Deittisovellusten passiiviset, neutraali ja yli-innokkaat naiset
Erosin viime vuonna 30 vuoden parisuhteesta. Nyt olisi jo kiva saada kumppani rinnalle erilaisiin tekemisiin, reissuille ja tietysti myös kainaloon sohvalle.
Muutamia huomioita näin miehenä ja parin kuukauden kokemuksen perusteella:
- Tinder on miehelle tyhjä arpa. Varsinkaan jos ei ota maksullista versiota.
- Suomi24 Treffit. Vain vähän käyttäjiä ja osa tuntuu viihtyvän siellä varmaan vuodesta toiseen. Sama koskee toki myös tinderiä (tuli oltua kummassakin jo viime kesänä hetken aikaa).
- Parhaiten toimii ainakin 5-kymppisellä Facebook. Ihmiset ovat liikkeellä omalla nimellä ja naamalla, tykkäävät jos tykkäävät ja laittavat myös privaviestejä.
-Viesteihin ei vastata nopeasti, ei ehkä ollenkaan.
- Osa käy vain kurkkaamassa profiilia ja that's it.
- Osa toimii kuten "normaali ihminen" mielestäni toimii. Lähettää kohteliaan viestin ja kertoo vähän itsestään. Tai vastaa, että kiitos, mutta et ole ihan minun tyyppiäni.
- Osa ei vastaa lainkaan, vaikka on käynyt paikalla ja lukemassa viestejä. Ehkä ovat näitä ikisinkkuja etsimässä uniikkia lumihiutalettaan.
- Osa vastaa kun itse ensin jotain viestiä laittaa tai kysyy jotain, mutta muuten ovat täysin pasiivisia.
- Osa on aktiivisia viestittelijöitä, joille tuntuu kuitenkin riittävän se, että on ylipäätään joku juttukaveri, jolle voi laittaa viestejä.
- Osa harrastaa normaalia kaksisuuntaista kommunikointia ja on kiinnostunut tapaamisesta esim kahvien merkeissä.
- Osa on hyvinkin aktiivisia, jopa hieman ärhäköitä. "Tulin lomamatkalta ja näin ilmoituksesi. Voidanko tavata jo huomenna?"
- Osa vaikuttaa jo vähän epätoivoisilta. "Minulla on auto, voin ajaa 300 km luoksesi." "Minulla on täällä talo, jossa on tilaa sinullekin ja osaan laittaa hyvää ruokaa." Siis ennen kuin on edes montaa viestiä ehditty vaihtaa.
- Osa on jo vähän pelottavia ja freakyja. Laittavat viestiä suoraan vaikka työsähköpostiin tai tekstiviestillä, selvitettyään ensin osoitteen ja puhelinnumeron jostain.
Yleisenä huomiona myös se, että profiilikuva ja todellisuus eivät läheskään aina kohtaa. Viime treffeillä oli lieviä vaikeuksia tunnistaa oikeaa ihmistä kahvion ovella. Hän sentään tunnisti minut.
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole jännämies, niin mahdollisuutesi ovat aika ohuet. Mutta jos olet tatuoitu merimies, elämäntapatyötön, muuten vain renttu tai ex-linnakundi, niin mahdollisuutesi paranevat. Ketä kiinnostaa joku ministeriön virkamies tai lukion lehtori?
Toivon todella, että saat jostain apua. Oletko harkinnut psykologille menoa? Nuo sinun kirjoituksesi alkaa jo vaikuttaa tosi harhaisilta.
Kohtalon ivaa tai jotain, mutta jos tykkääjiä on vaikka 20, niin ne kaksi jotka lähettävät viestejä, ovat yleensä ulkonäkönsä puolesta ne vähiten kiinnostavat. Minä sitten laitan viestiä niille muutamalle, jotka ovat silmälle iloksi.
36:lle sanoisin, että ensin jaetaan profiilit kuvan ja tekstin perusteella vaikka kolmeen ryhmään, ehdottomasti kiinnostaa, jyrkkä ehkä ja ei missään tapauksessa. Joskus on pelkkiä kuvia, jolloin on tehtövä valinta kuvien perusteella. Keskustelujen ja viimeistään tapaamisen aikana sitten katsotaan, kumpaan suuntaan vaaka kallistuu.
M50ish
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan aktiivisimpia ja epätoivoisimpia ovat ne naiset, joiden fyysinen viehettävyys on matala. Harmi sinänsä, sillä joukossa voi olla tosi kivojakin naisia. En vain halua treffeille sellaisen naisen kanssa, joita nolottaisi esitellä aikuisille lapsilleni tai kavereilleni.
Minulle juuri tällaiset naiset ovat eniten lähetelleet tykkäyksiä ja treffipyyntöjä. Onko se sisälukutaidon tai luetun ymmärtämisen puutetta, kiusantekoa vai mitä? Jos kirjoitan, että etsin nättiä, naisellista, hoikkaa ja nuorekasta naista, niin miksi ihmeessä minua lähestyvät myös ihan toisen tyyppiset naiset?
Mitähän mahtaa kuvattomalla profiililla oleva 47v nainen hakea, jos miehelle on asetettu ikärajaksi vaikka 23-35? Just thinking.
Kannattaa ainakin noi sovellukset unohtaa ja mennä vaikka nyt ulos kesällä kattomaan.
aika huonot mahikset miehillä mitään löytää tinderistä
En käytä. Ihmiset tulevat eri kulttuuresta ja on ei tapoja. Puhdasta idioottimaisuutta laittaa sukuelimiä yhteen tuntemattomien kanssa ja odottaa, että se olisi itselle tyydyttävää. Jos taas ei vaivaudu tutustumaan vaan haluaa heti actionia niin suhde on tuhoon tuomittu.
Ap itse vaikuttaa ongelmaiselta ja tuomitsevalta. En edes vastaisi tämän viestiin, jos tuo on aistittavissa hänen profiilistaan tai yhteydenotostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan aktiivisimpia ja epätoivoisimpia ovat ne naiset, joiden fyysinen viehettävyys on matala. Harmi sinänsä, sillä joukossa voi olla tosi kivojakin naisia. En vain halua treffeille sellaisen naisen kanssa, joita nolottaisi esitellä aikuisille lapsilleni tai kavereilleni.
Minulle juuri tällaiset naiset ovat eniten lähetelleet tykkäyksiä ja treffipyyntöjä. Onko se sisälukutaidon tai luetun ymmärtämisen puutetta, kiusantekoa vai mitä? Jos kirjoitan, että etsin nättiä, naisellista, hoikkaa ja nuorekasta naista, niin miksi ihmeessä minua lähestyvät myös ihan toisen tyyppiset naiset?
Heidän käsitys noista termeistä voi olla erilainen. Moni mieskin kuvittelee olevansa mukava, turvallinen ja hyvä sängyssä, vaikkei todellakaan ole :D Sellaista se on. Sen vuoksi tuo onkin ihan hullun hommaa, ylisuuret odotukset kaikilla osapuolilla ja pelkkiä katastrofeja syntyy noista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja voin kertoa, että treffit on helppo löytää, mutta yleensä miehet antavat pakit jo ensitreffien jälkeen tai viimeistään muutaman tapaamiskerran jälkeen.
Onko kyseessä miehet, jotka ovat samalla levelillä kanssasi? Tai vatko profiilikuvasi tai tekstisi totuudenmukaisia? Minä olen etsinyt nättiä ja nuorekasta naista, koska itsekin olen komea ja nuorekas mies. Aina eivät ole ajatukset siitä kohdanneet, mitä tarkoittaa nätti ja nuorekas. Jos deitistä tulee mieleen oma Sirkka-täti 69v, niin ei se viisikymppisellä miehellä oikein itsetuntoa hivele. Eli kolme asiaa pitää ensin natsata, että voi ajatella jatkoa: Viehettävyys, viehettävyys ja viehettävyys. Sen jälkeen aletaan ottaa selvää luonteesta ja muista ominaisuuksista.
Ei ole Sirkka-tädeilläkään helppoa. Kivat ikätoverimiehet ovat varattuja tai mullan alla. No, puutarhanhoitoa voi jatkaa itsekseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kohtalon ivaa tai jotain, mutta jos tykkääjiä on vaikka 20, niin ne kaksi jotka lähettävät viestejä, ovat yleensä ulkonäkönsä puolesta ne vähiten kiinnostavat. Minä sitten laitan viestiä niille muutamalle, jotka ovat silmälle iloksi.
Tehän toimitte tuossa ihan samalla tavalla. Tuskin ne pari silmäniloa sinua silmänilona pitävät, vanhat ukot harvemmin sellaisia ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#19 Mistä tietää, onko kuva mahdollisesti yli 10 vuotta vanha? Harvoin niissä kuvissa aikaleimaa näkee tai kuvauspäivän lehden etusivua. Ja pelkkä kasvokuva ei kerro, minkälainen on muu olemus.
Älä laita oikealle niitä missä on pelkkä kasvokuva.
Älä laita oikealle niitä missä on vain 1 kuva.
Kyllä 10v vanhat kuvat jo näyttää 10v vanhoilta, erottaa jo ihan kuvan laadusta. Näitä rakeisia 2000 ja 2010 lukujen kuvia näkee paljon miehillä ja kyllä ne selvästi erottaa.
Olen hoikka ja minusta ei ole kokovartalokuvia, koska en harrasta somettamista eikä kukaan niitä napsi. Enkä muutenkaan tykkää jakaa itsestäni kuvia nettiin kaiken maailman rikollisille j pervoille.
Vierailija kirjoitti:
En käytä. Ihmiset tulevat eri kulttuuresta ja on ei tapoja. Puhdasta idioottimaisuutta laittaa sukuelimiä yhteen tuntemattomien kanssa ja odottaa, että se olisi itselle tyydyttävää. Jos taas ei vaivaudu tutustumaan vaan haluaa heti actionia niin suhde on tuhoon tuomittu.
Ap itse vaikuttaa ongelmaiselta ja tuomitsevalta. En edes vastaisi tämän viestiin, jos tuo on aistittavissa hänen profiilistaan tai yhteydenotostaan.
Kuka tässä mistään sukuelimistä on puhunut? Mutta jos nyt siinä aiheessa ollaan, niin edellisessä suhteessa tutustuimme toisiimme 1,5 kk, ennen kuin oli aika niille sukuelimille. Uimassa olimme kyllä käyneet useamman kerran ja suudeltu varmaan kolmannesta tapaamisesta lähtien, eli läheisyyttä ja alastomuutta oli kyllä jo paljon ennen seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle osui kohdalle pari "hiljaisessa myynnissä olevaa". Eli eivät varsinaisesi tai tosissaan etsi kumppania, kunhan katselevat että jos tarpeeksi hyvä ilmestyy kuvioihin, niin sitten ehkä.
Mitäs pahaa tässä on? Ovat avoimia suhteelle, jos oikeanlainen ihminen osuu kohdalle, mutta eivät etsi hampaat irvessä.
Eihän siinä mitään pahaa ole. Itse vaan olen tosimielellä liikenteessä jos tuollaisia palveluita käytän tai ryhmään liityn. Mutta minä jo oman muusani löysin, eikä kovin montaa pettymystä tarvinnut kokea sitä ennen. Suurimmat pettymyksen liittyivät aloittellisiin, mutta myöhemmin ghostaaviin naisiin. Itse kerroin kyllä varhaisessa vaihessa, jos kumppaniehdokas ei ollut sellainen, mitä etsin.
Itse olen saanut miehiltä raivareita pakeista ja eroista yli 50% tapauksissa. Joten en ota enää riskejä asiattomista reaktioista, vaan mieluummin ghostaan. Harmi jos se jotakuta loukkaa, mutta arvostan omaa turvallisuuttani ja hyvinvointiani tässä asiassa korkeammalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalon ivaa tai jotain, mutta jos tykkääjiä on vaikka 20, niin ne kaksi jotka lähettävät viestejä, ovat yleensä ulkonäkönsä puolesta ne vähiten kiinnostavat. Minä sitten laitan viestiä niille muutamalle, jotka ovat silmälle iloksi.
Tehän toimitte tuossa ihan samalla tavalla. Tuskin ne pari silmäniloa sinua silmänilona pitävät, vanhat ukot harvemmin sellaisia ovat.
Häh? Miksi tykätä, jos tykkäyksen kohde ei ole viehettävä? En itse ainakaan tykkää sellaisen henkilön profiilista, jonka kanssa en olisi valmis lähtemään treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle osui kohdalle pari "hiljaisessa myynnissä olevaa". Eli eivät varsinaisesi tai tosissaan etsi kumppania, kunhan katselevat että jos tarpeeksi hyvä ilmestyy kuvioihin, niin sitten ehkä.
Mitäs pahaa tässä on? Ovat avoimia suhteelle, jos oikeanlainen ihminen osuu kohdalle, mutta eivät etsi hampaat irvessä.
Eihän siinä mitään pahaa ole. Itse vaan olen tosimielellä liikenteessä jos tuollaisia palveluita käytän tai ryhmään liityn. Mutta minä jo oman muusani löysin, eikä kovin montaa pettymystä tarvinnut kokea sitä ennen. Suurimmat pettymyksen liittyivät aloittellisiin, mutta myöhemmin ghostaaviin naisiin. Itse kerroin kyllä varhaisessa vaihessa, jos kumppaniehdokas ei ollut sellainen, mitä etsin.
Itse olen saanu
Joidenkin miesten kohdalla se on ihan sama antaako pakit vai ghostaako, raivarit tulee koska on tehnyt vääriä oletuksia itsestään tai naisesta.
Nettideittailu on kirjaimellisesti hullujen hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalon ivaa tai jotain, mutta jos tykkääjiä on vaikka 20, niin ne kaksi jotka lähettävät viestejä, ovat yleensä ulkonäkönsä puolesta ne vähiten kiinnostavat. Minä sitten laitan viestiä niille muutamalle, jotka ovat silmälle iloksi.
Tehän toimitte tuossa ihan samalla tavalla. Tuskin ne pari silmäniloa sinua silmänilona pitävät, vanhat ukot harvemmin sellaisia ovat.
Häh? Miksi tykätä, jos tykkäyksen kohde ei ole viehettävä? En itse ainakaan tykkää sellaisen henkilön profiilista, jonka kanssa en olisi valmis lähtemään treffeille.
Niin jahtaat sellaisia joita sinä pidät viehättävinä, ja nämä naiset jahtaavat niitä joita itse pitää. Mietipä jos nuo sinunkin "silmänilosi" panettelisivat ja haukkuisivat sinua selkäsi takana.
Sinulla on pitkä liitto takana. Kova kiire löytää jo uusi. Onnellista elämää voi elää ilman reissaamistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käytä. Ihmiset tulevat eri kulttuuresta ja on ei tapoja. Puhdasta idioottimaisuutta laittaa sukuelimiä yhteen tuntemattomien kanssa ja odottaa, että se olisi itselle tyydyttävää. Jos taas ei vaivaudu tutustumaan vaan haluaa heti actionia niin suhde on tuhoon tuomittu.
Ap itse vaikuttaa ongelmaiselta ja tuomitsevalta. En edes vastaisi tämän viestiin, jos tuo on aistittavissa hänen profiilistaan tai yhteydenotostaan.
Kuka tässä mistään sukuelimistä on puhunut? Mutta jos nyt siinä aiheessa ollaan, niin edellisessä suhteessa tutustuimme toisiimme 1,5 kk, ennen kuin oli aika niille sukuelimille. Uimassa olimme kyllä käyneet useamman kerran ja suudeltu varmaan kolmannesta tapaamisesta lähtien, eli läheisyyttä ja alastomuutta oli kyllä jo paljon ennen seksiä.
Silti liian lyhyt aika tietää toisesta oikeastaan yhtään mitään.
Tapasin Tinderissä pari vuotta sitten en enempää tai vähempää kuin elämäni rakkauden. Ehdin olla siellä kolme päivää. Ja siis mulla ei ollut mitään muuta kriteeriä kuin se että halusin rakastua, molemminpuolisesti :) Pari viikkoa ehdittiin soitella ja tutustua ennen kuin ehdittiin tavata ekaa kertaa. Ne treffit jatkuu edelleen :) Toisin sanoen kävi ihan hirveä mäihä, sitä siellä tarvitaan!
Minulle suurin osa ikäisistäni naisista on ihan ok näköisiä kasvoiltaan. Tietyistä jutuista en tykkää ja ne on niitä makuasioita. En vaan usko siihen, että ketään voitetaan omaksi 500 merkin profiilitekstillä, mutta sievät kasvot ja hoikka olemus vetoaa, koska itsekin olen naisten mukaan komea mies ja normaalipainoinen, koska liikun paljon.