Koulujen päättäjäiset tänään. Kuinka juhlistitte omia päättäjäisiänne?
Kommentit (36)
En kuinkaan. Olin kiusattu koko yläasteen ajan ja hämärästi tajusin että nyt piina päättyy. Muilla oli kyllä meno päällä. Vollattiin ja halattiin opettajatkin läpi. Yksi suosittu poika oli tuonut Elysee-pullon kouluun. Sitä suihkutteli pihalla ja pullo kiersi. Itse vain katsoin etäältä sitä menoa kun kuljin parkkipaikkaa kohti. Koulubussissa oli vain minä ja kolme epäsuosittua tyttöä samalta luokalta tiihuttamassa.
Kotiin päästyä vain makoilin huoneessani ja kuuntelin musiikkia kuten muinakin iltoina. Mutta tavallaan oli hyväkin etten tuntenut mitään ennenaikaista riemua koska kiusaaminen jatkui jatko-opiskelupaikassa entistä pahempana. Kiusaajat sentään vaihtuivat.
M49
Kerropa ap ensin itse kokemuksesi ja muistosi. Katsotaan sitten vaivaudunko minäkään vastaamaan jos sinua ei kiinnosta kertoa.
Käytiin koulukavereiden kanssa Espalla, Kappelissa, Kauppatorilla sun muualla ja oltiin illan päätteeksi ihan julmetun kännissä.
Ressussa olimme, Antero Penttilän ja Hannu Rajaksen aikaan.
En ollut itse mitenkään innoissani juhlista. Kuitenkin paljon sukua tuli paikalle ja äitipuoli oli järjestänyt kaikki hienosti. Kukkia tuli paljon ja nyt onkin hyvä, että annetaan vaan se yksi ruusu tai muu kukka eikä isoja puskia. Tykkäsin sitten kuitenkin, kun ihmiset halusivat juhlistaa ylioppilaaksi pääsyäni.
- n69v -
Oi niitä aikoja. Hienoja muistoja niistä juhlista. Seuraavana päivänä oli pää kipeä.
Vierailija kirjoitti:
Oi niitä aikoja. Hienoja muistoja niistä juhlista. Seuraavana päivänä oli pää kipeä.
Sen ikäisenä en edes älynnyt, että viinaakin voisi juoda. Tilanne on korjautunut vuosien saatossa.
Olen Jyväskylästä joten Viitaniemen rannassa meni ilta ja kauheassa lärvissä tietenkin. Porukkaa oli paljon, puskat heilui, jotkut tappeli. Välillä käytiin jeesusbussissa kahvilla että jaksoi taas jatkaa.
Peruskoulu vai lukio? Peruskoulu: jätskille. Lukio: menimme jonnekin, en enää muista minne. Helsingissä joku hieno paikka.
Saatuani peruskoulun päättötodistuksen ja ruusun vuonna 2006, lähdin salille.
Muistaakseni 2003 on ollut peruskoulu ohi. Taisin olla silloinkin täällä mökillä, niinkuin tälläkin hetkellä oon tyttäreni kanssa jolla alkoi kesäloma. Tää mökkeily on ihan parasta kesässä.
Yo-juhlat olivat äidin näytelmä. Niitä varten siivottiin varmaan 3 viikkoa ja juhlissa äiti stressasi kaikesta. Sokeille isomummoille piti käydä lukemassa arvosanat kovaan ääneen viisi kertaa. Lopulta äiti sai hermoromahduksen kun kukaan ei sanonut kuinka siistiä meillä oli. Illalla en päässyt edes luokan yhteisiin juhliin kun äiti itki isälle, että sinnehän minä kuolen.
Ensimmäiseen ammattiin valmistuin vasta 28v ja ei mitään muistikuvia missä ja kenen kanssa juhlittu...
Ylioppilaaksi pääsyn muistan vuonna 1979. Oli mulle vaikeaa aikaa, koska vanhemmat olivat eronneet, ja asuin äidin kanssa, mutta välit hänen kanssaan olivat huonot. Äiti oli jotenkin pöljä, ei edes tajunnut miten iso juttu yo-kirjoitukset olivat, olin itse koulun parhaiden joukossakin ja sain stipendin, mutta mutsi ei ollut valmistautunut mitenkään.
Mutta sitten kun mummi lähti Pohjois-Karjalasta tulemaan tänne Helsinkiin ja isäkin ilmoitti tulevansa juhliin, niin äidin oli pakko juhlat repäistä äkkiä kasaan.
Äidin kanssa oli tapeltu mitkä vaatteet laitan päälle. Meillä rahaa ei ollut paljon, enkä halunnut pukeutua mekkoon. Äiti pakotti sitten ostamaan sellaisen tummanpunaisen bleiserin. Mulla oli sitten hyvin vaaleanpunertava lyhythihainen pusero ja tummanvihreät housut bleiserin kanssa. Bleiseriä en muuten käyttänyt enää koskaan! Mutsi motkotti vaatteista vielä montaa kertaa tämän jälkeen, niin kuin se olisi ollut tärkein asia.
Hassuinta oli että olin ollut kahvitehtaassa töissä kirjoitusten jälkeen ja siellä oli yksi liukuhihna mennyt yövuorossa rikki, ja meitsi oli muiden kanssa joutunut äkkiä käsivarsien välissä nostelemaan kymmeniä puolenkilon Juhla-Moskia kovalla kiirellä hihnalta pois. Yo-kuvissa, jotka setäni sitten ystävällisesti otti, näkyy kaikissa ilman takkia olevissa kuvissa järkyt mustelmat mun olkavarsissa :D
Muistan että mummi tuli koulullekin juhliin, hänellä oli hauska beige isolierinen hattu päässä. Kotiin juhliin tuli sitten vielä isän lisäksi isänisäkin, mikä oli kiva yllätys. Hyvin pienet juhlat olivat, muistan että lähinnä sukulaisia oli paikalla, äidin serkku tuli ja hänen pienet lapsensa leikkivät meidän olohuoneen lattialla.
Illalla menimme sitten luokan kanssa jonnekin syömään ja juhlimaan, mutta en muista siitä mitään, jostain syystä. En usko että alkoholilla oli siihen asiaa, olin kai vain niin loppu perheriitojen ja kirjoitusten takia.
Nyt olen jo iäkäs, joten vanhempani, isovanhempani, setäni ja äitini serkku ovat jo kuolleet kauan sitten. Minun jälkeeni sukuun ei ole tullut enää ylioppilaitakaan.
En mitenkään. Yläasteella olin kiusattu, en muista oliko kakkukahvit tarjoilu kotona. Ammattikoulussa sama meno jatkui.
Tein rahaa. Annoin jokaiselle pojalle. Viisikymppiä oli taksa. Hyvin tienasin.
Huomaa kyllä miten juoppoa kansaa suomalaiset on. Suurin osa täällä ihan lärvit. Ja sama meno jatkuu, kännissä pakko olla aivan pakko!
Vierailija kirjoitti:
Olen Jyväskylästä joten Viitaniemen rannassa meni ilta ja kauheassa lärvissä tietenkin. Porukkaa oli paljon, puskat heilui, jotkut tappeli. Välillä käytiin jeesusbussissa kahvilla että jaksoi taas jatkaa.
Mikä on jeesusbussi?
Terassilla letkeissä tunnelmissa. Ei mitään pönötystä vaan rento meininki.