Pitääkö lapsen saada itkeä?

Pahoittaako lapsen mielen jokin aina uudelleen? Mikä se on. Miksi sitä ei sitten huomaa. 

Vierailija kirjoitti:

Piipahdin perheneuvolaan, jos lapsi itkee jatkuvasti. 

No mikä oli syy?

Vierailija kirjoitti:

"Lapsen kanssa on keskusteltu. Hänellä on hyvin vahva mielipide, että pitää saada itkeä aina kun itkettää. Ja että silloin kun itkettää niin se itku on tärkein asia, paljon tärkeämpi kuin vaikka ruoka tms. On yritetty selittää, että näin ei aina ole, mutta lapsi pitää kiinni kannastaan. Ap"

Miksi lapselle on sanottu ettei saa itkeä. Vaikka liika voi tietysti rasittaa lastakin. Ehkä joku muu tunne voisi tuoda myös helpotuksen tai ajatus, ettei itkulla tarvitse käsitellä tunnetta pelkästään.

Lapselle ei ole koskaan sanottu, että hän ei saa itkeä. Mistä sellaisen nyt keksit. Hänelle on kyllä rauhallisella iloisella hetkellä itkemisistä keskusteltaessa yritetty selittää, että itku ja itkeminen ei aina ole se kaikkein tärkein asia vaikka itkettäisi, vaan joskus joku muu asia saattaa olla tärkeämpi kuten vaikka syöminen tai lähtö palaveriin kun töistä ei saa myöhästyä. On siis yritetty selittää, että saa itkeä, mutta itkeminen pitäisi myös oppia lopettamaan jos on kiire muuhun. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piipahdin perheneuvolaan, jos lapsi itkee jatkuvasti. 

No mikä oli syy?

Nyt syynä oli autocorrect... "piipahdus" oli oikea sana tuohon kohtaan. 

Miksi perheneuvolat hautovat tietoja. Eikö kaikkien pitäisi tietää mitä eri syitä on itkuun. Vaikka lista eri syistä, ehkä on netissä. Eri asia mikä osuu oikeaan tapauksessa ja mikä väärään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi perheneuvolat hautovat tietoja. Eikö kaikkien pitäisi tietää mitä eri syitä on itkuun. Vaikka lista eri syistä, ehkä on netissä. Eri asia mikä osuu oikeaan tapauksessa ja mikä väärään.

Kommenttisi on outoja.

Vierailija kirjoitti:

"Onko lapsen kanssa keskusteltu tämän ollessa rauhallinen, mitä tämä itse ajattelee itkuistaan, sen syistä ja vaikutuksesta, että asioita jää tekemättä?"

Lapsi ei ole vastuussa että asioita jää tekemättä, aikuinen tekee silti omat hommansa. Lapsi ei halua aina aikuisten määräämää tekemistä, jos se ei tuo hänelle mitään.

En mä väittänytkääm että lapsi olisi vastuussa. Mutta se mitä lapsi ajattelee esim. siitä, että itkun vuoksi asia x jää tekemättä, voi avata kasvattajalle aivan uusia näkökulmia.

Voiko lapselle sanoa esim.: "Voitko pitää siitä itkusta nyt vähän taukoa, että saat syötyä ruokasi? Sen jälkeen saat itkeä itkun loppuun."

Kummallisia neuvoja AP on saanut täällä kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Voiko lapselle sanoa esim.: "Voitko pitää siitä itkusta nyt vähän taukoa, että saat syötyä ruokasi? Sen jälkeen saat itkeä itkun loppuun."

On sanottu. Se saa lapsen itkemään vain kahta kauheammin. Ap

Käsitän niin, että ongelma ei ole se, ettei lasta ymmärrettäisi hänen itkussaan, päinvastoin, ymmärretään ja ollaan empaattisia, välitetään lapsesta. Täällä tarjotaan lääkkeeksi vain lespaust, lässytystä ja paijaamista.

Mitäpä jos koettaisit vastuutta lasta hänen käytöksestään kertomalla, mitä tapahtuu, jos hän jatkaa huutamistaan. Sanot yksinkertaisesti, että nyt lopetat, SEIS, tuo on huonoa käytöstä, koska sinulla ei ole mitään syytä itkeä. Kaikki on hyvin, nyt lähdetään ja huuto seis. 

En tiedä, osaanko antaa hyviä neuvoja - minulla ei ole lapsia, mutta olen itse ollut itkuherkkä lapsi ja edelleen hieman itkuherkkä aikuinen. Minulle on tehty juuri tuo, että on käsketty (ja välillä huudettu) lopettamaan itkeminen, mutta eihän se toimi, vaan saa aikaan vielä epäonnistumisen tunteen siihen jo ennestään huonon olon päälle, kun ei edes pysty itkua lopettamaan. Näin aikuisena häpeän ja vihaan edelleen tätä ominaisuuttani, eli ei välttämättä johda kovin positiiviseen malliin se.

Mutta, se mikä kiinnittää tässä keskustelussa huomioni on, että puhutaan, miten itku estää. Että pitäisi lopettaa itkeminen, jotta voi tehdä asioita. Kun todellisuudessa eihän se itkeminen oikeasti estä esim. pukemista, jos ei ihan täysillä itke (joka kestää yleensä 10-15 min). Eli voisiko lapselle opettaa, että on ihan ok itkeä pahaa oloa ja silti tehdä asioita? Että tekeminen ei tarkoita, että pahaa oloa ei olisi tai sitä ei huomioitaisi, eikä itkemistä tarvitse lopettaa. Itse lapsena toivoin, että olisin vain saanut itkeä ja jatkaa asioiden tekemistä normaalisti siitä huolimatta ilman numeroa, eikä minulle olisi huudettu jo vihdoin lopettamaan sitä poraamista. En tiedä, onko tästä hyötyä, mutta ainakin ehkä voi miettiä, että puhuuko lapsellekin niin, että itkun (= pahan olon) pitää loppua, ennen kuin voi tehdä jotain. Tässä keskustelussa tänä retoriikka ainakin korostuu, voi olla, että todellisuudessa tilanne on toinen. Jaksamista, AP, ei se kasvattaminen helppoa ole!

Minunkin mielestä voisi pukea ja syödä vaikka vähän itkettäisi, sitä olen yrittänyt lapselle sanoa. Että ei haittaa vaikka itket mutta puetaan samalla silti. Mutta lapselle tämä ei käy, hänen mielestä itku on tärkein ja jos itkee niin voi ja pitää keskittyä vain itkemään. Eli en saa häntä tekemään mitään, ja jos yritän käskeä niin itku muuttuu kovaksi huutoitkuksi ja lapsi itkee että hänellä on oikeus itkeä jos itkettää. Ap

Meillä tuotti joka ikinen asia yhdessä välissä huutoitkua. Aina tapahtuma X johti 30 minsan itkuun. Ensin itkettiin vaikka aamulla ylös nousua, vaatteiden vaihtoa, aamupalaa, hampaiden pesua, vaipan vaihtoa, ulkovaatteiden pukemista, ulos lähtöä jne. Ja tätä kesti siis koko päivän ihan joka asiasta. Kuunteleppa tuommoista itkua 12 h joka päivä. Järki lähtee vähemmästäkin. Se on minusta henkistä väkivaltaa. "Itken koko päivän koska mä voin" ja toisen pitää alistua kuuntelemaan sitä ulinaa.

Oon ollut lapsena varsin herkkä itkemään, ja etenkin huono lopettamaan itkemistä. Se tosiaan vain pahentaa asiaa, jos tulee sellainen olo että on huono kun ei osaa lopettaa itkemistä, koska sehän sitten itkettää kahta kauheammin. Sitten itketään ensin x minuuttia sitä alkuperäistä asiaa, ja perään 3x minuuttia sitä että taaskaan en osannut lopettaa itkemistä ajoissa. Toisaalta sellainen tunnepurkaus voi tuntua myös oudolla tavalla hyvältä, eikä sitä haluakaan lopettaa.

En osaa sanoa mikä tuohon toimisi, koska mulla siihen on toiminut lähinnä kasvaminen ja aikuistuminen. Aikuisena itken suht harvoin ja pystyn paremmin lopettamaan sen, mutta kun kunnon itku on kertaalleen tullut, se alkaa kovin pienellä ärsykkeellä perään uudestaan. Mulla on myös edelleen taipumusta siihen, että jään jankkaamaan erilaisia ristiriitatilanteita ja käsittelemään niitä paljon perusteellisemmin kuin toinen osapuoli jaksaisi. Ehkä tämä on saman ilmiön aikuisversio.

Yksi lähestymistapa on tietysti miettiä sitä, onko jotain yhdistävää tekijää, mikä niitä itkuja laukaisee. Ongelma on, että lapsi ei välttämättä osaa itse sitä sanoittaa. Mullakin sen määrittely onnistui vasta yli kolmekymppisenä, eli mulla nämä tunteenpurkaukseen jumittumiset liittyvät kokemukseen siitä, että oon tullut väärinymmärretyksi jossain asiassa ja toinen ajattelee mun jollain tavalla tarkoittaneen jotain pahaa. Nyt siis osaan selittää, mitä haluan kuulla silloin kun jumitan tunnepuuskassa: "ymmärrän että et tarkoittanut mitään pahaa, ymmärrän että yritit x, ajattelit ihan hyvin ja järkevästi vaikka se ei nyt tässä asiassa toiminutkaan" tms. Mutta sehän ei teidän tilannetta auta, että kyllä se lapsi sitten 30 vuoden päästä osaa kertoa, mikä harmitusta triggeröi.

Mutta niin se vaan on, että lapsella/nuorella kun on tunnepuuska päällä, se tuntuu maailman tärkeimmältä asialta. Siksi siihen ei pure mikään uhkailu ja lahjonta samalla tavalla kuin rauhallisemmassa mielentilassa tapahtuvaan huonoon käytökseen. Itkua ei myöskään välttämättä pysty lopettamaan tahdonalaisesti tuossa iässä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuotti joka ikinen asia yhdessä välissä huutoitkua. Aina tapahtuma X johti 30 minsan itkuun. Ensin itkettiin vaikka aamulla ylös nousua, vaatteiden vaihtoa, aamupalaa, hampaiden pesua, vaipan vaihtoa, ulkovaatteiden pukemista, ulos lähtöä jne. Ja tätä kesti siis koko päivän ihan joka asiasta. Kuunteleppa tuommoista itkua 12 h joka päivä. Järki lähtee vähemmästäkin. Se on minusta henkistä väkivaltaa. "Itken koko päivän koska mä voin" ja toisen pitää alistua kuuntelemaan sitä ulinaa.

Miten ratkaisit sitten tilanteen? Vai loppuiko itkemiset vain kun ikää tuli lisää? Ap