Täytän tänä vuonna 55 vuotta. Olen tajunnut kuinka nopeasti tämä elämä alkaa hiipua

Vierailija kirjoitti:

Näin yli viisikymppisenä tajuaa, että olisi pitänyt elää omaa elämää eikä tehdä kuten muut painostivat/odottivat.

Ei ole myöhäistä elää omaa elämää 50v! Hyvä, jos sen silloin löytää, kaikki ei löydä ikinä.

Olen itse pian eläkeiässä, olen ajatellut kiitollisena sitä, että sain viettää lapsuuteni ja nuoruuteni aikana, jolloin elämä maassamme ja maailmassamme oli vielä jotenkin tervettä verrattuna nykyiseen.  Ihmissuhteet, arvomaailma, koko yhteiskunta tarjosivat jotain johon saattoi nojautua myös silloin kun itse tunsi olevansa heikoilla.  Kaikki tuntuu nykyisin pinnalliselta ja raa'alta.   Oma ikääntyminen askarruttaa, kuten jokaista aikanaan.  Perhe-  ja sukulaispiirini on kutistunut viime vuosina kuolemien vuoksi, on outoa huomata olevansa pian ainoita yhteisten muistojen kantajia. 

Vierailija kirjoitti:

Myönteisyys kantaa paremmin.

Nimenomaan. Olen 77-v ja oikein tyytyväinen elämääni. Mutta onnellisuuden taustalla on hyvä terveys. Siitä olen kiitollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuolisin nyt, niin oikeastaan en ole tehnyt tai saavuttanut yhtään mitään. Hukkaan heitettyä aikaa. Hauskaakaan ei ole ollut. Olen aina ajatellut mitä muut ajattelee. 

N.57

 

Tämä! Tytöt kasvatetaan olemaan kilttejä ja ajattelemaan AINA muita. Viiskymppisenä vihdoin naiset ajattelevat itseään ja huomaavat, että elämä on valunut hukkaan muita miellyttäessä. Elämä vain katosi.

N58

Ei kuulosta uskottavalta nykyisten viiskymppisten kohdalla tuo. Siis yleistäen.

Työssä nyt on kaikkien siedettävä monenlaista.

No kyllä on, minulla esim. suurten ikäluokkien vanhempani kasvattivat miellyttämään muita, kävelemään munankuorilla, ettei äiti vaan suuttuis jne. Koko ajan omaa käytöstä ja miellyttävyyttä piti tarkkailla ulkopuolelta. Sellaisen purkaminen kestää ikuisuuden.

N57

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönteisyys kantaa paremmin.

Nimenomaan. Olen 77-v ja oikein tyytyväinen elämääni. Mutta onnellisuuden taustalla on hyvä terveys. Siitä olen kiitollinen. 

Onnellinen voi silti olla, vaikkei olisi hyvää terveyttäkään. Minulla on syviä onnen hetkiä, vaikka olen sairastanut syövän ja ongelmia twrveyden kanssa ihan koko ajan.

"Hiipua"???

Tarkoititko: huveta. Juu. vuosia kertyy taakse ja edessä niitä on vähemmän, mutta mitään hiipumista en ole havainnut. Elämä on joka päivä hyvää ja ihanaa.

Olen tarkka kielestä ja käsitemerkityksistä. En uskokaan, että sulla elämä mihinkään hiipuu, koska se tarkoittaa vähittäistä sammumista ja on melko luuserimainen asenne.  Tsemppiä ja hyvää syntymäpäivää, sulla  on elämää elettävänä vielä ainakin 35 vuotta. Vedä täysillä ja nauti! Jos hormonivajetta on, hanki korvaus. Kannattaa! Ja jos mies tympii, laita mäelle se.

N61

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minä elin kivan nuoren aikuisen elämän. Nyt yli 50-v. elän yhä "pitäisi" elämää, ja enemmän kuin ennen. Pitää käydä kuntosalilla, pitää käydä kävelyllä, pitää, pitää, pitää. Suvussa on varhaista dementiaa, ja elämän sisältö on nyt dementian ennaltaehkäisyssä. 

Vähän ahdistavalta kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei minua kasvatettu kiltiksi, sain olla vilkas poikatyttö. Koulukiusaaminen minut alisti ja teki lattianraossa kyyristelevän raukan. Sama tyyli työelämässäkin kunnes kasvatin selkärangan ja näytin ettei mun silmille hypitä. Nyt sitten olen aikamoinen kusipää. Parempi niin. 

Toivottavasti et itse nyt kiusaa muita? Siinä tapauksessa ei ole parempi, jos pistät pahan kiertämään.

Kunhan et oksenna pahaa oloasi viattomiin nuoriin vaikka kuinka kehtaavat olla nuoria ja nättejä! Ankeuttajia on jo tarpeeksi.

Meillä on suvussa muistisairauksia. Kun seurasin rakkaan isoäitini loppuaikoja, totesin että voi jestas kun tuolta vaan välttyisi itse. Tai kun rakas anoppi makasi tuskissaan saattohoito-osastolla, syöpäkasvain rikkoi siis kasvaessaan kylkiluita tieltään. En ollut aiemmin eutanasian puolella, mutta kun näkee vakavia sairauksia jotka vie sen tutun persoonan mennessään ja pilaa kaiken, näkökanta elämään muuttuu. Miksi eläimille sallitaan arvokas lähtö mutta ihmisen täytyy kitua viimeiseen asti?
Toki kaikkein mieluiten sitä itse lähtis saappaat jalassa vaikka puutarhaa hoitaessa, olkoonkin että kuolo korjais sitten vähän "nuorempana". Eliniän pitkittämisellä saadaan vain voittoja lääkeyhtiöille. 

Mikä tuo salarakas-juttu on? Onko sulla vaimokin?

Uppp

Sama täällä. Tuntuu että vietin ihan vasta kolmekymppisiä ja elämä oli vasta edessä. Nyt on parissa vuodessa useampi ex työkaveri poistunut muonavahvuudesta.

Mä oottelen eläkettä että pääsis Kelasta eroon vaikka loppuiäksi. Oon kyllästynyt koko laitokseen. Vielä 4 vuotta kituuttamista. Tää ei sinänsä liity aloitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Tuntuu että vietin ihan vasta kolmekymppisiä ja elämä oli vasta edessä. Nyt on parissa vuodessa useampi ex työkaveri poistunut muonavahvuudesta.

Oon 34 ja tuntuu et oon vanhus jo

Elämä on luopumista

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa myös. Kaikkien vanheneminen. Miten aika voi kadota näin.

Ei aika mihinkään katoa. Aika on ikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Näin yli viisikymppisenä tajuaa, että olisi pitänyt elää omaa elämää eikä tehdä kuten muut painostivat/odottivat.

Mitä olisit tehnyt toisin, siis millaista omaa elämää olisit elänyt?

Sitten kun yrittää muistella elämää taaksepäin. Aika onkon niin pitkä ettei sitä edes muista.

Valitettavasti ihmiset havahtuvat todella myöhään. Moni alkaa ryyppäämään eläkkeellä kun tajuavat, että omaa elämää ei ole kun ei ole töitä mitä tehdä. Vaivat jäi toki muistoksi. Niitä hoidetaan sitten eläkerahoilla. Hieno systeemi kehitetty kieltämättä.