Mikä on voimakkain hetkellinen pelko mitä olet ikinä kokenut?

Merellä ollessani, kun laiva meinasi kaatua kovassa merenkäynnissä avomerellä. Tilanne ei ollut mitään normaali kallistelua vaan alus haukkasi vettä konehuoneeseen kallistuessa noin 60 isossa 6-10 metrisessä myötä aallokossa leikatessa poikittain (boarch) 

Joskus tyhmänä teininä liftasin. Joku mies sitten otti minut kyytiin. Yhtäkkiä hän kääntyi syrjäiselle metsätielle ja ajoi sitä hetken ja pysäytti.

Se pakokauhu ja paniikki. Itkin hysteerisenä ja anoin että älä tee mitään. Mies ei puhunut sanaakaan.

Sitten hän jotenkin havahtui ja ajoi takaisin isolle tielle ja vei minut sinne mihin pitikin. Emme puhuneet mitään loppumatkan aikana.

Kun vauvaa elvytettiin (selvisi)

Vierailija kirjoitti:

Joskus tyhmänä teininä liftasin. Joku mies sitten otti minut kyytiin. Yhtäkkiä hän kääntyi syrjäiselle metsätielle ja ajoi sitä hetken ja pysäytti.

Se pakokauhu ja paniikki. Itkin hysteerisenä ja anoin että älä tee mitään. Mies ei puhunut sanaakaan.

Sitten hän jotenkin havahtui ja ajoi takaisin isolle tielle ja vei minut sinne mihin pitikin. Emme puhuneet mitään loppumatkan aikana.

Ai kauheeta, sulla oli kyllä suojelusenkeli mukana, kun miettii mitä kaikkea on tapahtunut joillekin!

up

Olimme kylpylässä ja altaassa jossa aaltoja,melkoinen myllerrys kävi. 7v esikoinen  polski vieressäni ja 1v nuorempi oli sylissä.

Äkkiä tajusin,ettei esikoista näy ja  olin paniikissa työntämässä vauvan  lähimmälle ihmiselle ja sukeltamassa ,kun samassa havaiisin tytön altaan reunalla. Oli  vain  noussut vedestä sanomatta minulle mitään.

Se kun huomasin, että äitini oli koittanut soittaa monta kertaa. Koitin soittaa takaisin ja koko ajan oli varattu. Soitin isälleni, ja huomasin heti hänen heikosta äänestään, että hän ei ollut kunnossa. Hän oli sairaalassa, kun oli saanut yöllä sydänkohtauksen.

Vierailija kirjoitti:

Kun asuin Japanissa kaksi vuotta nuorena. Ensimmäinen yö ja ensimmäinen työpäivä enkun opettajana olivat pelottavia. Propraalia tuli vejettyä alas kuin karkkia. :D M28

mihin tuolla propralia tarttee? viagraa ennemmin  jos kunto loppuu,saanti sen verran taattua että nuorenaki testot loppuu parissa viikossa.

Se kun lasta puraisi koira kasvoista. Se tunne, hetken kauhu ja epätieto että lähtikö silmät ja näkö ja miten kävi.

Hallusinaatiot lapsena 41c kuumeessa.

Vierailija kirjoitti:

Tsunami 2004, kun saatiin tietää että Thaimaassa oli ollut maanjäristyksen aiheuttama hyökyaalto ja tiedettiin että sisko oli isänsä, äitipuolensa ja sisarustensa kanssa siellä. Tästä porukasta sisko ja osa muista selvisi mutta osa ei.

Miksi tunsit voimakasta pelkoa vain hetken?

Mies kuristi ja luulen, että kuolen.

Vierailija kirjoitti:

Niitä on joitakin: Esim hiihtelin maalla keskellä raiteita kunnes sukset tökkäsivät lumeen siinä ja kellahdin selälleni. Oli selkeytynyt taivas ja jäin siihen toviksi fiilistelemään mukavassa pehmeydessä kunnes nostin pääni ja veturin maski läheni todella lähellä. Kierähdin ympäri raiteitten välistä ja loputtoman pitkän junan askelmat suhistivat kiitää korvani juuresta ohi, senttien päästä. Varmaan oli kuski yrittänyt vinguttaa junaa mutta lumivalli korvissa selällään ollen vei ne äänet. Se oli iso säikähdys, mutta vasta kotona jalat nuudeliksi muuttuivat.

Vaikea uskoa että joku hiihtäisi raiteilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se pieni hetki kun heräsin hätäsektion jälkeen nukutuksesta enkä tiennyt onko mulla 0, 1 vai 2 elävää lasta. Nopeasti kertoivat, että molemmilla on kaikki hyvin.

Täällä toinen hätäsektiosta kirjoittanut: oliko sinulle traumaattinen tapahtuma? Saitko apua?

Mulla nimittäin ei ollut ihan päivässä eikä parissa ohi hätäsektiosta toipuminen henkisesti, se oli niin pelottava tilanne.

Oli hyvin traumaattinen tilanne. Sairaalassa sitä käytiin läpi pariinkin otteeseen, oltiin siellä tavanomaista pidempään. Muuta apua ei tarjottu, enkä tajunnut sitä itsekään hormonihuuruissani pyytää. Ehkä nyt tarjottaisiin? Aika pitkään pyörivät mitä jos -ajatukset mielessä, vaikka kaikki päättyikin hyvin. Tästä on aikaa 16 vuotta, silti tähän ketjun kysymykseen vastausta ei tosiaan tarvinnut miettiä lainkaan.

Se kun huomasin äidin perustaneen whatappiin ryhmän vain itselleen ja meille lapsille, ja ilmoitti siellä kaikille, että isän syöpään ei ole parannuskeinoa. Olin töissä pitkässä kokouksessa odottelemassa omaa osuuttani, ja näin uuden ryhmän heti. Siitä jo tiesin, että mitään hyvää tuskin on luvassa, ja ilmoituksen luettuani kauhu laskeutui vatsanpohjalle. Lopun kokouksesta olin poissaoleva ja autossa kotimatkalla itkin. Onneksi ehdittiin nähdä isä pikaisesti uutisen jälkeen, pelko muuttui enemmän suruksi.

Näin unta, että heräsin neek erin vierestä. Tämä oli totaalista horroria, josta selviäminen kesti koko viikon.. 

Löysin läheisen ihmisen elottomana lattialta, kun olin alle kouluikäinen. Ketään muuta ei ollut paikalla. Muistan vieläkin sen kauhun tunteen.

Kun mies ei tullut kotiin ajallaan, siis tiesin, että hänellä oli yksi taloyhtiön juttu ja tulee aina tällaisein ajoissa. Mitään ei kuulunut. Aivan kauhea tunne, kun ambulanssimies soitti, että miestäni ollaan viemässä sairaalaan, on ollut pyörällä onnettomuudessa, lyönyt päänsä ja ollut tajuttomana. En voinut mitään muuta kuin pukea lapset ja lähteä ulos heidän kanssaan, kun en vaan pystynyt olee sisällä ja odottaa tarkempaa tietoa, miten pahasti oli käynyt. No onneksi päähän ei ollut sattunut mitään vakavampaa, vaikka korvasta olikin tullut verta, solisluu oli mennyt poikki ja se jouduttiin leikkaamaan ja levyttämään.

Psykoosi ja psykoosin jälkeen normaaliin paluu ja psykoosin uusiutumisen pelko.

Muutama lapsen tapaturma ja kun exä muutaman kerran veti turpaan. Onneksi elämä on muuttunut jälkimmäisestä