Iltalehti: Mira Ahola harrasti seksiä tv:ssä ja nyt se realityn marttyyri on taas uhriutumassa
Mira Ahola osallistui Erikoisjoukot-ohjelmaan ja joutui heti muiden silmätikuksi. Hän sähläsi, unohti hanskat, sai kuulla olevansa ryhmän heikoin ja joutui "Juudas-testissä" kaikkien nimeämäksi epäonnistujaksi. Hän kertoo pelänneensä masennuksen palaamista ja traumojen uusiutumista, mutta päätyi silti ohjelmaan. Aiemmin Mira on saanut tappouhkauksia Temppareissa harrastamansa seksin jälkeen ja kertoo joutuneensa keräilemään itseään vuosia. Nyt sama kaava toistui ja media syö sen kitisemättä.
Mammat, kuinka monella teistä on oikeasti aikaa ja mielenterveyttä lähteä sähläämään realityyn ja sitten kertomaan julkisesti, kuinka se teki pahaa? Miksi nämä naiset tekevät tämän itselleen ja vielä useamman kerran? Eikö ole vähemmän traumatisoivaa pysyä pois tv:stä?
"Juudas-testissä" kaikki nimesivät hänet heikoimmaksi. Eikö tämäkin jo kerro jotain? Mutta taas media esittää hänet uhrina. Eikö vastuu omista valinnoista enää kuulu naisille itselleen?
Ja tämä "seksikohtaus" Temppareissa - jälleen nostetaan esiin kuin vapauttavana kokemuksena. Mihin on kadonnut häpeä? Entä vastuunkanto?
Kertokaa rehellisesti, mammat. Onko tämä voimaantumista vai vain tapa pysyä otsikoissa hinnalla millä hyvänsä?
Iltalehti: Mira Ahola harrasti seksiä tv:ssä ja joutui rajuun ryöpytykseen Erikoisjoukoissa pelkäsi masentuvansa uudelleen
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/d04847d3-a2c8-4187-a8fd-65c5c38…
Kommentit (16)
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
No eiköhän ole erityisen huomionkipeää porukkaa nää eri realityissä ramppaajat.
Hyvinhän pärjäsi Erikoisjoukoissa, viimeksi oli vielä siellä, tänään tulee jakso,
Vierailija kirjoitti:
Naisen tehtävä on huolehtia sukupuolimoraalista:) Mies saa paneskella. Siksi Mira joutui valtavan vihavyöryn kohteeksi. Oliko yhden yön jynssäys sen arvoista?
Miehet ovat pannaan hu..ri. A.
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oli videokin sillon netissä
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oko kuvia niistä miehistä???
Ap voi kertoa että miksi hän maalittaa julkisuudessa olevia naisia.
Edelleenkään ei oo niin paha jos mies panee mutta nainen, ei ei, nainen pitäkööt tavarasta huolen
Monella realityissä pyörivillä on adhd ja ne tekee asioita hetken mielijohteesta. Se pitäisi luokitella virallisesti mielisairaudeksi.
Miksei Erikoisjoukot-ohjelmassa ole realistista raiskaus-testiä? Sehän on tärkeä osa modernia sodankäyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oli videokin sillon netissä
Milloin erikoisjoikoissa on nussittu? Mikä kausi ja jakso?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oli videokin sillon netissä
Milloin erikoisjoikoissa on nussittu? Mikä kausi ja jakso?
Myös niitten miehien nimet ja kasvot esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oli videokin sillon netissä
Kuuluiko videolla nussimisen ääniä? Sellaista oh-oh-oh-ääntelyä ja kosteaa litinää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia Mirasta harrastamassa seksiä.
Oli videokin sillon netissä
Oliko lähikuvaa siittimestä liikkumassa sissään ja ulos Miran emättimessä?
Epävakaat persoonallisuudet tekevät tällaisia juttuja. Usein mukana on myös annos ihailun tarvetta. Terveitä ihmisiä tällaiset eivät ole.
🇺🇦🇮🇱