Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja tuomitsen Susanna Penttilän touhut perversseinä siinä missä Esankin touhut
Samoin. Todellakin.
Pitäisikö sinun mielestäsi siis myös OF kieltää?
Kyllä.
Minä toivon, että pikku hiljaa järki (ja moraali) palaa tähän kansaan loputtoman woketuksen jälkeen. Ehdottomasti OF kieltoon, ja moni muukin nykyisin normalisoitu juttu kyseenalaistukseen.
Tällä hetkellä woke ja erilaiset siihen liittyvät järjestöt (mm. Seta) ovat voitolla. Esimerkiksi priden kritisoimisesta saa potkut työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Käsi ylös äidit, kuka ottaisi lapsensa ja isän rakastajattaren samalle matkalle?
Onkohan tällä vaimolla joku fetissi siitä, että miehensä panee nuorta pildeä? Jospa lomamatkan kunniaksi vaimo saa vähän katsella.
Onhan noita kaikenlaisia. Mikäs siinä, jos on kaikkien suostumus.
Mutta lapset olisi voinut jättää jollekin hoitoon. Eikä siis sellaiseen hoitoon vaan ihan normaaliin hoitoon.
Lapsiparat!
On myös ihan näitä avioliitossa olevia kaapissa olevia naisia jotka ovat oikeasti bi-seksuaaleja, hankkivat sitten viihdykettä juuri nuorista seuralaisista ja harrastavat ryhmäseksiä. Jos on näin niin sitten ymmärrän tämän kuvion paremmin, nainenhan saa tosissaan seksuaalista tyydytystä muista naisista.

Siksipä kaikkien järkevien ihmisten tulisi taistella vastaan. Ei enää riitä, että pitää huolen omista asioistaa, koska tämä hulluus vaarantaa lapset ja huono-osaiset.
Vierailija kirjoitti:
Onko Esalla ja hänen vaimollaan enään mitään seks. kanssakäymistä? Kun ajattelee tätä kuviota.... pervoa...
Tuskin. Eipä taida ne lapsetkaan, ainakaan nuorimmat, olla miehen omia kun vaimo miestä niin karttelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsi ylös äidit, kuka ottaisi lapsensa ja isän rakastajattaren samalle matkalle?
Onkohan tällä vaimolla joku fetissi siitä, että miehensä panee nuorta pildeä? Jospa lomamatkan kunniaksi vaimo saa vähän katsella.
Onhan noita kaikenlaisia. Mikäs siinä, jos on kaikkien suostumus.
Mutta lapset olisi voinut jättää jollekin hoitoon. Eikä siis sellaiseen hoitoon vaan ihan normaaliin hoitoon.
Lapsiparat!
On myös ihan näitä avioliitossa olevia kaapissa olevia naisia jotka ovat oikeasti bi-seksuaaleja, hankkivat sitten viihdykettä juuri nuorista seuralaisista ja harrastavat ryhmäseksiä. Jos on näin niin sitten ymmärrän tämän kuvion paremmin, nainenhan saa tosissaan seksuaalista tyydytystä muista naisista.
Mutta onko tuollainen toiminta tervettä? Omasta mielestä ei, vaan suljetulle pitäisi viedä.
Voimaantuvatko noi 18 veet siitä kun kuusikymppinen läski ähkii hikisenä päällä?
Vierailija kirjoitti:
Esa on hyväksikäyttäjä. Panee rikkinäisistä kodeista tulevia mt-ongelmaisia tapauksia. Ja kehtaa vielä puhua kuin olisi joku hyväntekijä :D
Rikkoo lisää noita vasta täysi-ikäistyneitä tyttöjä. Oksettava sika ja vaimonsa on ihan yhtä moraaliton.
Ja mitä se yksi yö muuttaa, jos tänään olet 17v ja huomenna 18v. Hyvin lapsia ja lapsen näköisiä ovat tuonikäiset jo ihan kasvoistaan. Itselläni on juuri 18v tytär. Tämmöisillä vanhoilla ukon turjakkeilla kuin tuo Esa 58v on pedofiilisia taipumuksia. Esimerkiksi joku 14v saattaa näyttää hyvin täysi-ikäiseltä. Toinen 18v taas voi näyttää 14-vuotiaalta.
Vierailija kirjoitti:
Esalle ei mikään äkäinen kurppa kelpaa!
Mutta on vanha kurppa itse!
"...Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä...
...ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla...
...Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia..."
Yök yök yök.
Alussa muka tytöillä lievitettiin Esan yksinäisyyttä, kun hän oli Helsingissä töissä ja perhe Tampereella.
Mutta sitten Esa päätti roudata niitä lasten ja vaimon nähtäväksi kotiin ja matkoille.
Miksi?!! Olisi nyt edes pitänyt ne erillään.
JOS tämä on totta, tämä on sairain kuulemani juttu ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Voimaantuvatko noi 18 veet siitä kun kuusikymppinen läski ähkii hikisenä päällä?
Ei kukaan tervejärkinen tuollaisesta voimaannu. Kyllä siinä varmaan itsemurha käy joillakin mielessä, kun myöhemmiin miettii, mitä tuli tehtyä.
"Ikäeron korostaminen jopa loukkaa Esaa. Hänen mukaansa sillä ei ole hänelle merkitystä."
Miksi ei sitten tapaa oman ikäisiä?
Ne ei niele mitä tahansa.
Taitaa Esa olla hieman jälkeenjäänyt, kun on samalla tasolla 18v kanssa.
Tuo on jotenki sairasta, kun omat lapset samaa ikäluokkaa (alle 18 ja yli 18).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisä Esa 58v on henkisesti 18v teinitytön tasolla.
Mistä mahtaa pissikset jutella?
Tytöt varmaankin kutsuvat Esaa "daddyksi" aktin aikana, joten tuskin siinä kukaan samalla tasolla kuvittelee olevansa.
Ällöö. Äijällä vielä omia lapsia ja lapsenlapsia 🤢

On siinä perheellä sukujuhlissa patsastelimista. Ehkä ovat onnistuneet salaamaan koko kuvion, mutta usein huhut liikkuu. Tai miten lapset selittää koulukavereilleen, että joo isin uusi teinityttöystävä oli lomalla meidän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimaantuvatko noi 18 veet siitä kun kuusikymppinen läski ähkii hikisenä päällä?
Ei kukaan tervejärkinen tuollaisesta voimaannu. Kyllä siinä varmaan itsemurha käy joillakin mielessä, kun myöhemmiin miettii, mitä tuli tehtyä.
Todella toivon, että noille tytöille ei kävisi kovin huonosti.
Kovin todennäköistä se ei valitettavasti ole, vaan looginen jatkumo rikkinäisestä lapsuudesta ja mielenterveysongelmien täyteisestä murrosiästä viiskymppisen miehen "sokeritytöksi" on seuraavaksi valitettavasti piritori ja huumekämpät joilla nuokkua tajunnan rajamailla niin ei tarvitse muistaa kaikkea mitä elämässä on tapahtunut
Vierailija kirjoitti:
"Ikäeron korostaminen jopa loukkaa Esaa. Hänen mukaansa sillä ei ole hänelle merkitystä."
Miksi ei sitten tapaa oman ikäisiä?
Ne ei niele mitä tahansa.
Taitaa Esa olla hieman jälkeenjäänyt, kun on samalla tasolla 18v kanssa.
Tuo on jotenki sairasta, kun omat lapset samaa ikäluokkaa (alle 18 ja yli 18).
Tekosyy on se että ikäerolla ei ole mitään merkitystä. Peittelee sitä tosiasiaa että oikeasti tykkää nuorista. 😃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimaantuvatko noi 18 veet siitä kun kuusikymppinen läski ähkii hikisenä päällä?
Ei kukaan tervejärkinen tuollaisesta voimaannu. Kyllä siinä varmaan itsemurha käy joillakin mielessä, kun myöhemmiin miettii, mitä tuli tehtyä.
Todella toivon, että noille tytöille ei kävisi kovin huonosti.
Kovin todennäköistä se ei valitettavasti ole, vaan looginen jatkumo rikkinäisestä lapsuudesta ja mielenterveysongelmien täyteisestä murrosiästä viiskymppisen miehen "sokeritytöksi" on seuraavaksi valitettavasti piritori ja huumekämpät joilla nuokkua tajunnan rajamailla niin ei tarvitse muistaa kaikkea mitä elämässä on tapahtunut
Tai sitten tukehtuu jonnekin divaanisohvan laatikkoon, kuten se teinityttö Oulussa. Karu elämä.
"Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on."
Ei tarvitse kysyä, jos tajuaa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä ihmettelen, että miksi itsenäinen ja vahva kantasuomalainen nainen hyväksyy ja jopa kannustaa tuollaiseen paskaan?
Koko juttu on sepitettyä fantasiaa ja mitään Esaa tai vaimoaan ei ole edes olemassa