatiiviseen sävyyn. Ja olen saanut huomata että oli suuri virhe. Mies painunut entistä syvemmälle kasaan ja vaikertanut että liikaa, ei vaan jaksa. Mun on ollut pakko vetää itseni vielä tiukemmin nippuun, mikään ei saa tuntua miltään muulta kuin hyvältä. Ja että tämä loppuu kohta. Pitää vaan jaksaa. Niinkö? Sanokaa että näin on, niin mun on helpompi sietää nämä viimeiset kuukaudet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin sun huolet on aika pieniä, eikä tuollainen aika jatku vuotta pitempään, on ok ja aivan oikein olla valivalivalittamatta niistä silloin, kun toisella on oikeasti stressiä.

Mutta jos sulle tulee ns "oikeita" huolia, tai homma jatkuu vuotta pitempään, ei tuo ole hyväksi kenellekään.

 

Mind you, minusta tuollainen stressitilanne, jossa nyt on liikaa töitä ja lopussa odottaa ido maksu, kuulostaa ikävästi siltä, että asita voivat vielä mennä ihan pieleen ennen kuin tilanne laukeaa. Toivottavasti asiakas todella maksaa maksunsa.

Niin, kyllä mulla on oikeitakin huolia, mut tosiaan ei edes niitä pieniä kestä sanoa. Alkaa olla mitta täynnä, varmaan siksikin tämän aloituksen tein, että jaksaisin paremmin jos tää nyt vaan on sellanen tilanne mikä mun vaan pitää jaksaa painaa läpi. 

Tässä kirjoittaessa itse asiassa kirkastui, että mua suoraan sanottuna raivostuttaa tämä tilanne. Mut pitää vaan niellä?

Ap

Niin, no jos sä olet luvannut olla tukena niin sitten olet. Ja se varmaan tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että käsittelet omia huoliasi vaikka ystävien kanssa. Eipä tuo enää kauaa kestä. Eri asia ottaako mies opikseen, vai oletteko taas kohta samassa tilanteessa jos mies jatkaa samanlaisten valintojen tekemistä. 

Kuulostaa yksinkertaisesti järkyttävältä.

Hae ainakin tukea muualta.

Kun itse olin romahtamispisteessä yksi suurimmista huolistani oli se, miten kaikki vaikuttaa kumppaniini. Olisi aivan sietämätön ajatus, että hän olisi joutunut takiani teeskentelemään jotain mitä hän sillä hetkellä ei ollut. Toki hän monessa kohtaa kannatteli minua ja varmasti painoi silloin omat huolensa ja hyvinvointinsa pinon alimmaiseksi, mutta pyrin kuitenkin itse ottamaan hänen jaksamisensa huomioon niin hyvin kuin suinkin siinä tilanteessa pystyin.

Kun puhut läpi puskemisesta, onko oikeasti joku kohta kun pitäisi alkaa helpottamaan (esim. joku velka maksettu tms.) vai onko kyseessä "sittten joskus" tilanne? Se kai pitkälti myös määrittää sitä kuinka kauan voi itsensä toisen takia sysätä syrjään.

Voiko tilanne toistua? Mitä ne päätökset oikein olivat, mitkä johtivat tuohon?

Ärsyttäisi todella, jos mies on omilla päätöksillään aiheuttanut tuon kaiken.

Minusta hänen vaatimuksensa muita kohtaan eivät kuulosta reiluilta, vaan itsekkäiltä.

Heh, mä löysin itseni samankaltaisesta tilanteesta. Kaiken lisäksi mies oli saanut sälytettyä hänen lapsistansa huolehtimisenkin täysin mun harteille. "Ihan kohta tää helpottaa rakas, kun vaan tästä selvitään!!" Ja sitten tuli uusi soppa ja persnetto, joka piti alkaa purkamaan. Aivan toivoton raha-asioissa, en tajua miten ilmeisesti toimii yhä yrittäjänä. Käsittämätöntä riskien ottoa, ja hyvin harvoin niistä oli hyötyä. Jollain ihmeen konstilla niistä räpiköi aina läpi, varmaankin siis tosiaan sillä että aina kulloinenkin naisystävä hoisi lapset ja kaiken muun mahdollisen. En jäänyt katselemaan.

On kuin jostain suomisarjasta tuo sikiöasentokohtaus.

No kyllä hyvässä parisuhteessa pitää tiettyyn pisteeseen saakka vain kestää ja kannatella toista silloin kuin toisella on vaikeampaa kuin itsellä. Tietenkin tuon pitää olla vastavuoroista niin että voi sitten vuorostaan odottaa toisen kannattelevan itseä jos on itse heikoilla.

Tietenkin vain sinä itse tiedät missä sinun rajasi menevät ja yli oman jaksamisensa ei pidä mennä. Mutta se että nyt vain ärsyttää kun ei voi avautua toiselle joka asiasta niin se ei mielestäni vielä ole syy heittää hanskat tiskiin jos toisella on todella vaikeaaa juuri silloin.

Itse olen aikanani kärsinyt kunnon burnoutin ja oli totaalisesti poissa pelistä useita kuukausia. Ja silloin mieheni hoiti käytännössä aivan yksin kahden pikkulapsen taloutemme sekä lisäksi omat työnsä kun minä vain makasin pimeässä huonessa kaikki päivät. Ja kyllä täytyy sanoa että arvostan aivan suunnattomasti sitä miten mieheni tuon ajan otti ja kesti. Yhtään kertaa ei valittanut tai kritisoinut mitään vaikka taatusti väsytti ja ärsyttikin kun rouva vain makaa ja valittaa kurjuuttaan. Tuon jälkeen olen tiennyt että voin luottaa mieheeni ihan joka tilanteessa. Jos hän olisi lisännyt kuormaani itse valittamalla niin tilanne voisi olla toinen ja ainakin oma toipumiseni olisi ollut pidempi.  

Minä en pitäisi tuota hyvänä suhteena tai hyvänä puolisona. Mutta jos sinulle tuo on hyvä suhde ja ajattelet että hyvä puoliso piilottaa ajatuksensa ja tunteensa ja esittää kaikenlaista niin siinähän olette. Ehkä jatkossa jos tuossa pysyt niin pohtikaa talouden vastuualueet niin ettet ole hänestä riippuvainen.

"Pieninkin huolen tai ahdistuksen ilmaus minulta on suistanut hänet aivan totaaliseen toivottomuuteen. Päätin, että en sitten nyt vaan puhu niistä hänelle. Esitän, että ei ole mitään, kaikki on hyvin. "

Miksi sinun pitäisi esittää, että kaikki on hyvin?

Eikö riitä jonkinlainen välimuoto: Et esitä mitään mikä ei ole totta, mutta ei toisaalta hae miehestäsi tukea sillä tavoin kuin ennen, koska juuri nyt hän ei sitä pysty antamaan. Etkö voi ihan sanoa hänelle, että et juuri nyt halua rasittaa häntä omilla murheillasi, kun näet että hänellä on niin rankkaa.

Hae apua itsellesi akuuttiin tilanteeseen. Kerro ystävälle ja hakeudu työterveyshuollossa psykologille (pyydä lähete työterveyshoitajalta vaikka puhelimitse). 

Mikäli puolisosi tilanne on päättymässä, odottaisin sen päättymistä ja hiukan sen jälkeen kertoisin miltä on tuntunut koko tämän ajan. Miten asiasta varoitit etukäteen eikä hän kuunnellut. Toista kertaa et ehkä jaksa, hänen täytyy ottaa vastuuta perheestä eikä ottaa suuria riskejä. Ehkä tarvitsette parisuhdeterapiaa. Jos hän ei kykene vastaanottamaan avaamaasi keskusteluyhteyttä, eikä sen jälkeen suostu parisuhdeterapiaan... Voi olla ettei yhteisestä tulevaisuudesta tule mitään. 

Ongelma ei välttämättä ole se että jonkun tietyn hetken pitää pistää omat huolet syrjään ja kannattelee toista, vaan usein kyse on siitä että toinen tekee sitä paljon useammin ja enemmän kuin toinen. Ja siitä syntyy se ärsytys ja epäreiluuden tunne.

Olen itse kannatellut puolisoni yli pitkän vaikean sairauden jonka aikana olin kirjaimellisesti hänen tukensa ja turvansa. Yli kaksi vuotta laitoin omat murheet, toiveet ja haaveet sivuun ja elin mukana vain hänen sairaudessaan. Ja tein sen koska niin minusta rakkaudessa kuuluu tehdä ja hän selvästi sitä tarvitsi ja toivoi. 

Mutta myöhempinä vuosina olen huomannut että se aika myös jotenkin nyrjäytti suhteemme dynamiikan niin että edelleen hän odottaa minulta ymmärrystä milloin missäkin asiassa mutta jos minä valitan jotain murhettani niin hän helposti ärsyyntyy. Ei ehkä suoraan sano sitä mutta huomaan sen hänestä. Näin ei ollut ennen mutta nyt tämä on ollut se tilanne jo kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin sun huolet on aika pieniä, eikä tuollainen aika jatku vuotta pitempään, on ok ja aivan oikein olla valivalivalittamatta niistä silloin, kun toisella on oikeasti stressiä.

Mutta jos sulle tulee ns "oikeita" huolia, tai homma jatkuu vuotta pitempään, ei tuo ole hyväksi kenellekään.

 

Mind you, minusta tuollainen stressitilanne, jossa nyt on liikaa töitä ja lopussa odottaa ido maksu, kuulostaa ikävästi siltä, että asita voivat vielä mennä ihan pieleen ennen kuin tilanne laukeaa. Toivottavasti asiakas todella maksaa maksunsa.

Niin, kyllä mulla on oikeitakin huolia, mut tosiaan ei edes niitä pieniä kestä sanoa. Alkaa olla mitta täynnä, varmaan siksikin tämän aloituksen tein, että jaksaisin paremmin jos tää nyt vaan on sellanen tilanne mikä mun vaan pitää jaksaa painaa läpi. 

Tässä kirjoittaessa itse asiassa kirk

Ei pidä niellä. Kuvittele että sairastuisit nyt syöpään. Saisitko mieheltäsi mitään tukea? Et saisi, päinvastoin hän käpertyisi entistä enemmän. Onko teillä lapsia? Onko heillä huolia?

"Olenko itsekäs, kun minua harmittaa, olisiko oikein vain tukea ja kannatella tämän vaikean kohdan yli? Harmittaa siksikin, kun itse yritin miehelle aikoinaan sanoa että hänen valintansa työn ja raha-asioiden suhteen ei vaikuta hyviltä ja viisailta, vaan tuloksena voi olla juuri tämä tilanne missä nyt olemme. Mies ei piitannut, vaan halusi tehdä oman päänsä mukaan. Ja nyt mä olen yksinäinen ja uupunut, kun kaikki on mun harteilla, enkä voi edes sanoa että olen yksinäinen ja uupunut. Edellisen kerran kun yritin asiasta puhua, mies käpertyi sikiöasentoon ja sanoi että ei jaksa enää elää."

Sinua harmittaa, selvä se. Kyllä tunteita saa olla. Ei se vielä ole itsekkyyttä. Itsekkyyttä on vasta toimiminen.

Mikä kaikki nyt sitten on sinun harteillasi? En ole tuonut esiin muuta kuin ettet voi keskustella omista huolistasi miehesi kanssa kuten ennen. Tarkoitatko, että omas murheesi ovat nyt sinun harteillasi vain?

Mikä on se asia, mistä yritit puhua? Sekö, että olisit sanonut miehelle, että katso nyt, minähän sanoin, olet tekemässä typeryyden. Älä ainakaan tuota sano vaikka kuinka tekisi mieli. Kyllä mies on sen huomannut jo itsekin.

Moikka ap! Miehesi kuulostaa vaikertamistensa ja sikiöasentojensa perusteella todella pahasti kuormittuneelta ja/tai masentuneelta. Voisiko miehestä tehdä esim. huoli-ilmoituksen Maissn kautta tai hänen kanssaan avoimesti keskustella siitä, että hänelle yritettäisiin hommata jotain ammattiapua? 

Jos tilanteen loppu todella on näkyvissä, en itse omista jutuistani puhuisi hänelle mitään. Jollekin toiselle luotetulle henkilölle kyllä. Tai ammattilaiselle. Jos mies on sanonut, että "ei jaksa enää elää", on se aika tosi iso hätämerkki. Vaikka tilanne ei ole reilu, niin se ei tässä nyt ole mielestäni pointti. Tilanne kuulostaa siltä, että miehesi psyykkinen terveys ei ole tolallaan. Toisen psyykkiset sairaudet tai ääritilat harvemmin ovat muille perheenjäsenille reiluja tilanteita. Koko tilanteen ja hänen raha-asioiden käsittelytaipumustensa käsittelyn hetki on myöhemmin, kun tästä akuutista tilanteesta on selvitty.

Itselläni on joskus ollut todella pahoja psyykkisiä jaksoja. Silloin epäempaattisuuden kokeminen (vaikkakin se saattaa olla ymmärrettävää, onhan toinenkin äärimmäisen kuormittunut) on tuntunut aivan järkyttävältä sielua happokorventavalta kärsimykseltä. Loput voimat tuntuvat kärähtävän noissa tilanteissa, joissa tuntuu että empatiaakin pitäisi jotenkin itse osata tsempata ulos siitä toisesta. Kaikkien vapauttaminen itsemurhalla pyörinyt mielessä. 

Voimia! Tukeudu itse johonki ystävään tai ammattilaiseen. Auta teitä sinnittelemään tämän läpi parhaasi mukaan ja valmistaudu keskustelemaan koko hommasta rakentavasti myöhemmin! Joskus tosin pahin lamaannus ja ahdistus voi iskeä, kun "helpotus" tulee (palkka, kiireen loppuminen tms.). Silloin viimeistään ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pitäisi tuota hyvänä suhteena tai hyvänä puolisona. Mutta jos sinulle tuo on hyvä suhde ja ajattelet että hyvä puoliso piilottaa ajatuksensa ja tunteensa ja esittää kaikenlaista niin siinähän olette. Ehkä jatkossa jos tuossa pysyt niin pohtikaa talouden vastuualueet niin ettet ole hänestä riippuvainen.

Miksi ap sitten purkautuu täällä, tuntemattomille ihmisille?