Lue keskustelun säännöt.
Täytän tänä vuonna 55 vuotta. Olen tajunnut kuinka nopeasti tämä elämä alkaa hiipua
26.05.2025 |
Hirveä ikäkriisi ja ahdistus. Olen päättänyt, että enää en ajattele kuin etupäässävvain omaa etuani. Työnantajan perse...een nuoleminen saa nyt loppua. Samoin viisveisaan kaikista "neuvojen jakelijoista". Pyhitän lopun elämäni vain itselle, vanhemmilleni ja ehkä jollekkin salarakkaalle. Minulle on turha tulla enää sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. En välitä hevon hel...ettiä.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Välillä sitä on miettinyt onko tehnyt väärin kun ei ole mennyt perinteisen kaavan mukaan ja hankkinut omaisuutta eikä lapsia. Mutta tässä viidenkympin täytyttyä olen käynyt elämääni läpi ja olen kyllä hiton tyytyväinen siihen miten olen elänyt. Olen tehnyt mitä olen halunnut, opiskellut mielenkiintoista alaa, tehnyt merkityksellistä työtä, rakentanut hienoja ihmissuhteita, paneutunut vaativaan harrastukseen, nauttinut rakkaudesta, haastanut itseäni, pitänyt huolta fyysisestä kunnosta, matkustellut ja pitänyt hauskaa! Enkä tunne että se olisi vielä ollenkaan lopussa. Jatkan samaa vielä jonkun 20-25 vuotta, sitten voi olla aika vetäytyä kuuntelemaan äänilevykokoelmaani ja lukemaan idän filosofiaa.
N50
Paras hetki filosofian lukemiselle on NYT eikä SITTEN JOSKUS
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin yli viisikymppisenä tajuaa, että olisi pitänyt elää omaa elämää eikä tehdä kuten muut painostivat/odottivat.
Kun kuolee, pääsee pois kärsimästä.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa myös. Kaikkien vanheneminen. Miten aika voi kadota näin.
Elämä on lyhyt, sen hoksaa kun puoliväli on ylitetty. Parhaat vuodet meni jo. Mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin aika kuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani kuolivat kun olivat 66v ja 71v. Heidän vanhemmistaan ei yksikään elänyt yli 70-vuotiaaksi. Muutenkin sukua kun katsoo taaksepäin niin hyvin harva on elänyt yli 70v.
Ei siis näytä hyvältä minun osaltani. Olen jo 59v, joten tässä ei ole paljoa aikaa. Sen verran sairauksia jo nyt, joten vähän pelottaa, miten paljon sairauksia ehtii tulla ennen kuin kuolo korjaa.
Vähän kateellisena katson kun vanhat pariskunnat istuvat yhdessä puistonpenkillä käsikkäin ja keskustelevat. Minulle ei koskaan tule tuota vaihetta kun olen ollut jo vuosia puolisoni omaishoitaja. Ihan yksin saan puhua, kuten jo monta vuotta. Minua ei kukaan pidä kädestä ellen itse paina puolisoni kättä omaani.
Kaiken tämän lisäksi tulevat rahahuolet. Ihan yksin joudun tappelemaan jokaisesta eurosta kuten jo monta vuotta. Eipä tämä elämä hääppöistä ole enää. Kun olisi nuorena tiennyt, että loppu on tälläistä niin olisin elänyt aivan toisin.
Halaus sinulle. Teet arvokasta työtä jota ei kuitenkaan arvosteta yhteiskunnan puolelta. Puolisosi varmasti arvostaa. Minullakin paljon sairauksia, olen ikäisesi. Muutamassa vuodessa tullut useita diagnooseja ja lääkemäärät tuplaantuneet. Asun yksin, ystävätkin kaikonneet sairauksien vuoksi (en jaksa tehdä mitään yhdessä). Kuolema kävi jo lähellä. Välillä pelottaa loppuelämä. Pärjäillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minua oma elämäni liikuta pätkän vertaa mutta surettaa kun joutuu vanhempien kuolema ja muuta sellasta mukavaa vielä kokea.
Täytän 69-vuotta. Koskaan en ajatellut, että elämä "hiipuu". Koko ajan oli aina mukavaa, mutta nyt on tullut vähän vastoinkäymisiä, kun on vakavaa sairautta. Ei itselläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on täysillä eläminen? Someilluusiota.
Niinpä, sitä minäkin ihmettelen? Me ollaan kaikki elämän ensikertalaisia, joten elämän luonne avautuu vasta vähitellen. Yritän pitää lopputuleman mielessäni, eli sen, että elämä on lyhyt pyrähdys, joka päättyy kuolemaan. Minulla on vain tämä hetki, ja niin pitkään, kuin olen toimintakykyinen ja kohtuullisen terve, yritän muistaa olla kiitollinen. En ole pystynyt, enkä tule pystymään, tämän ihmeellisempään.
N70
Itse kävin tuon kriisin läpi jo 28-vuotiaana, kun mieheni sairastui alkoholismiin. Piti oikeasti miettiä, mikä mun omassa elämässä on tärkeää ja miten haluan sen elää. Tutustuin zen- filosofiaan, ja se on ollut oppaani siitä lähtien.
Mikään ei ole tärkeää, paitsi puutarhan hoito. Ja ehkä villasukkien kutominen. Tanssiminen omien lempibiisien tahtiin hiestä märkänä (hemmetin hauskaa kuntojumppaa!). Puntin nostaminen viimeisillä voimilla. Lasten elämän seuraaminen ja heidän (minun mielestäni) väärien ratkaisujensa hyväksyminen. Miehen kanssa höpöttely ja kahdenkeskinen omituinen huumori (hän raitistui ja palasi/kasvoi omaksi itsekseen).
N51
Vanhempani kuolivat kun olivat 66v ja 71v. Heidän vanhemmistaan ei yksikään elänyt yli 70-vuotiaaksi. Muutenkin sukua kun katsoo taaksepäin niin hyvin harva on elänyt yli 70v.
Ei siis näytä hyvältä minun osaltani. Olen jo 59v, joten tässä ei ole paljoa aikaa. Sen verran sairauksia jo nyt, joten vähän pelottaa, miten paljon sairauksia ehtii tulla ennen kuin kuolo korjaa.
Vähän kateellisena katson kun vanhat pariskunnat istuvat yhdessä puistonpenkillä käsikkäin ja keskustelevat. Minulle ei koskaan tule tuota vaihetta kun olen ollut jo vuosia puolisoni omaishoitaja. Ihan yksin saan puhua, kuten jo monta vuotta. Minua ei kukaan pidä kädestä ellen itse paina puolisoni kättä omaani.
Kaiken tämän lisäksi tulevat rahahuolet. Ihan yksin joudun tappelemaan jokaisesta eurosta kuten jo monta vuotta. Eipä tämä elämä hääppöistä ole enää. Kun olisi nuorena tiennyt, että loppu on tälläistä niin olisin elänyt aivan toisin.