Mihin on syytä varautua tulevaisuudessa, jos lapsella todetaan ADHD, autismi tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap aikoo niin monella lääkärillä ravata, että saa diagnoosin ja ne ihanat huumeet 🤣

Tuskinpa ne "ihanat huumeet" on yhdenkään vanhemman tavoite. Jos lapsella oikeasti on ADHD, ne lääkkeet voivat pelastaa siltä, että lapsesta tulee ulkopuolinen alisuoriutuja ja hän voi elää tässä neurotyypillisten sosiaalisessa maailmassa. Aivan varmasti suurin osa lääkitsevistä vanhemmista on nämä plussat ja miinukset käynyt läpi. Typerää syyllistämistä.

Ottakaapa huomioon sellainen juttu että lapsi saattaa jossain kohtaa kokeilla lääkitä itseään huumeilla. Siinä kohtaa on enää aivan turha yrittää saada reseptiä laillisille lääkkeille tai päästä psykiatriseen hoitoon. 

Vierailija kirjoitti:

Se on niin tapauskohtaista.

Mutta näin yleisesti ottaen saat varautua siihen että vammaistukea pitää hakea joka vuosi uudestaan, ja joudut taistelemaan lapsesi puolesta jotta tämä saa sitä tukea mitä tarvitsee ja niitä palveluita joihin hänellä on laillinenkin oikeus. Jos lapsi tarvitsee sinut omaishoitajakseen niin valmistaudu siihen että se rajoittaa elämää ja elätte köyhyydessä.

Niin ja valmistaudu myös siihen että jotkut ulkopuoliset ihmiset on tosi julmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus katselin jonkun videoita, jossa kertoi että tässä näkyy autismin ensi oireet juuri istumaan oppineella alle vuoden ikäisellä. Lapsi räpsytteli käsiään, tuon jälkeen, siis vuosia, olen katsellut pieni istuvia lapsia ja todennut lähes jokainen räpsyttelee käsiään, vaikkapa innoissaan kun odottaa saavansa jotain mistä pitää.

Eli miksi surra etukäteen, jos oikeasti on jotain sitten ottaa asioista selvää ja hakee apua.

Miten käsiä RÄPSYTELLÄÄN?

Silmiä räpsytellään, ei käsiä.

Käsiä läpsytellään, vai mitä ajat takaa?

Räpyttelyä innostuneena, siis räpyttää käsiä sivuilla. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että huolettaa. Älä stressaa asiaa liikaa. Nykyisin on paljon paremmat tukitoimet, kuin joskus pari vuosikymmentä sitten. Lapset ovat yksilöitä, osalla voi olla ihan normaali elämä eikä diagnoosi siihen vaikuta. :)

Nykyään ei ole mitään tukitoimia. Neljäsosalla lapsista on tehostetun- tai erityisen tuen tarve. Ihan samassa suuressa luokassa ne kaikki ovat.

Teoriassa on. Käytännössä ei. Säästöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus katselin jonkun videoita, jossa kertoi että tässä näkyy autismin ensi oireet juuri istumaan oppineella alle vuoden ikäisellä. Lapsi räpsytteli käsiään, tuon jälkeen, siis vuosia, olen katsellut pieni istuvia lapsia ja todennut lähes jokainen räpsyttelee käsiään, vaikkapa innoissaan kun odottaa saavansa jotain mistä pitää.

Eli miksi surra etukäteen, jos oikeasti on jotain sitten ottaa asioista selvää ja hakee apua.

Miten käsiä RÄPSYTELLÄÄN?

Silmiä räpsytellään, ei käsiä.

Käsiä läpsytellään, vai mitä ajat takaa?

Räpyttelyä innostuneena, siis räpyttää käsiä sivuilla. 

eri

Vähän niin kuin linnunpoika, joka yrittää lähteä lentoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap aikoo niin monella lääkärillä ravata, että saa diagnoosin ja ne ihanat huumeet 🤣

Kannattaa mennä suoraan Pohjois-Karjalaan. 

Mä väitän että meillä pohjois-karjalaisia geenejä omaavilla on ihan aidosti enemmän adhd piirteitä. Talvisota ja muut, tulee mieleen että adhd piirteiset olivat kuin kala vedessä äkillisessä aktioonissa.

Vierailija kirjoitti:

1. Opeta ottamaan vastuuta itsestä ja omista tekemisestä. Jos lähtee jonnekin, itse pakkaa tavaransa jne. Myös kalenteroinnin opettaminen helpottaa lapsesi elämää huomattavasti.

 

2. Pistä hänet myös epämukaviin tilanteisiin. Valitettavasti iso ero nykyautisteihin versus vanhempiin autisteihin on sen, että mennään liian usein diagnoosin taakse ja lapsen ei tarvitse kokea hankalia ja epämiellyttäviä tilanteita. Joka näkyy suoraan siinä, että työelämään integroituminen ei onnistu.

 

Siinä vanhojen autistien ns. siedättämisessä on ollut myös suuri negatiivinen puoli. Tutkitusti suuri osa naisautisteista tulee elämänsä aikana r a i s k a tuksi. Tämä johtuu siitä että heille on opetettu sivuuttamaan omat tuntemukset, miellyttämään muita ja sietämään epämukavuutta, esim. menemään sosiaalisiin tapahtumiin vaikka kärsii ääniyliherkkyydestä, ja sitten sen aiheuttamaa luonnollista reaktiota on moitittu sopimattomaksi, ei saa näyttää negatiivisia tunteita. Joten aikuisena naisautisti on altis suostumaan seksuaalisiin kanssakäymisiin vastoin omaa tahtoa, sietämään kipua jne..

Nykyaikana pyritään ottamaan ne omat rajoitteet huomioon, jotta autisti itse oppii säätelemään sitä kuormitusta, ettei tarvitse palaa loppuun.

Perinteisillä kasvatusoppailla ja -opeilla voi heittää vesilintua. Kannattaa valita taistelunsa. Itse mietin aina, että onko tämä asia sellainen, jonka takia kannattaa lapsen kanssa vääntää, vai voiko antaa periksi. Autismikirjolla oleva lapseni ei pysty joustamaan, minä pystyn ja kun sitä vääntöä on arjessa tarpeeksi muutenkin, niissä asioissa joissa ei voi joustaa tai antaa periksi. Ulkopuolisten neuvot kannattaa jättää omaan arvionsa silloin, jos ne eivät teille sovi. Vertaistukea kannattaa hankkia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap aikoo niin monella lääkärillä ravata, että saa diagnoosin ja ne ihanat huumeet 🤣

Kannattaa mennä suoraan Pohjois-Karjalaan. 

Mä väitän että meillä pohjois-karjalaisia geenejä omaavilla on ihan aidosti enemmän adhd piirteitä. Talvisota ja muut, tulee mieleen että adhd piirteiset olivat kuin kala vedessä äkillisessä aktioonissa.

Tää on asia mistä pitäisi tehdä tutkimus.

Adhd diagnooseja on eniten annettu Pohjois-Karjalassa ja juuri he taistelivat Suomen itsenäiseksi talvisodassa.

Vierailija kirjoitti:

Vilkkautta, kiusantekoa, väkivaltaa, jäynää, karkailua, kikenlaisia ongelmia koko ajan kaikista toimista huolimatta, niin kotona kuin koulussakin. Jatkuvaa huonoa palautetta koulusta ja muualta. Kaverit ei saaneet enää leikkiä hänen kanssaan. Erityisluokalle siirto. Lintsausta, huonoa käytöstä. Sijoitus, sitten koulukoti. Päihteet, rikokset ja lopulta vankila. Sen jälkeen vähän rauhoittunut muttei vieläkään tee mitään " normaalia", kuten saata peruskoulua loppuun tai edes yritä tehdä töitä tai kouluttautua tai edes herätä aamulla ajoissa. Kaljaa vetää nykyään joka päivä. Sellaista kävi meillä, meidän lapselle. Semmonen lapsi tuli siitä sitten. Ja kaikki apu on aina yritetty saada ja hankkia, on käyty perheneuvolat ja terapiat ja opetettu tavat ja miten elämässä toimitaan, hankittu Ritalinit ja Concertat vaan ei, ei hän siitä huolimatta koskaan tehnyt kuten muut haluavat. Ei tee vieläkään. Diagnoosi tuli siis ensimmäisellä luokalla.&nbsp

Kuulostaa todella surulliselta, ei tähän ole mitään oikeita sanoja tai muuta mutta olen paljon miettinyt aihetta. Oma poikani on 7v ja eskari oli painajainen. Mitään diagnoosia ei (vielä) ole mutta itkenyt olen paljon. Yksi lasukin hänestä tehtiin mutta se ei edennyt mihinkään. Tilanne eskarissa rauhoittui talvella mutta todella vaikeaa on ollut, pienluokalla aloittaa syksyllä. Mietin jossain vaiheessa kun negatiivista palautetta tuli koko ajan, että parhaamme olemme tehneet ja viimeiseen hengenvetoon asti teemme. Mutta aina se ei riitä ja ongelmat voivat johtaa seuraavaan jne eikä minulla ole osaa eikä arpaa siihen. Vielä on minulla taistelutahtoa mutta ymmärrän todella tuon fiiliksen, että olet luovuttanut. Lapsesi on varmaan jo lähes täysi-ikäinen. Parhaasi olet tehnyt ja lapsesi varmasti myös sen tietää. Voimia sinulle ja koko perheellesi. Nämä ovat todella vaikeita asioita ja vain ihminen, joka on nämä käynyt läpi voi tietää miten ahdistavaa ja surullista tämä vanhemmalle on. Mitään muuta sitä ei toivoisi kuin tervettä lasta. Mutta itseä ei myöskään kannata syyllistää. Et ole tehnyt mitään väärää jos lapsella oppimisvaikeudet ja esim häntä on kiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap aikoo niin monella lääkärillä ravata, että saa diagnoosin ja ne ihanat huumeet 🤣

Tuskinpa ne "ihanat huumeet" on yhdenkään vanhemman tavoite. Jos lapsella oikeasti on ADHD, ne lääkkeet voivat pelastaa siltä, että lapsesta tulee ulkopuolinen alisuoriutuja ja hän voi elää tässä neurotyypillisten sosiaalisessa maailmassa. Aivan varmasti suurin osa lääkitsevistä vanhemmista on nämä plussat ja miinukset käynyt läpi. Typerää syyllistämistä.

Lääketehtaan konsulentti saapui keskuteluun. Ootko opiskelija ja saat tekoälyltä hälytyksen milloin aihetta jossain palstalla käsitellään?

En ole konsulentti, vaan vanhempi jonka lapsen itsetunto romahti, koska uskoin, että pelkällä kasvatuksella saan lapseni tuettua aikuiseksi. Niinkuin muutkin lapseni joilla ei ole ADHD:ta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd-potilas ei pääse poliisiksi tai lentäjäksi eikä saa luovuttaa siittiöitä tai lisääntyä. 

Tämä! Meillä on suvussa ADHD-piirteitä, ja lapsi varmaan jossakin toisessa perheessä olisi saanut diagnoosin. Mutta itse ajattelemme, ettemme halua sulkea ovia häneltä. Siksi mieluummin tuemme arjessa kaikilla niillä keinoilla, joita olemme elämässä oppineet.

Oletko ajatellut, että sille on syynsä miksi ADHD:n ei kannata olla poliisi tai lentäjä? Ei se ole mikään vika tai vamma, mutta ihan kaikkiin ammatteihin heistä ei ole.

Jos se ei ole vika tai vamma, se on parannettavissa. 

Ei ole, se on aivoissa oleva poikkeama. Ei yhtään huonompi tai parempi kuin tavallisesti toimivat aivot, mutta eivät sovellu kaikkiin ammatteihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ovat nykyään niin tavattoman yleisiä diagnooseja, että suurin osa diagnoosin saaneista ei poikkea mitenkään siitä mitä pidettiin normaalina persoonallisuutena ennen nepsyjen aikaa, eli esimerkiksi 10 vuotta sitten.

Aivan tavallinen kasvatus riittää. Itse asiassa riittävän jämäkällä kurinpidolla voi huolehtia siitä, ettei koko diagnoosiprosessia tarvitse käynnistää.

Tää on niin jännää.

Hain ja sain adhd diagnoosin tasan 20 vuotta sitten. Opiskelin silloin yliopistossa ja valmistuinkin tuossa tuokiossa.  Aihe oli kuuma peruna. Tavikset iskevät kyynerpäillä kun se on mahdollista.

Ei enää sillä nyt ne tavitsetkin hinkuvat itselleen samaa diagnoosia.

Olin lapsena laajoissa tutkimuksissa  80- luvulla, mutta mitään ei löytynyt. Olen kuulemma terve.

&nb

Miksi alapeukkuja.  Tämä on elämän tuhlaamista hakea täältä vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd-potilas ei pääse poliisiksi tai lentäjäksi eikä saa luovuttaa siittiöitä tai lisääntyä. 

Tämä! Meillä on suvussa ADHD-piirteitä, ja lapsi varmaan jossakin toisessa perheessä olisi saanut diagnoosin. Mutta itse ajattelemme, ettemme halua sulkea ovia häneltä. Siksi mieluummin tuemme arjessa kaikilla niillä keinoilla, joita olemme elämässä oppineet.

Oletko ajatellut, että sille on syynsä miksi ADHD:n ei kannata olla poliisi tai lentäjä? Ei se ole mikään vika tai vamma, mutta ihan kaikkiin ammatteihin heistä ei ole.

Eipä ilman diagnoosiakaan olevista kaikista ole kaikkiin ammatteihin. Et sinänsä ei kannata tuota ammattiasiaa murehtia.

Kyllä pistää vihaksi, että lasten elämät tuhotaan joutuvilla diagnooseilla. Tajuatteko, että ac/dc nimike voi estää lapsen unelman toteutumisen? Kotilääkärit keksii vaivoja lapsilleen.

Pidä kiinni säännöistä. Lipsumalla vaikeuttaa lapsesi tulevaisuutta. Tuo nykymalli missä mielistellään lasta ei toimi yhdellekään lapselle, mutta pahinta haittaa siitä on nepsyille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd-potilas ei pääse poliisiksi tai lentäjäksi eikä saa luovuttaa siittiöitä tai lisääntyä. 

Tämä! Meillä on suvussa ADHD-piirteitä, ja lapsi varmaan jossakin toisessa perheessä olisi saanut diagnoosin. Mutta itse ajattelemme, ettemme halua sulkea ovia häneltä. Siksi mieluummin tuemme arjessa kaikilla niillä keinoilla, joita olemme elämässä oppineet.

Oletko ajatellut, että sille on syynsä miksi ADHD:n ei kannata olla poliisi tai lentäjä? Ei se ole mikään vika tai vamma, mutta ihan kaikkiin ammatteihin heistä ei ole.

Jos se ei ole vika tai vamma, se on parannettavissa. 

Ei ole, se on aivoissa oleva poikkeama. Ei yhtään huonompi tai parempi kuin tavallisesti toimivat aivot, mutta eivät sovellu kaikkiin ammatteihin.

ADHD:n diagnosointiin ei liity mitään aivotutkimusta. Kyseessä on puhtaasti lapsen käytöksen havainnointi, ja on päätetty, että tietynlaista käytöstä kutsutaan ADHD:ksi. ADHD:n määritelmä on muuttunut aikaan myöten. Perinteisesti määritelmä oli tiukka, sitten se muutettiin hyvin väljäksi mikä johti diagnoosien määrän voimakkaaseen kasvuun, ja nyt taas määritelmää ollaan vähitellen tiukentamassa uudelleen.

Kiitos sympatiasta. Tiedän miltä tuo vaihe tuntuu, meillä oli näitä tilanteita tosiaan alusta asti aikanaan. Välillä hermostuin jo opettajallekin kun koskaan mitään positiivista ei kerrottu tai siihen kannustettu. Vain huonot asiat huomioitiin ja tottakai kotiin vihkossa kirjoiteltiin. Jälki-istuntoa vain lätkittiin, erotettiin ekaluokkalainen koulusta ja meitä uhattiin lasulla jos lapsi ei ala käyttäytymään koulussa paremmin. Kysinkin heiltä että jätänkö työt ja tulen kouluun lasta vahtimaan vai selviättekö siellä? Lapsesta puhuttiin koko ajan huonoon sävyyn joka varmastikin osaltaan vaikutti siihen ettei hän enää sitten viitsinyt edes yrittää. Löytyi porukat jotka eivät olleet niitä "hyviä ja onnistuvia, hyväksyttyjä nuoria" eikä näissä porukoissa arvosteltu. Tavallaan loogista. Erottuminen joukosta voi johtaa moneen huonoon asiaan. Lapseni on tänä päivänä alle kolmekymppinen jo. Huonostihan hänellä menee ja tuen edelleen kaikin tavoin, tosin itse lopen uupuneena ja surullisenakin. Tue sinä lastasi aina, silloinkin kun muut vaan haukkuvat. Ole johdonmukainen ja tasainen. Isällä on nyös ratkaiseva rooli. Meillä ei isää perheessä ollut, tässä on tulos. Jaksamista sinulle! 

Rajaa aika monta työtehtävää tai ammattia pois. Ruotsissa tää on älytty ja diagnooseja halutaan purkaa.

Poikani oli tosi vilkas pienenä ja puhui taukoamatta. Eskarista kolmanteen luokkaan oli tosi hankalaa. Jatkuvasti tuli huonoa palautetta ja kuulin näitä ettei X saa leikkiä poikani kanssa. Kolmannen luokan jälkeen kokeiltiin ADHD-lääkettä ja koulu alkoi sujua.Oppimisessa ei koskaan ollut ongelmia, poika osasi kokeissa asiat lukemattakin. Seiskaluokan jlk lääkitys lopetettiin, koska poika osasi käyttäytyä ilmankin ja koulu sujui hyvin. Myös lukio meni ilman ongelmia ja ilman lääkkeitä ja vaikkei kirjoituksiin lukenut niin kirjoitti M:n paperit. 

18 vuotta täytettyään alkoi vaikeudet. Alkoi päihteiden kokeilu, aloitti kolme eri koulua ja aina jäi kesken. Tuli masennus. Tällä hetkellä on korkeakoulua takana vuosi, on aloittanut kesätyöt. Elämä on tällä hetkellä tasaisempaa, mutta pelon se on jättänyt. Ei ole sellainen tasainen, järkevä nuori vaan tuntuu että kaikki pitää kokeilla ja oppia kantapään kautta. Toisaalta, on älykäs, kun jotain haluaa oppia niin oppimiselle ei ole estettä. Urakkaluonteinen työ sopii, on ollut saman työnantajan palveluksessa 15-vuotiaasta kesät ja ilmeisen hyvin siellä pärjännyt. Raha on hyvä motivaattori ja se, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän tienaa. Lukeminen ei ole ikinä kiinnostanut, mutta onneksi nykyään noita opintojakin saa tehdä omaan tahtiin ja esim kesätöistä saa opintopisteitä.