Sinä joka pidät työstäsi, mitä teet?
Onko sellainenkin työ olemassa, josta voi oikeasti nauttia?
Kommentit (99)
Työskentelen kehitysyhteistyötä ja humanitaarista kriisiapua maailmalla toteuttavassa kansalaisjärjestössä. Työmaana periaatteessa koko maailma. Erittäin mielekästä ja mielenkiintoista työtä!
Ei ole tullut yhtään työtä vastaan josta en olisi pitänyt.
Hommat toki vaihtelee, mut pääasiassa maalausta eri muodoissa. Toimistossa olin vuoden. Sekin oli mielenkiintoinen. Viherhommat, puhtaana pito ja bussissa asiakastyytyväisyyden kysely.
Kaikista duunista olen pitänyt. Ajoin sitten rallia pitkin kaupunkia roskapusseja vaihtamassa. Tai maalasin satavuotiaita taloja.
Sitä oon ihmetellyt mitä se on se pas ka duuni mistä ihmiset puhuu. Aina voi vaihdella duunipaikkaa jos ei tykkää.
Kirjailija ja välillä myös opettaja.
Työt joista olen nauttinut: näytteleminen, media/leffapuolen työ, muusikkona työskenteleminen. Tällä hetkellä työttömänä työnhaussa. Kotona lorviminen on kammottavaa ajan tuhlaamista, mutta kun muistan millaista monotonista helvettiä jotkin työt ovat olleet, tsekkailen työpaikkailmoituksia suht kriittisesti.
Maa- ja metsätalouden sekatyöläinen. Lomitan eläintiloilla, teen kaikenlaisia muita maataloustöitä ja teen metsänhoitotöitä.
Minä poraan reikää ja teen viivaa järven pintaan.
Opettaja lukiossa. Inspiroiva työ, ja nuoret on pääasiassa todella mukavia.
Lääkäri. Rakastan työtäni.
On ollut vaikeita vuosia aiemmin erikoistumisaikana, mutta vaihdoin alaa toiselle edellisen lähialalle (työkulttuuri oli vaikea ekalla alalla ainakin yliopistosairaalassa, naisena oli vaikea edetä) kun sain ekan erikoistumisen pakettiin. Nyt nautin työstäni. Silloinkin rakastin itse työtäni ja sain hyvää palautetta mutta joka aamu ahdisti monta vuotta mennä töihin.
15:s vuosi automyyjänä. Kivaa hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukion lehtori. Työ on merkityksellistä ja antoisaa.
Sama täällä, tykkään työstäni kovin.
Olen koulunkäynninohjaaja. Palkka on huono ja lisäksi työsoppari katkaistaan aina kesäajaksi. Mutta koen työni todella merkitykselliseksi, sillä olen se aikuinen jolle lapset tulevat matalalla kynnyksellä kertomaan ilot ja surut. Ja saan olla auttamassa heitä, joilla on vaikeuksia, niitä kohtamaan aikuisen läsnäollessa.
Teen hukkaan heitetyllä vapaa-ajalla nälän sanelemia pakkoliikkeitä konepajalla.
Työni on nii siistiä ja rentoa, ei sido minua. Minulla on vapaat kädet miten teen työni. Viihdyn työssä ja saan siellä valtavasti arvostusta, mutta
- Palkka on 13€/h. 🤦🏼 Elämä on valintoja.
Toisaalta, jaksaisi tehdä myös sivutyötä koska työni mahdollistaa niin paljon.
Olen sairaanhoitaja erikoissairaanhoidossa. Työ tuntuu merkitykselliseltä ja luonteenlaadulleni sopii, että saan syventyä tiettyihin erikoisaloihin. Koen, että voin olla asiantuntija työssäni, kun ei tule vastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Työporukka ja potilaat on hyviä tyyppejä, kenen kanssa on ilo olla.
Aikapaine on välillä kova ja palkka aika pieni, mutta kyllä tulen toimeen aivan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedä nyt nauttimisesta, mutta en tiedä, mitä realistisesti ajatellen voisin tehdä mielummin. Olen rakennusalan konsultti. Halusin alalle jo lapsena ja palkka on hyvä.
Kappas, sama homma! Plussaa on myös mahollisuus etätöihin, monipuoliset projektit ja saa tehä töitä muiden ammattilaisten kanssa eli ei tarvi kuunnella tyhjänpäivästä kitinää. Palkkakehitys on hyvä - oon kaksinkertaistanu palkkani 10 vuodessa.
Jep, asiakkaita täytyy tavata, mutta konttorilla ei juuri tarvitse naamaansa näyttää. Palkka ei tosin tässä iässä ole enää juuri noussut, mutta 6000€/kk brutolla pärjää paremmin kuin hyvin.
Siis mitä te niin kuin teette? Mitä konsultoitte? Insinöörejäkö vai mitä
Koodari. Pidän työstäni, joka päivä erilaisia aivoja haastavia pähkinöitä. Kivat työkaverit, merkityksellistä työtä, hyvä palkka ja edut.