Pahin turistirysä jossa kävit
Oma kokemukseni oli Rooman Colosseum. Aivan täynnä tunkevia turisteja kylki kyljessä. 20 minuuttia riitti.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Euroopasta sanon Amsterdam. Kadulla käveleminen oli tietyissä paikoissa vaikeaa, kun edessä oli läpipääsemätön ihmismuuri. Ihan kadulla, ei missään nähtävyydessä. Ja punaisten lyhtyjen alueelle ajautui lähes väkisin, jos velloi väkijoukon mukana.
Varsinaiset nähtävyydet ovat sitten asia erikseen, ymmärrän että niihin jonotetaan tai joutuu varaamaan aikaslotin.
Amsterdam huhtikuussa oli ihan kiva. Väkeä oli jonkin verran, mutta ei liikaa, ja Anne Frankin taloa lukuun ottamatta minnekään ei tarvinnut jonotella. Tämä tosin noin kymmenen vuoden takaa, voi olla että tilanne on pahentunut.
Vierailija kirjoitti:
Eurooppa ja moni muukin suosittu lomakohde on parhaimmillaan sesonkien ulkopuolella. Suomen kesä on usein ihan mainio rentoon lomailuun, sopivassa suhteessa mökkeilyä, luonnossa liikkumista, mieluisia yleisötapahtumia, laivaristeilyitä jne. Toisaalta vaikkapa Barcelona on ihan ok kelien ja kansoituksensa puolesta lokakuussa.
Totta. Meillä on ollut tapana käydä etelä- ja keski-Euroopan lomilla kevättalvella kun pahin sesonki ei ole vielä alkanut mutta kelit alkaa olla jo sen verran lämpimät, että pärjäilee shorteissa ja t-paidassa. On yleensä mukavan rauhallista eikä tarvitse joka paikassa jonottaa ja olla ruuhkan keskellä. Hintatasokin monessa paikassa vähän edullisempi kuin kuumimman sesongin aikana. Kesälomalla sitten kierrellään mieluusti kotimaassa tai muualla pohjois-Euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaassa krabin lähellä tiikeri temppeli
Älkää käykö näissä eläinpaikoissa.
Käsittämätöntä että näihin vieläkin riittää porukkaa. Mutta kun on tynnyrissä kasvanut eikä ymmärrä ja ennen kaikkea välitä muiden kärsimyksestä.
Aika moni asia on käsittämätöntä jos ei tiedä mistä puhuu. Ei siellä mitään tiikereitä häkissä ole, vaikka nimessä onkin.
Kommentoin tuohon "älkää käykö eläinpaikoissa", tuollahan on kuitenkin niitä helvetin tiikerinpaijauspaikkoja kai vieläkin, norsuratsastusta, ties mitä. Kaikenmaailman safareita ja aasiratsastusta helteessä, eläinten hyväksikäyttöä ja rääkkäämistä yleensäkin, ympäri maailmaa. Thaikuissa en käy niin en tiedä milä siellä on joku tiikeritemppeli.
Vierailija kirjoitti:
Makarska, Kroatia
Kroatiasta voisi nimetä myös Dubrovnikin, joka oli täynnä turisteja, tai Splitin, jossa jopa antiikin aikainen palatsi oli valjastettu krääsämyymäläksi, mutta kyllä pahin rysä silti oli Makarska. Koko kaupungissa ei varmaan yhtään vapaata parkkipaikkaa missään, joka paikka täynnä turisteja, krääsäshoppeja ja ylihintaisia ja keskinkertaisia ravintoloita. Ja kaiken kruunasi tuo Balkanin Rivieraksi kutsuttu ranta, joka oli koko ajan niin täynnä ihmisiä, että oli ihan tuurikauppaa onnistuiko löytämään rannalta persauksen mentävän tyhjän kohdan. Ihan hirveä paikka koko Kroatia.
Viimeinen lause on taas hauska, "hirveä paikka koko Kroatia". Tuskin on. Mutta kun menee just niihin paikkoihin jotka jo entuudestaan tietää rysiksi niin ei tietysti pety.
Rodos. Lähinnä pelkkä ranta eikä muuta.
Veneretki ei pelastanut koko lomaa.
Eli mihinkään ei kannata mennä.
Onpa täällä paljon "kulttyrellejä" ihmisiä, jotka käyvät lomillaan vaan museoissa ja katsomassa historiallisia nähtävyyksiä.
Todellisuudessa maataan aurinkotuoleilla ja juodaan drinkkejä ja syödään roskaruokaa!
Vierailija kirjoitti:
Rodos. Lähinnä pelkkä ranta eikä muuta.
Veneretki ei pelastanut koko lomaa.
Siis missä Rodoksella? Kaupungissa ainakin on ihan hitokseen muutakin kuin ranta. Sieltä rannalta pääsee kyllä pois sen kaiken muun ääreen. Aika monta kertaa oon käynyt Rodoksella eikä vielä kyllästytä, joka reissulle aina katson uusia käyntikohteita ja tekemistä.
Tallinnan vanhakaupunki heinäkuussa. Ei kyllä varmaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon "kulttyrellejä" ihmisiä, jotka käyvät lomillaan vaan museoissa ja katsomassa historiallisia nähtävyyksiä.
Todellisuudessa maataan aurinkotuoleilla ja juodaan drinkkejä ja syödään roskaruokaa!
En ole koskaan lomamatkoillani maannut aurinkotuolilla. Kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä.

Minä, absolutisti auringonvihaaja, jolle jo Suomen kesä on paskinta aikaa, viihtyisinkin superhyvin aurinkotuolissa ihosyöpää keräten drinkki kädessä :DDD
NOT. Kyllä mut löytää sieltä museosta tai jostain muualta sisätiloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Japanista joitakin huonoja omia kokemuksia, vaikka 95% kaikki Japanin matkat ovat olleet onnistuneita.
Tokion Harajuku oli pettymys, vaikka sitä turisteille suositellaankin. Sellainen paikallisten pissisten ostoskatu. Ei mitään järkevää.
Samoin Shibuyassa ei ole muuta fiksua kuin kuuluisa risteys ja Hachikon patsas. Vautsi.
Kiotosta on tullut aivan karsea turistirysä, jota kannattaa välttää. Keskusta ja pääkadut ovat täynnä turisteja ympäri maailmaa kävelemässä isona massana ees taas, että se häiritsee paikallisten elämää eikä itsekään meinaa mahtua minnekään. Kannattaa mennä mieluummin vaikka Naraan, jos haluaa nähdä vanhaa Japania.
Osakan Dotonbori on turistien suosima päänähtävyys, jossa ei ole yhtikäs mitään erikoista. Ihan tavallinen iso kauppakatu, jossa on mainoksia, kuuluisa juoksijan kuva ja seinällä iso rapu. Kannattaa kävellä suoraan
Minulla on Kobe ja Himeji vielä käymättä. Narassa ja Kiotossa olen käynyt aina turistikauden ja kultaisen viikon ulkopuolella ja siitä huolimatta Kiotossa on ollut aivan hirveä ryysis joka kerta. Narassa ihan normaalit määrät ihmisiä.
Vietän itse Japanissa ajan rysien ulkopuolella, jossa on rauhallista, mutta sinnekin on viimeisen 5 vuoden aikana alkanut hiljaa lipua muitakin turisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä paljon "kulttyrellejä" ihmisiä, jotka käyvät lomillaan vaan museoissa ja katsomassa historiallisia nähtävyyksiä.
Todellisuudessa maataan aurinkotuoleilla ja juodaan drinkkejä ja syödään roskaruokaa!
En ole koskaan lomamatkoillani maannut aurinkotuolilla. Kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä.
Minä, absolutisti auringonvihaaja, jolle jo Suomen kesä on paskinta aikaa, viihtyisinkin superhyvin aurinkotuolissa ihosyöpää keräten drinkki kädessä :DDD
NOT. Kyllä mut löytää sieltä museosta tai jostain muualta sisätiloista.
Ja siis EN ole tuo, jolle vastasit. Olen samanlainen kuin sinä. Pois aurinkotuolit ja drinksut minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopasta sanon Amsterdam. Kadulla käveleminen oli tietyissä paikoissa vaikeaa, kun edessä oli läpipääsemätön ihmismuuri. Ihan kadulla, ei missään nähtävyydessä. Ja punaisten lyhtyjen alueelle ajautui lähes väkisin, jos velloi väkijoukon mukana.
Varsinaiset nähtävyydet ovat sitten asia erikseen, ymmärrän että niihin jonotetaan tai joutuu varaamaan aikaslotin.
Amsterdam huhtikuussa oli ihan kiva. Väkeä oli jonkin verran, mutta ei liikaa, ja Anne Frankin taloa lukuun ottamatta minnekään ei tarvinnut jonotella. Tämä tosin noin kymmenen vuoden takaa, voi olla että tilanne on pahentunut.
On pahentunut ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Louvre, Pariisi. Pitkinä ihmisinä nähtiin kyllä Mona Lisa japanilaislaumojen takaa.
Ihan kuin siinä jotain näkemistä olisi ollut:)
Näkemistä on Louvressa kyllä, Muna-liisa ei ole sieltä etevimmästä päästä nähtävä.
suosittelen menemään Venetsiaan, Pariisiin, Roomaan ja Firenzeen vaikka maalis-huhtikuussa, tai syys-lokakuussa, ja silloinkin varaamaan pahimpiin rysiin ajan. Madrid, Lontoo ja Berliini ei ole ihan yhtä turvoksissa, mutta niissäkin kannattaa käydä sesongin ulkopuolella.
Louvreen en ole koskaan päässyt, mutta Uffizi Firenzessä ja Prado Madridissa sekä British Museum ovat kaikki sellaisia hyviä koko päivän kohteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopasta sanon Amsterdam. Kadulla käveleminen oli tietyissä paikoissa vaikeaa, kun edessä oli läpipääsemätön ihmismuuri. Ihan kadulla, ei missään nähtävyydessä. Ja punaisten lyhtyjen alueelle ajautui lähes väkisin, jos velloi väkijoukon mukana.
Varsinaiset nähtävyydet ovat sitten asia erikseen, ymmärrän että niihin jonotetaan tai joutuu varaamaan aikaslotin.
Amsterdam huhtikuussa oli ihan kiva. Väkeä oli jonkin verran, mutta ei liikaa, ja Anne Frankin taloa lukuun ottamatta minnekään ei tarvinnut jonotella. Tämä tosin noin kymmenen vuoden takaa, voi olla että tilanne on pahentunut.
On pahentunut ja paljon.
Onneks on niin kalkkis että ehti käydä Amsterdamit, Venetsiat sun muut Dubrovnikit jo viime vuosituhannella. Dubrovnikissa olis kiva tavallaan vielä käydä, kun viime käynnillä joskus kasarin lopulla oli vielä vanha kunnon Jugoslavia, varmaan aikalailla muuttunut meininki. Sotatuhot lienee korjattu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaassa krabin lähellä tiikeri temppeli
Älkää käykö näissä eläinpaikoissa.
Käsittämätöntä että näihin vieläkin riittää porukkaa. Mutta kun on tynnyrissä kasvanut eikä ymmärrä ja ennen kaikkea välitä muiden kärsimyksestä.
Aika moni asia on käsittämätöntä jos ei tiedä mistä puhuu. Ei siellä mitään tiikereitä häkissä ole, vaikka nimessä onkin.
Kommentoin tuohon "älkää käykö eläinpaikoissa", tuollahan on kuitenkin niitä helvetin tiikerinpaijauspaikkoja kai vieläkin, norsuratsastusta, ties mitä. Kaikenmaailman safareita ja aasiratsastusta helteessä, eläinten hyväksikäyttöä ja rääkkäämistä yleensäkin, ympäri maailm
No, kerrankos sitä erehdyt.