Olen aivan lopenuupunut tähän elämään.

Lopettakaa ahdisuminen turhista asioista, esim. ilmasto.

Voin rehellisesti todeta että koirani on tällä hetkellä ainoa asia, joka mut pitää hengissä. Mistään muusta en enää jaksa välittää mutta koira on minusta riippuvainen ja syytön tähän kaikkeen. Voi olla että koiran elämän pituudesta riippuu myös oman elämäni pituus. 

Osta. Joskus irtiotto voi tehdä todella hyvää. Elä hetki yksinkertaista elämää ja seuraa luontoa. Palaa takaisin ihmisten ilmoille kun siltä taas tuntuu. Jos enää haluat. 

Tuo on totta, että meillä vain pyritään siedättämään masentunutta tai sen partaalla olevaa olemassa oleviin olosuhteisiin.

Muistan ajan, jolloin työpaikallani oli vaikea tilanne.  Parikin työtoveriani kävi työterveydessä kertomassa voimiensa loppumisesta ja masennus uhasta.  Kumpikin sai jotain mietoja lääkkeitä ja viikon sairausloman.  Niin kuin sillä olisi mitään merkitystä.  Viikko ei riitä mihinkään, ja sen jälkeenhän on palattava takaisin niihin samoihin tilanteisiin.

Kaikki johtui yhdestä henkilöstä ja siitä, että hän sai kaiken tuen ylemmiltä esimiehiltään, kun taas he itse ja me muut hänen kanssaan saimme vain ympäripyöreitä " ei se nyt niin vakavaa voi olla" ja "tsemppiä nyt vaan" -hymähdyksiä.  

Kukaan eikä mikään taho ei tehnyt elettäkään, että tilannetta olisi konkreettisesti muutettu.  Sehän siinä olisi pitänyt tehdä.  Ei vaikeaa avioliittoakaan sillä hoideta, että neuvotaan vain kestämään tai menemään viikoksi jonnekin lepäämään.  Siinä vaiheessa kun tuntuu että pää hajoaa, on parasta erota.

Yhdellä tutulla oli kamalan korkea kynnys mennä velkaneuvojalle, kun oli sössinyt kaikki raha- asiansa.  Kaikista veloistaan ei edes tiennyt eikä olisi halunnut niitä ruveta setvimään.  Mietti vain niitä yöt päivät. Mutta kun sitten viimein oli mennyt sinne ja kertonut kaiken ja velkaneuvoja alkoi tutkia asiaa, teki sovitteluja ja lopulta teki realistisen maksusuunnitelman, niin oli kuin valtava taakka olisi pudonnut niskasta.

Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan.  

Kävin vuosi sitten yhden lapsuus ystäväni luona hänen kutsustaan.  Hän halusi jutella lapsuudestamme, joka kummallakin oli hyvin vaikea.  Kumpikaan ei ollut koskaan käsitellyt asioita kunnolla, vaan jätimme ne ikään kuin taaksemme ja vaikenimme.  Se ei ollut kuitenkaan hyvä tie, vaan totesimme molemmat että vuosien varrella törmäsimme aina välillä tähän asiaan ja aina se tuntui taustalla ihan kaikessa, eli kannoimme sanatonta traumaa.

Oli ihanan helpottavaa viimeinkin puhua kaikesta ihan suoraan ja ihmisen kanssa, joka tiesi ja ymmärsi.

Minullakin on ollut silloin tällöin tarve päästä vain jonnekin kauas kaikesta.  On ollut selviä masennusoireitakin, mutta elämässä on aina ollut sitoumuksia ja tilanteita, jotka vaan vaatii tekemistä ja huolehtimista.  Isäni eli kamalan vanhaksi ja tarvitsi minua koko ajan.  Joskus ajattelin, että kuinka pitkälle kestän, eikö tämä koskaan lopu.  Ja sitten siihen huono omatunto, että saatoin tällaista edes ajatella.

Ehkä minua jossain todella odottaakin se pieni metsämökki, jossa saan asua ja elää rauhassa.

Orpon hallitus tekee elämästämme parempaa. Odottakaa vaan niin alkaa pian työpaikkoja syntyä kuin sieniä sateella.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsemurhaa miettinyt ja se päivä tulee kun laitan rasvatun köyden kaulani ympärille ja hirttäydyn. Totaalisen väsynyt elämää. 

 

m53

Miksi se köysi pitäisi rasvata? En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsemurhaa miettinyt ja se päivä tulee kun laitan rasvatun köyden kaulani ympärille ja hirttäydyn. Totaalisen väsynyt elämää. 

 

m53

Miksi se köysi pitäisi rasvata? En ymmärrä.

Jos on jotain juuttinarua niin se ei kiristy muuten tarpeeksi, oletan. - eri

Vierailija kirjoitti:

Olen itsemurhaa miettinyt ja se päivä tulee kun laitan rasvatun köyden kaulani ympärille ja hirttäydyn. Totaalisen väsynyt elämää. 

 

m53

Jos olet kuolemansairas, niin en tuomitse. Jos et, niin katso toki mitä seuraavaksi tapahtuu?

Raskasta on, mutta mitä muuta voi tehdä kun räpiköidä eteenpäin? Katkeraan loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä itsemurhaa siinä mielessä, että kuolla me saamme jokainen kyllä joskus. Sinne kyllä pääsee, joten mikä kiire? Ihmisen elämä on oikeasti tosi lyhyt. On ihan sama katsoa miten se menee. 

 

Toisekseen, jos aikoisin kuolla, niin tekisin kyllä ennen sitä joitain asioita. Ottaisin kaikki pikavipit mitä saa ja painelisin jonnekkin Bora boralle ja katsoisin saako Suomen ulosottomies ikinä kiinni. Tappaa itsensä vasta sen jälkeen sitten jos oikeasti saa. Jos millään ei ole enää mitään väliä, niin sehän on vapauden äärimmäinen laita ja voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa.

Näin. Itse ostaisin menolipun jonnekin ihanaan paikkaan ja katsoisin mitä siellä tapahtuu.

Mitään ei meille luvattukaan alun alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä itsemurhaa siinä mielessä, että kuolla me saamme jokainen kyllä joskus. Sinne kyllä pääsee, joten mikä kiire? Ihmisen elämä on oikeasti tosi lyhyt. On ihan sama katsoa miten se menee. 

 

Toisekseen, jos aikoisin kuolla, niin tekisin kyllä ennen sitä joitain asioita. Ottaisin kaikki pikavipit mitä saa ja painelisin jonnekkin Bora boralle ja katsoisin saako Suomen ulosottomies ikinä kiinni. Tappaa itsensä vasta sen jälkeen sitten jos oikeasti saa. Jos millään ei ole enää mitään väliä, niin sehän on vapauden äärimmäinen laita ja voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa.

Näin. Itse ostaisin menolipun jonnekin ihanaan paikkaan ja katsoisin mitä siellä tapahtuu.

Ei vaikeasti masentunut ajattele että joku paikka jossain edes voisi olla ihana tai että siellä voisi tapahtua jotain hyvää. Masennus ei toimi niin. 

Vierailija kirjoitti:

Voin rehellisesti todeta että koirani on tällä hetkellä ainoa asia, joka mut pitää hengissä. Mistään muusta en enää jaksa välittää mutta koira on minusta riippuvainen ja syytön tähän kaikkeen. Voi olla että koiran elämän pituudesta riippuu myös oman elämäni pituus. 

Vain koiralta voi saada pyyteetöntä rakkautta. 

Minäkin olen nuorena ollut masentunut vuosikausia. Muistan että itseäni auttoi se, kun meni ja osallistui, jopa auttoi toisia. Monesti kotona ollessa zoomaa niihin omiin ongelmiinsa eikä pysty näkemään mitään muuta. Yhteiseen tekemiseen osallistuminen irrottaa ajatukset niistä omista ongelmista.

Nyt en ole masentunut, mutta tunnistan tuon tunteen, kun elämä väsyttää. Aina olen ollut enemmän tai vähemmän syrjässä, en ole päässyt muiden mukaan, vaan olen jäänyt ulkopuoliseksi. Enimmäkseen tuntuu, etten halua enää edes yrittää. Ei minusta tunnu olevan tämän elämän suorittajaksi.

Jatkan vielä, että masentunut ei näe valoa tunnelin päässä, mutta voisiko sanoa näin "entisenä" masentuneena, että fysiologiakin kannattaa huomioida yhtenä osatekijänä. Olemme biologisia olentoja. Ravinto vaikuttaa paljon, miten kehomme voi ja miten jaksamme. Uni on todella tärkeää. Masentuneena voi nukkua paljon. Sitten on ympäristötekijät. Voimmeko vaikuttaa niihin? Asummeko paikassa, joka masentaa? Entä sosiaalinen elämä? Voi olla tosi raskasta, jos joutuu kaiken aikaa kantamaan toisten huolia. Voi olla rankkaa olla yksin. Joku kaipaisi, että halattaisiin. Voi joutua kiusatuksi työpaikalla, jos ei jaksa ja on väsynyt. 

Jokaisen masentuneen kannattaisi ottaa iso paperi ja kirjoittaa asioita siihen, joihin voi vaikuttaa omassa elämässä ja keneltä voimme hakea apua. Kysykää, jakakaa asioita. Kannattaa kertoa, jos mieltä painaa. Ei jäädä yksin. Tuossa joku otti esiin velkaneuvojan. Olen itse saanut apua papilta ja erilaisista ryhmistä. Joskus otin kuntosaliohjelman. 

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelin huomenna hypätä junan alle.

"Saahan ihminen itsensä tappaa, mutta miksi tulla tekemään se toisen työpaikalle."

Tutun veturinkuljettajan sanat.

Oikeasti, hae apua.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa hoidetaan masennusta niin että ihmisille syötetään lääkkeitä, että he kestäisivät kurjaa elämäänsä, työtä jota vihaavat tai työttömyyttä, kurjaa asuntoaan, ikuista rahapulaa, inhottavia pomoja ja sukulaisia jne. jne. Miksi masennusta ei koskaan lähestytä siltä kantilta, että heivaa hittoon nuo masentavat olosuhteet? 

Koska lääkkeet on helppo tapa saada hiljaiseksi ja valitettavasti myös lääketeollisuus on bisnestä.  Mutta tosiaan, ei kannata tehdä itsemurhaa, mene luontoon kävelemään, pue kivat vaatteet päälle. Mene katsomaan eläimiä johonkin. Vapaaehtoistyö maatilalla voisi olla hyvä jos se mahdollista esimerkiksi 

Hei! Älä huoli!

Osta vaikka erämökki ja muuta sinne maatumaan. xDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Mullakin on masennus, ne suuret toiveet onnellisesta elämästä ei koskaan toteutuneet; oma koti, kumppani jonka kanssa vanheta, työ jossa olla jotenkin avuksi ja hyödyksi muille.

 

Myös mun työelämä on ollut ihan kauheaa räpiköintiä: on jopa kaksi korkeakoulututkintoa, joilla ei enää saa edes leipää pöytään.. Oon muuttanut Suomea ristiin rastiin rakkauden perässä, joka ei sitten kestänytkään. Nyt olen juureton ja vailla ystäviä, vailla mitään. Lapsia en saanut, tähän päättyi myös parisuhde. Krooninen, aikuisiällä todettu etenevä sairaus vie pohjan miltään onnellisilta eläkepäiviltä, mutta ei lyhennä kuitenkaan eliniän odotetta. Jäljellä on enää vaan rikkinäinen ruumis ja sielu.

Toivoisin myös että voisin mennä johonkin piilopirttiin ja maata siellä elämäni loppuun, näkemättä ketään. Ehkä kun olisin yksin luonnon kanssa alkaisin myös huomata jotain hyvää. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ei ole autoa, ei varaa siihen, eikä fysiikkaa muuttaa tavaroita mihinkään, eikä Kela anna rauhaa jatkuvilta liitteiltä ja papereilta, joissa selitän joka kuukausi uudestaan mikä kaikki mun kropassa on paskana. Haluaisin kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopen uupunut ei ole yhdyssana.

Kiitos tästä valtavan oleellisesta kontribuutiosta. 

Niin suomalaista. Vaikka joku olis köysi kaulassa ja lausuisi vikat sanat, joku tiukkis huomauttaisi heti tämän onnettoman mahdollisesta kielioppivirheestä.

Se olisi olleellisinta tälle äikänmaikalle siinäkin tilanteessa.