Onko joku ideasi ollut periaatteessa aivan järjetön mutta silti tuntunut pakolta toteuttaa? Harkitsen vakavissani asunnottomaksi jäämistä
Olen kyllästynyt elämään tässä ylihinnoitellussa asunnossani ja tunnen olevani vankilassa. En pidä huonekaluistani tai elämästäni näin. Ei ole kotia. En kertakaikkiaan näe elämässäni oikein mitään järkeä näin tai no ehkä se nimenomaan on järkevää elää tällain mutta elämänilo ja into, kaikki sellainen puuttuu.
Olen päättänyt päättää vuokrasuhteen ja kierrellä Suomea ympäriinsä. Minulla kun ei ole nyt töitäkään ja voin ihan yhtä hyvin viettää aikaani uusia kokemuksia saaden. Minua ei kiinnosta tällainen elämä mitä nyt elän. Voin hyvin kulkea reppu selässä ja keskittyä joka hetkeen miten aina selviän huomiseen. Se tuntuu niin houkuttelevalta että en välitä vaikka läheiseni pitäisivät minua hulluna.
Kommentit (66)
Minitalo syntyi edullisella budjetilla. Koska talo tehtiin itse ilman ulkopuolista työvoimaa ja materiaalitkin saatiin osin omista varastoista, talo rakentui valmiiksi noin 1112000 eurolla. Ennätyksellisen pieni budjetti se ei ole, sillä uutisissa kerrottiin aikoinaan nuoren miehen 5000 euron minitaloprojektista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ihan realiteeteissa kiinni. Kodittomuus ei ole romanttista. Muutama viikko reppu selässä kesäaikaan ehkä menee vielä lomana, mutta todellisuudessa kodittomuus on raskasta ja vaarallistakin. Joka päivä pitää miettiä, missä olla säältä suojassa, missä nukkua turvallisesti, missä peseytyä ja pestä vaatteita jne.
Pakettiauto ja kunnon makuupussi antaa jo kovasti suojaa. Uimahalleissa voi välillä peseytyä, kesällä luonnon vesissä. Itsepalvelupesuloitakin on.
Itsepalvelupesuloita on vain suurimmissa kaupungeissa, joten jos pysyt Helsingin keskustassa, ja uit suihkulähteissä, niin onnistuuhan se.
Vitsit nää tällaiset kommentit ovat naurettavia. Kaikesta etsitään syitä
Ai realismi on poissuljettua, ja kulkijan pitäisi pysyä likaisissa vaatteissa, koska lähtiessään oletti, että itsepalvelupesuloita on joka puolella?
Neuvoja ei siis saa antaa, vaan neuvoa seuraamaan yksisarvista sateenkaaren päälle, koska se ajatus houkuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Minitalo syntyi edullisella budjetilla. Koska talo tehtiin itse ilman ulkopuolista työvoimaa ja materiaalitkin saatiin osin omista varastoista, talo rakentui valmiiksi noin 1112000 eurolla. Ennätyksellisen pieni budjetti se ei ole, sillä uutisissa kerrottiin aikoinaan nuoren miehen 5000 euron minitaloprojektista.
Tässä sellainen irtiotto, mitä voi kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ihan realiteeteissa kiinni. Kodittomuus ei ole romanttista. Muutama viikko reppu selässä kesäaikaan ehkä menee vielä lomana, mutta todellisuudessa kodittomuus on raskasta ja vaarallistakin. Joka päivä pitää miettiä, missä olla säältä suojassa, missä nukkua turvallisesti, missä peseytyä ja pestä vaatteita jne.
Pakettiauto ja kunnon makuupussi antaa jo kovasti suojaa. Uimahalleissa voi välillä peseytyä, kesällä luonnon vesissä. Itsepalvelupesuloitakin on.
Itsepalvelupesuloita on vain suurimmissa kaupungeissa, joten jos pysyt Helsingin keskustassa, ja uit suihkulähteissä, niin onnistuuhan se.
Vitsit nää tällaiset kom
Tapa kertoa neuvojasi on vastenmielinen ja puhut suihkulähteissä uimisesta kuin alentaen toisen pärjäämistä.
Asuntoauto tai -vaunu olisi ihan hyvä ratkaisu.
Muutin takaisin ns "kotikaupunkiini" 25v pääkaupunkiseudulla asumisen jälkeen kun olin pitkään kaivannut nuoruudenrakastani ja ikävöinyt kotikonnuille takas. Jossain rinnakkaistodellisuudessa odotin ja toivoin kai itseltänikin salaa että tiemme taas kohtaisivat tuon exäni kanssa. Tai siis jos pilkkua viilataan, niin fyysiset tiet kohtaa useinkin, mutta hän elää elämäänsä rouvansa kanssa ja minä vain etsin häntä katseillani ohi ajaessani. Oli ihan typerää kuvitellakaan (tai toivoa edes itseltä salaa) että hän säntäisi takaisin luokseni kun sai tietää minun palanneen. Tosin olenhan vasta alkuun päässyt, joten aina on toivoa jäljellä. :-) mutta, any way, typerä, typetä idea. Rikon tässä vain sydämestäni senkin viimeisen nurkkauksen mikä ehjänä enää on ja mätänen tylsässä evvk duunissa.
"Tapa kertoa neuvojasi on vastenmielinen ja puhut suihkulähteissä uimisesta kuin alentaen toisen pärjäämistä."
No tuo tulkinta tulee ihan omasta päästäsi, ja taidat pitää kaikkia neuvoja alentavina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ihan realiteeteissa kiinni. Kodittomuus ei ole romanttista. Muutama viikko reppu selässä kesäaikaan ehkä menee vielä lomana, mutta todellisuudessa kodittomuus on raskasta ja vaarallistakin. Joka päivä pitää miettiä, missä olla säältä suojassa, missä nukkua turvallisesti, missä peseytyä ja pestä vaatteita jne.
Pakettiauto ja kunnon makuupussi antaa jo kovasti suojaa. Uimahalleissa voi välillä peseytyä, kesällä luonnon vesissä. Itsepalvelupesuloitakin on.
Minä asun keskikokoisessa kaupungissa. Täällä ei ole yhtään itsepalvelupesulaa. Uimahalli menee kesäksi kiinni.
Onko ap:lla pakettiautoa?
Mene ap ihmeessä, sinä tunnet itsesi ja tarpeesi paremmin kuin muut, seikkailu tekee hyvää!
Minä olen sitä mieltä että ihan kaikille tekis hyvää olla koditon pikku hetki elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Mene ap ihmeessä, sinä tunnet itsesi ja tarpeesi paremmin kuin muut, seikkailu tekee hyvää!
Minä olen sitä mieltä että ihan kaikille tekis hyvää olla koditon pikku hetki elämästään.
Ja niille jotka ulisee kuinka se ei ole helppoa voi muistuttaa siitä kuinka mikään mikä on tekemisen arvoista ei ole helppoa, helppo on merkityksen vihollinen.
Mitä tuo tarkoittaa että "poliisi ja sosiaalityö näitä sitten hoitelee"? :D
Olen ollut asunnottomana, itse irtisanonut asunnon molemmilla kerroilla, vieläpä kaksi koiraa mukana ja pisimmillään melkein vuoden asunnottomuuspätkä. Ei minuun ollut koskaan sossu yhteydessä vaikka esimerkiksi Kela ja omalääkäri tiesivät asunnottomuudesta, ei ole syy huoli-ilmoitukseen.
Tälläkin hetkellä olen vailla vakituista asuntoa (vaikkakaan en tien päällä), tosin näyttää siltä että unelmien kämppä löytyi viimein, sormet ristissä sen puolesta. Lähdin viime vuonna kun oli muutenkin aika vaihtaa maisemaa ja olen (taas) työtön enkä tiennyt minne asettua. Ei inhottavaa asuinpaikkaa ja halua lähteä tien päälle muuta että syö ja liikkuu hyvin ja on päihteetön, kaikki pätevät minuun ja halusin silti pois.
Suomessa ei myöskään ole ihan jenkkimeininki naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa. Jos telttailee on oletettavasti pienemmässä riskinsä paiskatuksi tai nirhityksi tulemisen kanssa kuin jos pyörisi nistipiireissä ihan asunnollisena tai jos vain olisi sattunut suuri epäonni matkaan ja asuisi väkivaltaisen aviomiehensä kanssa.
Muutettiin keskellä talvea asumaan mökkiin, jossa oli muuttoauton tullessa -3 lämmintä sisällä, puulämmitys, kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna. Ajateltiin että siinä nyt hetken asutaan ja jos jäädään pidemmäksi aikaa, tehdään vessa ja kylppäri talon yhteyteen.
No, siihen jäätiinkin pysyvästi. Täysremontti tehtiin ja nyt on ilp puulämmityksen lisäksi, mutta edelleen kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna 😄 Ei katsottu tarpeelliseksi niitä muuttaa.
Jos uimahalli on kiinni kesällä, voi esim. leirintäalueilta ostaa pelkän suihkussa käynnin, pyykinpesun jne.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin keskellä talvea asumaan mökkiin, jossa oli muuttoauton tullessa -3 lämmintä sisällä, puulämmitys, kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna. Ajateltiin että siinä nyt hetken asutaan ja jos jäädään pidemmäksi aikaa, tehdään vessa ja kylppäri talon yhteyteen.
No, siihen jäätiinkin pysyvästi. Täysremontti tehtiin ja nyt on ilp puulämmityksen lisäksi, mutta edelleen kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna 😄 Ei katsottu tarpeelliseksi niitä muuttaa.
Hienoa.
Elin lapsuuteni noin, ja se oli onnellista aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin keskellä talvea asumaan mökkiin, jossa oli muuttoauton tullessa -3 lämmintä sisällä, puulämmitys, kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna. Ajateltiin että siinä nyt hetken asutaan ja jos jäädään pidemmäksi aikaa, tehdään vessa ja kylppäri talon yhteyteen.
No, siihen jäätiinkin pysyvästi. Täysremontti tehtiin ja nyt on ilp puulämmityksen lisäksi, mutta edelleen kantovesi, ulkohuussi ja ulkosauna 😄 Ei katsottu tarpeelliseksi niitä muuttaa.
Tämä on minun unelma. Muuttaa mökkiin luontoon asumaan. Sitä kohti. Kiitän positiivisista kokemuksista ja tsempeistä jokaista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo tarkoittaa että "poliisi ja sosiaalityö näitä sitten hoitelee"? :D
Olen ollut asunnottomana, itse irtisanonut asunnon molemmilla kerroilla, vieläpä kaksi koiraa mukana ja pisimmillään melkein vuoden asunnottomuuspätkä. Ei minuun ollut koskaan sossu yhteydessä vaikka esimerkiksi Kela ja omalääkäri tiesivät asunnottomuudesta, ei ole syy huoli-ilmoitukseen.
Tälläkin hetkellä olen vailla vakituista asuntoa (vaikkakaan en tien päällä), tosin näyttää siltä että unelmien kämppä löytyi viimein, sormet ristissä sen puolesta. Lähdin viime vuonna kun oli muutenkin aika vaihtaa maisemaa ja olen (taas) työtön enkä tiennyt minne asettua. Ei inhottavaa asuinpaikkaa ja halua lähteä tien päälle muuta että syö ja liikkuu hyvin ja on päihteetön, kaikki pätevät minuun ja halusin silti pois.
Suomessa ei myöskään ole ihan jenkkimeininki naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa. Jos telttailee on oletettavasti
Sielunsisko. Toivon kovasti, että saat unelmiesi kämpän! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me luovuttiin talosta. Maksettiin melkein 3000e pelkasta katosta ja kuumasta vedesta ja vahasta lammosta. Saatiin siita allergiat ja oltiin tosi sairaita. Sitten kun kaikki muukin kusi niin paatettiin ottaa happea ilman kattoa.
Terveys palasi ja harmaa oravanpyorassa juoksu loppui.
Ala ryhdy taysin kodittomaksi. Keksi tulonlahde,hanki paku tai asuntovaunu.
Kun luopuu kaikesta voi oikeasti paatya kadulle. Ilman osoitetta on hankalaa avata pankkitilia, puhelinliitymaa tai... saada toita. Ulkomailla jaa lopulta ilman terveydenhuoltoa. Suunnittele tarkasti ja mahdollista paluu yhteiskuntaan.
Meilla on suunitelma ja lopulta palataan asumaan taloon. Lopputtomasti ei voi haahuilla, se menee korvien valiin,mutta valivuosi tai pari kannattaa
Miten asunnottomuus vaikuttaa puhelinliittymään tai pankkitiliin? Nykyäänhän kaikki hoidetaan netin kautta ja
Asioiden hoitoon tarvitsee kiintean osoitteen. Pankkitilin eli asioiden hoitoon tarvittavat tunnukset vaativat kiintean osoitteen. Lopulta tarvitsee myos tulonlahteen ja siihen tarvitaan osoite vaikka olisi "nettityo". Ja se paiva kun paattaa haluta takaisin asuntoon ja toihin se ei olekkaan niin suoraviivaista.
Tasta oli dokumenttikin. Ihmiset kun aina sanoo miksi kodittomat eivat mene toihin. Siksi, koska kadulla ihmisella ei ole arvoa eika oikeuksia.
Nuori rikkaan suvun tytto vietti aikaa kadulla ja totesi, etta hupsis. Ilman osoitette, rahaa, nettia, puhelunta pankkitilia...mikaan ei onnistu. Toki tama oli uk: sta, mutta suomessa kun on ulosotonasiakas on yhta arvoton, jos tipahtaa kodittomaksikin viela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me luovuttiin talosta. Maksettiin melkein 3000e pelkasta katosta ja kuumasta vedesta ja vahasta lammosta. Saatiin siita allergiat ja oltiin tosi sairaita. Sitten kun kaikki muukin kusi niin paatettiin ottaa happea ilman kattoa.
Terveys palasi ja harmaa oravanpyorassa juoksu loppui.
Ala ryhdy taysin kodittomaksi. Keksi tulonlahde,hanki paku tai asuntovaunu.
Kun luopuu kaikesta voi oikeasti paatya kadulle. Ilman osoitetta on hankalaa avata pankkitilia, puhelinliitymaa tai... saada toita. Ulkomailla jaa lopulta ilman terveydenhuoltoa. Suunnittele tarkasti ja mahdollista paluu yhteiskuntaan.
Meilla on suunitelma ja lopulta palataan asumaan taloon. Lopputtomasti ei voi haahuilla, se menee korvien valiin,mutta valivuosi tai pari kannattaa
Miten asunnottomuus vaikuttaa puhelinliittymään tai pankkiti
Niin mutta jos on muutaman kuukauden postin kirjoilla ja on jo olemassa oleva puhelinliittymä sekä tilit ja tunnukset niin tosiaanko pankki alkaa purkamaan sopparia ja tili poistuu?
Jos oisin nuori ja perheetön, voisin oikein hyvin elellä kulkurielämää kesän. Sitten syksyn tullen jostain työpaikka ja vuokrakämppä.
Itse mietin samaa. Mikä olisi edullisin asumismuoto jatkossa?
Tekisi mieli rakentaa joku pieni talo eläkepäiviä varten.