Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa on Alfa sonni! Hatun nosto
Jos Esalla ei olisi rahaa, niin lähtisi vaimo ja tyttöset lätkimään.
Esa on ostanut itselleen elävän seksilelun ja kulissielämän. Kyllä.
Miten niin ostanut? Ei Esa mitään omista vaan tyttöset pitävät seuraa pientä korvausta vastaan.
Vuokrapalvelukin on ostamista. Ei ne miehen luonteen tai komeuden takia sitä seuraa pidä.
Jos miehesi ei ole pienituloinen ja työtön niin olet siis seksilelu. Muutenhan voit taloudellisesti hyötyä jotain siitä että köyrii sinua.
Miten saat siellä mielisairaalassa käyttää puhelinta? Etkö saa seuraa kuin rahalla, vai miksi niin kova tarve spämmätä tänne kymmeniä viestejä, joissa puolustelet tätä prostituutiota? Yksiavioinen liitto joka perustuu rakkauteen on siis sinusta sama asia, kuin seksipalveluiden ostaminen? Yksi ero ainakin on se, että rakkauden takia moni rakkausliitto jatkuu, vaikka toinen jäisikin työttömäksi tai sairastuisi. Tältä papalta kun rahat loppuu, niin loppuu myös kaikki seuranpito ja seksielämä. Pelottaako tämä tosiasia sinua jotenkin? Selkeästi et ole elämässäsi rakastanut ketään, eikä kukaan ole sinua rakastanut puheistasi päätellen. Voi sinua raasua. Jaxuhali surkeaan elämääsi.
Jos vaimo on hiffannut Esan taipumukset nuorten tyttöjen suhteen ja haluaa suojella omia tyttäriään pitämällä Esan jossain muualla kuin kotona?
Heh, vaimo keksinyt keinon jolla ukko pysyy pois kotoa.
Jännä ettei kukaan nyt ulise kuinka naiset vain loisivat miesten lompakoilla.
Miten joillekin voi mennä näin tunteisiin toisten lailliset tekemiset? Todella törkeää haukkua toisten elämäntyyliä.
Vierailija kirjoitti:
Painokelvottomia ajatuksia. Sairas mies, pysyisi vaan omanikäisissään.
Naiset voimaantuneena kertoo vastaavia tarinoita lehdissä, taputat käsiäsi hurmiossa.
Mies... se on sairas.
Mistä ero suhtautumiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa tykkâä jutella nuorten kanssa, on enemmän yhteisiä juttuja 😂. Ilmankos vaimoa ei Esan seura juuri kiinnostele.
Mistähän ihmeestä hän nuorten naisten kanssa juttelee? Meikeistä ja laukuista? Miksi juuri nuorten naisten kanssa on yhteistä, miksei nuorten miesten? Onko Esa tyhjäpää?
Sanotko että naiset ovat tyhjäpäitä?
Mistä tiedät ettei hän tue vaikkapa nuoria juristinalkuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa on Alfa sonni! Hatun nosto
Jos Esalla ei olisi rahaa, niin lähtisi vaimo ja tyttöset lätkimään.
Esa on ostanut itselleen elävän seksilelun ja kulissielämän. Kyllä.
Miten niin ostanut? Ei Esa mitään omista vaan tyttöset pitävät seuraa pientä korvausta vastaan.
Vuokrapalvelukin on ostamista. Ei ne miehen luonteen tai komeuden takia sitä seuraa pidä.
Ostit sitten hierojalla käydessäsi itsellesi hierontalelun :D VMP
Vertaat hierojan ammattia perseen myymiseen? Hieroja tekee arvostettavaa ja kunniallista
Kaikki myy itseään ja aikaansa.
Mutta toki monelle naiselle tulee yllätyksenä että joku voi jopa pitää seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, vaimo keksinyt keinon jolla ukko pysyy pois kotoa.
Jännä ettei kukaan nyt ulise kuinka naiset vain loisivat miesten lompakoilla.
Miksi ulisis? Tuohan todistaa asian että ne vain loisii miehen lompakolla.
Ei asian sanominen ääneen ole ulisemista.
No tytöthän tämän mahdollistaa. Jos vapaaehtoista on niin en jaksa pöyristyä. Mutta helpostihan tuo homma menee vaikeaksi. Kun motiivit on Lähtökohtaisesti hyötyä toisesta.
Tulee helposti rumaa touhua mm silloin kun jompikumpi kokee pettyvänsä ostoksensa eikö saaneensa sitä mistä on maksanut. Enkä tarkoita että Esa heitä turpiin mättäisi. Vaan lähinnä onko se tilanne /tuo teatteri ylipäätään tuon arvoista?
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikäisiä ihmisiä. Mikä on ongelmasi?
Et ole tainnu tavata 18 vuotiaita lapsia... Hitto mikä urpo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikäisiä ihmisiä. Mikä on ongelmasi?
Et ole tainnu tavata 18 vuotiaita lapsia... Hitto mikä urpo.
Sellaisia ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos vaimo on hiffannut Esan taipumukset nuorten tyttöjen suhteen ja haluaa suojella omia tyttäriään pitämällä Esan jossain muualla kuin kotona?
Panemassa toisten nuoria tyttäriä..? Heh joo, hieno nainen.
Ei tuollaisessa perheessä ole mitään hienoa. Seura tekee kaltaisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Täysi-ikäisiä ihmisiä. Mikä on ongelmasi?
Mielenterveysongelmaisia ja erityisen haavoittuvaisia keskenkasvuisia nuoria. Ensimmäinen tyttöystävä meni psykoosiin ja toinen alkoi myös sekoilla.
Jos olisi toisinpäin, että nainen panisi 18-v poikien kanssa häntä sanottaisiin kuvottavaksi horoksi miesten keskuudessa mutta kun kyseessä on mies niin hän on taas kunnon pukki.
Vertaat hierojan ammattia perseen myymiseen? Hieroja tekee arvostettavaa ja kunniallista työtä, jälkimmäisessä myydään itseään, ei voi arvostaa.