Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä Esa 58v on henkisesti 18v teinitytön tasolla.
Mistä mahtaa pissikset jutella?
Tytöt varmaankin kutsuvat Esaa "daddyksi" aktin aikana, joten tuskin siinä kukaan samalla tasolla kuvittelee olevansa.
Ällöö. Äijällä vielä omia lapsia ja lapsenlapsia 🤢
Paneekohan Esa niitäkin salaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä ihmettelen, että miksi itsenäinen ja vahva kantasuomalainen nainen hyväksyy ja jopa kannustaa tuollaiseen paskaan?
Koko juttu on sepitettyä fantasiaa ja mitään Esaa tai vaimoaan ei ole edes olemassa
Vaikka olisikin sepitettyä, niin tuollaisia tapauksia on oikeasti ja on vielä sairaampiakin. Esimerkiksi Ylen MOT dokkari kertoi suomalaisista miehistä, jotka maksaa filippiiniläisille äideille, että tekevät seksuaalisia asioita pienten lastensa kanssa. Nämä miehet on ihan tavallisia työssäkäyviä keski-ikäisiä ja netin välityksellä sitten hankkivat tuollaista materiaalia.
Älkää nyt vaan menkö kuuntelemaan tota podcastia. Tienaa tällä paskalla.
Esa pitää makkarin puolella tytöille ratsastuskursseja 🤤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti Esan lapsia hävettää ihan helkkaristi.
En usko pätkääkään koko tarinaan. Jos olisin Esan lapsi, en enää ikinä pitäisi mokomaan pervoom yhteyttä/haluaisin kuolla, koska isäni on jäätävä debiili ja nolo pilluhaukka.
Olisin ylpeä että on noin viriili alfa-isä.
Ei alfan tarvitse teinityttöjä tapailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä ihmettelen, että miksi itsenäinen ja vahva kantasuomalainen nainen hyväksyy ja jopa kannustaa tuollaiseen paskaan?
Koko juttu on sepitettyä fantasiaa ja mitään Esaa tai vaimoaan ei ole edes olemassa
Vaikka olisikin sepitettyä, niin tuollaisia tapauksia on oikeasti ja on vielä sairaampiakin. Esimerkiksi Ylen MOT dokkari kertoi suomalaisista miehistä, jotka maksaa filippiiniläisille äideille, että tekevät seksuaalisia asioita pienten lastensa kanssa. Nämä miehet on ihan tavallisia työssäkäyviä keski-ikäisiä ja netin välityksellä sitten hankkivat tuollaista materiaalia.
Sairasta. Ei voi muuta sanoa. Samoin eläimiin sekaantuminen ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä Esa 58v on henkisesti 18v teinitytön tasolla.
Mistä mahtaa pissikset jutella?
Siitä millaisia orkkuja Esa antaa niille. Ja mitä kivaa ostetaan kun käydään yhdessä Italiassa.
Tuossa pari asiaa mitä 18v pojat ei tarjoa naisille.
18-vuotiaanakin osasin runkata, ja jos äiti, isä tai isovanhemmat ei ostanut mitä halusin, niin kesätyöt oli keksitty
Esalla on vähän eri resurssit tarjolla tyttikselle kuin kesätöissä olevalla veetillä joka pyytää äitiä ostamaan kukan tyttikselle
Vierailija kirjoitti:
Esan vaimo kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta. Mitähän hän puuhaa rohkaistessaan Esaa tuohon?
Ei tule muuta mieleen kuin tiukka avioehto, kaikki omaisuus äijän nimissä. Äijä ärsyttää ja ällöttää eikä jaksa/halua enää antaa sille, mutta ero olisi taloudellinen katastrofi.
Ei voi olla muuta syytä.

Päätit sitten kommentoida lukematta juttua? Tai ymmärtämättä lukemaasi.
"ESAN oma motiivi sugar daddyna toimimiseen on hänen mukaansa ajanviettoseura. Seksi tulee mukaan omalla painollaan tutustumisen myötä, mutta Esan mukaan se ei ole ykköstavoite. Esan mukaan hän kokee ylipäänsä tulevansa toimeen paremmin nuorten ihmisten kanssa ja heillä on enemmän yhteistä puhuttavaa."
Siis mitä puhuttavaa ja yhteistä voi olla nippanappa täysi ikäisellä ja 58 vuotiaalla äijällä!? Hyi helv...
18v likkojen pyllyt kiinnostaa mua kans. Pääsispä panee heit kunnol. T. Setämies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä Esa 58v on henkisesti 18v teinitytön tasolla.
Mistä mahtaa pissikset jutella?
Siitä millaisia orkkuja Esa antaa niille. Ja mitä kivaa ostetaan kun käydään yhdessä Italiassa.
Tuossa pari asiaa mitä 18v pojat ei tarjoa naisille.
18-vuotiaanakin osasin runkata, ja jos äiti, isä tai isovanhemmat ei ostanut mitä halusin, niin kesätyöt oli keksitty
Esalla on vähän eri resurssit tarjolla tyttikselle kuin kesätöissä olevalla veetillä joka pyytää äitiä ostamaan kukan tyttikselle
Noiden Esojen kanssa hengailu tulee valitettavasti myöhemmin kostautumaan mielenterveysongelmina.
Oman ikäisenä veetin kanssa seurustelu taas olisi vanhempana kiva muisto nuoruudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esan vaimo kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta. Mitähän hän puuhaa rohkaistessaan Esaa tuohon?
Ei tule muuta mieleen kuin tiukka avioehto, kaikki omaisuus äijän nimissä. Äijä ärsyttää ja ällöttää eikä jaksa/halua enää antaa sille, mutta ero olisi taloudellinen katastrofi.
Ei voi olla muuta syytä.
Raha ja vaimon omat fetissit??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä Esa haluaa tavata nimenomaan 18v tyttöjä? Kyllä seksiä saisi rahalla vaikka kauniilta 28v naisilta, sekin olisi tuossa iässä hyvin nuori.
Juuri ja juuri 18v deittailevista tulee aina mieleen että haluaisivat nuoremmankin, mutta pelkäävät seuraamuksia. Tai mistäpä sitä tietää mitä muuta puuhaavat, kukapa kertoisi siitä itse avoimesti.Totta. Taitavat oikeasti olla nuorempia eli ihan reilusti alaikäisiä. Tytöiksihän hän niitä lapsia itsekin kutsuu.
Mitä väliä sillä on? Jos tyttö on täyttänyt 18v, niin ei muuta kun tytöltä pikkarit pois ja panemaan!
Inkkelihän ei ketään pane, ei edes maksusta kun ei sil
Enhän minä mitään itke, inkkelit itkee kuinka eivät saa naista :D
Ainoa inkkeli joka itkee tässä ketjussa naisettomuuttaan olet sinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä Esa 58v on henkisesti 18v teinitytön tasolla.
Mistä mahtaa pissikset jutella?
Tytöt varmaankin kutsuvat Esaa "daddyksi" aktin aikana, joten tuskin siinä kukaan samalla tasolla kuvittelee olevansa.
Ällöö. Äijällä vielä omia lapsia ja lapsenlapsia 🤢
Pedofiili, ehkä myös insestinen. 🤢🤮
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a0f1a615-f10d-48bb-bef5-f2f74f…
Kirja: Janne Lehtonen jätettiin polttareissa dominan luokse Raju käsittely meni yli
Taas yksi pervoilujuttu Iltalehdeltä. Voisi kysyä, mikä agenda etenkin Iltiksellä on, kun joka viikko tulee tämänkaltaisia juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 46-vuotias nainen ja tapailin hetken ajan 51-vuotiasta miestä. Totesin kuitenkin, että hän on liian vanha ja jo alkanut pappautumaan. Ikäero oli liian suuri.
Niin mikä oli tapailun tavoite? Laitoit sen maksamaan matkoja ja ravintolakäynnit? Sitten panitte hotlassa?
Palstamies laskee kaiken rahassa. Ei, kaikessa ei aina ole kyse rahasta. Mies oli vain muuten liian rupsahtanut. En valikoi seuraani rahan toivossa
Eli sinulla oli (mahdollisesti) parisuhde haussa.
Noilla nuorilla naisilla ja Esalla ei ole. Voit itse päätellä kuinka vertailukelpoisia tilanteenne on.
Vierailija kirjoitti:
On täysin luonnollista että nuori nainen rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan mieheen ja toisinpäin. Näin luonto on meidät tarkoittanut.
Eihän tuommoisista suhteista mitään hyvää pitemmän päälle seuraa. Vanha haaska jää yksin kun ikää tulee mittariin vielä enemmän.
Olen ylpeä teistä kaikista, jotka tuomitsette tässä kauhistuttavassa nykymaailmassa ko tapaukset, OF:n, Suskin sekoilut etc. Se tuo minulle edes jonkinlaista toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kiitos <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti Esan lapsia hävettää ihan helkkaristi.
En usko pätkääkään koko tarinaan. Jos olisin Esan lapsi, en enää ikinä pitäisi mokomaan pervoom yhteyttä/haluaisin kuolla, koska isäni on jäätävä debiili ja nolo pilluhaukka.
Olisin ylpeä että on noin viriili alfa-isä.
Ei alfan tarvitse teinityttöjä tapailla.
Alfa ei tapaa lapsia eikä laitapuolen kulkijoita. Päästään tai seksuaalisuudeltaan sairaita ei pidetä alfoina.
"Oletko äiti? Tämä musta on mystisin väite tässä kuviossa, että joku nainen on niin välinpitämätön (ilmeisesti suunnilleen) omien lastensa ikäisistä tytöistä, että oikein kannustaa Esaa touhuihinsa 40 v nuorempien kanssa. Mitä liikkuu naisen päässä? -eri"
Olen äiti, mutta meillä on vain poika. Pojan pitäisin erillään, jos isänsä toisi jonkun seuralaisen lomalle. Ei me aikuisen lapsen kanssa kaiketi enää lomailla yhdessä. Enkä kasvattaisi/kasvata poikaa siihen, että on ok ostaa toinen ihminen.
Tutkailin vaan omia ajatuksiani siitä, miten itse tuollaiseen "Esaan" suhtautuisin. Tuskin tulee oikeasti tapahtumaan; mieheni ei ole niin varakas. Hyvä kun on varaa minuun :D