Suren valtavasti, kun suomalaisista perinteistä ja käytöstavoista luovutaan
Pitäkää vaan kukkahattutätinä, mutta suren sitä, miten monista suomalaisista perinteistä on luovuttu:
1.Juhlapukeutuminen ei ole enää itsestäänselvyys. Siinä missä omassa lapsuudessani ysärillä oltiin juhlavaatteissa kevätjuhlissa/ristiäisissä jne, eivät läheskään kaikki enää ole. Kevätjuhliin tullaan farkuissa ja tennareissa, ristiäisissä voi olla villapaita ja farkut. Osa tulee jopa hautajaisiin värikkäissä vaatteissa, kun mustaa/tummaa ei vaatekaapista kuulemma löydy. Juhlissa näkee myös paljastavaa pukeutumista. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että ristiäisiin/kirkkohäihin mennään vesirajamekoissa, olkapäät paljaana ja rintamus esillä, nykyään tuo on ihan tavallista. Miehillä ei mene sen paremmin, moni tulee juhliin arkivaatteissa eikä juhlakenkiäkään ole. Lapsuudessani jokaisella lapsella oli edes jonkinlaiset juhlavaatteet (myös vähävaraisissa perheissä), mutta nykyään juhliin tullaan Ryhmä Hau-paidoissa ja vilkkulenkkareissa. Enää ei kiinnosta kunnioittaa tilaisuuden luonnetta/juhlien järjestäjää juhlapukeutumisella.
2. Päiväkodeissa ja kouluissa ei enää uskalleta pitää suomalaisista perinteistä kiinni, ettei vain loukattaisi ketään. Monissa paikoissa on kielletty laulamasta suvivirttä, askartelemasta itsenäisyyspäiväksi suomenlippuja tai viettämästä kalenterivuoteen kuuluvia, kristillistaustaisia juhlia. Pyhäinpäivät ja muut on siivottu pois. Sen sijaan tilalle on otettu Halloweenit ja muut kansainväliset juhlat, kun ne eivät loukkaa ketään. Kyllä minä haluaisin, että lapset saisivat päiväkodissa ja koulussa oppia suomalaisia perinteitä.
3. Suomalaista ruokakulttuuria ja paikallisia erityispiirteitä väheksytään ja pidetään jotenkin junttina tai huonona. Joka paikassa pitää olla sushit, pizzat ja eksoottiset vaihtoehdot tarjolla. Perinneruoille naureskellaan. Miksi ei olla ylpeitä maakuntien perinneruoista? Samoin paikallisten liikkeiden tilanne tulee kansainvälisiä ketjuja, kun on niin paljon hienompaa asioida ulkomaisessa ketjussa kuin kotimaisessa pikkuliikkeessä. Samoin suomalaisille murteille ja muille erityispiirteille naureskellaan. Itsestäni taas on ihanaa kuulla erilaisia murteita.
4. Äidinkielestä luovutaan, vaikka meillä on lakisääteinen oikeus pitää siitä kiinni. Monissa paikoissa tarjotaan infot englanniksi, vaikka mikään ei siihen velvoita. Monissa ravintoloissa/kahviloissa saa palvelua vain englanniksi, kun työntekijät eivät vaivaudu opettelemaan yksinkertaista asiakaspalvelukieltä. Lapset ja nuoret oppivat todennäköisemmin ilmaisemaan itseään sujuvasti englanniksi kuin suomeksi. Pienestä, maailman mittakaavassa vähemmistökielestä kannattaisi pitää kiinni. Esimerkiksi Virossa ihan toisella tavalla suosivat omaa äidinkieltään, eivätkä todellakaan jätä sitä englannin jalkoihin.
5. Äidinkielen näivettymisen lisäksi suren käytöstapojen vähentymistä ja kiroilun massiivista lisääntymistä. Aiemmin aikuiset hillitsivät kieltään lasten kuullen, mutta nykyisin kiroillaan menemään pientenkin lasten kuullen. Ennen teinit kiroilivat keskenään paljon, mutta aikuisten, opettajien yms. säästeltiin sanoja. Nykyisin haistatellaan ihan avoimesti eikä yhtään hillitä kieltä, vaikka vieressä seisoisi joku opettaja/pappi/vanhus tms. Ylipäätään toisten kunnioittaminen on hävinnyt: kävellään toisia päin, ei pyydetä anteeksi, käyttäydytään itsekkäästi jne.
Kommentit (135)
Ei kannata uskoa kaikkea mitä persut sanovat.
Vierailija kirjoitti:
Teitittely. Sitä kaipaan paljon vaikka ammattikoulussa opetettiin ettei enää kuulu asiakas palvelu tilanteissa käyttää.
Kannattaa kyseenalaistaa tuo oppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavat ja etiketit helpottavat sosiaalista käyttäytymistä! Itse kaipaan suoraa ja rehellistä emännän/isännän velvollisuutta esitellä vieraat toisilleen, jos paikalla on ihmisiä, jotka eivät toisiaan tunne. Sama velvollisuus on myös niillä, jotka tuntevat kummankin osapuolen. Tätä tapahtuu nykyään tosi harvoin! Pieni ele olisi sanoa: Juha, tässä on Pasi, joka pyörittää putkifirmaa. Juha taas on opiskelemassa amkissa logistiikkaa. Teitä kumpaakin taitaa yhdistää laskettelu. Mutta tällä avaa sen näkymättömän muurin kahden toisilleen tuntemattoman välillä ja auttaa keskustelun jatkumiseen. Meillä töissä ei enää esitellä edes uusia työkavereita ja se on kyllä todella ankeaa!!
Tämä!!
Ennen oli myös tavallista, että jos Anna ja Laura kävelivät kadulla ja törmäsivät Lauran tuttuun, niin Laura esitteli tutun Annalle. Enää tuollaista ei tehdä. Laura juttel
Kotoa se lähtee. Itselleni ei esiitelyä opetettu ja olen ollut moukka tuppisuu noissa tilanteissa aina. En edes tiedä mitä sanoa luontevasti.
Swoman kirjoitti:
Tuo ettei hautajaisiin pukeuduta tilaisuuden edellyttämällä tavalla on kyllä aivan käsittämätöntä. Siinähän mennään varmaankin kunnioittamaan itse tuntemansa henkilön muistoa muiden sukulaisten kanssa ja sitten olet pukeutunut kuin h*ora tai spurgu.
Noi muut kohdat sitten johtuukin yhteiskunnan mädättämisestä, mutta mikä on tekosyysyi, että sinä itse henkilökohtaisesti et osaa käyttäytyä?
Entä jos tuntee vainajan sen verran hyvin, että tietää hänen inhonneen pukupönötystä?
Vierailija kirjoitti:
Maailma ei muutu vaan sitä muutetaan. Omansanäköinen maailma rakennetaan kunnissa. Globalisaatio tuhoaa tämän maailman koska omaisuus siirtyy rikkaille kuten myös lobbaus ja päätöksenteko. Ihmisistä tehdään tyhmiä kuluttajia ja pienipalkkaisia orjia. Tulisi olla enemmän firmoja joissa päätösvalta on asiantuntevilla työntekijöillä. Demokratia muuttuu yhä elitistisemmäksi.
Jos ihmiskunnan historiaa ajatellaan, niin milloin sitten on ollut tuo kaipaamasi aika, jolloin päätöksentekovalta ja rikkaus eivät ole kulkeneet käsi kädessä?
Vierailija kirjoitti:
Alkusoittoa. Koko porukka kuolee sukupuuttoon vuoteen 2100 mennessä. Täällä tulee asumaan ihmisiä, jotka lukevat lapsena koulussa maassa kerran asuneesta oudosta alkuperäiskansasta nimeltä suomalaiset.
Tätä menoa ei ole 75 vuoden päästä enää lukutaitoisia ihmisiä. No, ehkä tekoäly osaa tuosta oudosta alkuperäiskansasta kertoa heille tiktok-tanssina.
Itee ootte jälkikasvunne kasvattanna, turha syytellä muita
Aikuisethan kiroilevat enemmän kuin teinit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitittely. Sitä kaipaan paljon vaikka ammattikoulussa opetettiin ettei enää kuulu asiakas palvelu tilanteissa käyttää.
Milloin olet syntynyt? Minulle 60-luvun lapselle se on jäänne jostain hyvin kaukaa. Äitini teititteli anoppiaan ja selän takana ja välillä suoraankin haukkui tämän alimpaan hlvettiin, sellaista kaksinaamaisuudesta minulle teitittely kertoo.
Kyllä mä teitittelen tuntemattomia vanhuksia. Vähän nuorempiakin, itseäni nuorempia en teitittele.
N50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkusoittoa. Koko porukka kuolee sukupuuttoon vuoteen 2100 mennessä. Täällä tulee asumaan ihmisiä, jotka lukevat lapsena koulussa maassa kerran asuneesta oudosta alkuperäiskansasta nimeltä suomalaiset.
Tätä menoa ei ole 75 vuoden päästä enää lukutaitoisia ihmisiä. No, ehkä tekoäly osaa tuosta oudosta alkuperäiskansasta kertoa heille tiktok-tanssina.
😂😂😂
/Nykyään ei olla tiukkapipoisia joka asiassa. Elämä on erilaista tänä päivänä.
55v/
Eihän nämä esimerkit ole tiukkapipoisuutta, vaan kohteliaisuutta! Ei nykyään olla rennompia, vaan paljon tyhmempiä!
Onneksi omassa lähipiirissäni hyvät käytöstavat ovat itsestään selvä asia. Etenkin nuoret osaavat käyttäytyä hyvin.
Vanhusväestön käyttäytyminen nykypäivänä on todella luokatonta. Näkyy esim somekommentoinnissa ja asiakaspalvelutilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavat ja etiketit helpottavat sosiaalista käyttäytymistä! Itse kaipaan suoraa ja rehellistä emännän/isännän velvollisuutta esitellä vieraat toisilleen, jos paikalla on ihmisiä, jotka eivät toisiaan tunne. Sama velvollisuus on myös niillä, jotka tuntevat kummankin osapuolen. Tätä tapahtuu nykyään tosi harvoin! Pieni ele olisi sanoa: Juha, tässä on Pasi, joka pyörittää putkifirmaa. Juha taas on opiskelemassa amkissa logistiikkaa. Teitä kumpaakin taitaa yhdistää laskettelu. Mutta tällä avaa sen näkymättömän muurin kahden toisilleen tuntemattoman välillä ja auttaa keskustelun jatkumiseen. Meillä töissä ei enää esitellä edes uusia työkavereita ja se on kyllä todella ankeaa!!
Tämä!!
Ennen oli myös tavallista, että jos Anna ja Laura kävelivät kadulla ja törmäsivät Lauran tuttuun, niin Laura esitteli tutu
Kotoa se lähtee. Itselleni ei esiitelyä opetettu ja olen ollut moukka tuppisuu noissa tilanteissa aina. En edes tiedä mitä sanoa luontevasti.
Voi sitä aikuisiälläkin hyvin tuollaiset opetella.
t. Kokemusta on
Maailma muuttuu. En ymmärrä miksi joku kuvittelee, että aika pysähtyisi. Olisiko hänelle ok, jos pojat nostaa lippistä kohdatessa, niin kuin herrasmiehen kuuluu? Pitääkö naisten laittaa kirkkoon huivi päähän? 60-70-luvun rippi ja ylioppilaskunta ovat kyllä tosi minia ja napa näkyy. Pojilla on kyllä puvut, mutta aika paljon on nykyäänkin noissa tilaisuuksissa.
Mummo hautajaiset on erilaiset kuin kaverin tai taaperon hautajaiset. Kaveri toivoi värikkäitä vaatteita. Osa vieraista ei sitä toivetta kunnioittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma ei muutu vaan sitä muutetaan. Omansanäköinen maailma rakennetaan kunnissa. Globalisaatio tuhoaa tämän maailman koska omaisuus siirtyy rikkaille kuten myös lobbaus ja päätöksenteko. Ihmisistä tehdään tyhmiä kuluttajia ja pienipalkkaisia orjia. Tulisi olla enemmän firmoja joissa päätösvalta on asiantuntevilla työntekijöillä. Demokratia muuttuu yhä elitistisemmäksi.
Jos ihmiskunnan historiaa ajatellaan, niin milloin sitten on ollut tuo kaipaamasi aika, jolloin päätöksentekovalta ja rikkaus eivät ole kulkeneet käsi kädessä?
Raha on vain väline. Välineitä on muitakin: taidot, tavaroiden ja palveluiden lainaaminen/vuokraus, voit korjata ja kunnostaa itse, voi elää yhä omavaraisemmassa taloudessa, käyttää kimppakyytejä, tuuli- ja aurinkovoima, edullisempaa harrastustoimintaa lapsille ja nuorille, lyhyemmät työajat, perustulo.
Vierailija kirjoitti:
Get over it, finski. Islam on vahvempi kuin suomalaisuus.
Ei meille ole tullut islamilaisia perinteitä tilalle. Vaan maalliset. Ja se sopii minulle. Uskonnot ovat jokaisen henkilökohtainen asia. Ei kuulu politiikkaan tai juhliin muualla kuin uskonnollisessa rakennuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Alkusoittoa. Koko porukka kuolee sukupuuttoon vuoteen 2100 mennessä. Täällä tulee asumaan ihmisiä, jotka lukevat lapsena koulussa maassa kerran asuneesta oudosta alkuperäiskansasta nimeltä suomalaiset.
Toivottavasti. Suomalainen kansa on niin vammaista ja sisäsiittoista, että se tuhoaa itse itsensä.