Lue keskustelun säännöt.
Onko tällaisessa tilanteessa perusteltua esittää puolisolle, että kaikki on vaan kivaa ja mukavaa, eikä mikään tunnu vaikealta tai ahdista?
03.06.2025 |
Mies on romahtamispisteessä. Ihan liikaa töitä, liikaa rahahuolia, stressiä kaikesta mahdollisesta. Hän on kävelevä ihmisraunio. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä, työrupeama päättyy kesällä ja rahahuolet sen myötä helpottaa kun iso tili tulee.
Tilanne on kuitenkin niin eskaloitunut, että en ole pitkään aikaan voinut kertoa hänelle omista huolistani, tai asioista joita haluaisin puntaroida hänen kanssaan kuten aina on tehty. Pieninkin huolen tai ahdistuksen ilmaus minulta on suistanut hänet aivan totaaliseen toivottomuuteen. Päätin, että en sitten nyt vaan puhu niistä hänelle. Esitän, että ei ole mitään, kaikki on hyvin. En ole väsynyt huolehtimaan kaikesta mahdollisesta, jaksan kyllä.
Olen nyt vaan hukassa sen suhteen, että onko tämä minulta sellaista, mitä hyvän puolison kuuluukin tehdä? Hoitaa oma osuus yksin, kun toinen on poissa pelistä? Vai teenkö karhunpalveluksen itselleni ja meille? Tietyllä tapaa olen nyt yksinäisempi kuin koskaan. Mies on itse järjestänyt työnsä ja raha-asiansa tälle tolalle, että on joutunut ajamaan itsensä (ja meidät) tähän tilaan niistä selvitäkseen.
Olenko itsekäs, kun minua harmittaa, olisiko oikein vain tukea ja kannatella tämän vaikean kohdan yli? Harmittaa siksikin, kun itse yritin miehelle aikoinaan sanoa että hänen valintansa työn ja raha-asioiden suhteen ei vaikuta hyviltä ja viisailta, vaan tuloksena voi olla juuri tämä tilanne missä nyt olemme. Mies ei piitannut, vaan halusi tehdä oman päänsä mukaan. Ja nyt mä olen yksinäinen ja uupunut, kun kaikki on mun harteilla, enkä voi edes sanoa että olen yksinäinen ja uupunut. Edellisen kerran kun yritin asiasta puhua, mies käpertyi sikiöasentoon ja sanoi että ei jaksa enää elää. Sen jälkeen en ole enää mitään sanonut. Mies painaa töitä, töiden jälkeen hoippuu haamuna ruokapöydän kautta nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama.
Pitkä liitto, jossa paljon hyvää. Tämä on vaikein tilanne jossa olemme olleet, sinänsä siis kai mennyt hirveän hyvin. Miehen keittämä soppa tässä nyt, joka mun vaan pitää jaksa puskea läpi, onko tämä nyt vaan niin?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
"Olenko itsekäs, kun minua harmittaa, olisiko oikein vain tukea ja kannatella tämän vaikean kohdan yli? Harmittaa siksikin, kun itse yritin miehelle aikoinaan sanoa että hänen valintansa työn ja raha-asioiden suhteen ei vaikuta hyviltä ja viisailta, vaan tuloksena voi olla juuri tämä tilanne missä nyt olemme. Mies ei piitannut, vaan halusi tehdä oman päänsä mukaan. Ja nyt mä olen yksinäinen ja uupunut, kun kaikki on mun harteilla, enkä voi edes sanoa että olen yksinäinen ja uupunut. Edellisen kerran kun yritin asiasta puhua, mies käpertyi sikiöasentoon ja sanoi että ei jaksa enää elää."
Sinua harmittaa, selvä se. Kyllä tunteita saa olla. Ei se vielä ole itsekkyyttä. Itsekkyyttä on vasta toimiminen.
Mikä kaikki nyt sitten on sinun harteillasi? En ole tuonut esiin muuta kuin ettet voi keskustella omista huolistasi miehesi kanssa kuten ennen. Tarkoitatko, että omas murheesi ovat nyt sinun harteillasi vain?
Mikä on se asia,
Kaikki paitsi miehen työ on mun harteilla. Raha-asioiden selvittelyä myöden. Ja miehen ahdistuksen vastaanottaminen. Mut mitään tukea en tähän häneltä tietenkään saa. Mun pitää vaan jaksaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha-asioiden selvittely ? Suuria velkoja ? Velkojat niskassa ?
Ehkä joudut soittamaan äidillesi tai muille, jos huolia. Ehkei mies pysty ottamaan mitään vastaan. Onkohan se pysyvä ajatus miehellä ettei enää puntaroida yhdessä. Ja saat pärjätä yksin hänen mielestä. Vai joku poikkeustila "työpaikan" vuoksi ja tosiaan rauhan tarve. Onko hän etääntymässä ihan muusta syystä vai tosiaan rasitus. Osa etääntyy jos toinen nainen keväällä tai muuta, mitä muuta. Stressi ei ole hyvä elimistölle.
Vierailija kirjoitti:
Mies on siis ihan itseaiheutetussa tilanteessa ja ei kuuntele neuvoja. Sinun ei tarvitse esittää yhtään mitään jos et halua enää pitää kulisseja pystyssä. Kuulostaa että miehesi on työnarkomaani ja tarvitsee ammattiapua, jos ei itse ymmärrä mitä itselleen tekee.
Entä jos se on talousstressi. Se on muillakin. Köyhillä mm. Joka ei aina ole itse aiheutettu vaan muiden ja systeemin luomaa, odotuksilla kaikille, joka ei ole ihan realistista. Ei kukaan elä kahdella lantilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on siis ihan itseaiheutetussa tilanteessa ja ei kuuntele neuvoja. Sinun ei tarvitse esittää yhtään mitään jos et halua enää pitää kulisseja pystyssä. Kuulostaa että miehesi on työnarkomaani ja tarvitsee ammattiapua, jos ei itse ymmärrä mitä itselleen tekee.
Entä jos se on talousstressi. Se on muillakin. Köyhillä mm. Joka ei aina ole itse aiheutettu vaan muiden ja systeemin luomaa, odotuksilla kaikille, joka ei ole ihan realistista. Ei kukaan elä kahdella lantilla.
Sitten mies käsittelee stressinsä ihan niin kuin muutkin, eikä terrorisoi puolisoa ja uhkaile esim. kuo lem1sella. Talousstressi ei ole syy käyttäytyä henkisesti väkivaltaisesti puolisoa kohtaan.
Tässä vaikuttaa myös se, että suostuitko tähän järjestelyyn. Onko lapsia. Meneekö taloudelliset saavutukset miehen kassaan vai yhteiseen kassaan. Punnitse näitä ja ota tarvittaessa omaa tilaa. Ei toinen voi olla yksin jääräpää, vaan yhteisessä elämässä molemmilla on sananvaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä vaikuttaa myös se, että suostuitko tähän järjestelyyn. Onko lapsia. Meneekö taloudelliset saavutukset miehen kassaan vai yhteiseen kassaan. Punnitse näitä ja ota tarvittaessa omaa tilaa. Ei toinen voi olla yksin jääräpää, vaan yhteisessä elämässä molemmilla on sananvaltaa.
Toki suostuin, kun sanoin aikoinaan kirkossa Tahdon. Tää on nyt se vastamäki. Ei ole lapsia, ja rahat tulee yhteiseksi hyväksi, tosin se yhteinen hyvä on miehen velkojen maksu. Se tässä varmaan eniten hiertää, mä joudun kannattelemaan pakettia tilanteessa joka on miehen käsittämättömän huonon taloudenpidon seurausta. Ei ole aina ollut tällaista, hänelle tuli jokin yltiöoptimismin ja vauhtisokeuden kausi ja se johti tähän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kun itse olin romahtamispisteessä yksi suurimmista huolistani oli se, miten kaikki vaikuttaa kumppaniini. Olisi aivan sietämätön ajatus, että hän olisi joutunut takiani teeskentelemään jotain mitä hän sillä hetkellä ei ollut. Toki hän monessa kohtaa kannatteli minua ja varmasti painoi silloin omat huolensa ja hyvinvointinsa pinon alimmaiseksi, mutta pyrin kuitenkin itse ottamaan hänen jaksamisensa huomioon niin hyvin kuin suinkin siinä tilanteessa pystyin.
Kun puhut läpi puskemisesta, onko oikeasti joku kohta kun pitäisi alkaa helpottamaan (esim. joku velka maksettu tms.) vai onko kyseessä "sittten joskus" tilanne? Se kai pitkälti myös määrittää sitä kuinka kauan voi itsensä toisen takia sysätä syrjään.
En ole kuullut sellaisia sanoja, että olisi huolissaan miten tämä minuun vaikuttaa, mutta voihan se hyvin olla että yksi osa hänen taakkaa on tämäkin. Minkäänlaista huomioon ottamista en ole saanut tuntea aikoihin. Ja juu, heinäkuun loppuun mennessä pitäisi olla pahin urakka ohi. Ja tätä on nyt kohta vuoden päivät kestänyt, ja viime kuukausina tilanne tietysti pahentunut kun voimat vaan vähenee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vaikuttaa myös se, että suostuitko tähän järjestelyyn. Onko lapsia. Meneekö taloudelliset saavutukset miehen kassaan vai yhteiseen kassaan. Punnitse näitä ja ota tarvittaessa omaa tilaa. Ei toinen voi olla yksin jääräpää, vaan yhteisessä elämässä molemmilla on sananvaltaa.
Toki suostuin, kun sanoin aikoinaan kirkossa Tahdon. Tää on nyt se vastamäki. Ei ole lapsia, ja rahat tulee yhteiseksi hyväksi, tosin se yhteinen hyvä on miehen velkojen maksu. Se tässä varmaan eniten hiertää, mä joudun kannattelemaan pakettia tilanteessa joka on miehen käsittämättömän huonon taloudenpidon seurausta. Ei ole aina ollut tällaista, hänelle tuli jokin yltiöoptimismin ja vauhtisokeuden kausi ja se johti tähän.
Ap
Minä luultavasti ottaisin eron. Avioliiton voi tuhota monella tapaa ja mies on sen näköjään teillä tuhonnut omilla teoillaan. Ei ole kyse vastoinkäymisistä, joille ei voisi mitään, kuten että saisi syövän tms.
Ap, tuo tilanne voi muuttua myös vaaralliseksi sinulle ja lapsille jos miehesi ei saa oikeaa apua ja nopeasti.
Taloudelliset paineet aiheuttavat joskus lopullista perheväkivaltaa. Tekijä ikäänkuin välttää perheen häpeään joutumisen, poistamalla heidät samalla kun itsensäkin.
Tämä ei ole ilkeilyä eikä trollaamista. Miehesi on saatava välitöntä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuo tilanne voi muuttua myös vaaralliseksi sinulle ja lapsille jos miehesi ei saa oikeaa apua ja nopeasti.
Taloudelliset paineet aiheuttavat joskus lopullista perheväkivaltaa. Tekijä ikäänkuin välttää perheen häpeään joutumisen, poistamalla heidät samalla kun itsensäkin.
Tämä ei ole ilkeilyä eikä trollaamista. Miehesi on saatava välitöntä apua.
Tämä tuli minullakin mieleen.
Tuo mies kuulostaa tikittävältä aikapommilta.
Valitettavan monessa suhteessa on tilaa vain miehen ongelmille, koska miehet ovat luonnostaan hyvin itsekkäitä. Liioittelevat myös haasteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten stressinhallinta on tunnetusti paljon huonompaa kuin naisten, siksi suhteissa paljon epätasapainoa, mies tarvitsee enemmän tukea.
riippuu kestääkö stressaava tilanne kuukauden kaksi tai sitten vuositolkulla. Mikäli on lyhyempi todella stressaava kausi, on ihan järkevä antaa toiselle saumaa keskittyä siihen eikä vikistä vieressä "emme ole nyt kunnolla puhuneet kuukauteen", kun tiedät että toisella on stressiä yllin kyllin. Lähinnä se että minkälaista tukea odotat ihmiseltä joka on itse äärirajoilla? Mitään järkevää se ei tule olemaan. Kuinka stressaavaa työtä itse teet?
Minulla vähän samankaltaisia haasteita ollut tänä vuonna, toki paljon lievempiä. Mies jäi burnoutin ja masennuksen vuoksi puolen vuoden sairaslomalle, minkä aikana on käynyt intensiivisesti terapiassa. Hyvä hänelle, on selvästi oppinut asioita siellä, mutta hän on ottanut minut ikäänkuin kainalosauvaksi. Jatkuvasti pitää yhdessä purkaa hänen tuntoja ja tunteita ja analysoida jokaista asiaa, mikä päivän aikana tapahtui. Vaatii minua mukaansa kaikkialle, koska osaan kuunnella ja auttaa, jos jotain tapahtuu. Jos en mene, soittelee ihan koko ajan. Nyt on palannut jo töihin, mutta soittelee sieltäkin, ja koko ilta menee purkaessa sitä, mitä töissä kävi.
Minun huolille ei ole jäänyt yhtään aikaa, vaikka on ollut lomautusuhkaa töissä, ja olen paikannut sairasloman miehelle tekemää tulonmenetystä isolla volyymillä. Vanha koiramme sairastui vakavasti maaliskuussa, ja on enää kyse viikoista, mitä sillä on elinaikaa. Jos tuon yhtään esille, että minua itkettää, väsyttää, surettaa, huolestuttaa, niin mies menee ihan lukkoon siitä, että hän ei pysty ottamaan mitään minulta, ja sitten jutellaan taas tuntitolkulla siitä, miltä hänestä tuntuu.
On tosi raskasta ollut, enkä pysty sinullekaan muuta antamaan kuin sympatiaa, tilanteesi kuulostaa vielä paljon vaikeammalta. Toivottavasti löytyy ratkaisu, yhdessä tai erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Moikka ap! Miehesi kuulostaa vaikertamistensa ja sikiöasentojensa perusteella todella pahasti kuormittuneelta ja/tai masentuneelta. Voisiko miehestä tehdä esim. huoli-ilmoituksen Maissn kautta tai hänen kanssaan avoimesti keskustella siitä, että hänelle yritettäisiin hommata jotain ammattiapua?
Jos tilanteen loppu todella on näkyvissä, en itse omista jutuistani puhuisi hänelle mitään. Jollekin toiselle luotetulle henkilölle kyllä. Tai ammattilaiselle. Jos mies on sanonut, että "ei jaksa enää elää", on se aika tosi iso hätämerkki. Vaikka tilanne ei ole reilu, niin se ei tässä nyt ole mielestäni pointti. Tilanne kuulostaa siltä, että miehesi psyykkinen terveys ei ole tolallaan. Toisen psyykkiset sairaudet tai ääritilat harvemmin ovat muille perheenjäsenille reiluja tilanteita. Koko tilanteen ja hänen raha-asioiden käsittelytaipumustensa käsittelyn hetki on myöhemmin, kun tästä akuutista tilanteesta on selvitty.
Itselläni o
En suosittele huoli-ilmoituksen tekemistä tai "avun hakemista" ainakaan julkisesta terveydenhuollosta. Mieluummin voi ottaa vaikka eron, jos ei kestä nykyistä tilannetta. Sekin on eettisempi ja inhimillisempi ratkaisu. "Avun hakemiseen" liittyvät riskit ja haitat ovat suuria, ja hyödyt niihin nähden melko vähäisiä. Monelle ihmiselle psykiatrian asiakkuus on vain tuonut lisää hyvin vaikeita ongelmia.
Mielenterveysdiagnoosi lyhentää sen saaneiden ihmisten elämää mm. oikeuttamalla julkisessa terveydenhuollossa muiden terveydenhuollon tutkimusten eväämiset, mikä tietenkin johtaa potilaiden ennenaikaiseen kuolemaan (potilailla on lyhentynyt elinikä tavalla, jota itse sairastaminen ei selitä). Diagnoosi voi johtaa syrjintään mm. työmarkkinoilla. Sitä voidaan käyttää erilaisin tavoin diagnoosin saanutta vastaan sellaisissa tilanteissa joissa se tulee esille, mm. oikeudessa, jos sinne jostain syystä joutuu. Diagnoosit ovat edelleen erittäin, eritttäin stigmatisoivia ja se näkyy jatkuvasti myös hoitohenkilökunnan suhtautumisessa potilaisiin. Eikä mielenterveysdiagnoosin saaneella ihmisellä ole viime kädessä edes oikeutta päättää omasta "hoidostaan", eli siis siitä, mihin toimenpiteisiin suostuu ja mihin ei, oli niistä itselle mitään hyötyä tai ei (ks. mielenterveyslaki).
"Apu" on pitkälti lääkkeiden tyrkyttämistä - lääkkeiden, joiden hyödyt ovat vähäisiä ja joilla on taipumus kroonistaa masennus, ja joilla on runsaasti muita, hyvin vakavia ja elämää lyhentäviä haittavaikutuksia, kuten diabetes ja sydänsairaudet. (Mm. maailman terveysjärjestö WHO luokittelee näytön masennuslääkkeiden käytön puolesta "hyvin heikoksi".)
"Keskusteluavun" laatu taas on täysin vaihtelevaa. Osa työntekijöistä on todella pihalla ja suorastaan ilkeitä. "Hulluna" friikkinä kohtelu nyt ei varsinaisesti kenenkään mielenterveyttä voi parantaa. En oikeastaan juuri missään tapauksessa pidä keskusteluavun saamista kaikkien "avun hakemiseen" liittyvien haittojen ja riskien arvoisina. Kaikki nämä haitat, ja palkintona se että pääsee juttelemaan jonkun satunnaisen tuntemattoman kanssa alisteisessa ja stigmatisoidussa asemassa siihen toiseen nähden. No, jokainen voi päättää onko se sen arvoista.
Älkää painostako rakkaitanne tällaiseen. Psykiatria ei pidennä sen asiakkaiden elämää, eikä sitä ole alunperinkään siihen tarkoitukseen luotu.
Myötä- ja vastamäessä vai miten se oli. Ei minusta ole ollenkaan kohtuutonta olettaa, että oma puoliso tukee haastavassa tilanteessa. Varsinkin tässä tilanteessa, missä on jo tiedossa, koska helpottaa, ei pitäisi olla liian vaikeaa olla tukena. Sinä pusket tästä läpi ja sitten, kun miehen tilanne helpottuu, voit kertoa, mitä tilanne on sinulta vaatinut ja voitte keskustella siitä, että voisiko tällaisen tilanteen jatkossa välttää jotenkin. Kuulostaa siltä, että nyt ei vielä ole sen keskustelun aika.
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän samankaltaisia haasteita ollut tänä vuonna, toki paljon lievempiä. Mies jäi burnoutin ja masennuksen vuoksi puolen vuoden sairaslomalle, minkä aikana on käynyt intensiivisesti terapiassa. Hyvä hänelle, on selvästi oppinut asioita siellä, mutta hän on ottanut minut ikäänkuin kainalosauvaksi. Jatkuvasti pitää yhdessä purkaa hänen tuntoja ja tunteita ja analysoida jokaista asiaa, mikä päivän aikana tapahtui. Vaatii minua mukaansa kaikkialle, koska osaan kuunnella ja auttaa, jos jotain tapahtuu. Jos en mene, soittelee ihan koko ajan. Nyt on palannut jo töihin, mutta soittelee sieltäkin, ja koko ilta menee purkaessa sitä, mitä töissä kävi.
Minun huolille ei ole jäänyt yhtään aikaa, vaikka on ollut lomautusuhkaa töissä, ja olen paikannut sairasloman miehelle tekemää tulonmenetystä isolla volyymillä. Vanha koiramme sairastui vakavasti maaliskuussa, ja on enää kyse viikoista, mitä sillä on elinaikaa. Jos tuon yhtään esille
Lopeta läpikäymästä noita asioita miehen kanssa! Älä suostu tuohon. Ihan karmeaa hyväksikäyttöä.
Onko sinun mahdollista muuttaa muualle loppukevääksi? Sitten parisuhdeterapiaan, jos vielä haluatte jatkaa ja jos mies pystyy näkemään tilanteensa objektiivisesti. Kuulostaa kuin ap olisi sellaisen puolison kanssa, joka uhkaa its € muhalla. Se on raakaa henkistä väkivaltaa. Miehen omalla vastuulla on hakea itselleen apua, hänen pitäisi mennä esim psykiatrille tai muulle lääkärille.