Mitä kaikkea olette synnyttäneet unissanne?
Itse olen synnyttänyt hirvenvasan. Olin järkyttynyt ja kauhuissani, mutta eniten kummastutti, ettei hoitohenkilökunta kommentoinut mitään, onnittelivat vaan...
Kaverini kertoi synnyttäneensä ison kasan nuudeleita :P
Kommentit (17)
Pienen valkoisen kissanpennun, tosi pineen keskotytön :) Todellisuudessa olen synnyttänyt yli nelikiloisen tytön.
Kaverini on synnyttänyt unissaan koiranpennun.
kerran kissanpentuja,
kerran koiranpennun
ja muistanpa jopa orviakin pusanneeni.
Yksi lapsista jäi hyvin mieleen, synnytin muka seisaaltani, lapsi mätkähti paljaalle kaakelilattialle nousi ylös ja alkoi juosta pitkin sairaalan käytäviä metrinen napanuora vaan viuhuen. Minä juoksin tietty lapsen perään ja meitä seurasi varmaan kymmenpäinen hoitaja/lääkäri joukkio. Lopulta lapsi saatiin kiinni ja imetin häntä. Hoitajat kehuivat ympärillä että onpas siinä hyvin kehittynyt vauva XD
Vierailija:
ja muistanpa jopa orviakin pusanneeni.
Siis ORAVIA
kolmatta odottaessa näin unta että minun isommat lapset 4v ja 6v polttelivat pilveä naapurin lasten kanssa :o
Varmaan koska pelkään synnyttämistä ja yhden kerran jälkeen on jäänyt ikuinen synnytyksen/raskaudenpelko.
Sitä vastoin näen joskus unta, että olen raskaana ja unessa mieleni valtaa kauhea pelko siitä koska joudun synnyttämään, ja herään ennen kuin siihen päästään!
Ne unet ovat painajaisia joissa olen taas raskaana.
Odotin silloin kuopusta. Mä en muista siitä unesta mitään muuta kuin että, sain kutoset ja ne oli helpppohoitoiset :)
Mahani oli niin älyttömän pieni toista lasta odottaessani, että yksi tuttava epäili minun odottavan kissanpentua. Ja kissanpennun sitten synnytin unissani ja imetinkin sitä. Lapsi oli muuten syntyessään liki nelikiloinen.
synnytin sellasen 1cm pituisen vihreän perhosen tms toukan :D Pidein sitä tulitikkuaskissa pumpulin päällä ja tissin päälle aina nukutin :D
Ainakin noi, kissoja monet kerrat.
Silloin kun itse olin raskaana, näin unta että synnytin hirveän ihmismäärän ympäröimänä puistossa. Vauvan kyllä taisin synnyttää..
Kerran näin unen että syntynyt vauva oli vauvan kokoinen, mutta sillä oli mieheni iso pää.
synnytin kerran niin pienen vauvan että se mahtu mun kämmenelle... sain sen sairaalasta ihan kotiin ja sitä piti hoitaa... olin ihan kauhuissani että se tippuu jonnekkin viemäriin tai jotain... :)
kaksoset myös,jotka oli niitten kaalimaan kakaroitten näkösiä.
Ja olin niin rakastunut siihen, ettei mitään tolkkua! Kaikki muut olivat kauhuissaan, mutta mä vaan kannoin ja kärräsin onnellisena pientä kalanruotoa ympäriinsä... :)
kaksoset...