Lue keskustelun säännöt.
Täytän tänä vuonna 55 vuotta. Olen tajunnut kuinka nopeasti tämä elämä alkaa hiipua
26.05.2025 |
Hirveä ikäkriisi ja ahdistus. Olen päättänyt, että enää en ajattele kuin etupäässävvain omaa etuani. Työnantajan perse...een nuoleminen saa nyt loppua. Samoin viisveisaan kaikista "neuvojen jakelijoista". Pyhitän lopun elämäni vain itselle, vanhemmilleni ja ehkä jollekkin salarakkaalle. Minulle on turha tulla enää sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. En välitä hevon hel...ettiä.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan se on osa eksitentiaalikriisiä, kun tajuaa, ettei omalla elämällä ole merkitystä kovin monellekaan. Teki niin tai näin. Se on tavallaan surullista ja tavallaan vapauttavaa. Tajuaa, että vaikka tänään kuolisi, maailma jatkaisi pyörimistään, samat tyypit ulkoiluttaisi koiraansa tuossa kadulla, kaupassa ihmiset työntäisi kärryjään ja valtaosa ei ole koskaan edes kuullut susta. Ja jos kuulevat, niin älähtävät jotain empaattista ja se siitä. Oikeasti niitä ihmisiä, joille elämälläsi on aidosti iso merkitys on pieni kourallinen. Niitä, jotka muistaisivat ja kaipaavat vielä vuosien päästä.
Mulle tuli ekan kerran tuollainen olo lentokoneessa. Se oli jotenkin silmiä avaava kokemus. En tiedä miksi koin sen lentokoneessa vaikka se on turvallisin matkustusmuoto. Katsoin vain sinne mereen alas ja se oli ihan epätodellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onx sulla salarakas?
Ei vielä. Toivottavasti kohta.
Ap.
Miksi ihmeessä sen pitää olla salainen?
Vierailija kirjoitti:
Sun elämä mihinkää oo hiipumassa, oot 55v!
Hyvä asenne. Moni kokeekin noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuolisin nyt, niin oikeastaan en ole tehnyt tai saavuttanut yhtään mitään. Hukkaan heitettyä aikaa. Hauskaakaan ei ole ollut. Olen aina ajatellut mitä muut ajattelee.
N.57
Tämä! Tytöt kasvatetaan olemaan kilttejä ja ajattelemaan AINA muita. Viiskymppisenä vihdoin naiset ajattelevat itseään ja huomaavat, että elämä on valunut hukkaan muita miellyttäessä. Elämä vain katosi.
N58
No kyllä osa on aina tajunnut aina ajatella omia tarpeitaan. Mikäpä tätä nykyaikana estää muu kuin oma miellyttämisenhalu.
Moni on aika mlkkuluonne jo nuoresta, ehkä viihtyneet myös aina paremmin yksin. Ei tässä mitään väärää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuolisin nyt, niin oikeastaan en ole tehnyt tai saavuttanut yhtään mitään. Hukkaan heitettyä aikaa. Hauskaakaan ei ole ollut. Olen aina ajatellut mitä muut ajattelee.
N.57
Tämä! Tytöt kasvatetaan olemaan kilttejä ja ajattelemaan AINA muita. Viiskymppisenä vihdoin naiset ajattelevat itseään ja huomaavat, että elämä on valunut hukkaan muita miellyttäessä. Elämä vain katosi.
N58
Ei kuulosta uskottavalta nykyisten viiskymppisten kohdalla tuo. Siis yleistäen.
Työssä nyt on kaikkien siedettävä monenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaiset elävät täysillä, en pääse samaan, mutta aina voi yrittää elää jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Eli olin oikeassa ettei kannata raataa töissä T. Nuori
Se on suhteellista, saattaa kannattaakin jonkin aikaa raataa töissä, koska siitä saa rahaa, joista voi kerryttää säästöjä ja työeläkettä. Moni hankkii työllä itselleen oman asunnon, jossa on mukavaa ja edullista asua sen jälkeen kun lainat on maksettu. Joskus työ voi itsessäänkin olla mielekästä, mutta ei läheskään kaikille ole sellaista onnea suotu. Kannattaa miettiä, mikä on elämässä tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä on täysillä eläminen? Someilluusiota.
Mitäs täällä höpistään? Mitään aleta hiipumaan.
Olen 70v ja opiskelen uutta ammattitutkintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on täysillä eläminen? Someilluusiota.
Vanhemmille sukupolville se oli kai työtä ja työtä. Harrastuksia, kohtaamisia joidenkin kanssa tai reissu johonkin. Sukulaisia ja nuorempana matka. Mutta eihän me samanlaisia kaikki olla.
Niin, itselläni tuli 57 vuotiaana olo että minua ei kiinnosta enää paskaakaan muiden ihmisten mielipiteet enkä halua itse enää saavuttaa mitään erityistä. Olen mikä olen, eikä minun tarvii muuksi muuttua. Varmaankin on tullut jo liian monta pettymystä ja särkynyttä unelmaa? Elän vain päivän kerrallaan, enkä enää suunnittele liikoja omaan tulevaisuuteen. Joku päivä nautin elämästä, ja joskus kärsin. Onneksi terveys on vielä hyvä eikä alkokaan en meinaa maistua. Tupakka jäi kuviosta jo 10 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla iski kans hirveä kriisi, kun täytin 50 äskettäin. Elämän loppusuoralla tässä mennään. Mitä tässä enää on saavutettavana, ei mitään, krempat lisääntyy päivä päivältä. Omat vanhemmat alkaa olla pelistä pois. Omat lapset 3-kymppisiä parin vuoden päästä. Itse on next in line menossa multiin. Helvetin masentavaa. Olen eronnut ja yksin. Kuka enää huolii enkä itsekään jaksa enää vieraita ihmisiä elämääni. Aikaa ei voi pysäyttää. Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Kuin omasta suustani. Mitkään uudet ystävyys suhteetkaan ei kestä, kun ei vaan jaksa Innostua ja päästää ketään elämäänsä. Mitenkäs sitten suhteilla vastakkaiseen sukupuoleen... mahdotonta.
N.53
L
Onx sulla salarakas?
Ei vielä. Toivottavasti kohta.
Ap.
Miksi ihmeessä sen pitää olla salainen?
Koska kaapissa ikuisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun suvussa ei ole terveitä yli 7-kymppisiä, joten tässä ei montaa vuosikymmentä enää ole. Jos vuodet juoksee, niin pelottavasti myös nuo vuosikymmenet. Siskolla on nyt selkeitä muistisairauden oireita. On vasta 56-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Eli olin oikeassa ettei kannata raataa töissä T. Nuori
On mukavampaa vanhempana, jos on jotain mitä haluaa. Se yleensä vaatii työntekoa, jollei ole syntynyt rikkaaseen sukuun.
Vierailija kirjoitti:
Mun suvussa ei ole terveitä yli 7-kymppisiä, joten tässä ei montaa vuosikymmentä enää ole. Jos vuodet juoksee, niin pelottavasti myös nuo vuosikymmenet. Siskolla on nyt selkeitä muistisairauden oireita. On vasta 56-vuotias.
Mun vanhemmat kuoli 67 ja 68 vuotiaana. Heidän vanhemmistaan 1 pääsi yli 75. Ei lupaa pitkää ikää. Harmittaa nämä ihmisten oletukset, että kaikki elää vähintään 90 vuotiaiksi.
M.56
52-vuotiaana tuntuu, että aikaa on runsaasti jäljellä. Ei ole kovinkaan vanha olo, suunnitelmia riittää. Ehkä ne jäävät haaveeksi, mutta entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan se on osa eksitentiaalikriisiä, kun tajuaa, ettei omalla elämällä ole merkitystä kovin monellekaan. Teki niin tai näin. Se on tavallaan surullista ja tavallaan vapauttavaa. Tajuaa, että vaikka tänään kuolisi, maailma jatkaisi pyörimistään, samat tyypit ulkoiluttaisi koiraansa tuossa kadulla, kaupassa ihmiset työntäisi kärryjään ja valtaosa ei ole koskaan edes kuullut susta. Ja jos kuulevat, niin älähtävät jotain empaattista ja se siitä. Oikeasti niitä ihmisiä, joille elämälläsi on aidosti iso merkitys on pieni kourallinen. Niitä, jotka muistaisivat ja kaipaavat vielä vuosien päästä.
Ja se on ihana asia. Olla läheisilleen riittävä ja ehkä jollekulle tärkeä.
Täytän tänä vuonna 60 vee ja olen hieman erakkoluonne. Viimeiseen pariin vuoteen on mahtunut sydäninfarkti ja vuotta myöhemmin yli 25 vuotta kestäneen parisuhteen katkeaminen.
Päätin viime kesänä että elämä jatkuu kunnes se päättyy ja että eräitä asioita ei enää voi lykätä myöhemmäksi. Ryhdyn tuumasta toimeen. Mulla on tällä hetkellä varmaan kymmenkertainen määrä harrastuksen kautta tulleita pääasiassa naispuolisia tuttavia kuin mikä tilanne oli vielä 9kk sitten ja selviä vapaa-ajan (riittämättömyyden) ongelmia.
Tässä iässä ei enää tarvitse miettiä että "mitähän nuokin ihmiset minusta ajattelevat".
M59+
55v. on nukkunut 20v.