Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan lopenuupunut tähän elämään.
28.05.2025 |
Työurani on ollut korkeakoulutuksesta huolimatta aivan hirveää räpiköimistä, burnoutien ja työttömyyden vuorottelua, jäin tahtomattani lapsettomaksi ja nyt alkaa avioliittokin natista liitoksissaan. Tekis mieli ostaa joku erämökki ja vetäytyä sinne maatumaan.
Kommentit (79)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitte sopia, että menet jonnekin yksin rauhassa pohtimaan asioita ja palaat sitten kun olet siellä saanut olla yksin rauhassa jonkun aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa yhteyttä kriisipuhelimeen, jos on itsemurhavaarassa. Modet hoi!
Mitä ne modet asialle tekee?
Tilanteeni , että laitettiin eläkkeelle,eikä mitään hakemuksia.Ei enää oravanpyörässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä itsemurhaa siinä mielessä, että kuolla me saamme jokainen kyllä joskus. Sinne kyllä pääsee, joten mikä kiire? Ihmisen elämä on oikeasti tosi lyhyt. On ihan sama katsoa miten se menee.
Toisekseen, jos aikoisin kuolla, niin tekisin kyllä ennen sitä joitain asioita. Ottaisin kaikki pikavipit mitä saa ja painelisin jonnekkin Bora boralle ja katsoisin saako Suomen ulosottomies ikinä kiinni. Tappaa itsensä vasta sen jälkeen sitten jos oikeasti saa. Jos millään ei ole enää mitään väliä, niin sehän on vapauden äärimmäinen laita ja voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa.
Huomaan, että et tiedä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta yhtään mitään.
No sen verran tiedän että usein se johtuu vain paskoista olosuhteista, jotka voi pikavipeillä korvata kyllä jos ei aio maksaa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No osta äläkä ulise
Ei mee sullakaan kauheen vahvasti.
Kai sitä nyt voi kokeilla auttaisiko uiminen Tyynessämeressä siihen masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aina menee päin persettä mulla.
Tämä. Mutta silti olen pienillä teoilla pitänyt itseni pystyssä. Se suuri ajatus että paistaa se päivä risukasaankin. Sitä kohti
Erämökkiin maatumaan, taikka sitten voimistumaan, kyllä ne erämökki ihmiset ovat yleensäkin itsensä löytäneitä selviytyjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tunteesi, sillä minuakin uuvuttaa elämä. Vuosien aikana haaveillut saareen tai Lappiin muutosta johonkin kauas kaikesta erakoksi, että voisin vain olla. Olen väsynyt, en jaksa mitään, asiat eivät kiinnosta ja kaikki on merkityksetöntä. En keksi yhtään työtä, mitä haluaisin tehdä, mutta töissä vaan on pakko käydä ja tehdä turhia ja tylsiä asioita päivästä toiseen. Kärsin lapsettomuudesta, joka itkettää usein. Ärsyttää ihmismassat. Ahdistaa luonnon ja ilmaston tila. Inhottaa Suomen poliittinen tilanne. Jne.
Ymmärrän siis.
Älä kuitenkaan tapa itseäsi. Etenkään junaradalla, sillä kuljettaja voi traumatisoitua. Hänellä ei ole mitään osaa eikä arpaa sinun pahaan oloosi.
Hae apua työterveydestä tai terveysasemalta.
Ei ole rahaa terapiaan, edes kelan tuella. :(
Vierailija kirjoitti:
Mulla masennusta ja nyt tainnut tulla myös uupumus. Kuulostaa tutulta tuo että haluaisi vaan mennä jonnekin ihan yksinäni. (oikeasti en uskaltaisi yksin olla syrjäseudulla)
Kun menet yksin syrjäseudulle niin se on hyväksi koska olet halunnut kokeilla sitä. Mene joksikin aikaa. Saat siellä muuta ajateltavaa, kun sinun pitää oppia olemaan yksin jos pelkäät olla yksin ja se voi auttaa laittamaan asioita järjestykseen kun joutuu opettelemaan uusia taitoja - yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa hoidetaan masennusta niin että ihmisille syötetään lääkkeitä, että he kestäisivät kurjaa elämäänsä, työtä jota vihaavat tai työttömyyttä, kurjaa asuntoaan, ikuista rahapulaa, inhottavia pomoja ja sukulaisia jne. jne. Miksi masennusta ei koskaan lähestytä siltä kantilta, että heivaa hittoon nuo masentavat olosuhteet?
Hallitus tarjoaa keppiä, pomot YT:tä, media pelottelee sodalla, puoliso haluaa eroa yhtä p**kaa päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Parempi huominen on aina mahdollinen. Jos luovuttaa, niin jää näkemättä oma tarina loppuun siten kuin se olisi ollut tarkoitettu. Olisiko se ollutkin loppu hyvin, kaikki hyvin? Ja vaikkei mikään koskaan paremmaksi muuttuisikaan, niin elämä voi kuitenkin tuntua siedettävämmältä vielä jonain päivänä. Tai jopa ihan mukavaltakin. Mistä sitä etukäteen tietää, miltä jokin asia tuntuu joskus tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä itsemurhaa siinä mielessä, että kuolla me saamme jokainen kyllä joskus. Sinne kyllä pääsee, joten mikä kiire? Ihmisen elämä on oikeasti tosi lyhyt. On ihan sama katsoa miten se menee.
Toisekseen, jos aikoisin kuolla, niin tekisin kyllä ennen sitä joitain asioita. Ottaisin kaikki pikavipit mitä saa ja painelisin jonnekkin Bora boralle ja katsoisin saako Suomen ulosottomies ikinä kiinni. Tappaa itsensä vasta sen jälkeen sitten jos oikeasti saa. Jos millään ei ole enää mitään väliä, niin sehän on vapauden äärimmäinen laita ja voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa.
Pikavipeillä ei kauaa boraboraltaisi. Ja jos on tuloa Suonesta yli tietyn rajan, uuoo kyllä ne ulosmittaa sinua etsimättä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa hoidetaan masennusta niin että ihmisille syötetään lääkkeitä, että he kestäisivät kurjaa elämäänsä, työtä jota vihaavat tai työttömyyttä, kurjaa asuntoaan, ikuista rahapulaa, inhottavia pomoja ja sukulaisia jne. jne. Miksi masennusta ei koskaan lähestytä siltä kantilta, että heivaa hittoon nuo masentavat olosuhteet?
Mitäs se lääkäri ne olosuhteet muuttaa?
Tulis se ydinsota ja ta ppais meidät kaikki!
Yritän lohduttaa masentuvia, kun olen itsekin ollut masentunut. En osaa muuta neuvoa antaa kuin että tulisi tehdä muutoksia omaan elämään. On suruja, jotka pitää surra kuten läheisten kuolemat tai irtisanotuksi tuleminen. Se on raskasta, kun joutuu työpaikasta ulos, menettää samalla työkaveritkin. Välillä voi olla niin tuskainen olo, että mieli melkein rikkoontuu. Olen kokenut sitä sydänsurun aikana. Täytyy koittaa kestää vaikeat ajat.
Huomaan, että et tiedä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta yhtään mitään.