Viikonlopun kokemuksia HSL joukkoliikenteestä: Likaista, kallista, epäselvää ja kohta mahdotonta ostaa lippua!
Matkustin viikonloppuna useilla kulkuneuvoilla HSL alueella. Ensinnäkin oli todella epäselvää, minkä lipun tarvitsen, koska vyöhykkeet eivät noudata alueiden rajoja, vaan on piirretty mielivaltaisesti. HSL sivuilla kerrottiin, että reittiopas kertoo, minkä lipun tarvitset, mutta kun syötin ja valitsin reitin, se sanoi tarvitset A/B tai B/C. No kun juuri sitä yritin pähkäillä!
Toisekseen, useissa kulkuneuvoissa oli huomattavan likaista ja haisi pahalle. Metrossa jouduin vaihtamaan istunpaikkaa löyhkän takia. Bussi oli uusi, mutta sen pinnat olivat jo täynnä pinttynyttä likaa, nuuskamällejä oli syljetty lattialle, penkkien verhoilu oli nuhjussa ja pölyssä, pysähdyspainike oli niin tahmainen, että olisin halunnut pestä kädet välittömästi sen koskemisen jälkeen. Tietenkin bussikuskit olivat ulkomaalaisia, eikä siinä mitään, sillä etenkin toinen heistä vaikutti todella ystävälliseltä. Metrossa oli yksi nuutuneen näköinen ulkomaalainen siivooja yksin jätesäkki kädessä siivoamassa. Minun kävi häntä sääliksi. Mistä lie tullut kauas kotoaan ja saakohan edes hyvää palkkaa työstään? Epäilen säästökuuria ja halpuutusta syyksi likaisuudelle.
Huomasin myös, että HSL oli laittanut useisiin lippuautomaatteihin varoitustarroja, että ne poistuvat käytöstä lähitulevaisuudessa. Eli jatkossa käyttääksesi joukkoliikennettä sinulla tulee olla älylaite ja nettiliittymä sekä tietenkin HSL äppi puhelimessa. Automaateilta on aiemmin voinut ostaa lippuja sekä ladata matkakorttia. En tiedä onko matkakortti myös poistumassa käytöstä? Yksittäisten lippujen ostaminen automaatilta on ollut kätevää, jos ei käytä HSL joukkoliikennettä säännöllisesti. Etenkin viime kesänä automaateille oli monesti jopa jonoa Helsingin keskustan alueella, kun turistit osti niistä lippuja. Yleensä liiketoiminnan perusasia on, että jos asiakas haluaa antaa sinulle rahaa, älä estä sitä.
Kommentit (302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korkeasaari on tässä ihan älyttömän idioottimainen vertaus. Kenellekään ei ole välttämätöntä mennä Korkeasaareen, mutta monille on välttämätöntä päästä liikkumaan töihin, lääkäriin, lasten kouluun jne eikä kaikilla ole varaa omaan autoon. Korkeasaaren funktio ei myöskään ole palvella kaikkia, vaan lähinnä niitä jotka on häkitetyistä elämistä kiinnostuneita.
Joukkoliikenteen nimensä mukaisesti tulisi palvella laajoja joukkoja ihmisiä sen alueella."
Eikö se joukkoliikenne sitten palvele? Tuollahan nuo bussit, metrot ja ratikat hurisevat koko ajan.
Jos sinne ei saa ostettua lippua niin on pakko joko jättää käyttämättä tai sitten mennä pummilla ja ottaa riski satasen (tai jotain?) tarkistusmaksusta per kiinnijäänti. Jos jää kiinni joka kymmenes kerta niin on se silti keskimäärin kympin per matka, eli aika kallista vanhaan 3 euron hintaan verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä ajatuskin että joutuisin käyttämään Helsingissä joukkoliikennettä saa oksentamaan.
Ei varmaan polkupyöräily eikä sähköautoilukaan onnistu oletan.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halua maksaa enää mistään mitään. Kaikki pitäisi saada halvalla, palvelu priimaa ja puhtaus kaikkialla kiiltävää. Tämä kaikki eurolla per matka.
Sinähän se innovoit. Juniin ja metroihin halvat törkyvaunut, joissa matkustaminen maksaa euron. Niitä ei siivota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonommaksi menee koko ajan, koska yritykset ajattelee aina vain, että mikä on halvinta heille, ja asiakkaista ei välitetä. Ennen pystyi ostaa käteisellä suoraan busseissa ja junissa.
Ja eikö tuonne HSL sivuille pitänyt tulla mahdollisuus ladata arvoa kortille taas, mutta ei sitä näy missään vieläkään?
Kortille arvon lataaminen netissä lykkääntyi taas kerran, tulossa 4.6. sijaan kesemmällä tai kesän jälkeen. Sitä on niin monta kertaa lykätty, että veikkaan ensi vuotta.
Mut kiva että automaatit poistui kuitenkin aikataulunsa mukaisesti kesäkuun alussa. Joten nyt on kortteja mutta jos haluat niitä ladata niin joudut menemään kauppaan tai kioskille jos jostain sellaisen löydät joka lataa kortteja. Ja olikos tuo vielä maksullistakin. Että mahtavasti suunniteltua käyttömukav
Digi sitä, digi tätä, pitää olla älylaite siihen tähän ja tuohon.
Haluan takaisin aikaan, kun lipun saa parilla kolikolla! Ilman äppejä, dataa, turhia välikäsiä, haluan joskus voida jättää puhelimen kotiin!
Kieltämättä tuo lippujen vaikuttaminen on hölmöä ulkopaikkakuntalaisen kannalta. Itse asun myös maalla, ja joskus harvoin tulee Helsingissä käytyä viihteellä.
Varsinkin pikku pierussa tulee otettua riski, että vaan menee ratikassa ilman lippua. Noilla reissuilla, kun ei olla köyhiä ja kipeitä. Varaa on sakot maksaa muutenkin.
Mutta en ole kertaakaan jäänyt kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halua maksaa enää mistään mitään. Kaikki pitäisi saada halvalla, palvelu priimaa ja puhtaus kaikkialla kiiltävää. Tämä kaikki eurolla per matka.
Sinähän se innovoit. Juniin ja metroihin halvat törkyvaunut, joissa matkustaminen maksaa euron. Niitä ei siivota.
Mitä sitten on tapahtunut, kun omassa lapsuudessa sen lipun tosiaan sai parilla markalla, kuskit oli suomalaisia ja bussit aina siistissä kunnossa?
Nykyään kaiken hinnat nousee, mutta palvelu heikkenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korkeasaari on tässä ihan älyttömän idioottimainen vertaus. Kenellekään ei ole välttämätöntä mennä Korkeasaareen, mutta monille on välttämätöntä päästä liikkumaan töihin, lääkäriin, lasten kouluun jne eikä kaikilla ole varaa omaan autoon. Korkeasaaren funktio ei myöskään ole palvella kaikkia, vaan lähinnä niitä jotka on häkitetyistä elämistä kiinnostuneita.
Joukkoliikenteen nimensä mukaisesti tulisi palvella laajoja joukkoja ihmisiä sen alueella."
Eikö se joukkoliikenne sitten palvele? Tuollahan nuo bussit, metrot ja ratikat hurisevat koko ajan.
Jos sinne ei saa ostettua lippua niin on pakko joko jättää käyttämättä tai sitten mennä pummilla ja ottaa riski satasen (tai jotain?) tarkistusmaksusta per kiinnijäänti. Jos jää kiinni joka kymmenes k
Veikkaan, että ne jotka ajaa pummilla ei paljon tarkastusmaksuja maksele. Me muut köyhät sitten vaan yritetään vältellä joukkoliikenteen käyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on kerrottu, että siellä käy nykyään lähimaksu. Olenko saanut väärää tietoa?
Missä käy? Siis suoraan kuskille maksamalla?
Ei stadissa kuski ole rahastaja.
https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat/lahimaksu
Lähimaksulla ostat lipun nopeasti ja helposti
Lähimaksaminen on nopea ja turvallinen tapa ostaa lippu. Valitset vain vyöhykkeet ja näytät pankki- tai luottokorttiasi lukijalle. Lippu tallentuu kortillesi ja voit nousta kyytiin.
Lähimaksulla voi ostaa aikuisten kertalippuja, mutta halutessaan muutkin kuin aikuiset voivat matkustaa lähimaksulla ostetulla lipulla.
KÄYTTÄKÄÄ NIITÄ HSL SIVUJA !
Mikä siinä puhelimen HSL-apissa on niin vaikeaa? Jopa me maalaiset, jotka käydään Helsingissä kerran vuodessa, osataan käyttää.
Siitä löytyy aikataulut, kohteeseen menevät lähijunat, metro tai bussit, mistä lähtee ja milloin ja minkä vyöhykkeen lipun tarvitset. Kun on liitetty maksukortti apin maksutietoihin, lipun ostat sillä ja voit sen näyttää tarvittaessa sieltä.
Kiva lisä tuo lähimaksu esimerkiksi metron portilla. Eikä tarvitse edes appia. Sen kun katsoo tarvittavan vyöhykelipun valmiiksi, näpyttää sen tiedon maksutolppaan ja vilauttaa maksukorttia lukijaan, ihan niin kuin marketissakin kortilla lähimaksu toimii. Niin ja jos lipuntarkastaja tulee, maksukortilla on lipputieto.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaiset maalaiset ei pärjää Helsingissä vaikka 4 vuotias lapsikin pärjää, ei ole kyllä yllätys.
Alle 7-vuotiaat matkustavat maksutta. Toki voivat painella konetta vanhempiensa puolesta.
Ihmettelen, että miten voin lähitulevaisuudessa matkustaa julkisilla Helsingissä ihmisenä, jolla ei ole älylelua.
Vierailija kirjoitti:
"Yksinkertaiset maalaiset ei pärjää Helsingissä vaikka 4 vuotias lapsikin pärjää, ei ole kyllä yllätys."
Meillä täällä muualla Suomessa ei 4 vuotiaat matkusta yksin, me pidetään lapsistamme parempaa huolta. Tekisin huoli-ilmoituksen yksin matkustavasta pienestä lapsesta!
Aivan oudoksi mennyt. Äpillä ei pystynyt maksamaan yli 50 ostosta, eikä myöskään verkkopankissa. Otin yhteyttä asiakaspalveluun, käskivät ladata toisen selaimen (firefox ei kelpaa) ja korttimaksu vaati lisäksi tunnistautumisen verkkopankkiavaimilla.
Aiemmin, jos hukkasit HSL:n kortin, se palautui ehkä HSL:n asiakaspalveluun, mistä sitä sai kysellä ja hakea. Ei enää, he eivät enää tee tällaista. Osta uus.
Lipun hinnat ovat aivan tähtitieteelliset.
Aiemmin mahtava reittiopas toimii nykyään aivan päin peetä. Aja 3 pysäkinväliä väärään suuntaan, kävele 14 km ja hyppää ratikkaan, vaikka paikkaan menee suora bussilinja. Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halua maksaa enää mistään mitään. Kaikki pitäisi saada halvalla, palvelu priimaa ja puhtaus kaikkialla kiiltävää. Tämä kaikki eurolla per matka.
Sinähän se innovoit. Juniin ja metroihin halvat törkyvaunut, joissa matkustaminen maksaa euron. Niitä ei siivota.
Mitä sitten on tapahtunut, kun omassa lapsuudessa sen lipun tosiaan sai parilla markalla, kuskit oli suomalaisia ja bussit aina siistissä kunnossa?
Nykyään kaiken hinnat nousee, mutta palvelu heikkenee.
Kuskit olivat vielä kasarilla ja ysärillä myös ylpeitä työstään, busseistaan ja osasivat kaikki reitit ulkoa ja neuvoa matkustajia esim millä pysäkillä pitää jäädä. Silloin tosiaan uskalsi hyvinkin laittaa lapsenkin yksin liikenteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Aivan oudoksi mennyt. Äpillä ei pystynyt maksamaan yli 50 ostosta, eikä myöskään verkkopankissa. Otin yhteyttä asiakaspalveluun, käskivät ladata toisen selaimen (firefox ei kelpaa) ja korttimaksu vaati lisäksi tunnistautumisen verkkopankkiavaimilla.
Aiemmin, jos hukkasit HSL:n kortin, se palautui ehkä HSL:n asiakaspalveluun, mistä sitä sai kysellä ja hakea. Ei enää, he eivät enää tee tällaista. Osta uus.
Lipun hinnat ovat aivan tähtitieteelliset.
Aiemmin mahtava reittiopas toimii nykyään aivan päin peetä. Aja 3 pysäkinväliä väärään suuntaan, kävele 14 km ja hyppää ratikkaan, vaikka paikkaan menee suora bussilinja. Uskomatonta.
Piti olla viidenkympin ostosta, eikä 50 eri ostosta. Kuukausilippu maksaa paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs turisti sitten pärjää?
Ei tänne mitään turisteja haluta. Ainoastaan tukien perässä tulevat kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan nimenomaan on se, että joukkoliikenne ei tulisi olla vain yhtä ryhmää ihmisiä varten, vaan kaikille. Eikä nämä ole tilanteita, joissa on pakko valita ketä palvellaan, kun on mahdollista tehdä asiat hyvin useiden käyttäjien kannalta.
Käytät esimerkkeinä hinnoittelussa mm kuntosaleja ja ruokakauppojen keskittämisohjelmia, mutta olet kokonaan unohtanut sen, että esim kuntosalit tarjoaa usein uusille asiakkaille edullisia kokeilujaksoja, joskus on jopa kokonaan ilmaisia tutustumispäiviä, viikkoja ja lisäpalveluja. Esim treenin ohjausta veloituksetta. Viime syksynä oli jopa kampanja loppuvuoden treenit 0€.
Samoin ruokakaupoilla on jatkuvasti ns sisäänheittotuotteita, kampanjoita ja etuja myös muille asiakkaille kuin keskittäjille.
Molemmat tekevät jatkuvasti paljon houkutellakseen uusia asiakkaita. Molemmilla on myös kilpailua.
HSL on monopoli joukkoliikenteessä alueella, sen kampanjat toistuvasti epäonnistuu, käyttäjät pakenee ja se kertoo haluavansa lisää asiakkaita, missä se ei onnistu.
Kiitos. Olet aivan oikeassa sen suhteen, että joukkoliikenteen tulisi palvella mahdollisimman monia. Ja on totta, että HSL on monopoliasemassa joukkoliikenteen suhteen. Ja ainakin Englannin kilpailutettua ja monen firman ylläpitämää junaverkostoa käyttäneenä olen ihan tyytyväinen siihen, että on vain yksi toimija Suomen pk-seudulla, vaikka monopoliasetelma tuottaa ongelmia. Ilmeisesti korona-aika irrotti suuren osan aiempia "vakikäyttäjiä" kokonaan pois HSL:n piiristä. Muistelen kuitenkin, että erilaisia kampanjoita nimenomaan uusille asiakkaille on ollut myös HSL:llä mutta että ne eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Lisäksi "joku maksaa" myös nuo kuntosalien ilmaiset kokeilut ja kampanjat, samoin ruokakauppojen antamat edut. Sinänsä ymmärrän kritiikkisi koskien sitä, että vertailu päivittäistavarakauppojen ja kuntosalien suuntaan ei ole välttämättä toimivaa.
En väitä olevani missään esittämässäni argumentissa oikeassa, mutta halusin tuoda mukaan keskusteluun näkökulman siitä, millaista on käyttää HSL:ää omista lähtökohdistani käsin. Olen oppinut useampia asioita tässä keskustelussa, mikä on hyvä asia.
Edelleen olen kaikkien uusien näkökulmienkin jälkeen sitä mieltä, että HSL on vaikeassa tilanteessa neljän keskenään hyvin erilaisen kaupungin kanssa, ja mukana on vielä VR:n lähiliikenteen puoli junien osalta. Eri kaupungeissa on kai eri veroäyrit, ja eri kaupungit haluavat erilaiset palvelut omille asukkailleen. Taisin jo myös sanoa, että pakolliset kompromissit ovat nähtävästi luoneet tilanteen, jossa juuri kukaan ei ole tyytyväinen, joten pahoittelen toistoa.
Jonkun kuitenkin pitää maksaa joukkoliikenteestä, ja sitä kai siellä HSL:ssä yritetään, että ne maksut tulisivat paitsi kuntaveronmaksajien (ja oletettavasti valtionverotuksen) myös käyttäjien kontolle. Siellä varmasti arvostettaisiin tätäkin keskustelua siitä, miten kerta-, 10-kerta-, kk- ja vuosiliput tulisi asiakkaiden ja/tai potentiaalisten asiakkaiden mielestä jyvittää.
Joukkoliikenne ei ole paremmtan väen juttu. Duunarirahvas yms. haiseva slummijoukkiot käyttää. Ei oikeitten ihmisten pidä tunkea joukkokuljetuksiin. Se on epähygieenistä, syöpäläisekin tarttuvat. FYI !
Mikä on joukkoliikenteen todellinen vuosikustannus käyttäjälle, jos oletetaan, että hankkii 200-700€ älylaitteen, siihen liittymän jossa nopea ja luotettava netti 30-40€/kk plus tietenkin HSL lipun siihen päälle? Plus laitteen sähkönkulutus, akun vaihdot sun muut huollot.
Siis mille kortille se lähimaksulla maksettu matka tallentuu?
Olispa vieläkin. Mökkipaikkakunnallakin on tällainen hyljätty juna-asema.
Mutta ei, kaikkien pitää asua pk seudulla, niin tiiviisti, että siitä on asumismukavuus kaukana.