Suren valtavasti, kun suomalaisista perinteistä ja käytöstavoista luovutaan
Pitäkää vaan kukkahattutätinä, mutta suren sitä, miten monista suomalaisista perinteistä on luovuttu:
1.Juhlapukeutuminen ei ole enää itsestäänselvyys. Siinä missä omassa lapsuudessani ysärillä oltiin juhlavaatteissa kevätjuhlissa/ristiäisissä jne, eivät läheskään kaikki enää ole. Kevätjuhliin tullaan farkuissa ja tennareissa, ristiäisissä voi olla villapaita ja farkut. Osa tulee jopa hautajaisiin värikkäissä vaatteissa, kun mustaa/tummaa ei vaatekaapista kuulemma löydy. Juhlissa näkee myös paljastavaa pukeutumista. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että ristiäisiin/kirkkohäihin mennään vesirajamekoissa, olkapäät paljaana ja rintamus esillä, nykyään tuo on ihan tavallista. Miehillä ei mene sen paremmin, moni tulee juhliin arkivaatteissa eikä juhlakenkiäkään ole. Lapsuudessani jokaisella lapsella oli edes jonkinlaiset juhlavaatteet (myös vähävaraisissa perheissä), mutta nykyään juhliin tullaan Ryhmä Hau-paidoissa ja vilkkulenkkareissa. Enää ei kiinnosta kunnioittaa tilaisuuden luonnetta/juhlien järjestäjää juhlapukeutumisella.
2. Päiväkodeissa ja kouluissa ei enää uskalleta pitää suomalaisista perinteistä kiinni, ettei vain loukattaisi ketään. Monissa paikoissa on kielletty laulamasta suvivirttä, askartelemasta itsenäisyyspäiväksi suomenlippuja tai viettämästä kalenterivuoteen kuuluvia, kristillistaustaisia juhlia. Pyhäinpäivät ja muut on siivottu pois. Sen sijaan tilalle on otettu Halloweenit ja muut kansainväliset juhlat, kun ne eivät loukkaa ketään. Kyllä minä haluaisin, että lapset saisivat päiväkodissa ja koulussa oppia suomalaisia perinteitä.
3. Suomalaista ruokakulttuuria ja paikallisia erityispiirteitä väheksytään ja pidetään jotenkin junttina tai huonona. Joka paikassa pitää olla sushit, pizzat ja eksoottiset vaihtoehdot tarjolla. Perinneruoille naureskellaan. Miksi ei olla ylpeitä maakuntien perinneruoista? Samoin paikallisten liikkeiden tilanne tulee kansainvälisiä ketjuja, kun on niin paljon hienompaa asioida ulkomaisessa ketjussa kuin kotimaisessa pikkuliikkeessä. Samoin suomalaisille murteille ja muille erityispiirteille naureskellaan. Itsestäni taas on ihanaa kuulla erilaisia murteita.
4. Äidinkielestä luovutaan, vaikka meillä on lakisääteinen oikeus pitää siitä kiinni. Monissa paikoissa tarjotaan infot englanniksi, vaikka mikään ei siihen velvoita. Monissa ravintoloissa/kahviloissa saa palvelua vain englanniksi, kun työntekijät eivät vaivaudu opettelemaan yksinkertaista asiakaspalvelukieltä. Lapset ja nuoret oppivat todennäköisemmin ilmaisemaan itseään sujuvasti englanniksi kuin suomeksi. Pienestä, maailman mittakaavassa vähemmistökielestä kannattaisi pitää kiinni. Esimerkiksi Virossa ihan toisella tavalla suosivat omaa äidinkieltään, eivätkä todellakaan jätä sitä englannin jalkoihin.
5. Äidinkielen näivettymisen lisäksi suren käytöstapojen vähentymistä ja kiroilun massiivista lisääntymistä. Aiemmin aikuiset hillitsivät kieltään lasten kuullen, mutta nykyisin kiroillaan menemään pientenkin lasten kuullen. Ennen teinit kiroilivat keskenään paljon, mutta aikuisten, opettajien yms. säästeltiin sanoja. Nykyisin haistatellaan ihan avoimesti eikä yhtään hillitä kieltä, vaikka vieressä seisoisi joku opettaja/pappi/vanhus tms. Ylipäätään toisten kunnioittaminen on hävinnyt: kävellään toisia päin, ei pyydetä anteeksi, käyttäydytään itsekkäästi jne.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin kun erään tuttavan mies oli vaimonsa ja lapsensa hautajaisissa farkuissa ja kauluspaidassa. Vanhemmilla teini-ikäisillä tytöillä oli sentään tummat hameet ja paidat, vaikka musta leninki olisi ollut sopivampi. Tiedän että muutkin hautajaisvieraat ihmetteli perheen asuvalintoja, olisi voinut enemmän kunnioittaa.
Törkeää, nimittäin sinun asenteesi.
Vierailija kirjoitti:
Meille on tulossa kaksi juhlaa suvussa ihan kohta. Ei ole varaa juhlaviin vaatteisiin. Ei ole ollut pitkiin aikoihin. Ei muutenkaan ole varaa vaatteisiin vaan kaapissa on mitä on. Vaihtoehtona olla menemättä rakkaiden juhliin ja pahoittaa heidän mielensä tai laittaa päälle jotain jota on. Mitä tehdä?
Kirppikseltä löytää hyviä siistejä vaatteita juhlatilaisuuksiin ja ne säilyvät vuosia samoihin käyttötarkoituksiin. Olen itse pienituloinen ja sen verran kyllä kunnioitan läheisimpiäni, etten laita mitään arkivaatetta juhliin, vaan siistimpää ja parempaa. Ostin itse kirppikseltä juhlamekon 7e kolme vuotta sitten ja sitä samaa mekkoa käytän aina juhlissa. En ymmärrä miksi kuvitellaan, että siistit juhlavaatteet maksaisi omaisuuksia.
Englannin tuputtaminen joka paikassa on ärsyttävää. Viime ja tällä viikolla Finnair on kunnostautunut lähettämällä useana päivänä viestejä lentojen perumisesta ja rajoitetuista catering-palveluista pelkästään englanniksi. Vasta tänään tuli ekat viestit suomeksi. Minusta suomalaisten yritysten pitää viestiä ensin suomeksi ja ruotsiksi, ja vasta sen jälkeen muilla kielillä. Sama pätee myös nettisivuihin ja vaikkapa työpaikkailmoituksiin.
Se, että minä ja moni muu ymmärretään nuo viestit, nettisivut ja ilmoitukset, ei tee siitä hyväksyttävää. Viestinnän ja palvelujen tulee olla saavutettavaa, sen tulee olla helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää myös heille, joille englanti on heikkoa.
kaamean näköinen vanhapiika suomen lehtori siirtynyt kielen käytöstä pukeutumiseen sauvan patterit taas lopussa suolainen voimariinikin kierverltää kuivaa pimppua kun sinne värinätöntä sauvaa työntää.
Meidän lapsenlapsen koulun kevätjuhlassa laulettiin suvivirsi. Paikalla oli myös eri kulttuurin omaavia. Jokainen juhlavieras pukeutui tyylillään. Oli kiva ja rento meininki.
Niin se Irmeli maailma muttuu mutta sinun ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitittely. Sitä kaipaan paljon vaikka ammattikoulussa opetettiin ettei enää kuulu asiakas palvelu tilanteissa käyttää.
Milloin olet syntynyt? Minulle 60-luvun lapselle se on jäänne jostain hyvin kaukaa. Äitini teititteli anoppiaan ja selän takana ja välillä suoraankin haukkui tämän alimpaan hlvettiin, sellaista kaksinaamaisuudesta minulle teitittely kertoo.
Kyllä mä teitittelen tuntemattomia vanhuksia. Vähän nuorempiakin, itseäni nuorempia en teitittele.
N50
Minä taas en teitittele ketään, koska teitittelyyn ei ole mitään perusteita. Tilanteet voi hoitaa asiallisesti keskustellen ilman teitittelyäkin.
Millä korvaat "sinä" sanan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitittely. Sitä kaipaan paljon vaikka ammattikoulussa opetettiin ettei enää kuulu asiakas palvelu tilanteissa käyttää.
Miksi ihmeessä opetetaan, ettei pitäisi teititellä? Mua ärsyttää, kun asiakaspalvelutilanteessa moikkaillaan ja puhutellaan kuin olisimme vanhoja tuttuja, ja chattipalveluissa pääosa kommunikaatiosta on hymiöitä...
Siis pitäisikö sinua kohdella kuin kuninkaallista? Ajatteletko olevasi ylempiarvoinen kuin tuo asiakaspalvelija?
asiakaspalvelija nimessä on jo se mikä on hänen tehtävänsä. Kerran menin liikkeeseen ja nainen tuli kysymään "mitäs sulle?" Olin 30v ja hän noin 20. Sanoin kiitos näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Swoman kirjoitti:
Tuo ettei hautajaisiin pukeuduta tilaisuuden edellyttämällä tavalla on kyllä aivan käsittämätöntä. Siinähän mennään varmaankin kunnioittamaan itse tuntemansa henkilön muistoa muiden sukulaisten kanssa ja sitten olet pukeutunut kuin h*ora tai spurgu.
Noi muut kohdat sitten johtuukin yhteiskunnan mädättämisestä, mutta mikä on tekosyysyi, että sinä itse henkilökohtaisesti et osaa käyttäytyä?
Entä jos tuntee vainajan sen verran hyvin, että tietää hänen inhonneen pukupönötystä?
Tämä! Omissa hautajaisissani saavat kaikki pukeutua niinkuin haluavat, toivottavasti ovat mahdollisimman rennosti ja tuntevat saavansa olla omia itsejään.
Soiko siellä se klassinen sirkus kappale?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitittely. Sitä kaipaan paljon vaikka ammattikoulussa opetettiin ettei enää kuulu asiakas palvelu tilanteissa käyttää.
Miksi ihmeessä opetetaan, ettei pitäisi teititellä? Mua ärsyttää, kun asiakaspalvelutilanteessa moikkaillaan ja puhutellaan kuin olisimme vanhoja tuttuja, ja chattipalveluissa pääosa kommunikaatiosta on hymiöitä...
Siis pitäisikö sinua kohdella kuin kuninkaallista? Ajatteletko olevasi ylempiarvoinen kuin tuo asiakaspalvelija?
Tuo on todella ärsyttävää, miten jotkut vanhemmat ihmiset kuvittelevat olevansa ylempiarvoisia kuin asiakaspalvelijat ja kohtelevat heitä huonosti. Hyvä, ettei teititellä ja vahvisteta tuollaisia käsityksiä.
Tämän takia en asioi kyseisissä liikkeissä. Mikä olikaan firman tavoite?
Vierailija kirjoitti:
Kristinuskonto on tuotu meille pakottamalla Lähii-Idästä. Me suomalaiset olemme eläneet karun luonnon armoilla, ja oppineet kunnioittamaan luonnonvoimia. Minä suren, että luonnon kunnioittaminen ja sen kanssa sopusoinnussa eläminen on väkivalloin syrjäytetty lähi-itäläisen uskonnon tieltä. Terveisin aito, perinteitä rakastava suomalainen.
Silloin oli myös luonnonlaki. Jos kylänpäälikkö tykkäs pikku pojista niin hän vei ne telttaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautajaispukeutuminen ei aiemminkaan ole ollut sellaista että kaikilla olisi mustaa tai tummaa. Esimerkiksi isomummoni hautajaisissa mummolla ja enollani oli vaaleanharmaat takit, samoin muulla hautajaisväellä oli valkoista, vaaleanharmaat, yleensäkin harmaan eri sävyjä, vihreää, sinistä, khakia ja beigeä. Hautajaispukeutumisessa tärkeintä on, että pukeutuminen on asiallista ja hillittyä.
Toisaalta, värikkäät vaatteet hautajaiset saattaa joskus olla jopa vainajan oma tai lähimpien omaisten toive. Olen ollut hautajaisissa missä nuorena kuolleen vainajan pienillä lapsilla oli punaiset asut, kuten myös muilla lähimmillä omaisilla.
Toisaalta jossain meksikossa kuolleiden juhlat ovat erittäin värikkäitä. Ei kuoleman tarvitse olla synkkä ja väkivaltainen tapahtuma, vaikka siihen liittyisikin tunteita.
Sí! Convirtámonos en mexicanos!
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun ihmiset viettävät aikaansa kuten heistä hyvältä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin kun erään tuttavan mies oli vaimonsa ja lapsensa hautajaisissa farkuissa ja kauluspaidassa. Vanhemmilla teini-ikäisillä tytöillä oli sentään tummat hameet ja paidat, vaikka musta leninki olisi ollut sopivampi. Tiedän että muutkin hautajaisvieraat ihmetteli perheen asuvalintoja, olisi voinut enemmän kunnioittaa.
Törkeää, nimittäin sinun asenteesi.
Niinpä. Hautajaisissa kunnioitetaan lähiomaisten surua, ei kaukaisten sukulaisten etikettitoiveita.
Ethän sinä arvosta toisten tapoja vaan vaadit noudattamaan omiasi.